Olen pyrkinyt kertomaan tässä blogissa alusta alkaen varsin avoimesti niin sijoituksistani, varallisuuteni kehittymisestä kuin myös blogituloista. Salkun sisältöjä ja salkkuraportteja olette saaneet pitkin vuotta, mutta viimeisimmästä blogitulojen avaamisesta onkin jo tovin verran aikaa. Sen vuoksi pidetääs hetki melua siitä, miten sijoittamisesta kirjoittamisella voi tehdä rahaa.

Paljastin teille tärkeimmän luvun jo otsikossa, joten mitäpä tätä viivyttelemään. Vuonna 2019 sain blogituloja 5 984 euroa, eli hitusta vajaa 500 euroa kuukaudessa. Luvut ovat ennen veroja, eli noista tuloista osa jää vielä Verohallinnon taskuun.

Vuosi 2019 oli samalla myös ensimmäinen, jolloin blogitulot ylittivät sijoitustuloni. Jos muistatte vuosiraporttini lukuja, sijoitustuloni viime vuonna oli 3 452,61 euroa. Blogitulot olivat siis lähes tuplasti sijoitustuloja enemmän.

Ei varmaan tarvitse kovin paljoa ihmetellä sitä, miksi en enää jaksa käyttää sijoittamiseen niin paljoa aikaa. Meikäläisen kannattaa enemmin minimoida sijoittamiseen käytettävä aika ja käyttää se kirjoittamiseen.

Blogitulot blogilla tienaaminen

Avoimuus on alkanut ujostuttaa

Ennen kuin syvemmälle aiheeseen, pakko todeta yksi asia. Tämä on kaikkiaan kolmas kerta, kun kerron blogituloistani julkisesti. Blogituloni ovat kasvaneet tasaisen varmasti aloittamisesta asti. Ensimmäinen vuosi vedettiin oikeastaan palkatta, sitten alkoi tulla noin 20 senttiä per kulutettu työtunti.

Nyt viimeisin vuosi on nostanut minut jo uuteen tuloluokkaan, kun yhden tunnin työpanosta vastaan saa jo kokonaisia euroja kouraan kymmenien senttien sijasta. Samalla minulle on tullut vähän uudenlainen ongelma vastaan; minua ujostuttaa kertoa näistä tuloista teille.

Muistan kun aloin kirjoittamaan blogia vuoden 2017 aikana täysin tyhjästä. Yritin tuolloin ahkerasti googlettaa tietoa siitä, paljonko blogilla voi tehdä oikein rahaa. Muistan hyvin ihmetelleeni sitä, miksei kukaan kirjoita blogituloista. Nyt alan hiljalleen ymmärtää syytä sille, miksi suurin osa ei halua pitää tästä melua.

Mistä blogitulot koostuvat?

Blogitulot ovat vähän kuin osingot. Nekin muodostuvat monista pienistä puroista. Käytännössä siis saan bloggaamisesta ja kirjoittamisesta erilaisia tuloja. Seuraavaksi voisin avata niitä teille

Google AdSense-mainokset

AdSense-mainokset olivat pitkään suurin tulonlähteeni. Mainospaikkojen myyminen Googlelle on etenkin Bloggerin käyttäjille todella helppoa. Käytännössä vain rastia ruutuun kohtaan ”Kyllä, Google saa asetella mainoksia sivulleni”. Sinun ei tarvitse tehdä tässä mitään. Google katsoo mainospaikat ja näyttää niillä parhaaksi katsomiaan mainoksia lukijan oman selainhistorian perusteella.

Kolikon toisella puolella helppous ei yleensä takaa hyviä tuloja. Koska Google hoitaa kaiken, he myös pitävät itsellään mahdollisimman paljon. Olen availlut omia AdSense-tulojani pariinkin kertaan, ja keskimäärin Googlen mainoksilla tienaa noin 50 senttiä päivässä.

Vuoden 2019 aikana minulla oli Googlen mainoksia blogissa aina juhannukseen asti, kunnes domainin vaihto pisti Googlen tekoälyn sekaisin. Tämän jälkeen Google väitti nähneensä blogissani seksuaalista sisältöä ja alastomuutta, jonka vuoksi se lakkasi kokonaan näyttämästä mainoksia. Koitin keskustella asiasta tekoälyn kanssa, mutta turhaan. Lopulta luovuin näistä mainoksista, enkä edes yrittänyt siirtää niitä uuteen blogiin.

Affiliate-tulot

Affiliate-markkinointi, jota myös joskus suomennettuna kumppanuusmarkkinoinniksi kutsutaan, on ollut osa tätä blogia noin vajaat kaksi vuotta. Olen tästä aiheesta kirjoittanut parikin blogikirjoitusta, joten en lähde kahlaamaan sen syvemmälle aiheen pariin.

Tiivistettynä saan jonkinlaisen komission siitä, että henkilö avaa tilin tai aktivoi maksuttoman kokeilun blogissani olevan linkin kautta. Tulojen saaminen ei aina välttämättä vaadi edes sitä, että lukija maksaisi palvelusta.

Uudistetussa blogissa olen vähentänyt ns. suorien mainoslinkkien käyttöä minimiin, vaan olen pyrkinyt ennemmin ohjaamaan lukijan kyseiseen palveluun keskittyvän kampanjasivun pariin. Pointti tässä on se, että hyvin harva haluaa avata tilejä tai aktivoida kokeilujaksoja ilman suurempaa taustatietoa, joten pelkän linkin droppaaminen olisi kehnoa markkinointia.

Tässä joitakin kampanjasivuja, joita olen uudistetun blogin myötä tehnyt.

Uudet kampanjasivut toimivatkin huomattavasti paremmin, kuin vanhan mallin ”pelkät linkit”. Oikein tehty sisältö puree lukijoihin, mikä saa aikaan toivottua käyttäytymistä.

Vaikuttajamarkkinointia POP Vakuutuksen kanssa

POP Vakuutuksen kanssa tehty yhteistyö ei ole affiliate-markkinointia, sillä siinä meillä ei ole ylimääräisiä välikäsiä mukana. Tämä yhteistyö osuu enemmänkin vaikuttajamarkkinoinnin alle.

Tässä yhteistyössä kirjoitan tälle sivulle aina säännöllisesti sisältöä, joka kannustaa vakuutusten kilpailuttamiseen. Näiden artikkelien joukossa on hyvä tuoda myös ilmi POP Vakuutuksen alennuskoodia, jonka avulla lukija saa 25 euron alennuksen kaikista vapaaehtoisista POP Vakuutuksen vakuutuksista.

Vieraskynäilyt SalkunRakentajassa ja Verkkouutisissa

Oman blogin lisäksi tuo summa pitää sisällään myös kirjoitustöitä muillekin sivustoille, kuin pelkästään Inssin osinkoihin. Olen tehnyt erilaisia vieraskynäkirjoituksia erilaisille sivustoille, sillä niistä saa niin näkyvyyttä kuin myös rahaa.

Siitäkin on kohta jo kaksi vuotta, kun aloitin yhteistyön SalkunRakentaja-sivuston kanssa. Olen satunnaisesti kirjoittanut heidän sivustolleen sisältöä ja SalkunRakentaja maksaa minulle kirjoittamisesta.

Rahan lisäksi tässä yhteistyössä on toinenkin lottovoitto, nimittäin SalkunRakentajalla on todella hyvin lukijoita. SalkunRakentaja uutisoi hiljattain siitä, miten tammikuussa heidän sivustollaan oli vieraillut 170 000 uniikkia lukijaa.

Olen tykännyt tästä yhteistyöstä todella paljon, sillä se antaa minulle mahdollisuuksia kirjoittaa vähän erilaista sisältöä. Toki pakko todeta sekin, etten aina kirjoittamisen alkaessa tiedä päätyykö tämä teksti nyt SalkunRakentajaan vai omalle sivustolle.

SalkunRakentajan kautta olen päässyt kirjoittamaan myös muille sivustoille, kuten Verkkouutisiin. Tämä yhteistyö SalkunRakentajan kanssa on siis avannut mahdollisuuksia valloittaa kokonaan uusia sivustoja, joille tuskin olisin yksin päässyt kirjoittamaan.

Sponsoroidut artikkelit

Vuoden 2019 aikana kirjoitin kaksi sponsoroitua julkaisua. Maaliskuussa tein artikkelin sähkön kilpailuttamisesta Kilpailutuspalvelu.fi:lle ja joulun aikoihin kirjoitin Nordnetille artikkelin Shareville-keskustelufoorumista. Näitä kaupallisia artikkeleita meni varsin vähän, johtuen osittain siitä, etten ajanpuutteen vuoksi ehtinyt tai jaksanut tarttua kaikkiin tarjottuihin tilaisuuksiin.

Vuonna 2019 aloin käyttämään rahaa blogiin

Blogin ylläpitäminen on alkanut muistuttaa yhä enemmän ja enemmän yrityksen pyörittämistä. Vuoden 2019 aikana käytin nimittäin ensimmäistä kertaa aikani lisäksi myös rahaa tämän blogin ylläpitämiseen.

Aiemmin agendani blogia ajatellen oli melko simppeli. Tuloja on kiva ottaa blogista ulos, mutta hyi kamala jos tästä pitäisi jotain maksaa. Tuo strategia toimi ainakin alussa jonkin aikaa, mutta nollabudjetilla painamisen kanssa katto tulee hyvin nopeasti vastaan.

Jälkiviisaana on helppo todeta, että minun olisi pitänyt siirtyä maksumiesten sarjaan jo paljon aiemmin. Vaikka käytinkin blogin uudistamiseen todella paljon aikaa, sekä jonkin verran euroja, en ole katunut tätä päätöstä lainkaan. Uudistamisen jälkeen lukijamäärät ovat kaksin- tai kolminkertaistuneet ja sitä kautta myös blogitulot ovat kasvaneet.

Tällä hetkellä käytän tähän blogiin vuodessa ”joitakin satasia”. Tämä aihe vaatisi melkein kokonaan oman blogikirjoituksen, jossa kerron tarkemmin siitä, mihin käytän rahaa ja miksi. Lisäksi minulla on tavoitteena muutaman vuoden sisään käyttää blogiin jopa tuhat euroa vuodessa.

Loppupäätelmät – tienasinko todellisuudessa vielä enemmän?

Loppuun voisin todeta, että olen varsin tyytyväinen blogin nykymenoon. En pelkästään tulojen osalta, vaan ihan muutenkin. Tämä oma sivusto on ihan jo ammatillisessakin mielessä itselle iso plussa esimerkiksi ansioluettelossa, kun yhdellä ainoalla projektilla pystyn todistamaan osaamiseni niin sisällöntuotannossa, projektinhallinnassa, data-analytiikassa, hakukoneoptimoinnissa kuin myös verkkosivukehittämisessä.

Jos mietitään tienaamisen kannalta, niin minun kohdallani suurimmat blogilla saavutetut tulot eivät tule varmastikaan blogin mainosmyynnistä, vaan juuri tuosta CV:n täydentämisestä. Kuten olen jo monesti tässä blogissa maininnut, niin olen onnistunut jo nyt saamaan yhden työpaikan hyvin pitkälle pelkän blogin ansiosta. Nykyisen työpaikkani nappasin täysin ilman minkäänlaista ”oikeaa työkokemusta”, mutta blogin parissa tehty itseopiskelu paikkasi puuttuvan työkokemuksen.

Tästä päästäänkin siihen, tienasinko todellisuudessa blogillani sittenkin enemmän, kuin tuon vajaat 6 000 euroa? Pitäisikö jokainen töistä tienaamani euro laskea blogituloiksi, kun työpaikka irtosi blogin avulla? Ehkä ei sentäs, mutta blogin kirjoittaminen voi tuoda myös ”välillisiä tuloja”.

Suosittelen bloggaamista kaikille. Sait siitä sitten suoria tuloja tai et, nykyaikana blogikirjoittamisella voi nostaa omia osakkeita työmarkkinoilla ja miksei muuallakin. Sijoitustiedon pääjehu Aki Pyysing kirjoitti vähän samasta aiheesta pari viikkoa sitten. Päätettäköön tämä artikkeli tuohon Akin artikkeliin.

Ollaan ihmisiksi – se kannattaa (Sijoitustieto.fi)

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Näin tienasin bloggaamisella 5984 euroa vuoden 2019 aikana

  1. Timppa K. kommentoi:

    Pidän blogistasi todella paljon, mutta minua hämmentää hieman se, ettei affiliate-linkkejä merkitä sääntöjen mukaisesti. Ehkä tämä asia olisi hyvä korjata? Postauksissa toki näkyy nykyään linkin jälkeen tähti, mutta tähden tulisi olla ennen linkkiä ja jokaisen linkkejä sisältävän postauksen alussa tulisi olla merkintä, ”*Sisältää mainoslinkkejä”, jotta lukija ymmärtää, mihin tähdellä viitataan. Nyt näkyy vain tähtiä, mutta lukijalle jää arvoitukseksi, mihin niillä viitataan.

    Tuo postauksen perässä käyttämäsi disclaimer ”saattaa sisältää” yms. ei kerro suoraan, mitkä ovat affiliate-linkkejä ja lukija voi vain arvata, mikä linkki on mainoslinkki ja mikä ei. Lukijalle ei siis riitä tieto, että ”saatat ehkä joskus mainostaa jotakin ja ehkä mahdollisesti saada siitä joskus jotain”, vaan hänen on voitava nähdä, mikä on mainoslinkki ja that’s it.

    Tässä vielä kuluttaja-asiamiehen linjaus asiasta:

    ”3.3 Mainoslinkit

    Kaupallinen yhteistyö on tuotava selvästi esille markkinoinnissa, jossa yritys maksaa vaikuttajalle esimerkiksi linkin jakamisesta, jaetun linkin klikkauksista tai linkin klikkauksen jälkeen tehdyistä ostoksista (mainoslinkit).

    Jos julkaisu sisältää mainoslinkkejä eli affiliate-linkkejä, julkaisun alkuun on kirjoitettava selkeästi esimerkiksi ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

    *-merkki on sijoitettava mainoslinkkien eteen. Muutakin selkeää graafista merkkiä kuin *-merkkiä voidaan käyttää, kunhan merkki on erottuva ja ymmärrettävä, ja vaikuttaja käyttää aina samaa graafista merkkiä.”

    https://www.kkv.fi/ratkaisut-ja-julkaisut/julkaisut/kuluttaja-asiamiehen-linjaukset/aihekohtaiset/vaikuttajamarkkinointi-sosiaalisessa-mediassa/#k33

    Kirjoitat todella hyvää sisältöä, joka palvelee monia ja nostan sille hattua. Halusin mainita tästä, jotta voit jatkossa toimia oikein etkä joudu asian kanssa vaikeuksiin, kuten monet bloggaajat ovat joutuneet.

    • RJW kommentoi:

      Moi Timppa K!

      Ja kiitos viestistäsi. Puhut tärkeästä asiasta. Toki, korjaan sen verran, etten ole merkinnyt affiliate-linkkejä väärin (tai jättänyt niitä merkkaamatta), vaan linkit noudattavat tiettyä kaavaa, joka mukailee annettuja ohjeistuksia.

      Olen lukenut linkkaamasi ohjeistuksen ja toiminut blogini kanssa sen mukaan. Lähdetään liikkeelle tuosta kopioimastasi lainauksesta:

      *-merkki on sijoitettava mainoslinkkien eteen. Muutakin selkeää graafista merkkiä kuin *-merkkiä voidaan käyttää, kunhan merkki on erottuva ja ymmärrettävä, ja vaikuttaja käyttää aina samaa graafista merkkiä.

      Boldasin oleellisen osan lainauksesta, jota olen käyttänyt tähdellä merkkaamisen lisäksi. Merkkaan kaikki mainoslinkit aina punaisella, olivat ne sitten affiliate-linkkejä, ostettuja linkkejä tai affiliate-mainontaan keskittyville omille alasivuilleni johtavia linkkejä. Väri on sellainen, joka erottuu selvästi blogin omista brändiväreistä (sininen, valkoinen, musta). Punaisia linkkejä en käytä missään muussa yhteydessä, vaan ne on omistettu tässä blogissa vain mainoksille. Toisin sanoen noudatan tässä kohtaa ”vaikuttaja käyttää aina samaa graafista merkkiä”. Tämän lisäksi minulla on käytössä tuo tähti linkin perässä, ikään kuin extrana.

      Puhuit myös kaupallisen sisällön/mainoslinkkien mainitsemisesta ennen tekstiä. Tästäkin olen pitänyt kiinni. Tarkistin huvikseni affiliate-linkkejä sisältävät tekstit, ja niitä oli laskelmieni mukaan 12 kpl kaikkiaan 211 blogikirjoituksesta, eli vain 5 % julkaisuista tarvitsee moisen maininnan, kun taas 95 % julkaisuista ei sisällä ensimmäistäkään affiliate-linkkiä, joten ne eivät tarvitse siksi mainintaa. Affiliate-mainontaa käsittelevät blogikirjoitukset koostuivat pääasiassa Nordnetin, Matsmartin, Nextoryn tai Elisa Viihteen palveluihin keskittyvistä julkaisuista. Näiden tekstien alussa onkin maininta kaupallisesta yhteistyöstä, sisältää yhtiön X-mainoslinkkejä tai ihan vain yleisesti, että sisältää mainoslinkkejä. Alun maininnan jälkeen affiliate-linkit on myös merkattu tutulla punaisella fontilla ja *-merkillä.

      Olen nykyään siirtynyt suorista affiliate-linkeistä enemmän suuntaan, jossa ohjaan lukijaa affiliate-linkkejä enemmänkin sisältävälle alasivulle. Käytän näitä linkkejä tällä hetkellä pääasiassa. Esimerkiksi tämän artikkelin yhteydessä tai koko sivulla ei ole ainuttakaan affiliate-linkkiä, vaan pelkkiä sisäisiä linkkejä. Tässä mallissa lukijalle tulee ”ylimääräinen mutka” affiliate-linkkeihin kiinni pääsemiseen, mutta vedän tässä mieluummin varmemman kautta. Näillä alasivuilla sisäisen linkin painamisen jälkeen on heti alussa maininta ”sisältää mainoslinkkejä”, sekä tämän lisäksi affiliate-linkit on vielä erikseen korostettu. Nappuloiden kohdalla linkissä on ylimääräinen tähti-icon, ja leipätekstissä menee sama kaava kuin blogikirjoituksissakin, eli punainen fontti + *-merkki.

      Eli tiivistettynä olen pyrkinyt pitämään maininnat mainostamisesta pikemminkin yliampuvina, kuin vajavaisina. Käytän graafista merkkiä (punainen fontti) kaikessa kaupallisessa, enkä pelkästään affiliate-markkinoinnissa. Jos blogiteksti keskittyy pelkästään kaupalliseen toimintaan, on siitäkin mainita tekstin alussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *