Pidempään tätä blogia seuranneet tietävät sen, että seuraan varallisuuteni kehittymistä melko tarkasti. Jokaisen kvartaalin päätteeksi teen sekä salkkuraportteja, että päivitän salkkuni sisällön, joissa molemmissa esittelen teille varallisuuteni kehittymistä.

Nämä molemmat seuraavat aika pitkälle samaa kaavaa. Niistä selviää esimerkiksi se, paljonko minulla on rahaa kiinni suorissa osakesijoituksissa, paljonko rahastoissa, enkä paljonko eurojani lepää säästötilillä tai asuntoni seinissä. Puhumattakaan tietysti myös veloista, joita minulla on.

Sen sijaan nämä kaksi raportointia eivät ota huomioon aivan kaikkea varallisuuttani, vaikka ehkä pitäisi. Sieltä puuttuu esimerkiksi kokonaan autoni, jossa minulla lepää hurjasta arvonlaskusta huolimatta vielä tuhansia euroja rahaa. Samoin elektroniikassa minulla on vähintäänkin satasten edestä rahaa kiinni läppäreiden, puhelimien ja muiden juttujen kautta.

En lähde avaamaan teille (ainakaan vielä tässä julkaisussa) sitä, minkä takia en ole merkannut näitä varallisuuteeni? Tässä artikkelissa olisi tarkoitus esittää pohdintaa yhdestä arvokkaimmasta ”omaisuudestani”, jota moni ei tule varmasti ajatelleeksi ja samaan aikaan tämän asian hintalappua on todella vaikea määritellä.

Miten lasketaan blogin rahallinen arvo?

Mistä ihmeestä oikein puhun?

Annan teille vinkin. Te olette tällä hetkellä hyvin lähellä tuota omistamaani asiaa. Niin lähellä, että jos leikittäisiin perinteistä ”lämpenee tai kylmenee”-leikkiä, teillä olisi jo käsissänne kolmannen asteen palovammat.

Kyseessä on tietenkin tämä blogi, jota par’aikaa luette. Olen kirjoittanut sitä kohta neljä vuotta (huh, kun aika rientää) ja se on kehittynyt ajan myötä aina vain parempaan suuntaan.

Siitä tulee kohta kuluneeksi tasan vuosi, kun uudistin tämän sijoitusblogin kokonaan. Uudistamisprosessi söi minulta noin pari sataa työtuntia sekä jonkin verran euroja. Kävin uudistuksen hyötyjä läpi puoli vuotta uuden blogin julkaisun jälkeen. Jo tuossa artikkelissa pääsin vähän kehuskelemaan uudistuksen tuloksilla, sillä ne olivat poikkeuksetta loistavia.

Samoihin aikoihin tuli myös kirjoitettua tänne siitä, miten opin kantapään kautta pihistelyn kääntöpuolet. Aiemmin en halunnut käyttää blogiin yhtään rahaa, ”koska ilmaiseksikin pääsi”. Nyt olen kuitenkin tajunnut sen, että nuukailu on kosahtanut, sillä se on rajoittanut tämän blogin kehittymistä.

Jos olisin käyttänyt rahaa tähän blogiin jo alusta alkaen, olisi tämä blogi varmasti arvokkaampi. Esimerkiksi oman domainin olisi voinut hankkia heti, mutta 20 euron vuosittainen säästö houkutti käyttämään epäammattimaista ilmaisdomainia. Epäammattimaisuuden lisäksi tuo nuukailu on syönyt hieman blogini hakukonenäkyvyyttä.

Miten blogille määritellään arvo?

Otsikossa on mehevä kysymys, johon en ole löytänyt vastausta. Enkä ole ainoa, joka tähän ei keksi mitään suoraa vastausta. Kyselin tätä samaa kysymystä taannoin eräässä Facebook-ryhmässä, mutta sielläkään kukaan ei osannut lyödä pöytään mitään taikakaavoja, joilla voisi laskea oman bloginsa tai verkkosivustonsa arvon.

Vaikka hintalappua ei osattu kertoa, heräsi aiheesta muuten hyvää keskustelua. Ehkä paras keskustelusta noussut pointti oli se, miten rajataan pelkkä blogi. Onko se tämä verkkosivusto ja siellä julkaistu sisältö? Vai pitäisikö tuota arvoa laskiessa ottaa huomioon myös muita asioita, kuten blogin ympärillä olevia some-tilejä tai vaikkapa uutiskirjeiden tilaajia?

Oman näkemykseni mukaan nuo pitäisi ehdottomasti ottaa mukaan, mutta samalla se vaikeuttaa entisestään arvon määrittelyä. Lisämaustetta tälle tuo myös se, että blogini suurimmat tulolähteet ovat sidottuja henkilökohtaisesti minuun, eikä varsinaisesti tähän blogiin. Palaan tähän asiaan myöhemmin uudelleen.

Mitä rahallista arvoa minun blogissani on?

Jos lähdetään funtsimaan Inssin osingot -sijoitusblogin arvoa, se on helppo aloittaa luvuista. Näistä suurinta osaa päivitän kaikille avoimella mainostajille-sivulla, josta myös sinä voit käydä tarkistamassa nykyisen tilanteen.

Erilaisia mittareita blogin toimivuudelle on lukuisia, eikä ole olemassa oikein yhtä oikeaa vastausta sille, mitä minkäkin blogin tai verkkosivuston kannattaa seurata. Haasteena voi olla myös sekin, että tiettyjä lukuja ei edes saada syystä tai toisesta mitattua luotettavasti.

Jos minulta kysytään tärkeimpiä mittareita oman blogini osalta, nostaisin sieltä kuukausittaiset uniikit kävijät, sivujen katselut ja Facebook-seuraajat. Miksei myös uutiskirjeen tilaajia tai Instagram-seuraajia, mutta ne molemmat ovat tulleet viimeisen vuoden aikana mukaan kuvioihin, joten syystäkin niiden lukemat ovat vielä varsin keskiverrot.

Uniikeilla lukijoilla tarkoitetaan sitä, että kuinka monta eri henkilöä blogissani vierailee kuukausittain. Se on tässä tapauksessa yhdentekevää, käykö tämä lukija vain kerran blogissa lukemassa yhden artikkelin, vai käykö hän päivittäin lukemassa aina pari artikkelia yhden istunnon aikana.

Sivujen katselut taas kertovat siitä, montako kertaa sivustollani on ladattu joku sivu. Se kertoo minulle siitä, kuinka paljon yksi lukija keskimäärin sivustollani viettää aikaa. Montako artikkelia hän lukee ja ylipäätään seuraan myös minkälaisia artikkeleita lukijat lukevat.

Saan kuulla monesti ihmetystä esimerkiksi S-junaa koskevista artikkeleista, että miksi kirjoitan joka vuosi pari hassua kymppiä tuottavasta sijoituskohteesta pitkän artikkelin. Syy sille on simppeli: ihmiset lukevat niitä. S-junaa käsittelevät artikkelit ovat oman blogini luetuimpia julkaisuja vuodesta toiseen ja vuoden 2020 S-juna-teksti on sekin kerännyt jo reilussa puolessa vuodessa yli 10 000 lukukertaa.

Takaisin blogin arvon määrittelemiseen. Facebook-seuraajia tykkään seurata sen vuoksi, sillä seuraa-nappulan painaminen on aika hyvä indikaattori siitä, että blogin sisältö on hyvää. Seuraaminen Facebookissa tarkoittaa sitä, että lukijat ovat halunneet sitoutua blogiini.

Minkälaisia lukuja blogillani on nyt?

Koska luvut kiinnostavat aina kaikkia (tämä näkyy esimerkiksi artikkelin alussa jaetun Salkkuni sisältö -sivun lukijamääristä), ajattelin nyt jakaa teille hieman oman blogini lukuja.

Uniikit lukijat

Uniikkeja lukijoita tämä blogi kerää kuukausittain yli 10 000. Joinakin yksittäisinä kalenterikuukausina ollaan saatettu jäädä hitusen luvun alle, mutta se on yleensä johtunut siitä, että lukijapiikit ovat osuneet juuri edellisen kuukauden loppuun tai seuraavan alkuun.

Uniikeista lukijoista suurin osa tulee Googlen tai muiden hakukoneiden kautta. Olen rakentanut tästä sivustosta mahdollisimman hakukoneystävällistä, mikä tuottaakuukausittain tulosta noin 7000 hakukoneen kautta tulleen lukijan muodossa.

Tuosta voi nokkelimmat jo laskea, että uniikeista lukijoistani jopa yli puolet tulee orgaanisesti, mikä on hyvä juttu. Hakukoneoptimointi on osittain sellaista puuhaa, että hyvin rakennetut sivustot keräävät pitkässä juoksussa paljon hyviä sijoituksia.

Sivujen katselut

Sivujen katseluissa tulee jo huomattavasti enemmän heittoa, mutta siellä mennään noin 35 000 lukukertaa per kuukausi -tahdilla. Keskimäärin yhdessä päivässä blogini saavuttaa reilut 1000 lukukertaa.

Sivujen katseluiden määrään vaikuttaa täysin yks yhteen esimerkiksi se, minkälaista sisältöä olen tuottanut kyseisen kuukauden aikana ja liittyykö se jotenkin aiempiin artikkeleihini. Jos olen kirjoittanut samasta aiheesta aiempia julkaisuja, joita lukijan tekee mieli lukea uuden artikkelin lisäksi, kasvaa sivuston katselut todella helposti.

Hyviä esimerkkejä paljon luettuja sivuja yhtä istuntoa kohti tuottavista artikkeleista: Kohti omistusasuntoa -juttusarjani pitää sisällään viisi osaa sekä yhden tiivistelmän näistä kaikista. Kun joku innostuu lukemaan sarjan yhden osan, hän hyvin suurella todennäköisyydellä lukee myös muut neljä-viisi osaa.

Toinen klassikko on Suomalaisten sijoitusblogien lista, jossa on tällä hetkellä esiteltynä jo yli 80 blogia. Olen rakentanut listan sillä tavalla, että siellä tulee suuri houkutus lukea yhden blogin esittelyn lisäksi monia muitakin blogiesittelyjä. Tämä strategia on osoittautunut toimivaksi, sillä lista on ehtinyt kerätä jo lähes 30 000 katselukertaa!

Kappaleen loppuun vielä lyhyt mainos. Jos sinulla on sijoitusaiheinen blogi, niin käyhän ilmoittamassa se mukaan listalle. Listalle ilmoittautuminen ei maksa mitään etkä sitoudu sillä yhtään mihinkään, joten rohkeasti vain mukaan!

Sosiaaliset mediat: Facebook, Instagram ja Shareville

Blogini ympärillä on myös erilaisia sosiaalisen median kanavia, joita hyödynnän uusien artikkelien julkaisuissa. Kun julkaisen jotain uutta sisältöä, jaan siihen linkin some-seuraajilleni. Näiden kautta tulee luonnollisesti suht helppoa ja hyvää liikennettä blogiin.

Koitan myös saada lukijani liittymään seuraajikseni eri kanaviin sekä heidät pysymään siellä. Ensimmäinen osio tapahtuu sillä, että jokaisen artikkelin lopussa on ”muistutuksena” linkit some-tileilleni. Jälkimmäistä tavoitetta ylläpidän sillä, että pyrin pitämään sosiaalisen median kanavani mahdollisimman kiinnostavina, jotta niillä tekee mieli myös pysyä.

Nordnetin ylläpitämä Shareville-palvelu on sosiaalisen median kanavista vanhin, itse asiassa jopa tätä blogiakin vanhempi. Sen erikoisuutena seuraajat voivat päivitysteni lisäksi seurata Nordnet-salkkuni sisältöä ja siellä tapahtuvia kauppoja. Sharevillessä minulla on reilut 1500 seuraajaa.

Facebook-sivun loin blogille kesällä 2018. Hassua kyllä, aluksi painin pitkään sen asian kanssa, kehtaanko tehdä blogille omaa Facebook-sivua. Mietin todella paljon sitä, että haluaako kukaan edes ryhtyä blogini seuraajaksi. Mitä vielä, nyt 2,5 vuotta myöhemmin blogiani seuraa Facebookissa yli 1200 käyttäjää.

Instagram-sivu ei ole vielä täyttänyt edes vuottakaan, mutta sielläkin lähennellään jo 800 seuraajan rajapyykkiä. Omien kokemusteni mukaan Instagramissa on kaikista herkimmässä seuraa-nappulan painaminen, vaikka omasta mielestäni se ei ole edes paras alusta blogikirjoituksien markkinoimiselle.

Muut tilaukset: uutiskirje ja push-ilmoitukset

Myös seuraavat esiteltävät jutut ovat alle vuoden ikäisiä. Nämä toimivat vähän samalla tavalla kuin sosiaalisen median kanavat, mutta erottelin ne silti omaksi kappaleeksi.

Sähköpostiin tulevaa uutiskirjettä aloin tekemään vasta tänä keväänä, eli se on varsin tuore kapistus. Noin kahden viikon välein lähetän uutiskirjeen tilaajille sähköpostiviestin, jossa on esiteltynä blogin uusimmat julkaisut sekä mm. nostoja suomalaisten sijoitusblogien listalta. Uutiskirjeellä on yli 300 tilaajaa.

Web-notifikaatio tai push-ilmoitukset (tälle ei taida täysin suomenkielistä sanaa edes olla) ovat olleet blogissa tämän vuoden alusta asti, ja se on yksi parhaista keinoista jakaa reaaliaikaisesti ilmoitus halukkaille uudesta artikkelista. Näitä ilmoituksia kerää yllättävän moni, sillä näitä tilaajia tulee päivittäin lisää.

Kuuma peruna: paljonko blogillani on rahallista arvoa?

Mennään sitten siihen osioon, joka kiinnostaa kaikkia. Paljonko itse arvioisin omalle blogilleni rahallista arvoa?

Ennen kuin paljastan teille lukuja, käydään vähän läpi miten minä miellän blogini kokonaisuuden. Tässä tulee ehdottomasti tutkailla kokonaisuutta, ihan jo siitäkin syystä että pieniin palasiin pilkottuna arvo laskee olemattomiin.

Tämä verkkosivu tai blogi on hyvä pohja koko laskennalle. Olen kirjoittanut tänne vajaan neljän vuoden aikana noin 250 artikkelia, jotka menestyvät hakukoneissa varsin mukavasti. Näiden lisäksi täällä on 40 laskeutumissivua ja yli 80 sijoitusblogi-esittelyä, jotka nekin ränkkäävät hyvin hakukoneissa.

Itse lasken tämän verkkosivun arvoon myös kaiken oheistoiminnan, sähköpostiuutiskirjeet, Facebook- ja Instagram-yhteisöt sekä henkilökohtaiset yhteistyösopimukseni mm. POP Vakuutuksen ja Lumo Energian kanssa. Nämä kaikki muodostavat tiukan kokonaisuuden, joista ei yksinään olisi hirveästi iloa.

Jos minun pitäisi heittää tälle kokonaisuudelle jonkinlainen arvo, puhutaan mielestäni väkisinkin viisinumeroisesta luvusta. Tämä siitä syystä, että tienaan tällä kokonaisuudella tuhansia euroja joka kuukausi. Esimerkiksi syyskuu oli varsin omituinen blogikuukausi: erilaisista syistä johtuen julkaisin koko internetissä ainoastaan kolme artikkelia, mutta tienasin siitä huolimatta blogituloja yli 3000 euroa. Ei hassummin ollenkaan.

Tuo kuukausi oli blogihistoriani selkeästi paras ja jännä nähdä mihin suuntaan tulot kehittyvät jatkossa. Tuon tason tuloilla olisi jo lähes mahdollista elättää itsensä ihan vain kirjoittamalla. Mutta ennen kuin käperrytte kateuden vihreään viittaan, huomautan kuitenkin siitä, että jatkossa saan painella kunnolla töitä ansaitakseni 3000 euron kuukausituloja.

Jos tehdään olettamus, että blogini tuottaa minulle keskimäärin 2000 euroa kuukaudessa, se tarkoittaa 24 000 euron vuosituloja. Yksi sivuston arvon laskemiseen liittyvä nyrkkisääntö on ollut se, että arvo on yhden vuoden tulojen verran. Tällä kaavalla laskiessa viisinumeroinen arvo on vähintäänkin perusteltu.

Vaikka tempaisin syyskuussa varsin komeat rallitermein ”pohjalukemat”, niin siitä huolimatta koen vahvasti, että blogillani olisi potentiaalia kehittyä entisestään. Tällä hetkellä tämän blogin edistämistä jarruttavat aika pahasti mm. opiskeluni, sekä ”pääduunini”.

Blogiani on koitettu ostaa – mutta en myynyt

Olen itse asiassa saanut blogistani useita ostotarjouksia. Tai tarkemmin ottaen pelkästään sen domainista. Ainakin kolme ulkomaista kaveria olisi ollut valmis maksamaan inssinosingot.fi:stä 1000-2000 euroa.

En ole jaksanut alkaa keskustelemaan vielä minuakin huonompaa englantia sopertavien ostajakandidaattien kanssa sen tarkemmin kaupan ehdoista, mutta spekuloidaan vähän. Nämä kaverukset ovat olleet halukkaita ostamaan ainoastaan blogini domainia, joten en tiedä voisinko halutessani rahastaa sillä miten hyvin.

Käytännössä saisin tässä tapauksessa pitää itselläni some-yhteisöt, maililistat ja yhteistyökumppanuudet – uusi omistaja saisi käsiinsä vain domainin. Toisaalta domainin kaappaaminen tarjoaisi mahdollistaisi sisällön varastamisen ja valjastamisen ostajan käyttöön. Sen lisäksi joutuisin aloittamaan uuden blogin rakentamisen nollista.

En ole myymässä tätä blogia kenellekään, koska tämä on minulle myös eräänlainen ”elämäntyö”, jossa kaikesta huolimatta tienaaminen on vain toissijainen asia. Kaikista suurimmat tienaamiset tämän blogin kautta ovat tapahtuneet blogin ulkopuolella, mikä voi kuulostaa uskomattomalle.

Olen kertonut tämän usein, mutta olen esimerkiksi saanut työpaikan pitkälti tämän blogin avulla. Blogi toimii minulle isona referenssinä työelämän puolella, eikä sille voi oikein laskea rahallista arvoa. Minun tekisi mieli puhua arvon olevan rahassa mittaamaton.

Loppupäätelmät: arvoa on, mutta sitä on vaikea mitata

Taas kerran tuli puristettua paperille aika paljon asiaa ja välillä pompittiin aropupun lailla aiheesta toiseen, mutta eiköhän tässä tullut aika hyvin puristettua muottiin ajatuksiani blogini arvosta.

Menneen lähes neljän vuoden aikainen matka on ollut jännittävä ja pitänyt sisällään varsin ison kasvutarinan kaikkine alanvaihtoineen. Tästä huolimatta minusta tuntuu siltä, että matka on vasta alussa. Vielä on paljon mittaamatonta potentiaalia, jota voisi hyödyntää.

Jos tämä koko artikkelin sanoma tulisi tiivistää jotenkin, niin tekisin sen seuraavien bullet pointien avulla:

  • Blogin arvon tuo kokonaisuus, ei yksittäiset asiat
  • Ei ole olemassa edes huonoja nyrkkisääntöjä blogien tai verkkosivujen arvon laskemiselle
  • Kaikkea ei kannata mitata rahassa, koska blogilla voi olla myös muita hyötyjä
Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *