Kirjoittelin teille pari kuukautta sitten Leo Sieväsestä, rahoistaan tarkasta poikamiehestä, jolta jäi kuolemansa jälkeen miljoonaperintö. Artikkeli herätti odotetusti paljon keskustelua ympäri internettiä. Osa näki tarinan esimerkkinä vaurastumisesta, kun taas toisten mielestä tarina oli surullinen kertomus yleisestä nuukailusta.

Totuus on varmasti jossain noiden kahden ääripään välimaastossa, mutta innostuin artikkelin myötä pohtimaan myös omaa suhtautumistani rahaan ja kuluttamiseen. Sen vuoksi ajattelin kirjoittaa tänään siitä, miten oma suhtautumiseni näihin asioihin on muuttunut vuosien varrella, sekä mistä muutokset ovat mahdollisesti johtuneet.

Voin jo tässä vaiheessa paljastaa teille sen, että suhtautumiseni on muuttunut vuosien varrella melkoisesti. Ihan jo pelkästään tämän blogin aloittamisen (2017) jälkeen näkemykseni ovat muuttuneet matkan varrella jonkin verran. Tässä jälleen kerran yksi syy sille, miksi ylipäätään pidän tätä blogia. Tämä toimii eräänlaisena päiväkirjana itselleni, jonka kautta voin seurata myös omien ajatuksieni kehittymistä matkan varrella.

Lapsuus – luodaan pohjia taloudellisille taidoille

Lähdetään liikkeelle kronologisessa järjestyksessä, eli lapsuudesta. Sinänsä vähän tylsä startti, sillä eihän lapset joudu kovin paljoa miettimään raha-asioita. Ainakaan toivottavasti. Tästä huolimatta keksin pari pointtia, jotka voisin nostaa esille.

Vaikka äsken puhuinkin, miten ”toivottavasti ei tarvitse miettiä raha-asioita lapsena”, koen kuitenkin saaneeni oman talouden ylläpitoon liittyviä vinkkejä jo ala-asteikäisenä. Jo lapsesta asti minua on kannustettu säästämään vanhempieni toimesta ja tämä on ollut yksi tärkeimmistä askelista hyvän taloudellisen pohjan rakentamisessa.

Rahapodista tuttu Martin Paasi on monesti puhunut siitä, miten taloudelliset taidot ja säästäminen kuuluu yleissivistykseen. Jos joka ilta kuuluu pestä hampaat, samoin joka kuukausi pitäisi saada rahaa säästöön tilin tyhjentämisen sijasta.

Omasta lapsuudesta muistan Roope Ankka -säästöpossut, joita lapset saivat muistaakseni jostain Nordean edeltäjästä (olisiko ollut Merita?). Sinne tuli laitettua rahaa aina sitä mukaa, kun viikkorahaa tuli perjantaisin. Ensimmäinen viikkorahani oli 10 markkaa, joka kääntyi myöhemmin 2 euroksi. Hassua miten hyvin sitä jää jotkut turhat asiat mieleen 20 vuoden takaa.

Harrastavatkohan nykyajan lapset säästöpossuilua samaan tapaan kuin menneinä vuosikymmeninä? Onkohan korttimaksamiseen siirtynyt maailma ajanut kaikki maailman säästöpossut lahtipenkkiin? Jos tiedät tähän vastauksen, heitä se kommentteihin.

Toinen tärkeä juttu lapsuudesta oli kaupassa kilohintojen oppiminen. Olisinko ollut kolmannella vai neljännellä luokalla, kun koin valaistumisen tämän aiheen tiimoilta. Valaistuminen tapahtui niinkin klassisella esimerkillä, kuin suklaapatukkaesimerkillä.

Olin joskus ostamassa jotain pientä suklaapatukkaa, kun sain neuvon tutkia kilohintoja, jotka olivat merkattuna pienellä kaupan hyllyn hintalappuun. Joku Fazerin suklaapatukka maksaa kilohinnalla mitattuna monin verroin enemmän, kuin vaikkapa suklaalevy. Tämä oli hyvä oppi pienelle pojalle: opin saamaan rajallisilla viikkorahoillani mahdollisimman paljon suklaata, joten oppi meni pääkoppaan heti ensiyrittämällä.

Teini-ikä – yrittäjän ensimmäiset askeleet?

Teini-iässä alkoi vastuuta tulemaan enemmän kaikkialla. Sain enemmän vaikuttaa itse omaan rahankäyttööni, samalla kun aloin viettämään enemmän aikaa omin päin kavereideni kanssa.

Viimeistään yläasteaikoina alkoi erottua jyvät akanoista rahankäytön suhteen. Sen huomasi aika hyvin, että kenellä raha polttaa näpissä ja kenellä ei. Jotkut kaverit vetivät tilinsä heti tyhjäksi, kun siihen tuli mahdollisuus. Toiset kaverit taas hoitivat raha-asiansa kunnialla. Veikkaan että omasta kodista opittu malli meni aika lailla yks-yhteen tämän asian kanssa. Ne ketkä olivat saaneet esimerkkiä kotoa, pärjäsivät.

Yläasteajoista voisin nostaa esille tarinan ensimmäisistä yrittäjän askeleistani. Meillä oli lupa poistua koulun alueelta ruokatunneilla, jolloin monet kävivät kaupassa. Kaupat sijaitsivat melko kaukana, jolloin lyhyellä ruokatunnilla ei välttämättä ehtinyt käydä ostamassa iltapäivän sokeripommeja – ainakaan kävellen.

Haistoin tässä kohti pienen markkinaraon. Saatoin kerätä joskus kavereiltani ostoslistan aamupäivän aikana ja ruokavälkällä poljin kiireen vilkkaa kauppaan hakemaan kavereiden ostoksia. Sain uhrautumisestani jonkin verran hakupalkkiota, jolla sain maksettua yleensä omat evääni. Siitä se oma yrittämiseni on tainnut lähteä liikkeelle.

Toinen hyvä bisnes oli ostaa panttipulloja hieman niiden panttiarvoaan halvemmalla, kun kukaan ei jaksanut kantaa pulloja kauppaan asti. Eihän näillä rikastumaan päässyt, mutta kaikki oli kotiinpäin 13-15 -vuotiaalle nassikalle.

Kohti aikuisuutta – vastuuta alkaa tulla

Pääsin 17-vuotiaana ensimmäistä kertaa kesätöihin paikallisen seurakunnan hautausmaalle. Se oli ensimmäinen ”oikea työpaikkani”, joskin palkkani ei ehkä ihan sitä kuvastanut. Sain siitä 6,8 euroa tuntia kohti. Tuosta sitä on työura joskus aloitettu.

Tuo kesä oli aika kova oppi rahan arvosta. Älypuhelimet eivät olleet lyöneet vielä kunnolla läpi ja perushyvän ja trendikkään kännykän hintalappu taisi pyöriä jossain 100-150 euron tietämillä. Muistan laskeskelleeni joskus sitä, kuinka monta työtuntia minun tulisi tehdä yhden kännykän tienaamiseksi.

Hassu yksityiskohta sekin, että pidin kolmen päivän työskentelyä yhden kännykän tienaamiseksi melko nopeana tapana. Nykyään en varmaan riemuitsisi siitä, jos kolmesta työpäivästä jää näppiin reilu satanen. Niin se vain rahan arvon näkeminenkin muuttuu.

En päässyt ennen armeijaa töihin kuin tuon yhden kesän ajaksi, joten ihan hirveästi en ehtinyt alaikäisenä tekemään tienestiä. Tähän päälle vielä maaginen täysi-ikäistymisen vuosi, johon kuului niin baareissa seikkailua kuin oman auton hankinta, niin kyllähän se oma talous oli koko abivuoden ajan melko alijäämäinen. Rahaa kului nopeammin, kuin mitä sitä ehti saamaan.

Lukiosta valmistuminen tarkoitti myös sijoittamisen aloittamista. Olen kertonut tämän tarinan monesti aiemminkin, mutta kipinä osakesijoittamiseen tuli ylioppilaslahjasta, jonka sain vanhemmiltani.

Ennen lakkiaisia sain kuulla monesti kysymyksiä siitä, mitä haluan valmistujaislahjaksi ja kuulemma rahaa ei saanut pyytää. Tätä sääntöä kiertääkseni keksin pyytää lahjaksi pientä pottia osakkeita, joka lopulta kävi vanhemmilleni. Vanhempien antaman potin lisäksi sijoitin osan sukulaisilta saamistani lahjarahoista. Sille tielle tuli jäätyä.

Näihin samoihin aikoihin muistan myös laskeskelleeni kavereideni kanssa tulevia armeijan päivärahoja. Ensimmäiset puoli vuotta ne olivat 4,7 euroa päivässä, sitten pieni nosto ja viimeiset kolme kuukautta taas pykälää enemmän. Muistaakseni vuoden palveluksen aikana tienasi vajaat 3000 euroa päivärahoja, joka jälleen kerran vähän hassusti tuntui helpolta ja isolta summalta.

Jos haluat lukea tiivistetysti miten sijoittamisen aloittaminen tapahtui minun osaltani ja miten matkani on edennyt, katso Aikajana-sivu.

Aikuisuus – muutto kotoa pois ja opiskelemaan

En viihtynyt armeijassa kuin minimaalisen ajan, minun tapauksessani 180 aamua. Omat TJ0-bileeni jäivät varsin vaatimattomaksi: perjantaina sain sotilaspassin kouraan ja heti seuraavana maanantaina muutin opintojen perässä toiselle puolelle Suomea.

Ensimmäinen vuosi korkeakoulua meni opiskelija-asuntolassa, neljän hengen soluasunnossa. Kampuksella oli mahdollisuus ostaa koulun keittiöltä aamupala, lounas ja päivällinen, joten ihan hirveästi meno ei eronnut vielä armeijasta. Koska kämppikset olivat omia luokkalaisiasi, meillä oli hyvin identtinen päivärytmi, eikä omaa vastuuta hirveästi tarvittu.

Myöhemmin tuli aika muuttaa omaan yksiöön kampuksen ulkopuolelle. Tässä kohti tarvittiin elämäni siihen asti suurin ryhtiliike ja oikeastaan kaikki mahdollinen oli jatkossa omalla vastuulla. Enää ei esimerkiksi aamuisin tule alikersantit tai luokkalaiset herättämään. Aamupala ei ole enää valmiina ja lämpimänä odottamassa herätessäsi. Kaikki on omalla vastuullasi.

Tässä kohti, kun asuin yksin ja omillani, halusin tehdä pienen kokeen: testasin kuinka pienellä summalla sitä voi elää. Minulla ei ollut minkäänlaisia sosiaalisia paineita suuntaan tai toiseen, vaan sain tehdä kaikki päätökset itse, jonka myötä pääsin nauttimaan tai kärsimään itse niiden seurauksista.

Vaikka lähtöasetelma onkin varsin herkullinen, en osaa tästä vääntää mitään hienoja tai mielenkiintoisia tarinoita. Elämäni oli lähinnä sellaista, että katsoin ruokakaupassa todella tarkasti mitä ostan, enkä ostanut mitään ylimääräistä. Esimerkiksi kaikenlaiset karkki- ja makeisostokset laskettiin kolmen vuoden aikana sormilla, mistä olen osittain myös vähän ylpeä.

Samoin ravintolasta ostetut alkoholia sisältävät annokset voi nekin laskea ainakin lähes sormien avulla. Tälle oli säästämisen lisäksi myös muitakin syitä: asuin silloisessa opiskelijakaupungissa kaupungin keskustan ulkopuolella, joten kun lähdimme viettämään kavereiden kanssa iltaa, olin lähes aina autolla liikenteessä, joka taas pakotti pysymään limunaatilinjalla. Tämä oli hyvä päätös myös opiskelujen kannalta, koska ei tullut seuraavana aamuna houkutusta jäädä kotiin nukkumaan darraa pois.

Ensimmäisen AMK-tutkintoni aikana elin varsin nuukasti, koska tarkoituksenani oli sijoittaa mahdollisimman paljon rahaa osakkeisiin. Tulipahan tämäkin elämävaihe koettua. Kuten pari kappaletta sitten sanoinkin, tämä oli eräänlainen koe itselleni, jonka kautta pystyi testaamaan itseään. Tätä suorittaessa minulla ei ollut mikään sellainen ”tällä tavoin vedän loppuelämäni” -fiilis.

Sen verran haluan kuitenkin lisätä, että vaikka elin itsekseni varsin nuukaa elämää, en halunnut kohdistaa omaa ”testiäni” muihin ihmisiin. Minulla on ollut oikeastaan aina se periaate, että itseni kustannuksella saa nuukailla, mutta muiden siivellä ei. Eli jos meillä oli kaveriporukan kanssa niitä kuuluisia saunailtoja tai muita yhteisiä illanviettoja, osallistuin niihin täysiä, eikä silloin nuukailtu. Nuukailu ja erityisesti muiden siivellä nuukailu on nimittäin helppo tapa ajaa itsensä ulos kaveriporukoista.

Vaikka pyrin elämään melko nuukasti, en tuona aikana harrastanut mitään kuittien keräämistä, Excel-taulukointia tai edes säästöprosenttien laskua. Tämä on nyt vain minun mielipiteeni, mutta en nähnyt sitä tarpeeksi hyödyllisenä puuhana. Hirveästi aikaa ja energiaa omien kuittien läpikäyntiin ja Excelöintiin, josta ei välttämättä saa tarvittavaa hyötyä. Pahimmillaan siinä alkaa vain pelkäämään kaikkea mihin rahaa kuluu.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Opiskelujen jälkeen – ote lipsuu hieman

Opintojen jälkeen minulta loppui yksinasuminen, mikä osaltaan lopetti ”nuukailukokeilun”. Tässä kohti huomasin sen, että vaikka kiinnitin kuluttamiseen entistä vähemmän huomiota, niin minulle jäi kuitenkin lähes yhtä paljon euroja käteen. Okei, havaintoa sotkee hieman se, että opiskelijaelämä muuttui työelämäksi, jossa tulotaso tietysti kasvoi samaan aikaan entisestä.

Tämä oli varsin hämmentävä havainto, joskin myös mieluisa sellainen. Se todisti minulle sen, että ilman äärimmäistä nuukailuakin voi jäädä hyvin rahaa säästöön. Aivan varmasti joku voisi kommentoida vielä tässäkin vaiheessa rahankäyttöäni turhan tarkaksi, sillä en tietenkään vetänyt heti ääripäästä toiseen, jossa äärimmilleen venytetty penni vaihtuu silmittömään kuluttamiseen.

Mutta se kuuluisa elämäntapainflaatiovaihe minulta jäi kuitenkin käymättä. En kokenut paineita päivittää esimerkiksi autoa uudempaan valmistumisen jälkeen, tai muutenkaan pröystäillyt työelämään siirtymisen myötä.

Reilu vuosi valmistumisen jälkeen minulle tuli sauma hankkia ensiasunto. Tässä kohti tietysti taas kerran jännitti se, miten asunnon hankinta vaikuttaa sijoittamisiini. Jääkö minulle lainkaan rahaa sijoittamiseen? Kannattaako minun sijoittaa, vai keräänkö jatkuvasti puskuria esimerkiksi työttömyyttä varten, jotta selviän myös sen aikana asuntolainastani?

Nämä olivat turhia pelkoja. Jäin hetkeksi aikaa työttömäksi ja sen lisäksi aloitin uudelleen opinnot keväällä 2018. Asiat menivät silti hyvin asuntolainasta huolimatta. Tarinan oppina ehkäpä se, että ei kannata laskea elämistään aina niiden worst case scenarioiden varaan.

Perustan toiminimen – ja suhtautuminen rahaan muovautuu taas

Perustin toiminimen loppuvuodesta 2018 ja se on ehkä muovannut kaikista eniten suhtautumistani rahaan ja kuluttamiseen. En olisi ikinä uskonut ennakkoon, mutta yrittäjäksi lähteminen on vaikuttanut vielä kaiken maailman nuukailu-kokeiluja ja ensiasunnon ostoja enemmän ajatuksiini.

Jos Riku vuodelta 2018 juttelisi vuoden 2020 Rikun kanssa, emme olisi monista asioista keskenämme samaa mieltä. Yrittäminen tuonut vähän samanlaisia ahaa-elämyksiä, kuin nuukailu-kokeilun lopettaminen ensimmäisten opintojen jälkeen.

Olen avannut ajatuksiani ”tiedätkö miksi monet piensijoittajat olisivat surkeita yrittäjiä”-blogikirjoituksessa, mutta vedetään nopea kooste. Yrittämisessä jos missä korostuu kuluttaminen ja palveluista maksaminen. Tiivistetysti sanottuna yrittäjänä sinulla on joku tietty osaaminen, jolla teet rahaa, joten sinun kannattaa käyttää mahdollisimman paljon aikaa sen osaamisen tekemiseen. Tämä tarkoitttaa samalla kaiken ”ei-osaamisen” alaisen ulkoistamista muille rahaa vastaan, jotta voit käyttää mahdollisimman paljon aikaa tienaamiseen.

Odotan innolla helmikuuta, jolloin esittelen teille taas kerran edellisen vuoden blogitulojani. Tulevasta blogikirjoituksesta tekee herkullisen se, että pääsen vertaamaan siinä vanhan ja uudistetun blogin välisiä tuloja. Jotkut lukijat saattavat muistaa, miten uudistin tämän blogin loppuvuodesta 2019. Vaikka uudistus vei minulta satoja tunteja työtä sekä aloin kuluttamaan rahaa blogin ylläpitämiseen, ”sijoitus” on ollut kannattava. Tuotto on ollut toistaiseksi parempi, kuin mitä esimerkiksi pörssiosakkeet tarjoavat.

Nykyhetki – aikuisuuden ”ongelmat”

Seuraava kappale käsittelee viimeistä paria vuotta, kun minä ja kaverini olemme kasvaneet monella mittarilla aikuisiksi. Kaikilla alkaa olla taskussa vähintään yksi tutkinto, ellei jopa useampia. Myös asuntolainoja, työuria, perheitä ja muita aikuisuuteen vahvasti liittyviä juttuja on ilmestynyt mukaan kuvioihin.

Työurat ja niihin panostaminen tuntuu olevan tällä hetkellä oman kaveriporukkani suurin ”haaste”. Useampi kaverini on joutunut esimerkiksi muuttamaan työn perässä toiselle puolelle Suomea, joskus jopa todella lyhyellä varoitusajalla. Työ määrittelee tosi paljon kaikkien tekemistä ja oikeastaan kaikki pyörii sen ehdoilla.

Kirjoittelin tästä aiheesta viimeksi vuosi sitten puhuessani taloudellisen riippumattomuuden kääntöpuolesta. Koko kaveriporukan kasaaminen yhteen paikkaan samaan aikaan on nykyään niin harvinaista herkkua, että mikäli se onnistuu edes kerran vuodessa, ei silloin tee mieli ajatella euroja tai nuukailla. Silloin keskitytään nauttimaan kavereiden seurasta.

Julkaisin tuon edellä mainitun kirjoituksen vain muutamaa viikkoa ennen kuin koronavirus pääsi kiinni arkeemme. Korona ja siitä aiheutuvat lockdownit ja etäilemiset vain korostavat tuon artikkelin sanomaa. Jos viime joulukuussa valittelin sitä, ettei kaveriporukan kalentereita tahdo saada mätsäämään, niin nyt myös korona vaikeuttaa entisestään tapaamisiamme.

Monilla meistä työtilanne on se, ettei viitsi ottaa turhia riskejä koronan suhteen. Samoin kuin kokoontuminen porukalla joka puolelta Suomea, saati matkustamiset sitä varten julkisilla vähentävät entisestään intoa tavata isolla porukalla. Jos kokoonnumme, emme voi vanhaan malliin mennä esimerkiksi porukalla urheilutapahtumiin tai ravintoloihin vanhaan malliin.

Viimeinen ”poikien reissu” oman kaveriporukkani kanssa nähtiin Oulussa viime talvena, helmi-maaliskuun taitteessa. Reissun alkaessa Italian ensimmäisistä koronavirustartunnoista oli aikaa vain pari päivää, eikä korona vaikuttanut vielä silloin oikeastaan mitenkään eloon ja oloon Suomessa.

Emme tienneet tätä vielä reissun aikana, mutta se jäi osaltamme ”viimeiseksi reissuksi” koronaa edeltävällä aikakaudella. Jälkiviisaana olemme kuitenkin kiitelleet monta kertaa sitä, että reissu tuli tehtyä. Se oli mahtava viikonlopun mittainen reissu, joka piti sisällään niin jääkiekkoa (vaikka JYP hävisikin), road tripin, seikkailua Oulun yöelämässä sekä yleistä yhteistä ajanvietettä.

Reissu oli myös melko kallis. Kuluja tuli niin polttoaineista, ruokailuista, ravintola-annoksista, ottelulipuista, erätaukokaljoista, neljästä taksiajelusta ja niin edelleen. Viikonlopun kokonaishinta per osallistuja meni jossain useammassa saturaisessa, mutta siitä huolimatta hintalappu oli kaikkien mielestä halpa hyvästä reissusta. Jos olisimme osanneet arvata kyseessä olevan viimeinen ”normaali reissu” hetkeen, olisimme käyttäneet varmaan vielä enemmän rahaa nauttimiseen.

Miten korona vaikuttaa minun rahankäyttööni?

Tällä hetkellä korona näkyy vielä siten omassa arjessa, että käytän mieluusti rahaa sellaisiin tahoihin, jotka ovat minulle tärkeitä ja jotka ovat koronan myötä jonkinlaisissa ongelmissa. Esimerkiksi JYPin kausikortin kävin uusimassa heti kun se oli mahdollista – vaikka mitään tietoa kauden mahdollisesta alkamisesta ei tuolloin vielä ollut.

Tällä hetkellä JYPin taloudellinen tilanne ei näytä järin hyvältä, joten olen valmis tukemaan rahallisesti minulle rakasta seuraa myös muilla tavoin. Mikäli kausi jää kesken, en ole tietenkään vaatimassa rahojani kausikortista takaisin (kuten en tehnyt viime kaudella, jossa yksi ottelu jäi pelaamatta), vaan toivon seuran nousevan tämän hetken synkästä kuopastaan.

Sen opetuksen korona on minulle tuonut, että ei kannata liikaa venyttää asioiden tekemistä tulevaisuuteen, sillä koskaan ei voi tietää mitä tulee vastaan. Vaikka olisi jonkinlaisia taloudellisia tavoitteita pitkän aikajakson päässä, täytyy muistaa elää myös nyt. Koronan lisäksi vastaan voi tulla esimerkiksi terveydellisiä ongelmia, joiden jälkeen sitä saattaa vähän jopa katua, ettei ottanut aiemmin tilanteesta kaikkea irti, kun olisi ollut vielä mahdollisuus.

Mitä tapahtuu tulevaisuudessa?

Siinäpä tarinani kerrottuna. Tiivistettynä olen ollut kiinnostunut rahasta jo lapsesta asti ja oman talouden ylläpitäminen on kiinnostanut jo jostain teini-iästä asti.

Väliotsikko sisältää mehevän kysymyksen, johon en osaa antaa vastausta. Uskallan melkein väittää, että ajatusmaailmani ja suhteeni rahaan tulee mylläytymään kokonaan uudelleen taas muutaman vuoden päästä. Joku uusi mehevä käänne, joka pakottaa miettimään asioita taas uudesta vinkkelistä ja jonka myötä sitä oppii ajattelemaan asioista taas vähän eri tavoin.

Mitä nämä käänteet sitten voivat olla? Vaikea sanoa ennakkoon. Yksi potentiaalisimmista käänteistä voi olla se, mikäli sivutoiminen yrittäjyyteni kasvaa jossain vaiheessa ”kokopäiväiseksi”. Myös jos matkan varrelle sattuu osumaan perheenlisäystä tai vaikkapa oma tai läheisen terveys pettää, niin aivan varmasti korttipakan kortit sekoittuvat uuteen järjestykseen.

Näkisin tämän artikkelin tarinan eräänlaisena ”ketjuna”, jossa edeltävä lenkki on aina osa seuraavaa lenkkiä. Jos esimerkiksi omasta lapsuudestani jättäisi pois omien taloustaitojen oppimisen, voisi koko tarina näyttää aivan toisenlaiselta. Näiden hyvin luotujen pohjien roolia kokonaisuuden kannalta ei voi kehua tai kiitellä liikoja.

Tässä kohti voi olla hyvä sauma vetäistä käsijarrusta ja jättää ajoneuvo parkkiin. Tarinaa tuli jälleen kerran hyvin ja tekstiä kirjoittaessa ainakin itselleni tuli paljon ahaa-elämyksiä. Toivottavasti teksti herätti myös sinut miettimään omaa suhtautumistasi rahaan ja kuluttamiseen.

Lue lisää: Mitä tänne jää kun sä lähdet täältä? – Näin järjestät asiat ennen kuolemaa

Saatat olla kiinnostunut myös:

• Vuoden haastavin 1,5 kk jakso alkoi – Älä sorru typeriin ostoksiin
• Black Friday ja sen ärsyttävät lieveilmiöt ihmetyttävät vuodesta toiseen
• Black Friday muistuttaa minua siitä, mikseivät suomalaiset vaurastu
• Joulu on taas, kuluttakaa nyt!
• Miten suhtautumiseni rahaan ja kuluttamiseen on muuttunut vuosien varrella?
• Olemmeko me vajaat kolmekymppiset nyt vaarallisessa iässä?