Haku kuukaudella: helmikuu 2019

Kone tarjosi viihdyttävän yhtiökokouksen

Kenties tämä tylsyys oli yksi tekijä sille, että päätin osallistua tänä keväänä Koneen yhtiökokoukseen. Kävin vuosi sitten ensimmäistä kertaa ikinä yhtiökokouksessa, ja päätin jatkaa nyt tänä keväänä tuota perinnettä. Tämä Koneen kokous oli itse asiassa jo kevään toinen, sillä kävinhän nelisen viikkoa sitten haistelemassa Admicomin kokouksen menoa.

Palkattoman työn kirous – Talousblogilla tienaaminen, osa IV

Ilmeisesti jotain olen osannut tehdä blogissani oikein, sillä minulle tulee nykyään aika paljon erilaisia yhteistyöpyyntöjä. Yksi yleisimpiä pyyntöjä liittyy siihen, että suostuisinko kirjoittelemaan heidän sivuilleen tekstiä. Näitä ehdotuksia on tullut kohta jo sen verran, ettei minun sormeni tahdo riittää.

Admicomin yhtiökokous jätti ilmaan monia kysymyksiä

Viimeinkin! Viime vuosi oli mahtava pörssivuosi näin keskisuomalaisen piensijoittajan kannalta, sillä saimme pörssiin peräti kaksi uutta Keski-Suomesta tulevaa yritystä. Ensin tuli IT-yhtiö Admicom, Jyväskylästä, sekä heti perään saunoja varusteleva Harvia Muuramesta.

Kannattaako piensijoittajan toivoa Nallelta isoja osinkoja?

Osingot osinkokevät

Katsotaan aiheuttaako tämä teksti taas keran provosoitumista, josta saan kuulla vielä myöhemminkin. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, ettei piensijoittajan kannattaisi odottaa Björn ”Nalle” Wahlroosilta kovin suuria osinkoja.