Elämme poikkeuksellisia aikoja, kun koronavirus on vähän yllättävällä tavalla onnistunut lamaannuttamaan monet pörssiyhtiöt täysin. Koska isot kokoontumiset on nyt kielletty, se on vaikeuttanut rutkasti yhtiökokouksien järjestämistä.

Yhtiökokous on kuitenkin yksi yhtiöiden vuoden tärkeimmistä tapahtumista, joten sikäli niiden viivästyminen aiheuttaa suuria pulmia. Esimerkiksi osinkojen maksu on jäänyt jäihin kokonaan, sillä osingot tarvitsevat ensin yhtiökokouksen hyväksymisen.

Oman suolansa tähän osinkokevään värikkyyteen tuovat myös erilaiset kannanotot osinkojen perumisesta tai viivästyttämisestä. Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö ehti jo todeta ääneen, miten osingot eivät sovi koronakevääseen.

Inderes etäyhtiökokoukset 2020 reaaliosinko

Yhtiökokousten pakko keksiä poikkeusjärjestelyjä

Noh, ei mennä nyt sen syvemmälle osinkoihin. Pidetään aihe yhtiökokouksissa. Kuten jo aiemmin sanoin, yhtiökokoukset ovat olleet nyt suurissa ongelmissa. Joitakin kokouksia on jouduttu perumaan aivan viime metreillä, eikä kaikille kokouksille ole vielä ilmennyt korvaavia ajankohtia. Varsin erikoinen tilanne siis käsillä.

Minulla kävi osittain tuuri, sillä olin suunnitellut tämän kevään yhtiökokouskohteekseni Koneen yhtiökokouksen, joka järjestettiin vähän reilu kuukausi sitten helmikuun lopussa. Kokouksien yllättävät perumiset eivät siis osuneet suoraan omalle kohdalleni.

Tuolloin koronasta ei ollut Suomessa tietoakaan, muuten kuin lähinnä Kiinan ja Italian tilanteen ihmettelyä. Kokouksessa ei siis näkynyt lainkaan ylimääräisiä turvavälejä, käsidesejä, hengityssuojaimia tai vessapaperin hamstraamista, johon olemme ehtineet jo kuukauden aikana tottua.

Raaka faktahan on se, että yhtiökokoukset ovat suorastaan tyrmäävän otollinen paikka saada virus leviämään riskiryhmäläisiin. Yhtiökokoukset ovat tilaisuuksia, joissa osallistujia on usein useita satoja ja osallistujien keskimääräinen ikä on tunnetusti varsin korkea. Erityisesti kansainvälisissä pörssiyhtiöissä kokouksiin osallistuu myös paljon ulkomailla reissaavia henkilöitä.

Yksi yhtiökokouksen dilemmoista on se, että ne on pakko pystyä järjestämään sekä kokouksiin tulee sallia osakkaiden pääsy. Tässä ei voida esimerkiksi käyttää raakaa peliä, jossa yhtiökokous vedettäisiin läpi mahdollisimman pienellä porukalla sulkien ovet osakkailta.

Tähän liittyen analyysipalvelu Inderes on vedonnut isosti yksityissijoittajiin, jotta ne jäisivät kotiin, eivätkä vaarantaisi läsnäolollaan kokouksien pitämisiä tai yhteiskunnan terveysjärjestelmää. Inderesin mukaan worst case skenaario on, ettei yhtiökokousta saada järjestettyä, jolloin yhtiön toiminta häiriintyy. Inderes muistuttaa myös miten yhtiökokous on pörssiyhtiön korkein päättävä elin ja siksi se on tärkeää saada toimimaan.

Inderes tarjoaa mahdollisuuden etäosallistumisesta yhtiökokoukseen

Jatketaan Inderesin parissa, sillä yhtiöllä on näppinsä vahvasti pelissä tämän yhtiökokouskevään ratkaisemisessa. Kuin sattumalta Inderes oli tammikuussa mukana järjestämässä Admicomin kanssa ensimmäistä suomalaisen pörssiyhtiön yhtiökokousta etänä. Tällöin kenelläkään ei varmasti ollut harmainta aavistusta siitä miltä kevät tulee näyttämään.

Juttelin sähköpostin välityksellä tätä artikkelia varten Inderesin IT-osastolta tutun Yu Gongin kanssa, joka on ollut vahvasti mukana kehittämässä Inderesin etäyhtiökokoustuotetta, eli kavereiden kesken VAGM:ää (Virtual Annual General Meeting). Yun mukaan VAGM oli alun perin tarkoitus ajaa vähän rauhallisemmin sisään, mutta koronaviruksen muodostama tilaus suoraviivaisti tuotekehitystä huomattavasti.

Tällä hetkellä Inderes järjestää Suomessa kaikki yhtiökokoukset, jossa on vahva tunnistautuminen ja äänestysmahdollisuudet verkon yli. Tammikuinen Admicom-pilotti osoittautui nyt todella arvokkaaksi kokeiluksi, kun kokous otettiin hyvin vastaan ja osallistujat antoivat arvokasta palautetta kokouksen jatkokehittämisestä.

Etäyhtiökokouksissa monia hyviä etuja

Olen itse erittäin tyytyväinen tähän etäkokouksen mahdollisuuteen, sillä minä pääsen näin hajaseutualueiden piensijoittajana todella paljon helpommin osallistumaan kokouksiin. Yhtiökokouksissa on kiva käydä ja pyrin käymään niissä vähintään kerran vuodessa, mutta täältä Keski-Suomen perukoilta Helsinkiin reissaaminen on melko raskasta. Noin kahden tunnin kokousta varten joudun matkustamaan aina sellaiset 6-7 tuntia yhden päivän aikana.

Lisäksi puoli vuotta sitten nähtiin yksityissijoittajan kannalta ikävä muutos Verohallinnossa, kun yhtiökokousmatkat eivät ole enää vähennyskelpoinen kulu. Aiemmin matkakulut sai vähentää verotuksessa, mutta nyt tämä etu vietiin nyt pois.

Yksi yhtiökokousten ongelma on ollut myös niiden ajankohta, joka on lähes poikkeuksetta keskellä arkipäivää, mikä rajaa monet työelämässä oleskelevat sijoittajat ulos kokouksista. Nyt kun kokousta voi seurata läppärin tai puhelimen välityksellä, myös tämän väen osallistuminen helpottuu hieman. Itse ainakin ajastin omat ruokataukoni näiden kokouksien kanssa päällekkäin.

Etäosallistuminen mahdollistaa yhtiöille myös helppojen IR-pisteiden noukkimisen. Yu muistuttaa miten sijoittajat tykkäävät kovasti esimerkiksi osavuosikatsauksien yhteydessä järjestetyistä webcasteista, jotka nostavat yleisesti seuraajien ja osallistujien määrää yhtiön ympärillä. Seuraajien kiinnostuksen myötä toiminnasta tulee usein myös aiempaa läpinäkyvämpää.

virtuaaliyhtiökokous virtuaalinen yhtiökokous 2020

Tänä keväänä osallistun ennätys moneen kokoukseen

Näiden etäkokousmahdollisuuksien myötä ilmoittauduin ainakin kolmeen etäyhtiökokoukseen. Näitä olivat UPM-Kymmene, Harvia ja Fortum. Näistä kaksi ensimmäistä meni jo tällä viikolla, kun taas Fortumin kokous odottaa huhtikuun loppupuolella.

Maaliskuun viimeisenä päivänä järjestetty UPM:n yhtiökokous sai siis kunnian olla ensimmäinen yhtiökokous, johon osallistun netin kautta. En ole ikinä osallistunut UPM:n kokoukseen, vaikkakin ehdin jo kertaalleen ilmoittautua osallistuvaksi keväällä 2018. Tuolloin kokous vaihtui kuitenkin lopulta Sampoon.

Noh, rehellisesti sanoen ei se UPM:n kokous lähtenyt osaltani aivan niin helposti käyntiin, kun olin kuvitellut. Töissä minulla viivästyi yksi palaveri, jonka vuoksi missasin ensimmäiset 25 minuuttia. Loput kolme varttia ehdin katsomaan ja se tarjosikin varsin viihdyttävää sisältöä.

Hyppäsin mukaan siinä vaiheessa, kun toimitusjohtaja Jussi Pesonen puhui koronaviruksen vaikutuksista UPM:lle. Pesosen mukaan korona ei tule vaikuttamaan järin paljoa UPM:n tilanteeseen, vaan investoinnit jatkuvat odotettuun tapaan. Jos vertaa Pesosen esitystä Koneen toimari Henrik Ehrnroothin vastaavaan, niin paljon vähemmän siinä korostettiin koronamörköä.

Jot olet innokas katsomaan Pesosen puheet jälkitallenteena, toimitusjohtajan katsauksen voit katsoa Inderesin sivuilta.

UPM ei ole ainoa metsäyhtiö, joka investoi tällä hetkellä. Päivää aiemmin Metsä Group kertoi mittavista investoinneista Rauman sahalle. Sahasta tulee investoinnin jälkeen maailman modernein ja rakennustyöt alkavat heti keväällä. Sen sijaan Stora Ensolta ei kuulu yhtä hyviä uutisia, kun se valmistautuu lomauttamaan koko henkilöstönsä.

UPM:n vauhti on kova, eikä se osoita yskimisen merkkejä. Myös tase on kunnossa, eikä osinkojen maksusta tarvitse pidättäytyä. Investoinneilla kasvatetaan markkina-asemaa ympäri maailmaa.

Kokouksen ehkäpä paras kommentti saatiin vähemmän yllättäen hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroosin suusta, joka osallistui kokoukseen puhelinyhteyden välityksellä. Joku osakas kysyi ennakkokysymyksessään Nallelta mahdollisesta splitistä ja koska sellainen voisi tapahtua. Nalle laskeskeli ääneen, että kun osakkeen hinta ylittää 40 euroa kappaleelta, voisi olla oiva aika splitata osake. Vastauksensa Nalle päätti sanoihin, ”eiköhän siihen 40 euron saavuttamiseen mene kuitenkin vielä muutama kuukausi”.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Harvian kokous meni läpi korvien, mutta opetti silti jotain

Jos missasin UPM:n kokouksen alun, Harvian kohdalla tilanne oli vielä kehnompi. Kokouksen aikana puhelimeni soi kerran, jouduin lähettämään pari sähköpostiviestiä ja kävin antamassa kiireellistä IT-tukea asunnon toiselle etätyöntekijälle.

Näistä häiriötekijöistä johtuen kokoukseen keskittyminen meni siis aika reisille. Opetuksena tästä jäi kuitenkin käteen se, että vaikka pääset etänä kokoukseen, keskity sen seuraamiseen. Ilman keskittymistä et saa siitä yhtään mitään irti.

Sen mitä sain kokouksesta irti, oli lähinnä uuden yhtiön hallituksen esittelyä, osinkopolitiikkaa ja EOS-Groupin oston esittelyä. Näissä ei hirveästi yllätyksiä ollut suuntaan tai toiseen. Koitin kokouksen jälkeen seurata sosiaalisesta mediasta muiden sijoittajien kommentteja Harviasta, mutta hiljaista oli sielläkin. Ilmeisesti kokous ei tarjonnut muillekaan sen enempää yllätyksiä. Toisaalta, tässä tilanteessa ihan jo yllätyksetöntä kokousta voidaan pitää torjuntavoittona.

Menneiden jossittelua ja tulevaisuuden spekulointia etäyhtiökokouksiin liittyen

Ilman koronavirustakin Inderes olisi järjestänyt keväällä 2020 ainakin pari muuta VAGM:ää tänä keväänä, mutta pandemia aiheutti Yun mukaan VAGM-palvelulle turbobuustin. Etäkokoustiimi painaa nyt täysillä hommia kun tuli mahdollisuus lähteä heti uimaan altaan syvään päähän.

Mutta koska jossittelu on kivaa, pohditaan hetki sitä, mitä olisi kenties käynyt, jos etäosallistuminen olisi sementoitunut osaksi normaaleja yhtiökokouskäytänteitä.

Kyselin sähköpostiviesteissäni Yulta mm. sitä, että olisiko tämän kaltaista yhtiökokoushärdelliä tullut vastaan, jos etäkokouksen mahdollisuus olisi vakiintunut jo aiemmin. Yu oli sitä mieltä, että varmasti nykyiseltä tilanteelta olisi vältytty, eikä kokouksia olisi tarvinnut samalla tavalla siirtää. Samaan hengenvetoon Yu pohdiskeli myös sitä, että jos etäkokous vakiintuu nyt käytännöksi, ei tulevaisuudessa tule enää samanlaista tilannetta uudelleen.

Suomi on mukaan nyt ainakin hetkellisesti edelläkävijä virtuaalisissa yhtiökokouksissa. Yu laskeskeli maailmalla olevan ehkä alle 10 yhtiökokousta, jotka striimattaisiin netin kautta osakkaille. Näistä suurin osa on Jenkeissä, joista tunnetuin on luultavasti Berkshire Hathawayn kokous, jonka striimaamisessa auttaa IT-jätti Yahoo.

Tulevaisuuden suhteen Inderesissä uskotaan, että nuoremmat sijoittajat ovat nyt first movereita ottaessaan VAGM:n käyttöön ensimmäisten joukossa, ja tämä käytäntö on tullut jäädäkseen. Keskustelimme Yu Gongin kanssa myös miltä näyttää yhtiökokousvuosi 2030, ja tulimme siihen tulokseen, että tuolloin suurin osa osallistujista seuraisi kokousta netin kautta, eikä tulisi perinteiseen malliin fyysisesti paikalle.

Yu nosti myös yhden yllättävän edun virtuaalikokouksissa. Teknologian avulla voidaan tuoda myös yhtiön edustajat verkon yli paikalle, eli etänä kokoukseen osallistuisi myös muita kuin osakkaita. Tulevaisuudessa esimerkiksi puheenjohtaja, toimitusjohtaja tai muut yrityksen edustajat voivat pitää puheensa etänä, esimerkiksi toimistolta tai omasta kodista. Tämä malli onkin tullut osittain jo tänä keväänä tutuksi, kun esimerkiksi Nalle osallistui kokoukseen puhelinyhteyden välityksellä.

Reaaliosingot VAGM Inderes Kotipizza

Entäs reaaliosingot? Ei hätää, Inderes tarjoaa Kotipizzaa

Yksi sijoittajien suurimmista ja samalla myös hauskimmista ”peloista” etäyhtiökokouksen yhteydessä on reaaliosinkojen puute. Reaaliosingothan ovat tunnetusti jotain fyysistä, mitä yhtiökokouksissa tarjotaan. Suurimmalla osalla se on kahvitukset ja leivos, kun taas eksoottisemmissa ratkaisuissa esimerkiksi Tokmanni on jakanut ämpäreitä.

Inderes on mennyt tässäkin ajatuksessa vähän pidemmälle ja tarjoaa nyt pientä porkkanaa kaikille virtuaaliyhtiökokouksiin osallistuville. Osallistumalla yhtiökokoukseen etänä ja täyttämällä sen jälkeen kokouksesta lomakkeen, Inderes tarjoaa paluupostina 1000 nopeimmalle 10 euron lahjakortin Kotipizzaan. Ei hullumpaa.

Minä nappasin jo oman koodini talteen UPM:n kokouksen päätteeksi, joka näyttäisi muuten olevan voimassa heinäkuun loppuun asti. Pakkohan se oli kysyä myös näistä reaaliosingoista Inderesin pojilta kaiken muun jutustelun lomassa.

Idea reaaliosingoista etäkokouksiin osallistuville oli Mikael Rautasen käsialaa ja Kotipizza valikoitui kohteeksi siitä, kun toimitusjohtaja Tommi ”Pizzaguy” Tervanen tuli Inderesille tutuksi Kotipizzan pörssihistorian aikana. Tämän lisäksi Inderes haluaa olla mukana tukemassa suomalaisia franchising-yrittäjiä näinä talouden aikoina.

Loppupäätelmät: joko viimein saadaan yhtiökokoukset nettiin?

Vaikka tunnelmat ovat nyt melko apeat niin sijoittamisen kuin myös yleisen taloudellisen tilanteen johdosta, näen yhtiökokouksien ”etääntymisen” vain hyvänä asiana. Näköjään etäosallistumisen saaminen mukaan yhtiökokouksiin vaati sitten koronaviruksen kokoisen poikkeustilan.

Komppaan Yu Gongia etäkokousten vakiintumisen suhteen. En usko että tästä mallista tullaan enää jatkossa hankkiutumaan ainakaan eroon yhtiöiden toimesta. Ensimmäinen vaihe on etäosallistumisen mahdollisuuden vakiintuminen kokouksiin, joka luultavasti tapahtuu nyt. Seuraava vaihe onkin se, että miten sijoittajat oppivat käyttämään tätä mahdollisuutta ja missä vaiheessa etäosallistujien määrä alkaa ylittämään fyysisesti paikalle saapuvien määrän.

Yu nosti myös esiin hyvän pointin siitä, että etäyhteyksiä eivät käytä pelkästään sijoittajat, vaan myös yhtiön johto voisi pitää puheenvuorot etäyhteyden kautta. Miksei, sillä erityisesti isojen kansainvälisten yhtiöiden kohdalla toimihenkilöt saattavat reissata paljon ulkomailla, joten tarvittaessa sieltäkin voisi käydä antamassa puheenvuoron kokouksessa.

Omat etäkokoukseni jatkuvat Fortumin muodossa ja olen jopa jättänyt ensimmäistä kertaa ikinä kysymyksen yhtiökokouksessa. Tästä yhtiökokouskeväästä on tulossa varsin hurja, kun kyseessä on minulle jo neljäs kokous.

Jos olet kiinnostunut seuraamaan tulevia etäyhtiökokouksia, löydät tulevat kokoukset Inderesin sivulta. Listaa päivitellään sitä mukaa kun kokouksien ajankohdat varmistuvat.

Lista etäyhtiökokouksista

Lopuksi haluan kiittää Inderesin Yu Gongia haastattelusta!

Saatat olla kiinnostunut myös:
Kone tarjosi viihdyttävän yhtiökokouksen
Ekaa kertaa Nallen kotibileissä - vierailu Sammon yhtiökokouksessa
Admicomin yhtiökokous jätti ilmaan monia kysymyksiä
Koronavirus ja ThyssenKrupp herättivät huolia Koneen yhtiökokouksessa
UPM:n ja Harvian yhtiökokouksissa etänä – tuleeko tästä pysyvä käytäntö?

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “UPM:n ja Harvian yhtiökokouksissa etänä – tuleeko tästä pysyvä käytäntö?

  1. Kutsu kommentoi:

    Diginatiivina 90-luvun lapsena osallistuin elämäni ensimmäiseen yhtiökokoukseen. Kiitos UPM:n etäyhtiökokouksen. Reaaliosingot maistuivat! Tästä tarjotusta kokemuksesta jäi todella positiivinen kuva. Toivon, että yhtiöt jatkossakin hyödyntävät digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Mielestäni se lisää yhtiön kiinnostavuutta ja luo läpinäkyvyyttä omistajien ja johdon välillä.

    • RJW kommentoi:

      Samaa mieltä. UPM:lle annettava myös erityismaininta siitä, että toimarin katsaus on katsottavissa Inderesin sivuilta jälkitallenteena. Näitä jälkitallenteita ja sen tapaisia toivoisin, että voisi myös kokouksen jälkeen tutustua tapahtuman antimiin (plussaa, jos näet niitä omistamatta yhtiötä). Harvian kohdalla taas en löytänyt mitään jälkitallenteita, mikä vähän harmittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *