Haku kuukaudella: huhtikuu 2019

Kymppitonnin osingot saavutettu!

Saavutin kymppitonnin osingot keväällä 2019. Kuinka saavutin kymppitonnin osingot, ja oliko se vaikeaa? Siihen pureudutaan tässä tekstissä!

Bloggaamisella passiivisia tuloja(ko?) – Talousblogilla tienaaminen, osa V

Bloggaaminen nähdään usein melko helppona keinona saada itselleen passiivista tuloa, mutta onko se sitten todellisuudessa sitä? Olen pitänyt tätä blogiani nyt yli kaksi vuotta, ja sinä aikana olen saanut mielestäni aika kattavan kuvan bloggaamisen mahdollisuuksista. Sen vuoksi voisin omistaa tämän kirjoituksen bloggaamiselle ja passiivisille tuloille.

Se tunne kun Sampo Group kutsuu kylään

Aiemmin tällä viikolla kirjoittelin teille siitä, miten Sampo järkkäsi vahingossa unohtumattomat kaks vee-synttärit blogilleni. Samana päivänä, kun blogini täytti vuosia, pääsin nimittäin tutustumaan Sammon pääkonttoriin Helsingissä. Voisin turinoida nyt teille tässä tekstissä sitä, mitä Fabianinkadulla oikein tapahtui.

Kaksi vuotta bloggaamista täynnä – Mitä on jäänyt käteen?

Se olisi nyt päivälleen kaksi vuotta bloggaamista takana! Pitkälle ollaan päästy siitä sunnuntaista 2.4.2017, kun tähän blogiin kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Ensimmäisen tekstin aiheena oli oma salkkuraporttini, joiden pohjalle tämän blogin piti alkujaan perustua. Noh, nälällä on joskus tapana kasvaa syödessä ja jälkikäteen katsottuna blogiin on tullut paljon muutakin.