Haku kuukaudella: toukokuu 2017

Metsätalousinsinöörin kehitysehdotuksia Sharevilleen

Shareville on ollut palvelemassa meitä piensijoittajia nyt pian kolme vuotta. Itse olen siellä ollut ehkä noin 2,5 vuotta. Koen siis olleeni lähestulkoon alusta asti palvelun asiakkaana. Pääasiassa olen todella tyytyväinen sivustoon ja Sharevilleä ihan aidosti kehuinkin viime syksyn Nordnetin haastattelussa. Seison yhä sanojeni takana, mielestäni Shareville on netin paras kotimaan kielinen keskustelufoorumi mitä tarjolla on.

Ylioppilaslahjasta puolet myyty – Metso ja Valmet pois salkusta

Myin eilen useammassa erässä Metsoja ja Valmeteja salkustani pois. Melkein viisi vuotta ne ehtivät minulla olla. Tai oikeastaan pelkkä Metso, sillä Valmetin historia on vähän lyhempi. Elokuussa 2012 ostettu Metso oli UPM:n kanssa ensimmäiset omistamani osakkeet. Ostin sekä Metsoa että UPM:ää noin 600 eurolla, ja tein ostoni lakkiaisista saamillani lahjarahoilla.

Sinkon Erkki se vetelee taas ostohousuja jalkaan

Erkki Sinkko on hauska veijari. Asia tuli nyt uudestaan mieleeni kun Kauppalehdessä Erkki uhosi ostavansa ison nipun Nordeaa, vain mikäli yhtiö pääkonttorinsa Helsinkiin siirtää. Luettuani uutisen, teki mieli alkaa kirjoittamaan Sinkosta niitä samoja asioita mitkä viimeksi pyyhin näppikseltäni pois.

Auto – kaikista veemäisin rahareikä

Mulla on tässä blogin pöydällä yksi kirjoitus keskeneräisenä, jossa muistelen niitä hetkiä kun päätin ryhtyä osakesäästäjäksi. Siinä mietin mm. mihin 18-vuotias minä rahojani laittoi, ja mihin olisin halunnut laittaa. Tuossa iässä autot kiinnostivat vielä todella paljon. Minulle täysi-ikäistymisessä parasta oli juurikin ajokortti ja autoilu, ei niinkään baareihin pääseminen.

Perheenisä menetti kaikki säästönsä – käsittelyssä case Alexandria

Luultavasti perheenisä olisi tikkaa heittämällä Kauppalehden pörssisivuille löytänyt paremmin tuottavat osakkeet, kuin mitä ammattilaiset geelitukissaan tai liituraitapuvuissaan sinulle kauppaavat kahvikupin kera.

Esikuvani sijoitusrintamalta

Björn Wahlroos

Okei, tuli vähän raflaava otsikko. Seuraavassa tekstissä käsittelen kuitenkin omia ”idoleita” ja muita kiinnostavia seuraamiani henkilöitä sijoitusmaailmasta. Ihan tietoisesti otin alkuun kaksi tunnettua henkilöä, jotka varmasti kaikki tuntevat. Sen jälkeen kaksi muuta mielenkiintoista henkilöä, joita mediassa nostellaan harvemmin esiin. Ja viimeisenä tarjoilen rehdin jokerikortin, jota en usko muiden listoilla näkeväni.

Tuhat kertaa kiitos!

Se on siinä! Yli tuhat lukijaa on eksynyt lukemaan blogiani. Tässä ei ole edes mukana omat lukukertani, sillä olen säätänyt blogini asetuksista ettei lukijalaskuri rekisteröi omia käyntejäni. Toki en silti päätäni uskalla laittaa pantiksi siitä, niin ulapalla olen kuitenkin vielä tämän blogin hienouksista.

Avoliitto ja osakesalkku – vastine nimimerkille Poikaystävä

Uusi viikko ja uudet kujeet. Opiskelija-sijoittajat jatkavat hämmentämistään mediassa. Pari viikkoa sitten ”Niko” valitti Iltalehdessä miten Kela tulkitsee osakemyyntejä toisin kuin Verottaja. Kirjoitin tuolloin blogikirjoituksen Nikon tapauksesta, jossa käsittelin omia ajatuksiani aiheesta. Tänään taas Helsingin Sanomissa mielipideosastolla nimimerkki ”Poikaystävä” kirjoitti miten pöyristynyt tämä on,  kun hänen tyttöystävänsä ei saa toimeentulotukea johtuen poikaystävänsä osakesijoituksista.