Eilen Ilta-Sanomat yllätti meikäläisen uutisoinnillaan. Juttu kertoi 26-vuotiaasta Siiristä, joka oli ostanut asunnon ASP-lainan avulla. Juttu oli positiivinen yllätys, sillä olen jo aiemmin ihmetellyt ASP-säästämisestä keskustelemisen olemattomuutta. Esimerkiksi kuukausi sitten omassa ASP-tekstissäni kirjoitin seuraavaa:

”ASP-säästäminen on jännä juttu. Se on yllättävän vanha malli sekä hyvin moni nuori jossain vaiheessa ASP-tilin avaa. Tästä huolimatta kuitenkin ASPista näkee valitettavan vähän keskustelua sekä informaatiota netissä.”

En tiedä onko oman ASP-tekstini hyvällä vastaanotolla ollut osuutta asiaan, mutta näemmä nyt IS uskaltautui kirjoittamaan ASP-säästämiseen liittyvän uutisen. En edes muista ilman Googlen apua mitään muuta ASP-lainasta kertovaa uutista. Jään siis innolla odottamaan innostuvatko muutkin kotimaiset mediat kirjoittamaan aiheesta omat vastineensa.

Siiri on loistava esimerkki

Siirin juttu oli mielestäni erittäin hyvä esimerkki jokaiselle ASP-säästämistä kiinnostuneelle. Juttu piti sisällään monia hyviä vinkkejä, sillä Siiri oli selvästi ottanut aiheesta selkoa ja osannut hyödyntää omia säästöjään.

Jutussa Siiri puhui säästäväisen elämäntyylin puolesta. Hän oli seurannut omia menojaan tarkasti, asui puolisonsa kanssa opiskelija-asunnosssa yhdessä, söi koululla Kelan tukemia halpoja kouluruokia sekä kyttäili hintoja kaupassa. Lisäksi Siiri kehui opintolainaa jutussa ”maailman fiksuimpana lainana.” Opintolainat oli kulutuksen sijaan ohjattu ASP-tilille kasvamaan korkoa.

Juttu olisi voinut olla suora kopio omista ajatuksistani, sillä toimin itsekin hyvin samoin ajatuksin omina opiskeluaikoinani. Kulut kuriin, opintolainat nostoon sekä säästämistä ja sijoittamista läpi opiskelujen. Mikä tässä voisi mennä enää vikaan?

Kommenttipalsta iskee jälleen

Itselleni jäi tosi hyvä fiilis artikkelin lukemisen jälkeen. Voi hitsi, kun olisi tajunnut jättää lukemisen pelkkään artikkeliin, mutta epähuomioissani scrollasin myös kommenttiosioon asti. Kommentteja lueskellessani sairastuin välittömästi epäuskoisuuteen.

Jälleen kerran kommenttiosion syvät rivit löysivät tekstistä jotain epämieluisaa, ja tällä kertaa se oli opintolainan käyttäminen ASP-tilille. Otetaanpa parit esimerkkikommentit tänne blogin puolelle:

”Sehän se! Opintolaina on tarkoitettu opintojen rahoittamiseen eikä ensiasunnon rahoittamiseen valtiontakaamalla ilmaisella, melkein korottomalla lainalla! Kelaakin varmaan kiinnostaa onko laina nostettu ehtojen mukaisesti vaiko ei.”

-Kela hox

”Mistä lähtien opintolainan nostaminen on säästämiseksi luokiteltu. Nyt ohjeistetaan kiertämään toisella lainalla omarahoitusosuus. Toimittaja unohti kokonaan pikavipit.”

-Vastuutonta

”Opintolainaa ei ole tarkoitettu asunnon ostoon. Lapsilisää ei ole tarkoitettu säästää tulevaa varten.”

-Väärinkäyttöä

”Siirikö ihan tosissaan jakaa asunnon ostovinkkejä valtion tukiin perustuvalla rahoituksella?”

-Tikku

Joo-o, riittäisivätköhän nämä kommentit tähän hätään? En jaksanut lukea kuin kourallisen kommenteista ennen välilehden sulkemista.

Sanottakoon heti alkuun, ettei Siiri ole mitään Kelan säädöksiä rikkonut. Päätoiminen ja asiansa hoitava opiskelija on oikeutettu halutessaan opintolainaan, eikä opintolainan käyttöä ole rajoitettu mihinkään tiettyyn kohteeseen. Opintolainan saa huoletta käyttää vaikka autoon, ulkomaan matkaan, viihde-elektroniikkaan tai vaikka baaritiskin antimiin. Ei se pankkia tai Kelaa kiinnosta mihin opiskelija lopulta rahansa polttaa.

Tuosta viimeisestä käyttökohteesta, eli baaritiskistä pakko sanoa vielä. Meikäläistä on aina hieman ihmetyttänyt yleinen suomalainen ajatusmalli, että mikäli opiskelija kykenee säästämään opintotuistaan ja/tai -lainastaan, ei tälle tulisi opiskelijan tukia antaa. ”Ne rahat on tarkoitettu elämiseen eikä sijoittamiseen!

Samaan aikaan taas monissa tapauksissa sillä elämisellä tarkoitetaan usein opiskelijabileitä, missä baarien antimiin poltetaan helposti kymppejä yhden illan aikana. Tässähän ei nähdä mitään ongelmaa, sillä viina koetaan ”elämiseksi”. Hassua että tulevan oman asunnon hankintaa ei sitten lasketa ”elämiseksi” tai ”elämiseen valmistautumiseksi”.

Opintolaina – väärinymmärretty nero

Voisin ehkä vielä ymmärtää kitinän mikäli Siiri olisi retostellut pumpanneensa opintotukia ASP-tilille. Opintotuet ovat kuitenkin jossain määrin ”yhteisestä kassasta” maksettuja tukia. Mutta opintolainan sijoittamisesta kitisemistä en ymmärrä pätkääkään.

Opintolainahan ei ole mitenkään muilta pois, sillä sitä ei makseta mistään ”yhteisestä kassasta”. Opintolaina on Siirin ja pankin välinen asia. Valtio tulee väliin korkeintaan mikäli Siiri ei lainaansa kykene maksamaan pankille takaisin. Ja tässähän se on nimenomaan hyvä juttu, että Siiri on ASP-tilille rahojaan säästänyt; todennäköisyys sille että valtio joutuu maksumieheksi on paljon pienempi, kuin että Siiri olisi käyttänyt lainansa johonkin turhuuteen.

Täytyisi varmaan pikkuhiljaa viimeistellä tekstini opintolainasta, sillä se on muhinut keskeneräisissä teksteissä varmaan jo vuoden päivät. Siellä itselläni on paljon tarinoita mitä olen muilta opintolainasta kuullut. Opintolainasta lentää ihan jäätävää legendaa ja sitä pelätään jopa enemmän kuin Muumilaakson Mörköä.

Opintolaina muistuttaa talousopetuksen puutteesta

Opintolaina on käytännössä ilmainen laina, sillä opiskelijat eivät tule koskaan enää elämässään niin halpaehtoista lainaa saamaan. Silti monet opiskelijat välttelevät opintolainaa enemmän kuin vatsatautia. Monet kokevat sen jopa saavutukseksi, ettei ”tarvinnut nostaa mitään opintolainaa”.

Opintolainan kanssa pelaaminen tulisi sekin olla mielestäni pakollinen kurssi kaikissa korkeakouluissa alasta riippumatta. Välillä sitä tulee kuultua erittäin typeriä peliliikkeitä mitä opiskelija suunnittelee tai pahimmillaan on jo tehnyt opintolainalla.

Yksi hyvä esimerkki tuli mieleeni auton ostamisen rahoittamisesta. Eräs henkilö selitti minulle joskus miten aikoo maksaa opintolainansa heti pois opintojen jälkeen. Pointti oli kuulemma siinä, että sen jälkeen kun opintolaina on maksettu alta pois, voi lähteä huoletta ostamaan velalla autoa autoliikkeestä. ”Eihän sitä nyt kannata useita eri velkoja ottaa yhtä aikaa!

Vielä yksi hassu yksityiskohta

Palataanpa vielä hetkeksi noihin Ilta-Sanomien kommentteihin. Olisi kyllä mielenkiintoista päästä jututtamaan kommentoijia toimittajana. Minun tekisi hirveästi mieli kysyä näiltä samoilta naamoilta nuoren ensiasunnon oston vaikeuksista mielipiteitä.

Veikkaan että sieltä tulisi aika äkkiä analyysiä miten epävarmoissa pätkätöissä työskentelevät nuoret eivät uskalla ottaa, tai välttämättä eivät edes saisi halutessaan asuntolainaa. Lyhyitä määräaikaisuuksia, joiden jälkeen omaa työpaikkaa sekä asuinpaikkakuntaa on vaikea ennustaa.

Olisin tästä heidän kanssaan samaa mieltä. Tuli se itsekin talven aikana huomattua, että omistusasunto jarruttaa tai vähintään vaikeuttaa töiden hakemista.

Sen sijaan ihmettelen sitä, että kun yleisesti nuorison vaikeudet päästä käsiksi omistusasuntoon myönnetään, niin miksi samaan aikaan sitten valitellaan ”järjestelmien hyväksikäytöstä” jos joku opintolainan avulla haluaa helpottaa tulevaisuuden lainansaantimahdollisuuksiaan? En vaan ymmärrä tätä kitinää.

Loppuun vielä hieman mainoksia

No se tästä aiheesta. Käytetään nyt tilaisuus hyväksi puhua ASP-asioista tämän tekstin lopussa.

Jotkut lukijoistani ovat saattaneet huomata tuon ASP-tekstini päätyneen myös SalkunRakentajan sivuille kumppaniblogien puolelle. Ei kannata huolestua plagioinnista, vaan kyllä se on minun itseni sinne lisäämä teksti. Minulle tuli mahdollisuus viedä bloggaamistani hieman seuraavalle levelille ja päätin lopulta tarttua siihen. Jatkossa valikoin joitakin tekstejäni täältä blogista myös SalkunRakentajan puolelle. Pysykää siis kuulolla!

Tästä pääset lukemaan ASP-tekstini SalkunRakentajasta

Tästä taas löydät alkuperäisen tekstin tästä blogista

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Yksi kommentti kohteessa “Siiri laittoi opintolainan ASP-tilille ja sai kansan raivon valtaan

  1. OsinkoInsinööri kommentoi:

    Meinasin itsekin saada silmäsyövän, kun menin iltapaskan kommenttiosiolle kyseisessä artikkelissa! Osasin odottaa timanttisia kommentteja, mutta pakko oli silti mennä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *