Aloitin jokunen viikko sitten kirjoittamaan teille Ensiasuntoa toistamiseen -juttusarjaa, jossa käyn läpi seuraavan asunnon hankintaa. Ensimmäisessä osassa kävin läpi hieman lähtökohtia asunnon hankinnalle, sekä miten asunto olisi tarkoitus ostaa.
Käydään nämä vielä kertauksena nopeasti läpi. Tarkoituksena on muuttaa kaksiosta kolmioon ja plussaa on, mikäli asunnosta löytyy lasitettu parveke sekä oma sauna. Tämä seuraava asunto menisi 100 % puolisoni nimiin, koska minä vuorostani omistan nykyisestä asunnostamme 100 %.
Tässäpä lähtökohdat seikkailuun. Tällä kertaa ajattelin kertoa teille tarinan siitä, miten lähellä meillä oli jo yhdet asuntokaupat. Samalla kerron myös siitä, miten kauas ostaminen lopulta jäi ja mitä oppeja tuosta seikkailusta kenties tuli takataskuun.
Lähtökohdat: yksityinen myyjä ja pieni lehti-ilmoitus
Asunnon myynti-ilmoitus oli tällä kertaa varsin herkullinen vaihtelu iänikuiseen Etuoven ja Oikotien kyttäämiseen. Tämän asunnon myynti-ilmoitus löytyi ”vanhan liiton tapaan” ehkä tulitikkuaskin kokoisena mainoksena isossa paikallisessa lehdessä.
Emme löytäneet tästä asunnosta mitään muita mainoksia, vaikka pyrimme etsimään niitä kissojen ja koirien kanssa. Voi olla, että myyjän koko markkinointi asuntoon liittyen rajoittui tuohon ainokaiseen lehti-ilmoitukseen.
Ilmoitus oli pienen kokonsa vuoksi varsin kryptinen. Siinä kerrottiin pelkästään asunnon osoite, huoneiden lukumäärä, hinta ja yhden näytön ajankohta. Ei mitään muuta. Simppeliä, joskin ymmärrettävää jos kyseessä on vain muutama merkki tilaa.
Myyjänä oli yksityinen myyjä, joka ei siis käyttänyt mitään välittäjiä asuntokaupoissaan. Tämä oli meille ensimmäinen kontakti ikinä yksityiseen myyjään, pois lukien tietenkin nykyisen asunnon osto lähisukulaiseltani. Sekin toi tietynlaista kutkuttavuutta lähteä kohti yksityisen pitämää näyttöä.
Mitä selvisi ennen näyttöä?
Ennen näyttöä emme saaneet hirveästi irti ilmoituksesta, koska emme edes soittaneet myyjälle. Tarkoitus oli marssia näyttöön ja katsoa mikä meininki. Koska kohteesta ei ollut hirveästi infoa, ei meillä ollut oikeastaan mitään odotuksia, joten sen vuoksi ei jaksanut tehdä muutaman minuutin googlettelua enempää pohjatöitä.
Myyjässä kaikki merkit osoittivat vahvasti Jyväskylän ulkopuolelle, joka antoi jo jonkinlaisia mielikuvia. Onko kyseessä jonkinlainen asuntosijoittaja? Vaikuttaako se jotenkin mahdollisiin kauppoihin?
Myös osoitteen googlettamisella aukesi kivasti tietoa. Ei mitään maailmoja mullistavaa, mutta jotain osviittaa taloyhtiöstä sai kaivettua jo tästä. Oikeastaan jo tässä vaiheessa meille ilmeni se, että taloyhtiö näyttäisi olevan varsin hyvässä taloudellisessa kunnossa.
Asuntonäyttö: toiseksi paras näyttö, jossa olen ollut
Lopulta tuli hetki mennä näyttöön ja pääsi näkemään asunnon (sekä myyjän) ihan livenä. Myyjä oli vanhempi herrasmies, joka oli varsin reipas. Hänen kanssaan oli mukava jutella ja hän oli viihdyttävä, eikä meille tullut mitään kiusallisia hiljaisuuksia.
Otetaas tähän kohti pieni stoppi. Minulla on tarkoitus tässä Ensiasuntoa toistamiseen -juttusarjassa käydä läpi myös ajatuksiani asuntovälittäjistä, joiden kanssa on kuluneen vuoden aikana tullut asioitua useita kertoja. Se on tullut huomattua, että välittäjissä on aivan uskomattomia tasoeroja. Joidenkin kanssa on kiva hieroa kauppaa, kun taas toiset välittäjät tuntuvat tekevän kaikkensa sen eteen, että potentiaalisen ostajan innostus väkisinkin laantuu.
Palaan varmasti vielä myöhemmin kokemuksiini asuntovälittäjistä ja minkälaisia seikkailuja olemme heidän kanssaan päässeet jo kokemaan. Nyt takaisin kuitenkin tähän yksityiseen myyjään.
Hän oli hyvä esittelemään asuntoa ja koko taloyhtiötä. Asunto oli ollut hänen suvussaan jotain 40 vuotta, mikä kyllä näkyi puheessa. Erilaisia asuntoon liittyviä tarinoita tippui tasaiseen tahtiin ja kaveri esitteli asuntoa todella innokkaasti. Yleensä välittäjät heittävät lähinnä erilaisia latteuksia mitä asunnolle voisi tehdä ja mitenkä päin ruokapöytä tulisi asetella keittiöön, mutta tällä äijällä oli ihan oikeita ja mielenkiintoisia stooreja kerrottavanaan.
Meitä oli näytössä lisäksi eräs toinenkin ostokandidaattipariskunta, joka kuitenkin taisi kyllästyä kohteeseen melko nopeasti. Asunto oli hyvin pitkälle alkuperäisessä kunnossa, eli se vaati vähintään tonnien remonttia muuttajalle, sekä kymppitonnien rempat, jos haluaisi nykyaikaistaa asunnon tosissaan. En tiedä lässähtikö kollegakaksikon kiinnostus tähän.
Me saimme kuitenkin tunnin verran seurata asunnon ja taloyhtiön esittelyä, mikä on asuntonäytöksi tosi pitkä aika. Joskus välittäjä alkaa kasailemaan tavaroitaan ja hoputtamaan meitä ulos jo vartin jälkeen. Näytön aikana käytiin kaikki mahdolliset paikat läpi.
En nyt lähde paljastamaan kaikkia yksityiskohtia kohteesta, mutta taloyhtiöllä oli talous varsin hyvässä kunnossa. Sillä oli yrityksiä vuokralla kivijalassa, sekä myös muita rahanarvoisia bisneksiä. Taloyhtiön varakkuuden pystyi kyllä aistimaan, sillä siellä oli paljon erilaisia yksityiskohtia, missä oli panostettu tavallista enemmän rahaa.
Näytön jälkeen
Näytön jälkeen mentiin perinteisellä kaavalla. Myyjä pistää taloyhtiön ja kohteen paperit tulemaan luettavaksi ja hän jää odottamaan meidän peliliikkeitämme. Asuntoa saa tulla katsomaan uudestaan, mutta koska hän asuu toisella puolella Suomea, näytön hoitaa jatkossa yksi taloyhtiön asukas.
Tämä oli vähän jännä veto, että myyjä oli ulkoistanut asunnon esittelyn ja eräänlaisen myyntityön toisen asukkaan kohdalle, mutta tämäkin asukas osoittautui todella miellyttäväksi kaveriksi esitellessään meille asuntoa uudestaan viikkoa myöhemmin. Vähän jopa ihmettelin kaverin innokkuutta, koska hän ei lähtökohtaisesti saa siitä mitään.
Tämä kaveri piti meille toistamiseen tunnin mittaisen esittelyn, joka oli vielä aiempaakin esittelyä parempi. Jos edellinen esittely oli toiseksi paras asuntonäyttö, jossa olen ollut, tämä oli se paras. Tämä asukas oli taloyhtiön vanha talkkari, joka tiesi kaikesta kaiken. Siinä missä välittäjät vastaavat lähes jokaiseen kysymykseen ”minäpä selvitän teille”, tämä kaveri painoi vastauksia kuin sieltä kuuluisalta apteekin hyllyltä.
Meillä oli todella hauskaa näytössä ja vitsit lensivät puolin jos toisinkin. Erityisesti minulla jäi mieleen se, kun tämä ex-taalasmaa toivotti meidät tervetulleeksi asuntoon, jos pääsemme kauppoihin. ”Se etu tässä esittelijän hommassa on, että voin tarvittaessa valita ite naapurini. Jos te oisitte jotain renttuja, niin kyllä mä kävisin teidän kanssa läpi lähinnä taloyhtiön huonot puolet.”
Näyttöjen ja tarjouksen välissä
Toisesta näytöstä jäi viimeistään tosi hyvät fiilikset asunnosta ja tämän innoittamana päätimme jättää asunnosta tarjouksen sisään. Budjettimme ei aivan sallinut pyyntihintaa, joskin se oli myös varsin kova ottaen huomioon asuntoon kohdistuvat pienet pintaremontit.
Esimerkiksi keittiö oli täysin alkuperäiskuntoinen, eikä se täyttänyt oikein minkäänlaisia nykyajan standardeja. Kaikki kodinkoneet olivat varmaan tuplasti itseni ikäisiä, kaappien ovet oli maalattu varmaan parikin kertaa ja yleisvaikutelma oli epäsiisti.
Tästä lähti liikkeelle jonkinlainen hintatiedustelu keittiörempan hinnoista. Muutaman päivän aikana tuli ladattua useampikin keittiöfirman markkinointiopas, googlattua kaikki mahdollinen keittiöremppaan liittyen ja soittelin jopa parin asiasta tietävän kaverini kanssa.
Tämän lisäksi soittelin myös isännöitsijälle varmistaakseni mm. keittiöremppaan liittyviä asioita. Isännöitsijälle soitto ei ollut ensimmäinen kerta, sillä yhdestä aiemmasta kohteesta olin myös jutellut isännöitsijän kanssa.
Tarjousta sisään – ja haasteet alkavat
Näiden loputtomien hinta-arvioiden jälkeen olikin jo aika jättää tarjousta pöytään. Mietimme summan, josta olisi hyvä lähteä liikkeelle suututtamatta myyjää. Jos lähtee liian alhaalta liikkeelle, se syö helposti myyjän innostusta.
Päätimme tarjota asunnosta aika liki tasan 10 % alle pyyntihinnan, joka oli mielestäni vielä ihan asiallinen tarjous. Tarjous päätettiin jättää puhelimella, koska vanha herra suosi itsekin soittamista.
Ennen kuin lähdin soittamaan tarjouksen jättämisestä, suunnittelin askel askeleelta, miten puhelu tulee menemään. Millä aloitan puhelun, mitä jutustelen ennen aiheeseen menemistä ja miten muotoilen tarjouksen. Tämän lisäksi mietin myös valmiita vastauksia yleisimpiin kysymyksiin ja kommentteihin, eli jos meidän tulisi vaikkapa perustella oma tarjouksemme.
Tämän lisäksi pohdin myös tarkasti erilaiset summat ennen puhelua. Millä summalla olen valmis klousaamaan kaupan jo puhelimessa? Millä summalla sanon nukkuvani yön yli? Missä menee raja täysin överille hintalapulle?
Kauppojen hierominen herätti myös insinöörimäisyyteni esiin. Piirsin paperille pelkistetyn vuokaavion puhelun kulusta. Se oli itse asiassa tosi hyvä apu, sillä sen avulla olin ikään kuin suunnitellut jokaisen stepin ennakkoon neuvotteluja ajatellen. Mitä paremmin tilanteen pystyy ennakoimaan, sitä pienemmällä todennäköisyydellä teet virheitä.
Näillä eväillä lähdin soittamaan ensimmäistä puhelua. Myyjä ei vastannut, mikä jätti vähän inhottavan adrenaliinipiikin päälle, Jätin hänelle tekstarin, jossa sanoin yrittäneeni soittaa ja haluan jättää tarjouksen. Myyjä ei soittanut minulle takaisin, mutta illalla tuli tekstiviesti: ”soitellaan huomenna kello 17”.
Seuraavana päivänä sama homma uusiksi, joskaan se ei hirveästi vaatinut ponnisteluja, koska suunnitelmat oli tehty edellisenä päivänä valmiiksi. Puhelin soi paria minuuttia yli kello 17. Juteltiin hetki niitä näitä, ylistin myyjälle mm. talkkarin pitämää näyttöä, jonka myötä olemme nyt päättäneet jättää tarjouksen.
Prosessini mukaan alkulätinöiden jälkeen oli aika jättää kertoa tarjouksemme summa, ja se meni kuten ennakkosuunnitelmissa pitikin. Sen sijaan myyjän reaktio ei aivan puhtaasti osunut ennakko-odotuksiini. Myyjä nimittäin nielaisi tarjouksen heti, kiitti siitä vuolaasti, sanoi ottavansa sen vastaan ja haluaa jäädä miettimään asiaa yön yli.
Sinänsä ihan normaali setti, mutta vähän oli sellainen fiilis, kuin olisit heittänyt mökkilaiturilta virveliä ekan kerran moneen vuoteen, ja heti ekan heiton jälkeen kala käy kiinni uistimeen. Tämä myyjä ei jäänyt yhtään puhelimessa miettimään saatua tarjousta tai kysellyt siihen perusteita, vaan halusi suunnata heti omiin oloihinsa pureskelemaan sitä.
Samalla myyjä korosti myös sitä, että hän haluaa tehdä kauppaa nyt vain meidän kanssamme, eli hän ei keskustele samaan aikaan muiden ostajaehdokkaiden kanssa. Myyjä haluaa katsoa meidän korttimme loppuun asti, ennen kuin tekee muita päätöksiä. Tämän hän kertoi siis itse oma-aloitteisesti, emmekä me mitenkään vaatineet kahdenvälisiä neuvotteluja.
Sen verran sain kuitenkin tarjouksen jättämisen yhteydessä tuotua ilmi, että asunnon hintapyyntö plus remontin hinta nousee meidän budjetillemme liian suureksi, joten pyyntihintaa emme kykene maksamaan. Tämä tuntui olevan myyjälle selvä juttu.
Tarjouksen jättämisestä ajan haaskaukseksi
Viimeinen juttu mitä kävimme puhelun aikana läpi, oli seuraavat stepit tarjouksen jättämisen jälkeen. Myyjä itse ehdotti sitä, että hän soittaa meille heti seuraavana päivänä ja kertoo mitä mieltä hän on tarjouksesta yön yli nukkumisen jälkeen. Sovimme tässä yhteydessä, että myyjä soittaa meille klo 17-17:30 välisenä aikana, jotta olemme puolisoni kanssa molemmat varmasti samaan aikaan puhelimen ääressä.
Noh, seuraava päivä tuli. En ole varmaan ikinä jännittänyt tulevaa puhelua niin paljoa. Tällä kertaa tein taas ennakkoläksyt huolella, eli mietin kaikki mahdolliset skenaariot läpi ja miten reagoin niihin. Samalla päivitin summat, jotka olen valmis maksamaan asunnosta.
Kello tuli lopulta viiteen, josta se pyörähti puoli kuuden kautta kuuteen. Tästä huolimatta puhelin ei soinut. Kello kuusi päätin soittaa itse myyjälle, jos hän olisi vaikkapa unohtanut asian, mutta hän ei vastannut. Jäi vähän kelju fiilis, että pitääkö tässä venailla koko perjantai-ilta puhelimen ääressä.
Lopulta puhelin ei soinut koko perjantain aikana, mikä tuntui aika oudolta. Myyjä itse ehdottaa aikataulua, mutta ei soita eikä vastaa puhelimeen koko päivänä. Tässä kohti tuli tietysti mieleen myös se, että jos tämä on jonkin sortin myyntikikka, jolla myyjä testaa meidän innokkuuttamme.
Viikonloppu jatkui puhelimen vieressä istuessa. Lauantainakaan puhelin ei soinut koko päivänä – paitsi tietenkin puoli yhdeksän aikaan illalla saunavuoron aikaan, jolloin emme ehtineet vastaamaan. Saunan jälkeen koitan taas soittaa myyjälle tuloksetta perään. Jätän myyjälle tekstiviestin, jossa ehdotan soittoa seuraavana aamuna kello 10.
Sunnuntaiset sekoilut ja kauppojen päättyminen
Sunnuntainakaan kello 10 puhelin ei soi, eikä myyjä vastaa. Tässä kohti totesimme, että ehkä myyjä ei sitten kelpuuttanutkaan tarjoustamme. Annoimme asian jäädä takavasemmalle. Ärsytti jo jonkin verran, koska koko perjantai-ilta, lauantai ja sunnuntaiaamu oli mennyt puhelimen vieressä istuen.
Lopulta puhelin soi sunnuntaina päivällä ilman mitään ennakkovaroitusta. Hauskana yksityiskohtana mainitaan se, että juuri ennen kuin myyjä soitti, puolisoni ehti lähteä ruokakauppaan, jolloin emme sitten lopulta olleet myyjän soittaessa molemmat kuuntelemassa käänteitä.
Tämä sunnuntainen soitto, jonka piti tulla siis jo perjantaina, oli myös varsin erikoinen. Ensimmäinen vartti meillä meni myyjän kanssa ihan muiden kuin asuntoasioiden kanssa jutellessa. Kävimme puhelimessa läpi niin Kalle Rovanperän urakehityksen, miten Jyväskylän Suur-ajot on muuttunut vuosien varrella Neste Rally Finlandiksi sekä minkälaiset mahdollisuudet Kirittärillä on pesäpallon Suomen mestaruuteen tänä kesänä.
En tiedä oliko myyjä tehnyt jotain salapoliisityötä, koska minähän olen innokas penkkiurheilija, jonka suurimmat rakkaudet ovat jääkiekko, pesäpallo ja ralli. Otin tämän ensin hyvänä signaalina, että tässä nyt rikotaan vain jäätä ja kohta tulee itse pihvi. Juttutuokiomme kesti itse asiassa niin kauan, että puolisokin ehti kotiutua kauppareissulta puhelimen viereen.
Kun urheilulliset asiat oli käyty läpi, siirtyi keskustelu taloyhtiön ja asunnon asioihin. Tässä kohti lähti pyörimään vähän jo sama nauha, joka on jokaisen aiemmankin puhelun ja näytön kohdalla käyty läpi. Noin vartin mittaisen kertauksen jälkeen aloin jo vähän lyömään nyrkkiä pöytään, että mites se meidän torstainen tarjouksemme voi.
Tähän myyjä vastasi osapuilleen näin: ”joo, mä mietin sitä ja tulin tulokseen, että se ei ole tarpeeksi”. Ei taaskaan yhtään perusteluja millekään, tai edes mitään suuntaviivaa siitä, oltiinko tarjouksen kanssa lähimainkaan siellä missä piti.
Annoin pakit tyylikkäästi tekstiviestillä
Tässä kohti yritin heittää palloa myyjän suuntaan. Kertasin sen, että meillä ei budjetti riitä tuohon sinun pyyntihintaasi, joten haluatko sinä heittää vuorostasi jonkinlaisen hintalapun asunnollesi? Myyjä ei halunnut, vaan alkoi tivaamaan meiltä uutta tarjousta.
Katselimme hetken puolison kanssa toisiamme, ja pudotimme seuraavan tarjouksen, jonka olimme sopineet ennen puhelua. Tämä tarjous oli 6 % alle pyyntihinnan.
Jälleen kerran sama kaava, myyjä nielee tarjouksen pureskelematta ja haluaa jäädä miettimään. Kun kysyimme tulevasta aikataulusta, myyjä korostaa tekevänsä päätöksen vielä tänään ja soittaa meille siitä. Me myös komppasimme tätä ideaa, koska tarjousten jättämiseen oli mennyt jo nyt koko viikonloppu, joten jonkinlainen päätös olisi kiva saada mahdollisimman nopeasti.
Tässä teille lukijoille pieni arvoitus. Mitäpä lottoatte, soittiko myyjä minulle sunnuntaina kuten oli luvannut? Aivan oikein, eipä soittanut. Eikä soittanut myöskään maanantaina.
Maanantai-iltana päätin tarjouskauppamme tyylikkäästi aavistuksen tulikiven katkuiseen tekstariin, jossa sanoin suoraan vetävämme tarjouksen takaisin. Laitoin siihen tekstariin vielä vähän ilkeästi, että tämä siksi koska tämä vain venyy ja venyy eikä myyjän omat aikataulut pidä yhtään. Tekstarin loppuun tietenkin pakolliset ”kiitos kuitenkin ja hyvää syksyä” -setit.
Rehellisesti sanoen vähän jännitin sitä, että tuleeko sieltä vielä joku aneleva soitto perään, mutta ei koskaan tullut. Tiistain puolella myyjältä tuli tekstari, jossa kiiteltiin tiedosta ja toivoteltiin myös hyviä syksyjä. Tarjouskisa tuli pakettiin, mutta Jukka Jalosta lainatakseni paska maku jäi suuhun.
Mitä olisin voinut tehdä toisin?
Kun laitoin maanantaina tuon tulisen tekstiviestin myyjälle, mielessä oli vain yksi sana: vitutus. Anteeksi karkea kielenkäyttö, mutta kuten vanha äidinkielen lehtorinikin joskus myönsi, tuolle sanalle ei ole olemassa kaunista synonyymiä.
Käytimme tuohon kohteeseen kaikkine selvitys, lasku- ja suunnittelutöineen aivan hirmuisesti työtunteja, puhumattakaan kun kohdetta käytiin läpi niin isännöitsijän ja tuttavien kanssa tai kun kokonainen viikonloppu meni puhelinpäivystäjän työharjoittelussa. Varovaisestikin arvioituna kaikkeen paloi aikaa varmaan 20-30 tuntia.
Mitä tuon ajan uhraamisella saatiin? Ei yhtään mitään. Minulle jäi täydeksi mysteeriksi se, että oliko myyjä nyt ihan oikeasti myymässä tuotettaan, vai halusiko hän vain juttukaveria. Ahkerana Tori.fi:n käyttäjänä on tullut huomattua se, että varmaan 60 % kaikista ostajista on vailla vain juttuseuraa, eivätkä ole oikeasti ostamassa mitään.
Tekstarin lähettämisen jälkeen minua ei harmittanut se, että olimme hävinneet tarjouskisan tai päätyneet muuten jonkinlaiseen lopputulemaan myyjän kanssa, vaan se tapa millä se tuli.
En tiedä mikä oli myyjän intressi tässä käytöksessä. Ymmärtäisin ehkä sen, jos hän haluaisi pelata aikaa esimerkiksi neuvotellakseen muiden ostajaehdokkaiden kanssa, mutta hän itse väitti keskustelevansa nyt ainoastaan meidän kanssamme.
Ehkä osaselitys käytökselle löytyy siitä, että asunto oli samaan aikaan tarjolla myös vuokralle, mikä oli ehkä vähän hassu havainto meiltä. Vuokrailmoitus oli jätetty lehdessä julkaistun myynti-ilmoituksen jälkeen, joten ilmeisesti myynti ei ollut myyjän ainoa mahdollisuus tässä tilanteessa.
Niin tai näin, mielestäni vetäytyminen kaupoista oli ainoa ja oikea ratkaisu tähän tilanteeseen. Jos joka välissä tulee ylimääräistä vitkuttelua, katoamistemppuja ja muuta epämukavaa, niin mitä se mahtaisikaan olla, jos olisimme päässeet kauppoihin? En pitäisi mitenkään mahdottomana, että siellä olisi tullut samanlaisia katoamistemppuja myös silloin, kun pitäisi allekirjoittaa kauppakirjoja.
Mitä tällä kertaa opittiin?
Tarinan parhaat opit koettiin kuitenkin muutama päivä ”pakkien” jälkeen, kun tunteet alkoivat rauhoittua. Siinä vaiheessa silmämme avautuivat aika suuresti.
Vasta tässä kohti tajusimme oikeastaan sen, ettei asunto edes ollut sitä mitä haimme. Kuten jo tekstin alussa kerroin, meillä oli tavoitteena löytää isompi kolmio, jossa on mahdollisesti sauna ja lasitettu parveke. Vasta sen jälkeen kun olimme vetäytyneet ja hengitys tasaantui, huomasimme vähän vaivihkaa sen, että eihän asunto oikein edes vastannut alkuperäistä tarvettamme.
Miten tähän tilanteeseen sitten oikein päädyttiin? Oma selitykseni tilanteelle on se, että jossain määrin ihastuimme liikaa asuntoon. Tai ei ehkä asuntoon, vaan sen sijaintiin ja taloyhtiöön. Tämän lisäksi myös asuntoon tehtävät isommat remontit laittoivat vähän liikaa miettimään sitä, minkälainen asunnosta voisi tulla. Leijuimme mielikuvissa, emmekä todellisuudessa.
Olisi ollut kiva nähdä miltä innostuksemme olisi näyttänyt, jos kyseessä olisi ollut parempikuntoinen asunto. Sellainen, johon ei olisi tarvinnut tehdä niin paljoa remontteja, jolloin asunto olisi jäänyt enemmänkin sen hetkiseen kuntoon. Meikäläinen arvelee, että innostus ei olisi ollut ihan noin suurta.
Saunaa asunnossa ei ollut, eikä lasitettua parveketta. Toki lasituksen olisi voinut hankkia itse, jolloin toinen näistä ehdoista olisi täyttynyt. Neliöitä asunnossa oli vain noin 60, eli se oli varsin pieni kolmio. Ei mitenkään hirveän iso upgrade nykyiseen asuntoon nähden.
Loppupäätelmät: harmitus muuttui tyytyväisyydeksi
Tällä hetkellä, parin viikon sulattelun jälkeen, fiilis on yllättävän hyvä. Enää ei harmita yhtään, ettemme päässeet vääntämään sen tarkemmin euroja yhdessä myyjän kanssa. Kummasti se mieli vain muuttuu matkan varrella, kun tajuaa kävellä muutaman askeleen toiseen suuntaan ja katsoa asioita uudesta vinkkelistä.
Vaikka reissusta ei jäänyt juuri mitään fyysistä käteen, jäi siitä kuitenkin pari opetusta pääkoppaan.
Ensinnäkin älä ihastu asuntoon liikaa. Silloin tunteet voittavat järjen ja asioita voi olla vaikea katsoa kriittisesti. Tämä on tuttu ilmiö oikeastaan mihin tahansa rahaan liittyvässä, kuten vaikkapa sijoittamisessa.
Toiseksi älä mieti liian pitkälle asuntoon liittyviä juttuja. Meillä kävi tuossa ehkä vähän sellainen virhe, että asunnosta piti jättää tarjouksia ”koska kaikki oli mietitty niin pitkälle ja tähän oli käytetty paljon aikaa”. Vähän sellainen ajattelumalli, että kun tänne suohon on upottu jo vyötäröä myöten, sama se on upota samoilla vauhdeilla kaulaa myöten.
Tämä on vähän paradoksaalinen tilanne, koska ostaessasi asuntoa et toisaalta voi perehtyä asuntoon liikaa, koska mitä tarkemmin tunnet ostettavan kohteen, sitä pienemmällä todennäköisyydellä upotat kätesi shaibaan. Vastaavasti taas toisin päin, liian pieni perehtyminen ostovaiheessa saattaa tuoda esille myöhemmin kalliita yllätyksiä.
Kolmas oppi liittyi kaupantekoon yksityisen myyjän kanssa. Vaikka lupaavan alun jälkeen kauppojen hierominen päättyi sekoiluun, niin yksityisistä myyjistä jäi ihan hyvä kuva. Itse asiassa olemme käyneet myös toisessa yksityisen myyjän kohteessa. Tässä vaiheessa näiden kokemusten pohjalta tekisi melkein mieli sanoa, että yksityiset myyjät pieksevät kaikki välittäjät. Tai vähintään suurimman osan välittäjistä.
Ehkä tässä kohti on hyvä aika repäistä taas käsijarrusta, ja jättää Ensiasuntoa toistamiseen -juttusarja odottamaan kolmatta osaa. En tiedä vieläkään, kuinka monta osaa tähän tarinaan on tulossa, mutta ainakin yksi. Samoin kuten yllä vihjasin, metsästys on osaltamme yhä päällä. Katsotaan mihin tiemme vie siis asuntokaupoilla.
Ehkä opetusten listaan voisi lisätä myös sen, että tarjoukselle pitää aina laittaa voimassaoloaika. Ostaja päättää kuinka kauan hänen tarjouksensa on voimassa.
Mä en muuten ole koskaan tehnyt asuntokauppoja välittäjän kanssa, vaikka kolmet kaupat on tähän mennessä takana. Ehkä tää johtuu siitä, että täällä Helsingissä asunnot menevät niin nopeasti, ettei hommaan tarvita välittäjää…
No joo, kieltämättä jälkiviisaana helppo todeta näin. Siinä tilanteessa taas tuntui siltä, että mitään voimassaoloaikoja ei tarvita, koska sovittiin selkeästi myyjän kanssa koska palataan asiaan uudestaan (kuten tapauksessani huomenna sekä vielä samana päivänä). Etenkin kun nämä aikataulut tulivat vielä myyjän omasta suusta. Eikä asiaa helpottanut myöskään se, että myyjä halusi välittömästi vetäytyä miettimään. Mutta joo, täytyy jatkossa kääntää asia johonkin sellaiseen muotoon, että jos sitä sovittua puhelua ei kuulu oikeana ajankohtana, tarjous raukeaa välittömästi.
Helsingin asuntomarkkinat tuntuvat olevan näin bönden näkökulmasta suorastaan villi länsi, jossa nopeat syövät hitaat 😀
Meillä hiukan vastaava tarina.
Vanha mies myi itse asuntoa, oli joutumassa kunnon huonontumisen vuoksi palvelukotiin(pitkä jonotus niihin), oikeastaan myynnistä vastasi lkaukana, pääkaupunkiseudulla asuva tyttönsä, sisaruksia oli kolme.
Pieni ilmoitus pienessä paikallislehdessä.
Haimme asuntoa äidilleni.
Ensimmäisen katsomassa käynnin jälkene asia alkoi venymään. Selvisi että ensin haluavat papalle hyvän tulevan paikan ja vasta sen jälkeen asunnon myynti on prioriteeti. Teimme jonkin verran päätelmiä, että hinta ei ehkä ole tärkein asia vaan papan hyvä tulevaisuus, ja muita ostajia ei ollut kuviossa mukana lainkaan, joten ei ole kiire. Perilliset kaukana lienevät tyytyväisiä kun saavat asian pois päiväjärjestyksestä kunnialla eikä niinkään mahd. suurta perintöä(hintaa).
Tarjosimme aluksi noin 12% alle sen mitä he olivat ajatelleet asunnolle hinnaksi. Osoitimme että olemme tosissamme ja rahaakin on, olivat tyytyväisiä ja alkoivat järjestellä papan tulevaisuutta. Soittelimme papalle ja juttelimme mukavia, samoin tyttärelle, kun papan kuvio varmistui onnittelimme.
Tässä vaiheessa pappa huojentuneena oman tilanteesna järjestymisestä totesi että haluaa myydä asuntonsa jossa asunut lähes 30v meille, ja vain meille koska olemma mukavia ihmisiä ja hänen entiset rakkaat pitkäaikaiset naapurinsa, jopa ystävät, eivät joudu kenenkään hankalien usien asukkaiden naapuriksi.
Tytär kyseli että voisiko tarjoustamme nostaa, nostimme noin 1%:lla, hän oli tyytyväinen kun saattoi ilmoittaa muille tyttärille että sai puhuttua hintaa ylemmäksi, ja papan asiatkin hienolla mallilla.
Tehtiin kaupat.
Saatiin asunto jonkin verran alihintaan, mutta lopulta diili ei ollut läheskään niin hyvä kuin aluksi luulimme. Yhtiötä oli hoidettu kitsaasti, kaikki melko vanhaa, vaikkakin näennäisesti siistiä ja kunnossa mutta ilmeisesti muut asukkaat myös kaikki vanhuksia ja pienet eläkkeet niin oli tehty vain pakolliset korjaukset. Lisäksi ostettua asuntoa ei oltu remontoitu, jouduimme, alustavasta siisteydestä huolimatta, remontoimaan se lopulta lattiasta kattoon että se täytti muotitietoisen äitimme vaatimukset. Kun asunnossa asuttu kymeniä vuosia ilman isompia remontteja, tulee kumulatiivinen kunnostustarve yllättävän isoksi kun sitten nopeasti pitää saattaa asumismukavuus tämän päivän tasalle kautta linjan.
Blogin tapauksessa voi olla että tietynlainen ”pelisilmä” tilanteesta olisi auttanut asiaa kun yksityiseltä ostaa, välittäjän kanssa sillä ei ole merkitystä. Mutta kait kohdekaan ei ollut oikea tässä tapauksessa.