Taas kerran kevät yllätti kirjoittajan. Tarkoituksenani oli kirjoittaa S-junan vuodesta 2020 hyvissä ajoin, mutta niin se vain jäi maaliskuun loppupuolelle. Hoidetaas tämä vuosittainen perinne nyt alta pois, sillä tiedän että täällä on monia lukijoita, joita aihe kiinnostaa.

Yksi syy nopeasti hujahtaneelle keväälle löytyy varmasti vallitsevista olosuhteista, kun monien ajatukset pyörivät nyt koronaviruksen ympärillä. Omalta osaltani olen ollut etätöissä nyt yli kaksi viikkoa, jonka aikana on ehtinyt hyvin seuraamaan maailman menoa. Kuten olen aiemmissa korona-aiheisissa kirjoituksissani pohtinut, meillä on hyvin todennäköisesti vastassa taantuma.

Nämä olosuhteet vaikuttavat varmasti myös S-junan tulevaisuuteen, joten omistin tässä vuoden 2020 S-juna -spesiaalissa oman osuutensa myös koronavirukselle ja sen vaikutuksille.

S-juna 2020 korko osuuskaupan vaalit korot 2019 koronavirus

S-junan etkot vuodelle 2020 samaan tapaan kuin aiemminkin

Kokeilin viime vuonna uutta konseptia, jossa kirjoitan yhden ainoan blogijulkaisun S-junasta koko vuonna. Julkaisin keväällä ennen osuusmaksujen korkojen maksua ennakkoasetelmia ja -pohditaa, ja täydentelen tätä tekstiä sitten sitä mukaa kun korkoja alkaa valua S-junalaisten tileille.

Pahoittelen viime vuonna tapahtunutta unohdusta, missä en muistanut ennakkolupailujeni mukaisesti tehdä vuodesta mitään jälkiyhteydenvetoa. Olen kuullut jälkikäteen, että varsin moni olisi tätä odottanut ja he pettyivät, kun sitä luvattua päivitystä ei koskaan kuulunut. Otetaan tänä vuonna ryhtiliike ja hoidetaan homma pakettiin kesällä.

Jos kaipailette tähän artikkeliin lisää päivityksiä, niin laittakaa siitä vaikka kommenttia alapuolen kommenttiosioon. Eipä pääse asia unohtumaan, kun muistutatte asiasta. Muutenkin, jos näette jotain S-juna -aiheista uutisointia missä tahansa kanavassa, tulkaa ilmoittamaan siitä kommentteihin. Koska osuuskauppoja on noin parikymmentä, en voi mitenkään seurata reaaliajassa kaikkia yhtä aikaa. Välittämällä viestin tähän artikkeliin teet palveluksen niin minulle, kuin myös muille S-junalaisille.

Miltä näytti S-junan vuosi 2019?

Osuusmaksujen korko jatkoi myös viime vuonna varsin selvää laskuaan, mikä on tietysti ikävä juttu. Jos vielä pari vuotta sitten S-junasta pystyi puhumaan ”maailman helpoimpana satasena”, nyt se on enää nippa nappa 50 euroa.

Toisaalta, se on vieläkin äärettömän helppo viisikymppinen, joka on myös äärettömän kevyesti verotettu. Jos saat 50 euroa osuusmaksun korkoina, sinulle jää huomattavasti enemmän verojen jälkeen näppiin, kuin 50 eurosta pörssiyhtiön osinkoina. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos 50 euroa tuntuu mitättömältä.

Alta voitte vielä tutustua viime vuoden korkoihin kokonaisuudessaan. Maksaneita osuuskauppoja oli vuonna 2019 kaikkiaan kuusi kappaletta.

S-junan osuusmaksun korko 2020
S-junan osuusmaksun korkojen historiaa

Jotta vuosi 2019 ei olisi pelkkää synkistelyä, niin viime vuonna tapahtui myös yksi positiivinen asia. Kuten yläpuolen taulukosta näette, Osuuskauppa Maakunta heräsi ”kuolleista”, ja alkoi maksaa parin ohitse nukutun vuoden jälkeen taas korkoa. Onneksi en ole mennyt vielä irtisanomaan ensimmäistäkään jäsenyyttäni. Toisin sanoen toivoa osuusmaksun korkoihin palaamiselle on olemassa.

En ole itse nostanut vielä koskaan rahoja ulos ensimmäisestäkään osuuskaupasta, sillä minun talouttani ei kaada satanen tai pari kiinni jossain osuuskaupassa. Elättelen muutamien osuuskauppojen kohdalla samaa kuin mitä Maakunta jo teki, eli ne palaisivat myöhemmin takaisin korkojen maksujen maailmaan. Lisäksi mainittakoon, että näiden laskevien pörssikurssien aikana on ihan jees, kun omistaa jotain sellaista, minkä arvon tietää pysyvän paikoillaan.

S-junan vuosi 2020 vielä hämärän peitossa

Tällä hetkellä ei ole hirveästi kerrottavaa tulevasta vuodesta, sillä osuusmaksun korkoja ei ole vielä tihkunut hirveästi julkiseen tietoon. Sen vuoksi joudutaan vetämään vielä pelkän spekulaation voimalla.

Joskus osuuskaupat ovat ilmoittaneet reilusti ennakkoon korkojen maksun lopettamisesta. Näin tapahtui esimerkiksi Pirkanmaan kanssa, joka ilmoitti jo elokuussa 2018, ettei vuonna 2019 kannata odottaa heiltä osuusmaksun korkoa. Nyt ei ole tiedossa yhtään tämän tapaista ”ennakkoilmoitusta”, joten elämme yllätyksien maailmassa.

Viime vuonna suurin ”informaatiopiikki” tapahtui osuusmaksun korkojen maksamisen alun jälkeen. Huhtikuussa Etelä-Karjalasta tuli tieto, ettei korkoa makseta tulevana vuonna lainkaan. Toukokuussa sama tieto kaikui myös Satakunnasta.

Ainoa tieto mitä olen tähän hätään kuullut, on tullut vuoden 2019 korkoja käsittelevän blogikirjoituksen kommenteista. Siellä joku valveutunut lukija kertoi seuraavaa:

KPO:n hallitus esittää edustajistolle 5%:n osuusmaksun korkoa ja lisäksi 1%:n ylijäämäpalautusta. Bongattu S-ryhmän julkaisemasta lehdestä (Yhteishyvä).

Nimimerkki ”Nimetön”

Osuuskaupan vaalit käynnissä – mitä se aiheuttaa?

Moni S-junalainen on varmasti huomannut osuuskauppojen aktiivisen vaalikevään, kun useampi osuuskauppa pitää edustajiston vaaleja. Osa vaaleista on jo ohi, osa menossa ja osassa äänestys kenties vasta aukeilee pikkuhiljaa.

Olen itse huomannut vaalit omasta postistani, sillä jokainen osuuskauppa toimittaa omistajilleen omat äänestyslippuset. Omassa taloudessani asuu kaksi S-junalaista, joten postia on tullut ihan kiitettävästi.

Itse henkilökohtaisesti pyrin aina äänestämään, erityisesti silloin kun tarjolla on jonkinlainen porkkana. Joku osuuskauppa arpoi kaikkien äänestäjien kesken uuden henkilöauton, kun taas joku toinen tarjosi kahden viikon ruokaostokset.

Tämä on jokaisen S-junalaisen oma henkilökohtainen valinta, mutta en itse anna ääniäni ”junapositiivisille” tai muille vastaaville ehdokkaille, mitä monet etsivät keskustelufoorumeilla kissojen ja koirien kanssa. Olen antanut ääneni yleensä jollekin tutulle, jos sellainen listalta löytyy. Tätä omaa periaatettani olen avannut aiemmin Keskimaan edustajiston vaaleja käsittelevässä julkaisussa, joten ei siitä nyt sen enempää.

Jos osuuskauppavaaleissa äänestäminen kiinnostaa, täällä on tarjolla lisätietoa:

Koronavirus covid19 S-juna maailman helpoin satanen
Koronavirus voi vaikuttaa myös S-junaan

Koronavirus ja talouskriisi – tarttuuko myös S-junaan?

Kuten varmaan kaikki tietävät, elämme nyt poikkeuksellisia aikoja. Koronavirus on lukinnut meidät kaikki koteihimme, sulkenut lukuisia ravintoloja sekä hotelleja ja monissa perheissä on nyt tummat pilvet oman talouden tulevaisuuden ympärillä.

Jos koronavirus on hyydyttänyt VR:n junaliikenteen, sama tulee melko varmasti käymään myös jossain määrin S-junalle. Fakta on se, että monet S-kaupat omistavat lukuisia hotelli- ja ravintolaketjuja, jotka ovat nyt suljettu. Hotelleissa ei käy kukaan, eikä ravintoloissa syödä, mikä on aiheuttanut hotelli- ja ravintola-alan työpaikoilla lomautuksia.

En ole käynyt aikoihin huoltoasemilla, mutta sielläkin on varmasti aiempaa hiljaisempaa. Kun ihmiset eivät liiku, eivät he myöskään liiku huoltoasemilla. Samoin kotona tehtävät etätyöt näkyvät varmasti ABC-ketjujen vähintäänkin vähentyneenä polttoaineen myyntinä.

Lisäksi jos talous tulee hyytymään, se näkyy varmasti kaikkialla muuallakin. Ihmiset ostavat Prismoista vähemmän tavaraa ja aiempaa suuremman harkitsemisen jälkeen.

Oma arvaukseni S-junan tulevaisuuteen liittyen on, että osuusmaksun korot ovat pian kortilla. Monilla osuuskaupoilla on voi olla painetta leikata osuusmaksun korkoja. Samoin jos joku osuuskauppa olisi miettinyt jo aiemmin osuusmaksun koron maksamisen lopettamista, esimerkiksi vaikka multiliittyjien kiusan vuoksi, niin nyt siihen olisi oiva tilaisuus käyttää koronaa ”tekosyynä” koron maksamisen lopettamiselle.

Jotta tämä teksti ei olisi pelkkiä omia arvauksia, tarjoan loppuun myös kiistämätöntä faktaa. Kun kirjoitin vuonna 2017 tuon alkuperäisen S-junan tietopaketin, selvitin osuusmaksujen korkojen historian aina vuoteen 2008 asti, eli finanssikriisin aikoihin.

S-juna 2020
S-junan korkojen historiaa

Vuoden 2007 lukuja en löytänyt, mutta finanssikriisin aikana keväällä 2008 S-juna maksoi osuusmaksun korkoja, eli katkoksia ei tuolloin tullut. Toisaalta, voiko tästä vetää yhtään mitään johtopäätöksiä vuoteen 2020? Kuka tietää.

Olisikohan tässä hyvä kohti vetää ensimmäinen tauko, ja jatkaa blogikirjoituksen kirjoittamista siinä vaiheessa, kun ensimmäiset osuusmaksun korot ovat kilahtaneet tilille. Heitelkää kommentteja tulemaan, jos löydätte jotain tietoa S-junan vuodesta 2020!

S-junan huhtikuu 2020 – surkea startti (0 €)

Kirjoitettu 2.5.2020

Tämän vuoden S-junan lähtö viivästyy, sillä huhtikuu ei tarjonnut vähän yllättäen ensimmäistäkään osuusmaksun korkoa. Aiempina vuosina S-juna on polkaistu vauhtiin huhtikuun aikana, mutta tänä vuonna huhtikuussa ei tapahtunut mitään.

Tai noh, valehtelisin jos väittäisin, ettei ole tapahtunut mitään. Tulevien kuukausien korkoja on alettu jo vahvistamaan, ja näillä näkymin toukokuussa mennäänkin jo eteenpäin.

Ainakin Pohjois-Karjalasta tulee kuulumaan, mikäli uskoisimme bloggaaja Rahakirstua, ja miksipä emme uskoisi. Hän kertoi Sharevillessä kuullensa PKO:n jatkavan S-junan suurimpana veturina.

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa maksaa 12 euron koron, jolla taidetaan pitää paikka S-junan veturina.  PKO:n koron maksupäivä on 25.5.

Rahakirstu
Myös Etelä-Pohjanmaalta kuului mukavia uutisia, joista vinkkasi kommenteissa ensimmäisenä nimimerkki S-veturi. Eepeen politiikasta löytyi ihan lehtijuttu Seinäjoen Sanomista, joten käytetään sitä toissijaisena lähteenä tässä yhteydessä. Seinäjoen Sanomat kirjoittaa seuraavaa:
Osuusmaksun korkoa maksetaan 5 euroa jokaiselle viime vuoden loppuun mennessä 100 euron osuusmaksunsa täyteen maksaneelle asiakasomistajalle.

Tarkemman katsastelun jälkeen kyseessä olikin vuosi 2019.

Seinäjoen Sanomat

Muista osuuskaupoista minulla ei ole tässä vaiheessa kerrottavaa. Jos sinulla on, niin heitä siitä kommenttikenttään vinkki. Seuraillaan porukalla korkojen kehittymistä.

Koska huhtikuu oli tänä vuonna varsin olematon S-junan kannalta, lopetan huhtikuun kuukausiraportin tähän. Palataan toukokuun loppupuolella taas asiaan, jolloin meillä pitäisi olla ihan euroja raportoitavana!

S-junan toukokuu 2020 – vauhti päälle (17 €)

Kirjoitettu 26.5.2020

Eilen saatiinkin korkattua tämän vuoden S-junailut peräti kahden osuuskaupan voimin. Toukokuussa osuusmaksun korkonsa maksoivat KPO ja PKO.

Näistä jälkimmäiseksi mainittu olikin jo meillä kaikilla tiedossa, sillä huhtikuun osiossa kerroin PKO:n 12 euron korosta. Tämän suhteen ei tapahtunut siis yllätyksiä. Korko oli sama kuin vuotta aiemmin ja sillä irtonee piikkipaikka vuoden 2020 S-junassa.

Pienenä yllätyksenä minulle tuli KPO:n 5 euron korko vuodelta 2020, joka maksettiin siis nyt toukokuussa. KPO oli pitkään S-junan kovin vetojuhta, sillä vielä kaksi vuotta sitten se maksoi peräti 20 euroa jäsentä kohti.

Tässä vaiheessa ollaan jonkin verran perässä viime vuotta, sillä toukokuun lopussa S-juna oli tuottanut vain 17 euroa. Vuonna 2019 samaan aikaan S-juna oli tuottanut huhtikuussa 10 euroa ja toukokuussa 17 euroa, eli yhteensä 27 euroa.

Pakko nostaa vielä yksi mielenkiintoinen asia liittyen Osuuskauppa Maakuntaan, joka heräsi viime vuonna toukokuussa ”kuolleista” muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen maksamaan taas osuusmaksun korkoa. Tänä vuonna Maakunta ei maksanut ainakaan toukokuussa mitään, enkä toisaalta ole kuullut mitään virallista tietoa Maakunnan vuodesta 2020.

Ainakin Eepeeltä on vielä tulossa luvattu 5 euroa. Ajankohtaa tälle en ole löytänyt, mutta veikkaan sen tulevan kesäkuun puolella. Palataan asiaan siis silloin!

S-junan kesäkuu 2020 – alkanut vauhti hiipuu (5 €)

Kirjoitettu: 25.6.2020

Aloitetaan kesäkuun S-junaa -katsaus virheiden korjaamisella. Olen puhunut pitkin kevättä Eepeen vahvistetusta 5 euron korosta, vaikka se ei pidä paikkansa. Nimimerkki sepi vinkkasi kommenteissa miten eteläpohjalaiset olisivat lopettamassa korkojen maksun tänä vuonna.

Eepee ei tämän mukaan maksa korkoa, vaan ylijäämänpalautusta: https://eepee.fi/news/eepeen-asiakasomistajille-ylijaamanpalautusta-yli-14-miljoonaa-euroa/

sepi

Ensireaktioni oli ihmetys, kunnes huomasin tässä ketjussa mainitun lähteen olevan vuoden takaa. Voi hitsi. Ensinnäkin harmittaa olla väärässä, toisekseen Eepee oli aikoinaan S-junan vankin veturi. Vielä jokunen vuosi sitten Etelä-Pohjanmaalta paukahti peräti 20 euron osuusmaksun korko. Enää ei mitään.

Sitten positiivisiin asioihin. Sen sijaan Osuuskauppa Maakunta, joka voiteli omistajiaan viiden euron korolla. Jos muistelemme menneitä, niin Maakunta heräsi vuosi sitten ”kuolleista” ja alkoi maksaa pienen tauon jälkeen uudestaan osuusmaksun korkoa. Näköjään toivoa on olemassa vielä nollakerholaistenkin kanssa.

Koko kesäkuun tuotto lepäsi Maakunnan harteilla, joten kokonaispotti jäi vain viiteen euroon. Tämän lisäksi saimme parikin muuta uutista S-junan vuoden 2020 korkoihin liittyen.

Ensinnäkin Keskimaan osuuskauppa klousasi 6 euron korkonsa tälle vuodelle. Tämän vinkin meille antoi nimimerkki Eph ja korko tulee maksuun elokuussa. Näillä näkymin se on seuraava osuusmaksun korkoa maksava osuuskauppa. Heinäkuussa ei pitäisi tulla mitään, mutta täytyy varmuuden vuoksi käydä 25.7. kieppehillä katsomassa S-pankin tili.

Keskimaalta 6% korko elokuussa. Keskimaa jakaa miljoonilla ylijäämänpalautusta – ”Toimii piristysruiskeena tavallisten keskisuomalaisten ostovoimaan” https://www.ksml.fi/talous/Keskimaa-jakaa-miljoonilla-ylij%C3%A4%C3%A4m%C3%A4npalautusta-%E2%80%93%E2%80%89Toimii-piristysruiskeena-tavallisten-keskisuomalaisten-ostovoimaan/1569406

Eph

Eivätkä hyvät uutiset tähän loppuneet, sillä Turussa on vielä peli auki. Koska koronakevät siirsi monia kokouksia, niin kävi myös Turun Osuuskaupalle. Siellä päätös osuusmaksun koron suuruudesta tehdään syksyllä, joten tälle vuodelle on kenties tulossa vielä toinenkin korko sitten syssymmällä. TOK:n korkopolitiikasta vinkin antoi nimimerkki kikkailija.

TOK:n sivuilta bongattua: ”Turun Osuuskaupan edustajisto päättää vuosittain osuusmaksun koron maksamisesta hallituksen esityksen mukaisesti. Nyt koronapandemian vuoksi edustajiston kevätkokousta ei ole voitu pitää ja kokous on päätetty siirtää syksyyn. Osuusmaksun koron maksaminen on tuolloin edustajiston kokouksen agendalla ja päätöksiä osuuskoron maksamisesta saamme siis syksyllä edustajiston kokouksen jälkeen.”

kikkailija

Eipähän siinä. Lopetetaan kesäkuun kuukausikatsaus tähän näin. Katsotaan kuukauden päästä onko tarvetta heinäkuun yhteenvedolle, vai jatketaanko elokuussa ainakin Keskimaan voimalla. Laittakaa jatkossakin artikkelin jälkeisiin kommentteihin vinkkejä tulevista koroista, oli päätös sitten koron maksaminen tai sen maksamatta jättäminen.

Hyvää kesää ja palataan viimeistään elokuun lopussa!

S-junan heinäkuu-elokuu 2020 – saapuiko juna asemalle? (6 €)

Kirjoitettu: 27.8.2020

Kesän lomakausi ei tuonut hirveästi eloa S-junaan. Heinäkuussa ei tapahtunut mitään, mikä oli sinänsä tiedossa. Tai noh, Eepeeltä tuli allekirjoittaneelle 32 senttiä ylijäämänpalautusta, mikä tuskin kiinnostaa teitä, mutta kerroinpa sen silti. Eepee maksoi viime vuonna osuusmaksun korkoa 5 euroa, mutta tänä vuonna aiempien vuosien veturi vetäytyi nollakerhoon.

Elokuussa tuli palattiin taas osuusmaksun korkojen maksuun, kun oman kotiseutuni osuuskauppa Keskimaa jakoi 6 euron korkonsa. Sen lisäksi sain reilun kympin ylijäämänpalautusta. Keskimaan osalta korko pysyi samana kuin viime vuonna.

Viimeksi maalailin teille Turun Osuuskaupan tulevaisuudesta, jolla koron maksu tältä vuodelta on vielä auki. Ainakaan minulle asti ei ole tullut kesän aikana lisäinformaatiota osuusmaksun koron tilanteesta vuodelle 2020, joten siitä ei ole lisäkerrottavaa. Heittäkää kommentteihin linkkejä tai muita lähteitä, jos te havaitsette sellaisia.

Turku taitaa olla ainoa, jolla on vielä jonkinlainen realtistinen mahdollisuus maksaa tänä vuonna osuusmaksun korkoa. Toivottavasti vielä löytyisi joukosta jonkinlaisia jokerilyöjiä, sillä S-junan vuoden 2020 korkopotti on tällä hetkellä varsin vaatimaton, eli 28 euroa.

En vedä vielä tässä vaiheessa loppuyhteenvetoa S-junan vuodesta 2020, vaan jätän sen tulevaisuuteen. Odotellaan Turun tilanne vielä pois alta, ennen kuin ruuvataan arkkuun kantta kiinni.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

S-junan vuosi 2020: junan vauhti hyytyy (yhteensä: 28 euroa)

Lokakuu vetelee viimeisiään, mutta S-junan vuosi 2020 on tulossa päätökseen. Edellisen kerran kirjoitin tätä artikkelia elokussa, mutta sen jälkeen syyskuussa ja lokakuussa ei homma ole edennyt eurollakaan. Koko vuoden yhteissumma näyttäisi jumiutuneen 28 euroon.

S-junan vauhti on hiljetynyt ikävän nopeasti. Jos vielä vuonna 2017 tästä pystyi puhumaan ”maailman helpoimpana satasena”, nyt saadaan enää nipin napin vartti-satku. Viimeisen viiden vuoden korkokehityksen trendi on varsin laskeva.

S-juna 2020 kokemuksia
S-juna 2016-2020

Vuoden 2020 S-junan korkoja maksaneet osuuskaupat olivat:

  • PKO: 12e
  • KPO: 5e
  • Maakunta: 5e
  • Keskimaa: 6e

Otsikossa pohdiskelin sitä, pysäyttääkö koronavirus S-junaliikenteen. Osittain näyttäisi käyneen juurikin näin. Esimerkiksi Turun Osuuskauppa, joka siirsi päätöksensä koron maksusta keväältä syksylle, jätti koron kokonaan maksamatta ja vetosi osittain koronaviruksen tuleviin vaikutuksiin. Korona ei kuitenkaan ollut turkulaisten ainoa selitys, vaan myös investoinnit vaikuttivat päätökseen.

Turun Osuuskaupan edustajisto on varsinaisessa kevätkokouksessaan 15.9.2020 päättänyt, että Turun Osuuskauppa ei maksa osuuspääomalle korkoa vuodelta 2019.

Viime vuosien aikana osuuskauppa on investoinut voimakkaasti omalle toimialueelleen rakentamalla uusia toimipaikkoja ja kunnostamalla olemassa olevaa verkostoaan. Viime vuonna investoinnit kohosivat 33,6 miljoonaan euroon. Samanaikaisesti asiakasomistajille maksettiin Bonuksina yli 20 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 osuuskaupan tulos ennen kertaluonteisia eriä laski 5,4 miljoonaan euroon suurien investointien vuoksi. Vuoden 2020 tuloksen arvioidaan laskevan merkittävästi koronapandemian aiheuttamien taloudellisten vaikutusten vuoksi.

Turun Osuuskauppa, 16.9.2020

Moni saattaa miettiä sitä, mitä tehdä S-ryhmän jäsenyyksille. Minä omistan näitä 15 kappaletta, mutta vain 4 maksoi jotain ulos. Toisaalta, sain ylijäämän palautusta ainakin Eepeeltä ja Keskimaalta. Toki Eepeen 32 sentin arvoinen ylijämään palautus on sitä tasoa, että kannattaako sitä varten seisottaa satasta Etelä-Pohjanmaalla.

Yhteisen historiamme aikana S-juna on tuottanut minulle suoraan osuusmaksun korkoina 527,5 euroa. Siihen päälle voi heittää muutaman kympin ylijäämänpalautusta sekä varmaan reilun satasen edestä erilaisia lahjakortteja. Kokonaisuuden kannalta olen vielä ihan tyytyväinen sijoitukseen, vaikkakin nykyvauhti on melko vaisua.

Olen jo aiemmin tehnyt itselleni lupauksen, että mikäli alan lunastamaan S-junan jäsenyyksiä ulos, niin en aio niihin liittyä takaisin. En edes silloin, vaikka osuusmaksun korkoja alettaisiin joskus maksamaan taas uudelleen. Kokonaisvarallisuuteni kannalta on oikeastaan ihan sama, missä nuo 1500 euroani ovat kiinni. Onpahan ainakin jotain jännitystä seurata mahdollisia korkoja tulevaisuudessakin.

Jäädään odottamaan S-junan vuotta 2021, jonka teema voisi olla ”toivotaan parasta, mutta pelätään pahinta.” Nykyisellä tahdilla ei tule menemään montaa vuotta, kun korkoja ei makseta enää yhtään. Toisaalta toivottavasti näemme Osuuskauppa Maakunnan tapaisia come-backeja, joissa osuuskaupat palaavat pienen tauon jälkeen takaisin osuusmaksun korkojen pariin.

Sitä odotellessa, kiitän kaikkia S-junalaisia kuluneesta vuodesta. Mikäli en lunasta osuuksiani ulos, niin näemme kyllä varmasti vielä S-juna 2021 -aiheisen artikkelin tässä blogissa!

Muut S-junaa koskevat tekstini:

S-junaan sijoittamisen ABC – ”maailman helpoin satanen”
Keskimaan edustajistovaalit – tavoitteena torjuntavoitto
S-junan matka yskii pahasti – vuoden 2018 osuusmaksun korot käsittelyssä
S-juna elää yhä! – Täältä vinkit vuodelle 2019
S-juna 2019 – Etkot, juhlat ja jatkot!
S-juna 2020 – pysäyttääkö koronavirus myös S-junaliikenteen?
Yleisön pyynnöstä: S-juna 2021 – Vieläkö irtoaa osuusmaksun korkoja?

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

34 kommenttia kohteessa “S-juna 2020 – pysäyttääkö koronavirus myös S-junaliikenteen?

  1. Rahakirstunvartija kommentoi:

    Mielenkiintoista spekulointia korkojen tulevaisuudesta. Kovat ajat ovat edessä, itse kunkin on kiristettävä vyötä, niin myös osuuskauppojen.

    Oma strategiani äänestämisessä on seuraava: oman alueen vaaleissa äänestän tuttavaehdokasta ja muiden osuuskauppojen vaaleissa S-junan kannattajia.

  2. Nimetön kommentoi:

    Aivan käsittämätöntä miten joku jaksaa ”sijoittaa” rahojaan tuollaiseen leikkiin! Eihän kukaan oikeasti tee näin? ??? Mikä saa ihmisen ryhtymään tähän?

  3. Venla kommentoi:

    Viime vuonna KPO maksoi koron 250419. Saa nähdä maksavatko tänä vuonna ollenkaan (en kyllä onnistunut heidän sivuiltaan löytämään tietoa) vai maksavatko joskus myöhemmin?

    • RJW kommentoi:

      Hyvä kysymys. Yleensä S-juna on ollut vauhdissa jo 25.4. mennessä (viikonlopulle osuneet tulee viimeistään seuraavana arkipäivänä), mutta tänään ei ollut S-pankissa vastassa vielä yhtään mitään. Paha sanoa onko viikonloppu sotkenut päivämäärät, vai aloitellaanko tänä vuonna vasta toukokuussa.

  4. Rahakirstunvartija kommentoi:

    Korkopäätökset ja korot ovat tänä vuonna tiukassa.

    Osuuskauppojen kevätkokouksia on lykätty koronakevään takia. Edustajiston kevätkokous päättää miten osuuskaupan voitto käytetään.

    Toistaiseksi rahojen jaosta ovat ilmoittaneet vain SSO, PeeÄssä ja PKO.

    PKO maksaa korkoa ja ylijäämänpalautusta, SSO ja PeeÄssä ylijäämänpalautusta.

    Uutinen Eepeen koronmaksusta on viime vuodelta.

  5. Junassa mukana kommentoi:

    En ole uutisointia seurannut, mutta toiveikkaana olisin siitä että S-ryhmä osoittaisi vastuullisuutensa. Ja mikä olisi parempi tapa olla vastuullinen kuin maksaa mahdollisimman suuri korko (koska suurin osa sen asiakkaista saisi silloin korkoa, mikä helpottaisi mm. lomautettuja ja pienipalkkaisia (heidän ostossummansa ovat yleensä pienempiä joten ylijäämän palautus suosisi varakkaampaa väestöä). Mutta taitaa olla toiveajattelua.

  6. kikkailija kommentoi:

    TOK:n sivuilta bongattua: ”Turun Osuuskaupan edustajisto päättää vuosittain osuusmaksun koron maksamisesta hallituksen esityksen mukaisesti. Nyt koronapandemian vuoksi edustajiston kevätkokousta ei ole voitu pitää ja kokous on päätetty siirtää syksyyn. Osuusmaksun koron maksaminen on tuolloin edustajiston kokouksen agendalla ja päätöksiä osuuskoron maksamisesta saamme siis syksyllä edustajiston kokouksen jälkeen.”

    • RJW kommentoi:

      Oho, blogin otsikkoon viitaten koronavirus tosiaan pysäytti (tai ainakin hiljenti) S-junan vauhtia. Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan. Kiitos kommentistasi!

    • RJW kommentoi:

      Ai että, oman paikallisen osuuskaupan korot löytyvät ensimmäisenä täältä artikkelista 😀 hienoa ja kiitos. Keskisuomalainen kirjoitti aiheesta päivää myöhemmin.

    • RJW kommentoi:

      Äh, taisi tulla femman verran takapakkia tästä. Kävin katsomassa tuon oman lähteeni (Seinäjoen Sanomat) ja juttu olikin vuodelta 2019. Hups! Eli taitaakin olla nyt niin ikävä tilanne, että eteläpohjalaiset eivät maksa tänä vuonna mitään. Harmi, vielä pari vuotta sitten sieltä tuli se 20 euroa vuodessa.

  7. Anonyymi kommentoi:

    Lueskelin näitä aikaisempia tekstejäsi sekä tämän 2020-päivityksen.

    Vaikka tosiaan korot laskeneet vuosien saatossa, kannattanee kuitenkin liittyä edelleen mukaan S-junaan? Tämän on itselläni aina ollut mielessä, mutta jäänyt vain tekemättä.

    • RJW kommentoi:

      Moi. Nyt näyttäisi siltä, että 28 euroa on kuluvan vuoden koko tuotto S-junasta, joten pahalta näyttää osuusmaksun korkojen suhteen. Vain ja ainoastaan niiden vuoksi en lähtisi ehkä S-junaan liittymään.

      Toki samaan hengenvetoon muistutan, että osuusmaksun korot ovat yhä about riskitöntä tuottoa ja kevyemmin verotettua kuin vaikkapa pörssiosingot. Tappiolle tässä leikissä ei voi oikeastaan jäädä, suurin riski on pelkästään ”tuottamattomuus”.

      Yksi pointti mitä en ole juurikaan nostanut näissä S-juna -aiheisissa teksteissä esille, on ylijäämän palautus, jota maksetaan osuuskaupan alueella käytettyjen eurojen pohjalta. Sieltä on mahdollista saada jotain ylimääräisiä hiluja takaisin, joskin se vaatii asioimista ja kuluttamista ”toisella puolella Suomea” kyseisen osuuskaupan alueella, mikä ei ole näin korona-aikakaudella välttämättä kovin hyvä ja yleinen juttu.

      Sellainen nopea pointti vielä loppuun, että joskus osuuskaupoilla on erilaisia kampanjoita uusien jäsenien hankintaan liittyen. Esimerkiksi oman alueeni Keskimaalla oli hiljattain (vai onko peräti vieläkin?) kamppis, missä liittyminen Keskimaan jäseneksi maksaa 100e kuten yleensä, mutta liittymisen myötä saat 100 euron edestä lahjakortteja. Ymmärtääkseni myös muiden alueiden osuuskaupoilla on vastaavia kamppiksia. Ne saattavat olla tulevaisuudessa suurin syy sijoittaa S-junaan.

    • RJW kommentoi:

      Ouch, täytyy se uskoa että vuoden 2020 S-junan tuotot 28 euroon. Voi rähmä. Täytynee päivittää artikkeli.

  8. Nimetön kommentoi:

    Eikö vuonna 2020 maksettavat tuotot jää 23 euroon?
    PKO 12 + KPO 5 + Keskimaa 6
    Tämä luku siis ilman ylijäämän palautuksia.

    • RJW kommentoi:

      Maakunta oli 5 euroa tuohon päälle, eli yhteensä 28 euroa. Mutta siihen näyttäisi jäävän. Katselen tämän kuukauden vielä S-junan osalta, ja alan sen jälkeen tekemään yhteenvetoa tähän artikkeliin.

  9. Junailija kommentoi:

    Muistanko oikein, että saadakseen vuonna 2021 S-junan mahdolliset korot, tulee osuuskauppoihin kuulua 31.12.2020 saakka ja korot maksetaan sen mukaan? Eli jos haluan nyt hypätä pois S-junasta, voin lunastaa osuuteni pois tammikuussa 2021 ja olla silti oikeutettu saamaan korot ensi vuonna?

    • RJW kommentoi:

      Moi. Tästä kuulee vähän kahdenlaista tarinaa. Jotkut kertovat, että eivät ole saaneet korkoa, vaikka ovat tehneet myyntinsä tammikuun alun jälkeen. Samaan aikaan jotkut ovat kuitenkin sanoneet saaneensa korot tätä tapaa käyttämällä. Suosittelisin ehkä odottamaan tuonne keväälle-kesälle ja myy sitten kun korko on maksettu/tulee ilmoitus ettei korkoa makseta tänä vuonna.

    • Ääs-aasiakas kommentoi:

      Tulkitsin itse sääntöjä, että tulee kuulua 31.12.2020 siihen osuuskauppaan mistä sitten saa osuusmaksun korkon vuotena 2021 (mikäli maksavat). Ja mikäli irtisanot itsesi osuuskaupasta tammikuussa, niin sinun tulee olla ainakin yhden osuuskaupan jäsen saadaksesi korot.

      Tuolla S-ryhmän sivulla on asiat kerrottu ja aihehan on nyt ajankohtainen.
      https://www.s-kanava.fi/asiakasomistaja/artikkeli/s-ryhman-asiakasomistajajarjestelman-saannot/4BLQNRsB04myaicKgEqCIa
      Eli sieltä kohdat 2.3.1 eroaminen sekä 3.5 osuusmaksun korko.

      • Junailija kommentoi:

        Tiedättekös tässä kävi juuri niin, että jäi nyt KPO:n vitonen saamatta, kun eropaperit kirjoittelin tuossa helmikuussa ? Ei nyt isosta rahasta kyse, mutta silti kummallista, koska itsekin ymmärsin nämä säännöt juuri niin, että olen korkoon vielä oikeutettu, koska en kaikista jäsenyyksistäni luopunut. Olisi siis varmuuden vuoksi kannattanut vielä odotella, mutta palautuneet osuusmaksut meni nyt asuntokauppaan, joten hyvä näinkin ?

        • RJW kommentoi:

          Auts 😀 Mutta siis käsittääkseni se osuuskuntajäsenyys piti olla osuusmaksun ”irtoamisen” aikana. Viime vuoden loppu oli lähinnä merkki sille, että ehtii mukaan tämän vuoden osuusmaksun korolle. Näin minä muistelin omasta ulkomuististani.

          • Junailija kommentoi:

            Niin nuo säännöt oletettavasti tarkoittavat sitä, että kun osuusmaksun maksaa vuoden loppuun mennessä, niin on oikeutettu korkoon, eikä sitä, että heti vuoden vaihteen jälkeen voi lähteä kävelemään ? Näin kun tarkemmin miettii. Mutta tosiaan pieni paha siitä, että sai nopeassa aikataulussa tarvittavat varat kasaan asuntoa varten, kun sopiva sattui kohdalle ??

  10. ÄssäKPO kommentoi:

    Ensimmäisiä viitteitä S-junasta 2021 KPO:n alueella, kun heidän tiedotteessaan mainitaan näin ”KPO:n hallitus esittää kevään edustajiston kokoukselle, että KPO jakaa jäsenilleen 5 %:n osuuspääoman koron lisäksi 1,5 % ylijäämänpalautusta Osuuskauppa KPO:lta tehdyistä bonusostoista”. Eli

    • RJW kommentoi:

      Kiitos tästä! Mietinkin juuri, että pitäisiköhän kohta ottaa pöydälle vuoden 2021 artikkeli 😀 Ilmeisesti pitäisi.

      • ÄssäKPO kommentoi:

        Ole hyvä. Asianahan tämä on aika tylsä nykyään, mutta tykkään lukea blogiasi niin ajattelin vinkata. Olisi myös mukava, jos päivittelisit enemmän salkkusi sisältöä (esim. kuukausittain, jos tapahtunut ostoja/myyntejä). Myös syitä niiden taustalla voisi olla kiva kuulla! 🙂

        • RJW kommentoi:

          Iso kiitos tästäkin kommentista! Mun salkun sisältö ja siellä tapahtuvat muutokset ovat siinä mielessä jänniä aiheita kirjoittaa, että ne herättävät huomattavasti vähemmän kommentointia, kuin vaikkapa nämä S-junan tapaiset artikkelit 😀 Kiitokset siis tsempeistä, multa uupuu itse asiassa vielä helmikuun loppupuolellakin (!!) Q4-salkkuraportti ja 2020-yhteenveto. Otankin nyt itseäni niskasta kiinni, ja viimeistelen nuo artikkelit julkaisukuntoon 🙂

          • ÄssäKPO kommentoi:

            ”Vuodelta 2020 asiakasomistajille rahana maksettavat edut ovat yhteensä 28,1 miljoonaa euroa (Bonus 21,8 milj.€, maksutapaetu 0,7 milj.€, ylijäämän palautus noin 4,8 milj.€ ja osuusmaksun korko noin 0,8 milj.€). Ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko maksetaan kesällä 2021, mikäli edustajisto hyväksyy hallituksen esityksen. Keskimaa palkitsee vuosittain asiakasomistajiaan keskimäärin yli 210 euron palautuksilla.” kirjoitetaan Keskimaan omalla verkkosivustolla. Tämä tarkottaisi omistajille noin 6% osuusmaksun korkoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *