Tämä teksti on tiivistelmä kaikista neljästä Kohti omistusasuntoa-tekstisarjani teksteistä. Erilaisilla keskustelupalstoilla löydän usein lopulta itseni linkittämästä näitä kirjoittamiani Kohti omistusasuntoa-tarinoitani.

Koska tarinoita on neljä, siksi linkkejäkin joutuu laittamaan viestiin useita. Tämän tekstin tarkoituksena on pitää sisällään linkit noihin kaikkiin neljään tekstiin, sekä lisäksi toimia eräänlaisena pienenä tiivistelmänä kaikista noista teksteistä. Ihan vaikka siltä varalta, että joku lukija haluaa etsiä jonkun tietyn kohdan tekstistäni, niin ei tarvitse kaikkia neljää tekstiä kahlata läpi.

Tarina tiivistettynä kertoo nuoren miehen ensiasunnon asuntolainan hakemisesta täysin ummikkona. Asunto jota olin ostamassa, oli lähisukulaiseni vanha asunto, kaksio Jyväskylän keskustassa. Lainaa hain lopulta kahdesta pankista, minulle jo tutusta Nordeasta sekä Osuuspankista jossa en asiakkaana lainanhakuhetkellä ollut.

Asuntolainani oli ASP-säästämisen kautta haettu, ja koinkin lopulta ASP-säästämisen olleen ihan kannattava teko. Hain kuitenkin lainaa määräaikaisen työsopimuksen alaisena.

Ensiasunnon osto vinkkejä

Kohti omistusasuntoa, osa I – ensiaskeleeni omistusasunnon hankintaan

Ensimmäisessä osassa muistelen ASP-tilini avaamista, miksi sen avaaminen venyi myöhään ja miksi lopulta tuo venähtäminen oli minulle suorastaan onnenpotku.

Asiaa myös siitä, miten löysin hieman yllättäen tulevan ensiasuntoni lähempää kuin olisin kuvitellutkaan, ja mitkä asiat minut ajoivat tähän ratkaisuun. Asunto oli nimittäin aika paljon erilainen, kuin millaista olisin ehkä ensin itselleni kaavaillut.

Lisäksi tekstissä pohdin jo tulevaisuutta, missä asun muutaman vuoden ja mitä teen tälle asunnolle silloin. Vahvasti mielessäni olisi tehdä tästä kämpästä sijoitusasunto vielä joskus tulevaisuudessa.

Kohti omistusasuntoa, osa II – pankista hakemaan rahaa

Toisessa osassa lähdetään hakemaan pankista asuntolainaa täysin ummikkona. Minulla ei ollut tässä vaiheessa mitään hajua millaisia marginaaleja tai muitakaan kuluja ensiasunnonhakijan olisi kannattanut odottaa.

Tekstissä myös asiaa asuntolainan puhelinneuvotteluista, sekä pankkien aggressiivisesti tuputtamista maksullisista lisäpalveluista. Kerron miksen itse mm. innostunut korkoputken ottamisesta lainani kylkeen.

Tässä tekstissä hain tarjoukset ensin Nordeasta, sitten Osuuspankista ja vielä kerran Nordeasta.

Kohti omistusasuntoa, osa III – viimeiset puristukset ennen kauppoja

Kolmannessa osassa suoritan sitten kovan kilpailutuksen ennen kauppoja. Tarkoituksenani on nipistää kaikki mahdolliset kulut minimiin ja suorittaa asuntolainan kilpailutus.

Tämä teksti pitää sisällään viimeiset kuusi lainaehdotusta, jotka hain parin viikon sisään, mutta lopussa meinasi silti tulla kello vastaan. Kaikkien tinkimisien jälkeen säästöä ensimmäisen ja viimeisen ehdotuksen välillä oli yli 7000 euroa.

Lisäksi pohdintaa siitä, miten vähän osakkeeni vaikuttivat asuntolainan saantiin, sekä miten paljon pankeissa tapahtui erilaisia kämmejä. Minusta tuntui siltä, että pankkivirkailijoita sai olla jatkuvasti ohjeistamassa. Asiaa myös ASP:n kannattavuudesta kohdallani, minä koin sen tarpeelliseksi.

Kilpalutusta pidin helppona, ainakin verrattuna autokauppaan. Korkoputkien lisäksi tässä tekstissä kirjoitin myös lainaturvista, eli taas maksullisista palveluista joita pankki tarjoaa asuntovelalliselle, jotta tämä nukkuisi rahaa vastaan yönsä levollisemmin. Lopussa vielä taulukko, josta näkee helposti kaikkien yhdeksän saamani tarjouksen hinnat.

Kohti omistusasuntoa, osa IV – mitä tapahtui kaupan jälkeen?

Neljäs teksti pitää sisällään kauppojen jälkeisen ajan. Miten varainsiirtovero maksetaan, ja miten se tapahtuu ensiasunnon ostajalta joka on verosta vapautettu. Asiaa myös isännöitsijällä ensivierailusta ja mitä papereita isännöitsijä minulta kaupanteon yhteydessä vaati.

Tekstissä myös kerron paljonko tienasin ASP-tilin lisäkorolla, ja miten olisin voinut tienata vielä enemmän. Lopussa vielä ASP-tilin toiseen pankkiin siirtämisen yhteydessä aiheutunut ylimääräinen kulu, jonka kuitenkin sain neuvoteltua pois hyvillä verukkeilla.

Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa (Taloussanomat)

Launtaina 18.11.2017 Taloussanomat julkaisi blogitekstieni sekä puhelinhaastatteluni perusteella uutisen asuntolainan kilpailuttamisesta. Uutinen keskittyi aika vahvasti myös Nordean toilailuihin, joten juttuun oli haastateltu Nordean kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Tom Milleriä.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Insinööri eksyi Taloussanomien sivuille

Teksti sisältää Taloussanomien tekemästä jutusta omia kommenttejani. Siinä siis ”behind the scenes”-asiaa haastattelusta ja sen toteutuksesta. Mistä kaikki lähti, miten haastattelu tapahtui, mitä juttuja nostettiin minulle yllätyksenä esiin? Kerron myös miten yllätyin siitä, miten Nordea nousi tikun nokkaan haastattelussani.

Kohti omistusasuntoa, osa V – Pohdintaa ensiasunnon hankinnasta

Sarjan viides osa on kirjoitettu vuonna 2020, jossa pohdiskelen omistusasumista ja ensiasunnon hankintaa 2,5 vuotta oston jälkeen. Asiaa mm. siitä miten aika kuluu nopeasti ja kahden vuoden asumisen vaativa veroetu tuli saatuvettua kuin varkain,

Tämän lisäksi pohdin oman elämäni käänteitä asunnon ostamisen jälkeen ja miten ne ovat vaikuttaneet asutoasioihin. Palasin esimerkiksi vähän yllättäen opiskelijaksi vain alle vuosi oston jälkeen. Asiaa myös asuntojen hintakehityksestä ja mitä omistusasumisesta opetettiin peruskoulussa.

Lopussa pohdiskelen myös tulevaa. Mitkä ovat seuraavat peliliikkeeni asuntokaupoilla ja miltä asumiseni näyttää tulevaisuudessa?

Muista myös Ensiasuntoa toistamiseen -juttusarja

Ensiasunnon hankintaa koskevat artikkelit saavat jatkoa uuden juttusarjan myötä, kun aloitin vuonna 2020 kirjoittamaan Ensiasuntoa toistamiseen -juttusarjaa. Tässä juttusarjassa käyn läpi sitä, miten voin mahdollisesti ostaa ensiasunnon toistamiseen – tällä kertaa puolisoni kautta.

Muut Kohti omistusasuntoa-juttusarjan tekstit luettavissa täältä:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *