Kirjoitellaas taas hetken tauon jälkeen koronaviruksesta ja sen aiheuttamasta pörssiromahduksesta, joka koettiin helmi-maaliskuun taitteessa 2020. Kiinasta Euroopan puolelle siirtynyt pandemia säikäytti kaikki ja pörssikurssit tulivat vauhdilla alas.

Pörssikurssit tulivat alas niin lujaa, että voitiin puhua hyvällä omatunnolla pörssiromahduksesta, eikä syyttä. Korona-romahduksen edelle pörssihistoriassa ovat päässeet vain Musta maanantai vuonna 1987 ja vuoden 1929 pörssiromahdus.

Olen kirjoittanut koronaan liittyen aiemmin kaksi artikkelia. Toisessa laskeskelin paljonko romahdus on haihduttanut euroja salkustani ja toisessa pohdiskelin strategiaa tulevalle keväälle. Artikkelit löydät täältä:

Tässä blogikirjoituksessa ajattelin palata hieman noihin kahteen julkaisuun, ja pohdiskella omaa onnistumistani markkinoilla. Minkälaisia peliliikkeitä tein ja mitä olisin tehnyt nyt toisin?

Koronavirus covid19 osakkeet sijoittaminen pörssi

Lähtötilanne Stockan hyllyjen välissä

Lähdetään liikkeelle alusta, eli mitä tapahtui, kun kurssit lähtivät alamäkeen. Muistan vieläkin ensimmäiset hetket, kun pörssit lähtivät laskuun helmikuun viimeisellä viikolla. Olin viettämässä hiihtolomareissuani Helsingissä ja Stockmannin käytävillä satuin katsomaan Merja Mähkän Instagram-päivityksiä, jossa hän kertoi koronan tulleen markkinoille.

Ensimmäiset ajatukseni tässä vaiheessa olivat vähätteleviä. ”Taas joku pari-kolmen prosentin laskupäivä, joka saa osan sijoittajista laskemaan alleen.” Enpä olisi ikinä tuossa vaiheessa uskonut, että olemme juuri ottamassa ensiaskelia 2000-luvun suurimpaan pörssiromahdukseen. Tämä oli hyvä näpäytys itselle, ettei kannata aina väheksyä muiden paniikkia.

Seuraavana päivänä osallistuin Koneen yhtiökokoukseen, josta sain paljon lisää arvokasta tietoa koronavirukseen liittyen. Koneen johto esitteli varsin kattavasti ja käytännön esimerkeillä sitä, miksi koronaviruksen leviäminen ja sen rajoittaminen iskee pahasti yrityksiin. Tämä oli itselleni varsin silmiä avaava oppitunti.

Vaikutukset osakesalkussani olivat melko hurjat, sillä kuten jo edellä kerroin, kolmessa viikossa salkustani karkasi 30 000 euroa. Siinä missä Nordnet-salkkuni hipoi juuri ennen koronapaniikkia vain muutamaa euroa vailla 100 000 euroa, kuukautta myöhemmin salkun koko alkoi numerolla 6.

Avasinko sittenkin säästötilien hanat liian aikaisin?

Romahduksen alkaessa minulla oli varsin mukava määrä käteistä, sillä säästötileilläni on maannut parhaimmillaan (tai pahimmillaan) yli 20 000 euroa. Siellä on ollut niin opintolainoja, kuin myös kuukausittain sivuun jääneitä euroja.

Jotkut lukijat saattavat muistaa, että aloitin viime vuoden lopulla purkamaan entistä aggressiivisemmin omaa käteiskassaani markkinoille. Koska tavoitteenani on ollut pitää 5 000 – 10 000 euroa säästössä pahan päivän varalle, yli kakskyt kilonen säästötili on reilusti yläkanttiin.

Ostin viime vuoden lopulla ja alkuvuonna melko aktiivisesti osakkeita. Nyt jälkiviisaana saatoin tehdä näitä ostoja melkolailla huippuhinnoilla. Erityisesti minulle jäi mieleen ystävänpäivänä tehdyt Alphabetin (eli Googlen) ja Facebookin ostot. Tästä kymmenen päivää myöhemmin koronapaniikki teki pörssissä tuhojaan.

Kieltämättä mielessäni kävi jo ajatus siitä, että onnistuin tekemään ostoja all time high-huipuista ja kelailin mielessäni Nokian osakekurssia juhannuksesta 2000 tähän päivään asti. Noh, näin ei päässyt käymään, ainakaan vielä. Facebook toi koronaviruksen aikana markkinoille uuden ominaisuuden, jossa Facebookin pohjalle voi rakentaa myös verkkokaupan. Tämän myötä Facebookin kurssi hiihtelee nyt taas uusissa kaikkien aikojen huipussaan.

Näin verkkosivuja ja verkkokauppoja ammatikseni rakentavana jään odottamaan innolla, viekö tämä Facebookin uudistus minulta leivän suustani, heh.

Maaliskuussa uusi sijoitusstrategia koronaa vastaan

Maaliskuussa tein sijoitusstrategian koronaviruksen aikana sijoittamiselle, ja ajattelin perata sitä nyt läpi. Mikä strategiassani onnistui ja mikä ei?

Aloitetaan sijoitusstrategiani perkaaminen omista ajatuksistani maaliskuun puolivälistä, jolloin koronaromahdus näytti olevan pahimmillaan. Olen kirjoittanut tällöin seuraavalla tavalla tänne blogiin:

Oma kristallipalloni kertoo, että aloitan ostot huhti-toukokuun vaihteessa, kun yritysten Q1 tuloksia alkaa tulla eetteriin ja sitä kautta alkuvuoden koronakuumottelujen hintalaput alkavat muodostua. Ostojen aloittamiseen on aikaa siis vähän päälle kuukausi, mikä on mielestäni ihan hyvä juttu. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tauti vasta yskähtelee hiljalleen käyntiin ja pahin epidemia on tulevaisuudessa. Suomessa koronaviruksen huippu nähtäneen vasta kesällä, minkä vuoksi ei kannata polttaa aivan kaikkia pelimerkkejä ennen kesää.

Minä itse tässä blogikirjoituksessa.

Lähes päivälleen kolme kuukautta myöhemmin olemme huomattavasti jälkiviisaampia kuin tuolloin. Ensimmäisenä minulla pistää silmiin arvio siitä, että koronaviruksen huippu nähdään Suomessa tulevana kesänä. Noh, olemme nyt kesässä ja miltä näyttää? Viimeisimmän tiedon mukaan sairaalahoidossa on 23 potilasta ja teholla on 3. Todella pienet lukemat, eli tuo ennuste näytti menneen metsään.

Strategiassani minun oli tarkoitus aloittaa ostot kovalla kädellä, mutta vasta Q1-tuloskauden alkamisen jälkeen huhti-toukokuussa. Tämä oli virhe, sillä odottelin liikaa.

Toisen virheen tein Nordnetin Indeksirahastojen kanssa, sillä katkaisin osinkojen uudelleensijoittamisen niihin, koska halusin kerätä käteistä ”vielä kovempaa romahdusta varten”. Onnekseni tästä ei ehtinyt tulla todellista haittaa, koska siirtyneet yhtiökokoukset ja sitä kautta viivästynyt osingonmaksu sai minut takaisin järkiinsä, ennen kuin ensimmäinenkään osinkoeuro kilahti tililleni.

Mitä ostoja tein kriisin aikana?

Aloitin ostot alkuperäisen suunnitelman mukaan, eli huhtikuun lopussa. Nordnetin puolella salkkuuni tarttui Harviaa, Realty Incomea ja Sampoa. Nordean salkkuun ostin Alphabetiä, Facebookia ja Berkshire Hathawayta. Tähän päälle sitten aktiivisesti vähintään joka toinen viikko Nordnetin indeksirahastoja.

  • 27.4.2020: Harvia: 100 kpl, 9,32 e/kpl
  • 29.4.2020: Alphabet: 1 kpl, 1 272,82 $/kpl
  • 1.5.2020: Facebook: 5 kpl, 193,97 $/kpl
  • 8.5.2020: Berkshire Hathaway: 2 kpl, 174,2 $/kpl
  • 20.5.2020: Realty Income: 45 kpl, 51.025 $/kpl
  • 2.6.2020: Sampo: 30 kpl, 33.46 e/kpl
  • 1.3.-12.6.2020: Nordnetin Indeksirahastot: yht 2092 euroa

Ostot osuivat strategian mukaan tankkauksina jo olemassa oleviin omistuksiini, enkä lähtenyt avaamaan positioita uusissa yhtiöissä. Halusin kriisin keskellä salkkuuni minulle tuttuja yhtiöitä, sen sijasta, että alan seikkailemaan uusien yhtiöiden kanssa ja käytän aikaa uusien firmojen poimimiseen.

Miten meni? Jäikö kaivertelemaan?

Suora vastaus: jäi vähän kaivertelemaan. Omat ennustukseni vasta kiihtyvästä pandemiasta osuivat pahasti ohi, ainakin osakemarkkinoiden puolella. Pelasin liikaa sen varaan, että korona tulee olemaan pitkäaikainen ongelma ja siirsin ostojani myöhempään.

Maalis-huhtikuu olisi ainakin tähän hätään katsottuna varsin otollinen aika tehdä sijoituksia, mutta meikäläinen nukkui näiden aikojen ohi. Ei voi mitään. Onneksi taustalla rullasi kuitenkin säännöllinen sijoittaminen Nordnetin Indeksirahastoihin, joten en katsellut markkinoita aivan kädet taskuissa. Toki summat olisivat saaneet olla selvästi isompia.

Toisaalta, onnekseni en lyönyt jarruja päälle aivan kokonaan. Tiedän tapauksia, joissa joko olosuhteiden pakosta tai yleisestä ”kantin kestämättömyydestä” johtuen ei olla tehty osakemarkkinoilla mitään maaliskuun jälkeen. Osa on saattanut myydä myös salkkunsa tyhjäksi.

Näistä minun on mahdotonta sanoa, onko kyseessä ollut hyvä vai huono peliliike. Monelta suomalaiselta korona on saattanut viedä koko elinkeinon yhdessä yössä, tai lomautukset ovat laittaneet tulopuolen remonttiin. Näissä tapauksissa voi olla ihan fiksuakin myydä salkku tyhjäksi, jos siltä tuntuu ja se auttaa saamaan paremmat yöunet.

Nukuin koronaviruksen aikana parhaat yöunet

Yöunista puheenollen, voisin kertoa muutamalla sanalla omista yöunistani korona-aikakauden aikana. Monestihan puhutaan sitä, että pörssiromahduksissa seilaaminen vaatii henkistä kanttia ja yöunet voivat olla koetuksella.

Korona-romahdus oli minulle ensimmäinen isompi rytinä, sillä olen sijoittanut vuodesta 2012 asti. Tätä ennen suurin myrsky taisi olla Brexitin aikoihin, joka oli kieltämättä aika onneton tyrsky. Paljosta puheesta huolimatta osakkeet elpyivät ennalleen vain muutamissa päivissä.

Kieltämättä olen aikaisemmin pohtinut paljon sitä, miten hyvin kykenen pitämään omista strategioistani kiinni romahduksen aikana ja menetänkö osakkeiden vuoksi yöunet. Jos koronaviruksen aikaisista unista puhutaan, niin olen yhtään värittämättä nukkunut aikuisikäni syvimpiä ja pisimpiä yöunia. Varmaan suurin syy tälle on ollut siirtyminen etätyöhön, jonka ansiosta voin nukkua tuntia pidempään aamuisin.

Uskoisin yöunien laadun pysyneen hyvänä sen takia, että minulla on sijoittamiseen liittyvät tavoitteet vielä kaukana. Tavoittelen taloudellista riippumattomuutta vasta 15 vuoden päästä, joten miksi stressaisin nyt?

Sen sijaan strategiassa pysymisestä en voi antaa itselleni puhtaita papereita, vaan lähdin sooloilemaan liikaa. Jos olisin jatkanut ostoja samalla mallilla myös koronakriisin aikana, olisin saanut varmasti paremmat tuotot. Nythän nostin jalkaa kaasulta maaliskuussa, jolloin olisi (tältä hetkeltä katsoen) tullut seistä koko painolla kaasupolkimen päällä.

Oliko hidasteluni pelkoa vai ahneutta?

Olen pohdiskellut myös sitä, oliko hidasteluni minun osalta pelkoa vai anheutta. Jätinkö sijoittamatta keväällä, koska minua pelotti, vai koska halusin parempaa tuottoa?

Tällä hetkellä laittaisin kaiken vielä ahneuden piikkiin. Olin aivan varma pidemmästä tapahtumavyyhdistä, joka vain pahentuisi mitä pidemmälle mennään. Jos lueskellaan maaliskuun puolivälissä kirjoittamaani blogikirjoitusta, väläyttelin siinä jopa 1930-luvun kaltaisen laman mahdollisuutta.

Jäin käytännössä odottamaan vielä ankeampia aikoja sillä ajatuksella, että osakkeet tulevat olemaan vielä halvempia parin kuukauden päästä. Näin kesäkuun puolivälissä tämä alkaa tuntua jo pahalta virhearvioinnilta.

Taisin tehdä myös virheen siinä, että lueskelin tosi paljon korona-aiheisia uutisia ja erilaisten asiantuntijoiden näkemyksiä pandemian kehittymisestä. Rahallisesti parempaan lopputulokseen olisin varmaan päässyt jättämällä medioiden seuraamisen vähemmälle ja keskittymällä yrittämiseen.

Onko ”osta kun veri virtaa kadulla” väärä ohje?

Yksi juttu mitä olen myös pohtinut koronakriisin aikana, liittyy vanhaan sijoitusviisauteen, jossa käsketään ostaa osakkeita siinä vaiheessa, kun veri virtaa kadulla. Tämä sijoitusviisaus on vähän lähteistä riippuen tullut joko John D. Rockefellerin tai Nathan M. Rothschild.

Tämä kielikuva oli muuten poikkeuksellisen paljon oikeassa tässä koronakriisissä, kun uutiskuvista näimme Italiassa armeijan kuorma-autojen ajavan ruumiskasoja pois tai jopa Suomessa sairaaloiden hankkivan ruumiskontteja.

Tämän koronakriisin yhteydessä paras aika sijoittaa ei mielestäni ole ollut ”kun veri virtaa kadulla”, vaan pikemminkin se, ”kun yhteiskunta valmistautuu veren virtaamiseen kadulla”. Siinä vaiheessa kun meno oli koronan suhteen rumimmillaan, pörssissä oli suunta vaihtunut jo positiivisen puolelle.

Osakekurssit olivat alimmillaan maaliskuun puolivälin ja hieman sen jälkeisen ajan paikkeilla. Koronakuolemat taas olivat huipussaan vasta maaliskuun alussa. Joskushan myös sanotaan, että pörssi pyrkii ennustamaan asioita. Ehkä se osasi ennustaa myös tämän? Kuka tietää.

Mitä opittiin ja mitä tapahtuu seuraavaksi?

Hyvä sanoa asia tässä vaiheessa, mutta oikeastaanhan tämä blogikirjoitus on jossain määrin vielä turha tässä vaiheessa, sillä peli on vielä kesken. En osaa sanoa olemmeko pelanneet tästä COVID19-pelistä yksi vai kaksi erää, mutta eiköhän ainakin yksi erä ole vielä tulossa.

Sijoitusfoorumeilla on pohdiskeltu kaikki aakkoset läpi. Tekevätkö osakekurssit tässä V-, U tai W-kirjaimen muotoisen liikkeen, vai kenties jotain muuta? Sitä on vaikea sanoa.

Omat ”esikuvani” eivät hirveästi ole hurraahuutoja viime aikoina päästelleet. Maailman kenties paras elossa oleva sijoittaja Warren Buffett on valittanut kovaan ääneen jo toukokuussa, miten mitään hyvää ostettavaa ei tahdo löytyä. Myös vähän pienemmän mittakaavan esikuva Martin Paasi vitsaili jo maantiekiitäjästä juoksemassa kanjonin päällä.

Tässä mentiin jo yhtä soittoa melkoista rallia ylöspäin, kunnes kuluneen viikon torstaina nähtiin pitkästä aikaa kunnon rokulipäivä. Jännä nähdä oliko se lähtölaukaus jonkinlaiselle uudelle alamäelle. Q2-tuloskauden alkuun siihenkään ei ole enää montaa viikkoa. Jos Q1:n tuloksissa korona ei vielä ehtinyt näkyä tarpeeksi, toisella kvartaalilla ne näkyvät – jos ovat näkyäkseen.

Miten sijoittamiseni jatkuu?

Kurssinoususta huolimatta olen pitänyt kiinni maaliskuussa suunnittelemastani strategiasta, jossa aloitan ostot huhti-toukokuussa, ja alan sijoittamaan noin 20 000 euron kassaani seuraavan kuuden kuukauden ajalta.

Muistan sen blogikirjoituksen, missä julkaisin oman sijoitusstrategiani koronakriisin ajalle. Kommenttiosiossa mielipiteet jakautuivat aika vahvasti kahtia; osa piti tahtiani kassan tyhjentämiselle varsin nopeana, kun taas osa varoitteli liiallisesta odotuksesta ja myöhästymisestä.

Näin kolme kuukautta myöhemmin, jälkimmäisen näkemyksen huutelijat näyttävät ottaneen irtopisteet talteen. Nuo kommentit kuvastivat tuota aikaa todella hyvin. Kukaan ei tiennyt mitä tapahtuu ja näkemykset saattoivat heittelehtiä ääripäästä toiseen. Eipä tuo kyllä toisaalta eroa juurikaan nykyhetkestä, vaikka nyt takana on hurjan laskun sijasta kova kurssinousu.

Aion pitää kiinni maaliskuun strategiasta, jossa syljen markkinoille säännöllisin väliajoin huhtikuusta marraskuuhun rahaa. Tässä täytyy kuitenkin muistaa, etten suinkaan sijoita vieläkään aivan kaikkia eurojani pörssiin. Joka kuukausi minulle jää varsin hyvin rahaa säästöön, mikä kerryttää ”uutta käteiskassaa” vanhan rinnalle.

Jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan miltä Q2-tuloskausi tulee näyttämään. Uskon, että näemme siellä isoja liikkeitä suuntaan jos toiseenkin, kun koronan tarkempi hintalappu avautuu monille yhtiöille ja sijoittajille.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *