Teen hyvin harvoin heräteostoksia, mutta tämän viikon keskiviikko jäi historian kirjoihin sellaisena päivänä, kun sorruin ostamaan jotain hetken mielijohteesta. Olin muuan elektroniikkakaupassa viemässä yhtä läppäreistäni takuuhuoltoon, kun tein löytöjä kassan läheisyyteen sijoitetuista koreista. Sieltä käsiini tarttui viime kesän hittilelu, johon päätin sijoittaa isolla rahalla.

Kyseessä oli siis fidget spinner, eli suomeksi käännettynä sormihyrrä. Se oli kesän 2017 ylivoimainen hittituote. Löytökorin yläpuolella hintalapussa koreili niinkin iso summa kuin 0,5 euroa/kpl, mutta kassa veloitti minulta kuitenkin tuosta lelusta peräti euron. Hyrrä sattui olemaan Valioliigaseura Manchester City-jalkapallojoukkueen virallinen fanituote, jonka vuoksi hintaa oli vähän enemmän. Tästä tuplaantuneesta hinnasta huolimatta päätin ostaa kyseisen tuotteen. Voinpahan sanoa iltapäivälehtien käyttämin termein, että sijoittaminen mahdollisti minulle suosikkituotteen ökyversion oston, hah!

Joku lukija varmaan taas miettii päässänsä, että mitä hitsiä sormihyrrät liittyy sijoittamiseen. Liittyy hyvinkin. Myönnetään kuitenkin että näin viikonloppuna tämä teksti on tehty vähän pilke silmäkulmassa.

Jälleen kerran Suomeen myöhässä

Omat ensimmäiset kontaktini fidget spinneriin oli mediapersoona Jussi Heikelän Instagram-tarinoista. Olisikohan se ollut tammi-helmikuuta 2017 kun Heikelä kuvasi Yhdysvaltain matkallaan videota samanlaisesta lelusta, ja sanoi tämän olevan kuumita hottia tällä hetkellä rapakon takana. Omat ajatukseni olivat pätkän nähtyäni, että on niillä jenkki-penskoilla halvat huvit. Taisin jopa miettiä itsekseni miten suomalaiset muksut hakkaavat vain Pokemon Go’ta. Meidän lapsia ei saisi ikinä leikkimään noin yksinkertaisilla leluilla, vaan pitäisi olla älylaitteella Pokemoneja tai vihaisia lintuja.

Noh, jälleen kerran olin tulevaisuudesta todella pahasti väärässä. Seuraavat muistikuvani näistä hyrristä ovat joltain maalis-huhtikuulta, siis noin pari kuukautta Heikelän videon jälkeen. Facebookissa joku nainen ilmoitti haluavansa ostaa lapselleen tuollaisen hyrrän ja oli valmis maksamaan muistaakseni kymmeniä euroja kyseisestä lelusta. Kiinastahan noita olisi saanut varmaan muutamalla eurolla per kappale, mutta nainen oli valmis maksamaan extraa siitä, ettei lapsen tarvitse odottaa viikkoja postipakettia.

Vapusta eteenpäin sormihyrrien olemassaoloa ei voinut olla huomaamatta. Jokainen kauppa torimyyjistä ruokakauppojen kautta laivan tax free-myymälöihin myi kasoittain näitä hyrriä. Lisäksi kaupattiin erilaisia oheistuotteita, kuten hyrriin keskittyneitä lehtiä. Sormihyrristä tuli samanlainen ilmiö kuin Pokemon Go’sta vuotta aiemmin tai pogeista sekä jojoista ysärillä.

Varsinaisesti fidget spinner ei ollut mikään uusi oivallus, vaan sen juuret menevät Wikipedian mukaan vuoteen 1993. Sen mukaan sormihyrrän keksijäksi on sanottu yhdysvaltalaista Catherine Hettingeriä, jonka keksimää lelua eivät lelukaupat huolineet hyllyihinsä. Hyrrän patenttikin raukesi jo vuonna 2005. Kaikille oman elämänsä Pelle Pelottomille siis lohdutuksen sanana, että vaikka kukaan ei lämpene liikeideallenne tänä kesänä, se saattaa lyödä läpi vasta neljännesvuosisadan päästä.

Pokemon Go – Nintendon rahasampo

Nämä villitykset ovat mielestäni erittäin mielenkiintoisia juttuja, vaikka en niihin yleensä itse ota osaa. Seuraan niitä kuitenkin tarkasti sivusta, niistä kun saattaa sijoittajakin hyötyä. Otetaan esimerkiksi tuo Pokemon Go, joka julkistettiin 6.7.2016. Peli sai heti jättisuosion ja parissa viikossa Nintendon osakekurssi nousi 120 %. Peliyhtiö-Nintendo ei ole mikään nakkikioski kuten suomalaiset peliyhtiöt, vaan Pokemon Go nosti Nintendon markkina-arvoa lyhyessä ajassa 25 miljardia dollaria.

Jyväskylässäkin peli sai aivan mittavan suosion. Kirkkopuiston nurmikot tallottiin käytännössä pilalle loppukesän aikana, kun ihmiset etsivät puistosta porukalla Pokemoneja. Vaikka metsästäjät olivatkin pääasiassa nuoria, myös aikuisia mahtui porukkaan paljon. Myös oman ikäluokkani kaverit hurahtuivat peliin.

Noh, talvi tappoi Suomesta Pokemonien metsästäjät, eikä sovelluksesta enää talven tultua vouhkattu kuten ennen. Metsästäjät eivät heränneet keväällä myöskään talviuniltaan, vaan villitys jäi yhden loppukesän mittaiseksi. Sen sijaan Nintendon osakekurssin lento ei rajoittunut yhteen kesään. Itse asiassa minulle tämä tuli täytenä yllätyksenä. Olisin kuvitellut Nintendon osakkeen olevan jo menneen talven lumia hyytyneen Pokemon Go-huuman vuoksi, mutta kaikkea muuta. Alkuvuodesta 2017 alkaen osake on kivunnut taas uudet 40 % ylöspäin. Pieni googlaus kertoo miten samainen peli valtaa yhä vuonna 2018 uusia maita ja markkinoita. Jälleen kerran osoitus siitä, ettei sijoittaja näe koko totuutta pelkästä katukuvasta.

Jos joku olisi ennen pelin julkistusta osannut kuvitella Pokemon Go’n jättisuosion, olisi tämä voinut alle kahdessa vuodessa 3,3-kertaistaa rahansa Nintendon osakkeella. Tuo lukema on vieläpä ilman osinkoja, joten todellisuus saattaisi olla vieläkin tuottavampi.

Palataan vielä kerran sormihyrriin

Jatketaan nyt niistä sormihyrristä ja niiden suosiosta vuonna 2017. Lelujen hintalapuissa oli kesän aikana paljon yhteistä H&M:n osakekurssin kanssa. Ne laskivat tasaisen tappavaan tahtiin, eikä tahti ollut edes kovin hidas. Vappuna torikauppiaat nyhtivät hyrristä jopa pari kymppiä kappaleelta, mutta kauppa kävi. Juhannuksena hinta lasketteli 15 euron pinnassa ja heinäkuun lopussa rallien aikaan hinnat menivät jo kympissä. Syksyn tullen hyrriä sai ensin kaksi ja myöhemmin kolme kappaletta kympillä.

Tänä kesänä hyrriä ei torikauppiailla ole ainakaan Jyväskylässä näkynyt, vaan torimyyjät ovat palanneet ajattomien klassikoiden pariin, kuten aurinkolasit sekä huumoripaidat. Veikkaan että kaikki lähiseudun hyrrät ovat päätyneet muuan kyläkauppaan Tuuriin. Siellä asioineet asiakkaat ovat varmasti nähneet tuhansittain hyrriä myynnissä ympäri kauppaa.

Veljekset Keskinen on kyllä mestari näiden eilispäivien tuotteiden myymisessä. En valehtele yhtään kun kerron, että vielä pari vuotta sitten Keskisellä myytiin vanhan liiton C-kasetteja hintaan 5 snt/kpl. Kyllä, 2010-luvun puolivälissä C-kasetteja! Siinä missä muualla maailmassa valitellaan CD-levyn kuolemista, Tuurissa tuodaan pahvilaatikoittain C-kasetteja myyntiin. Kaiken huipuksi suuri osa kasettien artisteista oli sellaisia, joita edes Google ei löytänyt. Noh, olipahan Vesalla ainakin tarjolla halpa vaihtoehto automankkoihin puhki kulutettujen radiohittien tilalle.

Odotan jo vesi kielellä mikä tulee olemaan kesän 2018 hitti. Se on kenties jo tiedossa jossain päin maailmaa, kenties osalla jo Suomessakin, mutta en ole itse sitä vielä havainnut. Luultavasti tänäkin kesänä nähdään jonkinlainen villitys, jonka avulla joku tekee rahaa. Voi kunpa olisin aavistanut heinäkuussa 2016 Nintendon tulevaisuuden, tai ostanut sormihyrriä alkuvuodesta 2016 Kiinasta parilla eurolla kappale kaupaten niitä kympillä eteenpäin. Noh, jospa tänä kesänä osun kultasuoneen.

Japanilainen jäniskevennys

Lopuksi vielä kesäinen loppukevennys. Japanin kulttuuri ja osakemarkkinat ovat minulle täysin vieraita. En ole koskaan omistanut japanilaisia osakkeita, enkä edes japanilaista autoa. Kukaan tuttavistanikaan ei ole koskaan nousevan auringon maahan rahojaan laitellut. En tiedä mistä Japanin nihkeä suosio härmäläisten sijoittajien keskuudessa, sillä sieltähän löytyy hirveästi meille tuttuja auto- ja elektroniikkavalmistajia.

Tutkiessani Nintendon osakekurssia, huomasin jotain varsin poikkeuksellista. Silmiini osui miten Japanissa ilmeisesti katkaistaan kaupankäynti lunch breakin, eli lounastauon ajaksi. Joka päivä klo 11:30-12:30 kurssit menevät tauolle, kun meklarit painelevat vetämään sushia poskeen. En muista vastaavaa nähneeni minkään muun pörssin kohdalla.

Pitäisikö samanlainen ruokataukokäytäntö ottaa mielestäsi myös Suomeen? 

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

3 kommenttia kohteessa “Sijoitin viime kesän hittileluun – fidget spinner ja valtava suosio

  1. Anonyymi kommentoi:

    Sinänsä Nintendon osakekurssin nousuun on viime aikoina vaikuttanut enemmän uusi pelikonsoli Nintendo Switch kuin Pokemon Go. Nimittäin Nintendo Switchistä on muodostunut hittituote (etenkin Japanissa) ja varsinkin viime vuonna ne olivat jatkuvasti loppu kaupoista. Japanissahan Switch myy paljon enemmän kuin PS4 ja XBox yhteensä viikosta toiseen.

    Ja Nintendo Switchillä ei edes ole Pokemon Go:ta.

  2. Anonyymi kommentoi:

    Unohtui äskeisestä… Nintendo tekee kymmeniä pelejä vuodessa (esim. Zelda, Mario, Splatoon) omille konsoleilleen, joten Nintendo ei ole riippuvainen yhdestä pelistä. Etenkään pelistä, joka on toisen peliyhtiön lisenssillä tekemä, mitä ei edes ole tehty Nintendon konsolille. Kyllä, toisin kuin monet luulevat, Pokemon Go on lisensoitu tuote (Mario Run on Nintendon itsensä ensimmäinen kännyköille tehty tuote, ei Pokemon Go). Ja sitä ei ole julkaistu yhdellekään Nintendon konsolille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *