Tämäkin vuosikymmen on jo ohittanut ensimmäisen kvartaalinsa, joten on aika ottaa taas yksi vuoden neljästä salkkuraportista pöydälle. Jos jollekin tämä konsepti on tuttu, niin vetelen aina kvartaalin päätteeksi läpi menneitä aikoja lukujen valossa ja samalla suunnittelen tulevaa kvartaalia.

Näitä salkkuraportteja olen tehnyt vuodesta 2016 asti, joten niitä on ehtinyt kertyä jo ihan kiva määrä. Laskujeni mukaan tämä on järjestyksessään 15. salkkuraportti. Raporttien rakenne on pysynyt alusta asti melko samana, mitä nyt touhuilun kasvaessa tänne on tullut lisää seurattavia asioita.

Kun kirjoitin edellistä salkkuraporttia tammikuun alussa, suomalaisista tai edes eurooppalaisista vain harvaa jaksoi kiinnostaa Kiinassa vauhtiin päässyt koronavirus. Tuskin edes pahimmat tuomionpäivän ennustajat olisivat arvanneet, että Wuhan-nuhan vuoksi kansalaiset ovat lukittautuneet koteihinsa, yhtiökokouksia siirretään ja monet yhtiöt ovat laittaneet osingot jäähylle.

Tämä on siis herkullinen tilanne lähteä purkamaan vuoden 2020 ensimmäistä kvartaalia. Mitä minä tein kvartaalin aikana, minkälaisia tuloksia se toi ja mitä teen seuraavaksi? Näistä lisää seuraavaksi.

Sijoittaminen sijoitusblogi osingot

Omistusasunto

Asuntolaina on jälleen kerran aika tylsä aihe kirjoittaa, sillä sen suhteen ei muutoksia tapahtunut. Aivan kuten aiemminkin, näiden kolmen kuukauden aikana lainani lyhentyi 1 225,41 euroa. Korkoja maksoin 108,42 euroa ja käsittelykuluja 6,9 euroa.

Tällä hetkellä makselen asuntolainaani normaalisti pois, enkä ole laittanut edes lyhennyksiä seis. Lyhennysvapaiden käyttö on kyllä yksi mahdollinen keino ja seuraankin tämän kortin mahdollista käyttöä tarkoin.

Opintolaina

Sen sijaan opintolainaan tuli lisää taakkaa, kun nostin tammikuussa koko lukuvuoden opintolainat kerralla tiskiin, eli 5 200 euroa. Osan näistä opintolainoista ehdin jo sijoittaa, joka osoittatui näin jälkikäteen katsottuna varsin huonoksi ajoitukseksi.

Osingot

Kvartaali toi minulle osinkoja 500,45 euron edestä (Q1/2019: 400,46e). Mukavaa kasvua siis jälleen edelliseen vuoteen verrattuna.

Ekalle kvartaalille mahtui vähän yllätyksellisesti ainoastaan kahdet kotimaan osingot, kun vain Kone ja Admicom maksoivat osinkonsa. Kakkoskvartaalilla tulee meno varmasti heikkenemään suhteessa viime vuoteen, koska ainakin Nordea on jo Finanssivalvonnan ohjeistuksen mukaan jäädyttänyt osingonmaksun tänä keväänä.

S-ryhmän osuuskuntajäsenyydet

S-junan suhteen ei tapahtunut mitään raportoitavaa, sillä kuumin osuu vasta juuri alkaneeseen toiseen kvartaaliin. S-junan vuodesta 2020 voit lukea lisää täältä.

Suorat osakesijoitukset

Kuten jo opintolainan kohdalla mainitsin, tein melko paljon ostoja ensimmäisellä kvartaalilla ennen koronakuumottelujen alkamista. Tarkoituksena tällä oli keventää hieman äärimmilleen turvonnutta käteiskassaa. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että ei olisi pitänyt keventää kassaa nyt, mutta minkäs teet.

Kvartaalin suorat osakesijoitukset kokonaisuudessaan tässä:

  • 8.1.2020: Harvia 100 kpl 9,74 EUR
  • 15.1.2020: Admicom 6 kpl 70,16 EUR
  • 15.1.2020: Sampo 12 kpl 39,42 EUR
  • 15.1.2020: UPM 30 kpl 29,11 EUR
  • 15.1.2020: Nokian Renkaat 24 kpl 27,04 EUR
  • 31.1.2020: Revenio Group 6 kpl 28,835 EUR
  • 21.1.2020: Omega Healthcare Inc 70 kpl 43,50 USD
  • 7.2.2020: Neste 55 kpl 37,90 EUR
  • 14.2.2020: Facebook 8 kpl 214,03 USD
  • 14.2.2020: Alphabet 1 kpl 1 517,39 USD

Rahastot

Pidempään tätä blogia lukeneet saattavat muistaa, miten lokakuun alusta alkaen olen joka toinen viikko heittänyt 50 euroa niin Suomen, Ruotsin että Tanskan Superrahastoihin. Tätä ennen summat olivat 25 euroa.

Tämän lisäksi olen tavallisesti uudelleensijoittanut kaikki Suomesta tulevat osinkoni suoraan Superrahasto Suomeen. Vähän hassu juttu, mutta koronavirukseen valmistautumisesta kertovassa tekstissäni kerroin laittavani tämän käytännön jäähylle, jotta saan kerättyä paremmin kassaa ostoja varten.

Tällä hetkellä taidan kuitenkin palata normaaliin tilanteeseen, eli kotimaan osingot menisivät jatkossakin sinne Super-Suomeen. Hauskan tästä tilanteesta tekee sen, että koska osingonmaksut ovat nyt stopanneet oikeastaan kokonaan, joten en lopulta poikennut alkuperäisestä suunnitelmastani käytännössä yhtään, heh.

Q1:lla Superrahastoihin upposi 1 052 euroa uutta rahaa.

Käteinen Svea Ekonomissa ja Instabankissa

Säilytän käteisiäni tällä hetkellä kahdessa eri pankissa. Isompi potti on Svea Ekonomissa ja vähän pienempi Instabankissa. Myös säästötilien suhteen mennyt kvartaali oli vähintäänkin värikäs, koska säästötilejä tarjoavat yritykset alkoivat nokitella keskenään.

Ensiksi Svea Ekonomi laski omaa korkoaan, jonka jälkeen Instabank korotti kiusallaan omaansa. Ilmeisesti tämän seurauksena Svea lopulta peruikin oman korkonsa laskun. Tämän jälkeen Instabank kehitti vielä oman ”korkeakorkoisen säästötilin”, joka on nostojen suhteen vähän rajoitetumpi, mutta tarjoaa hieman Sveaa paremman koron.

Käteisen määrä laski salkussani, sillä ostin alkuvuodesta melko innokkaasti osakkeita. Kvartaalin päätteeksi säästötileillä lepäsi käteistä 19 109,04 euroa, kun kvartaalin alussa se oli 24 961,24 euroa.

Sharevillessä yli 1 400 seuraajaa

Tällä hetkellä minulla on Sharevillessä 1 411 seuraajaa (viime raportin aikaan 1 291). Uusia seuraajia tuntuu löytyvän tasaiseen tahtiin. Kiitokset jälleen kerran kaikille seuraajilleni!

Shareville-profiilini löydät tästä linkistä tai alapuolen Shareville-badgesta.

Facebookissa yli 900 seuraajaa

Blogini Facebook-sivu on kerännyt mukavasti uusia seuraajia ja tykkääjiä. Tällä hetkellä Facebookin puolella on mukana 777 tykkääjää ja 912 seuraajaa (viime raportissa 559 tykkääjää ja 637 seuraajaa). Mikäli kirjoitukseni kiinnostavat, kannattaa käydä laittamassa tili seurantaan tai tykätä siitä, sillä tällöin saat ensimmäisenä tiedon uusista julkaisuistani.

Blogini ympärillä olevat sosiaaliset mediat löydät kokonaisuudessaan tästä kirjoituksesta ”Ota somet haltuun”.

Instagramissa lähes 300 seuraajaa

Tein tammikuussa blogille myös oman Instagram-tilin, jossa jaan linkkejä uusiin blogikirjoituksiin, sekä mahdollista livetaltiointia yhtiökokouksista. Instagram-profiilini on löytänyt nyt 279 käyttäjää. Pistäkäähän tili seurantaan, jos Instaa käytätte.

Muita ajankohtaisia asioita

Ensimmäinen kvartaali oli blogin medianäkyvyyden varsin värikäs. Tammikuun lopussa Taloussanomat teki minusta jutun, jota seurasi YLE Lahden radiohaastattelu liittyen rahasta puhumiseen. Tämän lisäksi kävin maaliskuun alussa YLE Radio Keski-Suomen studiolla heittämässä muutamat kommentit koronaviruksen vaikutuksesta osakkeisiin.

Yhteenveto

Mennyt kvartaali kuritti varallisuuttani varsin lujaa, sillä maaliskuussa laskin salkustani kadonneen 30 000 euroa pörssiromahduksen myötä. Lukemaa rumensivat vahva alkuvuosi helmikuun puoleenväliin asti. Nyt tuon tekstin jälkeen ollaan otettu suuntaa ylöspäin.

Tulevalle kvartaalille on mahdotonta ennustaa oikein mitään, koska korona määrää nyt tahdin ihan kaikkialla. Jos rajoitukset ja karanteenit jatkuvat ennakoitua pidempään, tekee se varmasti hallaa kaikelle. Aloitan omat osakeostoni nyt huhtikuussa, joten aika näyttää olenko ajoituksieni suhteen myöhässä vai liian aikaisessa.

Korona vaikuttaa omaan toimintaani ainakin sen verran, että työtunteja ja sitä kautta palkkaa tulee nyt keväälle vähän aiempaa vähemmän. Toisaalta voin hyvin paikata töistä vapautuvan ajan ahkerammalla kirjoitustyöllä, josta saan vähän ansionmenetystä takaisin. Myöskin peruuntuneet tai siirretyt osingot näkynevät seuraavan kvartaalin luvuissa.

TAULUKOT

Seuraavaksi laitan jälleen tuttuja taulukoita. Käydään läpi taas varallisuuteni määrä niin bruttona kuin nettona sekä varallisuuteni jakautuminen niin omaisuuslajeina, valuuttoina kuin pörssikohtaisesti. Unohtamatta tietenkään kokonaisuuden kannalta oleellisia velkoja.

Kokonaisuus:

Sijoittaminen blogi aloittelijalle

Taulukosta näkyy koko varallisuuteni velkoja myöten. Mennyt kvartaali runteli kivasti varallisuuksiani, kun sen aikana bruttovarallisuuteni laski 8 872,03 euroa (Q4/2019: +13 167,24e). Bruttovarallisuus ei laskenut ihan niin paljoa uusien opintolainojen tulon vuoksi.

Vielä suuremmat kuperkeikat tehtiin nettovarallisuuden puolella. Tällä kertaa Excelini ilmoitti nettovarallisuuteni laskeneen 12 846,62 euroa (Q4/2019: +14 350,34e).

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Salkku yhteensä:

Asunnon osuus nousi hieman (Q4/2019: 52 %), koska asunnon arvo ei ole Exceleissäni laskenut kuten osakkeiden ja rahastojen arvot. Osakkeiden osuus tippui hieman (Q4/2019: 35 %). Käteisen osuus taas kasvoi aavistuksen hieman (Q3/2019: 8 %). Rahastot samassa kuin viimeksi (Q4/2019: 4 %).

Valuutat:

Valuuttojen kanssa tapahtui pieniä muutoksia kvartaalin aikana. Dollareiden osuus kasvoi hieman (Q4/2019: 32 %), koska ostin USA-yhtiöitä. Myös Tanskan kruunujen osuus kasvoi (Q4/2019: 3 %), koska Superrahasto Tanska kesti iskuja muita paremmin. Ruotsin kruunuilla taas meni kehnosti, ja niiden osuus laski aika paljon (Q4/2019: 10 %). Eurojen kohdalla varsin pientä nousua (Q4/2019: 55 %).

Maakohtainen:

Maakohtaisessa hajautuksessa nostaisin Saksan häviäjänä (Q4/2019: 5 %), kun taas Suomi kiri osuuttaan ylöspäin (Q4/2019: 50 %).

Velat:

Sijoittamisen aloittaminen blogi osinko

Kehnon kvartaalin havaitsee myös velkavivun kohdalla, sillä pörssiromahduksessa tunnetusti velat pysyvät entisellään, mutta varallisuuspuoli laskee. Viime kvartaalilla minulla oli omaa rahaa 54 %, asuntolainaa 38 % ja opintolainaa 8 %. Oma raha on supistunut enää puoleen, opintolaina on loikannut lisävelan myötä 11%:iin asti ja asuntolainakin turvonnut hitusen, vaikka talovelkaa on itse asiassa vähemmän kuin viimeksi.

Ei muuta kuin pää pystyyn, ja kohti uusia pettymyksiä. Näin koronan aikana mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, joten saa nähdä, minkälaisissa fiiliksissä seuraavan kerran salkkuraportoidaan. Heinäkuun alussa jatketaan!

Kaikki historian salkkuraportit:

2023 Q3 – ylimääräisten lyhennysten makuun 2023 Q2 – Oma tupa, oma lupa 2023 Q1 – Hyvää kannattaa odottaa 2022 Q4 – Kiireisyys palasi arkeen 2022 Q3 – Elämä hymyilee, mutta yhä vain pörssin ulkopuolella 2022 Q2 – Juhlahetkiä lähinnä pörssin ulkopuolella 2022 Q1 – Rauhanajan päätös söi monella tapaa 2021 Q4 – Kierrokset nousevat tyhjäkäynnistä huolimatta 2021 Q3 – Viisi vuotta salkkuraportteja 2021 Q2 – Duunarista yrittäjäksi 2021 Q1 - Ajatukset leijailevat lähitulevaisuudessa

2020 Q4 – Salkun siivousta kovalla kädellä 2020 Q3 – Kun osakesalkku on asunnon seiniä paksumpi 2020 Q2 – Juhlitaan kuin eilistä ei olisikaan 2020 Q1 – Kylmä startti uudelle vuosikymmenelle

2019 Q4 - Ostoja kovalla kädellä 2019 Q3 - Rajapyykkien yli että heilahtaa 2019 Q2 - Tasaisen tylsää menoa 2019 Q1 - Lujaa menoa pörssissä ja sen ulkopuolella 2018 Q4 - Upotaan Titanicin lailla 2018 Q3 - Kohti pimeää syksyä 2018 Q2 - Takaisin lähtöruutuun 2018 Q1 - Stressiä ja käteistä 2017 Q4 - Takana mahtava sijoitusvuosi 2017 Q3 - Oma asunto hankittu! 2017 Q2 - Viimeiset hetket asuntovelattomana 2017 Q1 - Salkkuraportit blogin puolelle 2016 Q4 - Hyvästit vuodelle 2016! 2016 Q3 - Raporttien teko alkaa

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *