Sisältää mainoslinkkejä

Olen jo aiemmin kehunut olevani suurten elämäkertojen ystävä, koska saan niistä jopa sijoituskirjallisuuttakin enemmän oppeja omaan vaurastumiseeni. Aiemmin olen lukenut mm. Koneen ruhtinaan Pekka Herlinin, kiinteistövälittäjä Jethro Rostedtin sekä muiden sankareiden elämäkertoja. Jokaisesta näistä on tarttunut jonkinlaista oppia, mitä tulee sisäistää, jotta menestyy itsekin elämässä.

Tällä kertaa lukulistalle eksyi melko tuore, tänä vuonna päivänvalonsa nähnyt kirja. Kirjailija Antti Heikkisen rustaama opus kertoo Einari Vidgrenin elämäntarinan, eli miten Pohjois-Savon savotoilta päädyttiin perustamaan metsäkonevalmistaja Ponssea. Ponsse täytti tänä vuonna komeasti 50 vuotta, mutta harmillisesti koronavirus tappoi isot juhlakiertueet.

Einari Vidgren on minulle vanhana metsäalan toimijana tietenkin nimenä tuttu. Itse asiassa olen kirjoittanut Einarista tähän blogiinkin kolme vuotta sitten. Tuossa julkaisussa sanoin Einarin olevan metsäalan oma Björn Wahlroos, josta riittää lukuisia hauskoja tarinoita ja sanontoja.

Kuuntelin kirjan *BookBeatin* kautta äänikirjana, jonka luki itse kirjailija Antti Heikkinen. Kirja löytyy myös *Nextoryn* valikoimasta. Jos haluat lukea tai kuunnella tämän kirjan, voit aktivoida edellä mainituista linkeistä itsellesi maksuttoman kokeilujakson. Jos päätät tilauksesi ennen kokeilujakson päättymistä, kokeilu ei maksa sinulle mitään.

Immeeset kysy, että mikähän se tuosta oekeen tulloo. Vastasin jotta Ponsse, mualiman paras mehtäkone.

Einari Vidgren

Ensivaikutelmat: mitä odotan kirjalta?

Tämän kirjan lukemisen (tai tässä tapauksessa kuuntelun) alkuhetki osui tosi hauskaan saumaan. Aloitin kirjan kuuntelemisen, kun lähdin ensimmäistä kertaa ajelemaan Jyväskylästä muuton merkeissä kohti Kuopiota. Vaikka Ponsse onkin kansainvälinen yhtiö, tästä metsäkonevalmistajasta ei voi puhua ilman savolaisuutta. Vieremällä 1970 perustettu yhtiö rakentaa yhä koneensa samalla kylällä sekä on näkyvästi esillä Pohjois-Savossa, esimerkiksi KalPan sponsorina.

Toinen hauska lisämauste löytyi siitä, että olin ostanut ensimmäiset Ponssen osakkeet salkkuuni paria päivää aiemmin Nordean osakesäästöpäivän innoittamana. Halusin salkkuuni maakunnan vaihtumisen kunniaksi vähän paikallista väriä, jonka myötä sinne eksyi pienet erät Vieremän Ponssea ja Iisalmen Olvia. Olinhan Jyväskylässä asuessani hankkinut paikallista Admicomia ja Harviaa Muuramesta.

Mutta eipähän runoilla tästä maakuntasijoittamisesta enempää tässä yhteydessä. Jemmataan tuo aihe omaksi blogikirjoituksekseen ja keskitytään nyt Ponsseen ja Einariin.

Ennen kirjan lukemista minulla oli todella positiiviset kuvat Einari Vidgrenistä. Kuten jo sanoin, hänestä liikkui monia hauskoja tarinoita, sekä pörssiyhtiön perustajan statuksesta huolimatta hän oli todellinen kansanmies.

Esimerkiksi joskus 2000-luvun alkupuolella Einari osti rallin maailman mestari Tommi Mäkisen kanssa itselleen Bentleyt. Mitäpä tekkee Einari, kun käsissä on kunnon edustusauton avaimet? No hänhän ajaa auton tietenkin keskelle metsää savotalle, jossa oli Ponssen korjuunäytös. Eikä Einari arkaillut antaa pihkalta ja savulta tuoksuvien vieraiden pällistellä autoa kosketusetäisyydeltä tai jopa kuskin paikalta.

Tuohon samaiseen Bentleyhin liittyy myös toinen klassikkotarina Einarista. Tarinan mukaan Einari oli joskus tankannut Vieremällä autoaan, kun bensa-aseman pihaan oli tullut toinen kyläläinen. Tämä kyläläinen oli katsahtanut Einarin tuoretta menopeliä ja tuumannut ääneen, jotta ei ymmärrä kuka laittaa autoon noin paljon rahaa. Sanavalmis Einari ei tietenkään jäänyt hiljaiseksi, vaan totesi tälle kylänmiehelle: ”en minäkään ymmärrä niitä, jotka laittavat kaikki rahansa tuollaiseen autoon”, osoittaen kyläläisen Mersua.

Itse kirja kiinnostava alusta asti

Se kirja ennakko-odotuksista. Kirja oli kiinnostava ihan alusta asti. Monesti nämä elämäkerrat ovat äärimmäisen tylsää kerrontaa jonnekin nuoreen aikuisuuteen asti, jossa käydään monotonisesti läpi päähenkilön suvun vaiheita ja lapsuutta.

Kyllähän Einarinkin lapsuudesta kerrottiin paljon, mutta se oli osattu pakata mielenkiintoiseen muotoon. Muista elämäkerroista poiketen Einarin kirja on täynnä pitkiä sekä varsin yksityiskohtaisia savoksi käytyjä keskusteluja ja vuoropuheluita. Linja on aluksi vähän outo, koska kirjan päähenkilö on ollut vainaa jo kymmenen vuotta, mutta kirjassa esitetään todella sanatarkkoja keskusteluja, joita on väritetty muillakin yksityiskohdilla, kuten vaikkapa hyttysen tappamisella kesken puheen.

Tämä tapa varmasti jakaa porukkaa kahtia. Osa nauttii tunnelmallisesta kirjoittamisesta, osa taas alkaa epäilemään tarinan todenperäisyyttä ”liian tarkoista yksityiskohdista johtuen”. Myönnetään, että itselläni meni hetki, ennen kuin pääsin epäilyksistäni yli ja pystyin kuuntelemaan kirjaa ilman epäilyksen varjoja.

Metsän ja maaseudun historiaa

Toinen mehukas juttu kirjassa oli se, että se kuvasi äärettömän hyvin ihan yleisestikin suomalaista elämää maaseudulla sotien jälkeisessä Suomessa. Oli tarinaa siitä, miten moniin koteihin saapui sodista traumatisoitunut isäukko, samoin kuin kerrottiin asuntopulasta ja miten suuretkin perheet asuivat pienissä tuvissa sulassa sovussa jopa sukupolvien yli. Tarinaa riitti myös siitä, miten maaseudulla elettiin yhdessä muiden kyläläisten kanssa, eikä siitä puhuttu ääneen, jos joku kaatoi salaa hirven tai toinen keitti salaa omia viinaksia.

Einari syntyi vuonna 1943. Nimen hän sai jatkosodassa kaatuneelta sedältään. Perhe oli iso ja elanto tuli maatilasta sekä metsistä. Einari lähti jo nuorena poikana isänsä mukaan mittaviin savotoihin, sekä hakkaamaan puita että ajamaan hevosella puutavaraa.

Yleisen maaseudun elämän lisäksi kirja niputtaa hyvin suomalaisen metsähistorian. Einarin ollessa nuori metsissä vallitsi vanhan liiton ajat. Puita tehtiin pokasahan tai justeerin kanssa, sekä puutavara ajettiin tienvarteen hevosvoimin. Kun Einari aloitti savotoilla liikkumisen, samoihin aikoihin alkoi elää puheet metsätyömaiden koneistumisesta, missä puut kaadetaan moottorisahalla ja ajetaan koneella laaniin.

Kuten arvata saattaa, aluksi koneiden tuloon suhtauduttiin varsin nuivasti, mutta Einarin onneksi mies hankki ensimmäisten metsätyömiesten joukossa ensiksi moottorisahan ja myöhemmin traktorin. Einarin konemiehen ura alkoi Valmet 359D:llä. En haluaisi myöntää tätä ääneen kovan luokan Valmet- ja Valtra-miehenä, tuon maatalouskäyttöön suunnitellun punaisen Valmetin kehno kestävyys on yksi syy sille, miksi nykyään metsät ovat täynnä keltaisia Ponsseja.

Vekseli pyörii lujempaa kuin akseli.

-Koneyrittäjä 1960-luvulla

Haastavaa koneurakointia 1960-luvulla

Mutta kovia ovat olleet Einarinkin koneurakoinnin lähtökohdat. Traktorit ostettiin totta kai velkarahalla, koska eihän pienestä maanviljelijäperheestä tulleella pojalla ollut rahaa. Einarin moottorisaha kelpasi kuitenkin ensimmäisen traktorin käsirahaksi. Vaikka traktorit oikuttelivat jatkuvasti ja urakat seisoivat, Einari ei lannistunut. Kuten kirjassakin todettiin, monesti Einari pohti öisin, miten selvitä taloudellisesti, vaan ei kertaakaan miettinyt hanskojen lyömistä tiskiin.

Tarinat 1960-luvun metsätöistä laittavat nykyaikaiseen metsänhoitoon tottuneen kuulijan hämilleen. Esimerkin vuoksi nostettakoon yksi tarina, jossa Einari urakoi eräänä talvena traktorillaan Kuhmossa, ja traktorin kärry hajosi. Varakärryä lähdettiin hakemaan 200 kilometrin päästä Vieremältä – ja traktorilla tietenkin. Matkaan menee noin 10 tuntia suuntaansa, joka on pitkä matka traktorille, jossa ei ole ensimmäistäkään ajomukavuutta parantavaa varustetta. Pakkasta 30 astetta ja traktorissa ei edes koppia, mutta niin sitä vain mentiin.

Kieltämättä savottatarinoita kuunnellessa sitä tunsi itsensä taas suureksi tissiposkeksi. En tiedä osaanko edes kuvitella itseäni viikkojen mittaisille savottareissuille tekemään kokonaisia päiviä fyysistä työtä 30 asteen pakkasessa, nykypäivään mitoitettuna varsin olemattomissa varusteissa.

Nopeasti kovaksi yrittäjäksi

Velkaa Einarilla oli varsin paljon nuorena koneyrittäjänä. Toisaalta hän kapusikin hyvin nopealla tahdilla Suomen suurimmaksi metsäkoneurakoijaksi. Firman kasvattaminen oli Einarille ennen kaikkea eräs jännityksen lähde, josta sai eräänlaista vauhdin huumaa.

Yksi Einarin valttikorteista nuorena yrittäjämiehenä oli sosiaalisuus ja hyvät puheenlahjat. Jossain vaiheessa kun pankit eivät tahtoneet enää rahoittaa Einarin bisneksiä, lähti mies pyytämään vekseliä paikallisilta isänniltä. Einari osasi vetää jokaisessa talossa isäntää oikeista naruista, toisessa talossa kehuttiin Kekkosta ja MTK:ta, toisessa taas Vennamoa ja SMP:tä. Isännät tykkäsivät Einarin puheista ja nimi toivottu irtosi paperiin.

Kirjan mukaan yksi tärkeimmistä yrittäjän taidoista oli sosiaalisuus, jonka avulla Einari käänsi monta tilannetta edukseen. Sosiaaliset taidot Einari oppi niinkin helposti, kuin pienessä kyläyhteisössä ja suurperheessä toimisen myötä.

Einari pärjäsi myös siitä huolimatta, ettei hän ollut käynyt oikeastaan mitään kouluja. Hevoset, koneet ja savotat kiinnostivat koulunkäyntiä enemmän. Matikkapäätä häneltä löytyi, mutta esimerkiksi englantia Einari ei puhunut juuri yhtään. Siitä huolimatta Einarilla ei ollut ongelmia lähteä vaikkapa Saksaan korjaamaan myrskytuhoja.

Einarin lisäksi Esa Vidgren suuressa roolissa

Olisin suorastaan ilkeä, jos en mainitsisi tässä julkaisussa lainkaan Einarin pikkuveljeä, Esa Vidgreniä. Vähän nolottaa myöntää, mutta minulle Esan nimi ei kertonut mitään ennen kirjan lukua, vaikka Esalla oli suuri rooli Ponssen historiassa. Olihan hän viimeisenä tehtävänään jopa Ponssen toimitusjohtaja. Siitä huolimatta ainakin näin 2000-luvun puolella Ponssen tarina on nitoutunut lähinnä Einariin.

Esa oli Einarille todella hyvä tutkapari. Hän oli luonteeltaan lähes täysi ääripää nopealiikkeiselle Einarille, mutta kuten hyvin usein käy, erilaiset luonteet tukevat toistensa heikkouksia. Rauhallinen Esa toi hyvää vastapainoa nopealle Einarille, ja melko varmasti Esan rauhallisuus säästi Einarin useilta hutilyönneiltä.

Luultavasti Esan ”unohtaminen” johtuu siitä, että hän kuoli melko nuorena vuonna 1994, eli aikana ennen Ponssen pörssilistautumista. Einaria kovakuntoisempi Esa nuupahti täysin yllättäen 44-vuotiaana hiihtoladulle, ja sille hiihtoreissulle mies jäi.

Yrityskauppoja ja haasteita

Jo ennen kirjan lukemista tiesin jotain Ponssen värikkäästä historiasta. Yhtiöllä on ollut parikin kertaa vähän synkemmät aikakaudet, jolloin kaikista pahimman tapahtuminen ei ollut edes kovin kaukana, mutta niin vain Einari kavereineen selvisi niistä.

Sitä taas en muistanut ollenkaan, että Einari on välissä kertaalleen luopunut Ponssen omistuksesta. Se tapahtui loppuvuodesta 1988, kun SKOP osti yhtiön Einarilta ja Ponsse päätyi Norcar-metsäkoneryhmään. Vaikka Einari saikin kaupan päätteeksi paikan Norcarin hallituksesta, ei mies malttanut kauaa pysyä Ponssesta erossa. Vain neljä vuotta myöhemmin Einari sekä pari tämän liikemiesystävää lunastivat Ponssen takaisin.

Yrityskauppojen suhteen Ponsse on ollut melkoinen pelinappula suuntaan ja toiseenkin. Ponssea on kosiskellut niin UPM:n edeltäjä Rauma-Repola, joka omisti jo Lokomo-merkkiset metsäkoneet (myöhemmin Timberjack ja sitten John Deere). Myös Valmetin (nykyinen Komatsu Forest) kanssa meinattiin laittaa hynttyitä yhteen parikin kertaa.

Ehkä suurimman hämmästyksen allekirjoittaneelle toi kuitenkin Ponssen ja Valtran melko lähellä ollut avioliitto. Vaikka Valtran historia onkin minulle melko tuttu, niin en tiennyt että Koneen myydessä traktoriliiketoimintaa yhdysvaltalaiselle AGCO:lle, Ponsse oli kisassa mukana melko pitkään. Pieni googlaus toi minulle esiin jopa Ponssen tarjoaman pörssitiedotteen, jossa vieremäläiset kertovat vetäytyvänsä Valtran ostosta. Näin kovan luokan Valtra-fanina olisi ollut kyllä jännä nähdä, mitä Vieremän ja Suolahden avioliitosta olisi mahtanut tulla.

Kotimaisia metsäkonevalmistajia tunteva kaveri kuulee kirjassa monta tuttua merkkiä. Lokomot ja Timberjackit sekä Valmetit on tullut jo mainittua, mutta tarinaa riitti mm. Nisulasta, Kedosta, Fiskarsista ja Marttiinista. Kirjassa mainittujen henkilöiden nimet eivät hirveästi kertoneet minulle mitään, mutta konemiehet tunnistavat varmasti sieltä tuttuja.

Vaikka yrityskaupoista ja muista aiheeseen liittyvistä koukeroista kerrottiin kirjassa melko kattavasti, allekirjoittanut olisi siitä huolimatta kaivannut tähän osastoon vielä lisää tarinaa. Voi olla, että en edusta kovin hyvin keskivertoa kirjan lukijakunnan edustajaa, mutta itseäni kiinnostavat suuresti nämä tarinat, missä yritykset kasvavat yrityskauppojen kautta ja mitä kaikkea tapahtumaa kauppojen takaa löytyi. Juuri esimerkkinä tuo kiville karahtanut Valtra-kauppa oli itselleni ehkä kirjan mielenkiintoisin kohta.

Ponssen pörssilistautumisesta oli myös ihan hyvin asiaa. Tämä tapahtui vuonna 1995, joka oli myös minulle pienoinen yllätys, koska olisin ulkomuististani ajoittanut listautumisen tukevasti 2000-luvun puolelle. Ajankohta on kuitenkin kirjan luettua varsin looginen, koska tuohon aikaan Ponssella meni lujaa, ja yhtenä syynä listautumiselle oli uskottavuuden hakeminen. Kirjan mukaan esimerkiksi pankit suhtautuivat Ponsseen vähän välinpitämättömästi vielä 1980-luvun lopulle asti, jonka vuoksi Einari tuhlasi paljon aikaa pankkien aulassa istuskeluun.

Kirja oli Einarin tarina, eikä Ponssen

Koska nautin kirjani äänikirjan muodossa, en osaa antaa teille aivan absoluuttisia lukuja kirjan sisällöstä. Heitän kuitenkin vankalla perstuntumalta, että kirjan puolivälin kohdalla ei oltu päästy edes Ponssen perustamiseen asti. Korkeintaan johonkin koneurakoinnin huippuvuosiin asti.

Tämähän tarkoittaa sitä, että varsinaiset Ponssen asiat jäävät vähän ohueksi. Kirjan pääpaino tuntuu olevan savottajutuissa, joita tehtiin niin hevosilla kuin muiden valmistajien koneisiin pohjautuvilla koneilla. Toisaalta on hyvä muistaa sekin, että kirjahan ei ole Ponssen historiikki, vaan Einarin elämäkerta.

Kirjan jälkimmäisellä puoliskolla käytiin siis läpi koko Ponssen tarina – sekä legendaarisimmat Einari-jutut. Tämän tekstin alkupuolella mainittu Bentley-tarina tuli juuri sellaisena kuin minä sen olen kuullut. Bentleyn lisäksi Einari hankki samoihin aikoihin myös oman helikopterin.

Nämä kaksi hankintaa kosahtivat vähän omaan nilkkaan siinä vaiheessa, kun finanssikriisin pyöreissä Ponsse joutui irtisanomaan porukkaa. Siinä oli joku irtisanottu ponsselainen tullut Vieremän kaupan pihalla toivottamaan Einarille turvallisia kilometrejä autolla ja kopterilla, mikä tietenkin tuntui Einarista pahalta.

Kirjan lopetus oli outo – mutta mahtava

Kirjan loppupuolella käytiin Einarin viimeiset 10 vuotta läpi aika nopeasti, mutta sieltä nousi esiin ihan mielenkiintoisia juttuja. Yksi nostamisen arvoinen juttu oli ainakin se, että Einari joutui kokemaan myös sen, kun sisäpiiriläinen kavalsi Ponssen rahoja. Vaikka tilanne hoidettiin pois kaikessa hiljaisuudessa, se jätti Einariin jäljen, eikä hän viimeisinä vuosina kyennyt enää luottamaan oikein kehenkään. Pahimmillaan edes omiin poikiinsa.

Tästä kavalluksesta on hyvä sauma mennä suoraan kirjan viimeisille sivuille, eli Einarin kuolemaan. Minä tiesin ennen kirjan lukemista koska Einari kuoli, missä ja minkälaisella reissulla. Mutta jos joku lukija ei tätä tiedä, eikä tajua äänikirjan kasetin olevan loppusuoralla, Einarin kuolema pääsee yllättämään. Einarin kuoleman jälkeen kirjassa on jäljellä enää pari sivua, lähinnä hautaan siunaamisesta lyhyesti, jonka jälkeen kirja loppuu.

Ensimmäisen puraisun jälkeen en tykännyt lopetuksesta. Mitä hittoa, kaikki loppuu yllättäen kuin seinään? Hyvä kirja on saavuttanut maalin kuin varkain.

Pienen pureskelun jälkeen aloin kuitenkin diggaamaan tästä ”kuin seinään” -lopetuksesta. Koska kyseessä on elämäkerta, niin kirja loppui yhtä yllättävästi kuin 67-vuotiaan Einarin taival. Einarin viimeiseksi reissuksi jäi työmatka Seinäjoelle, jossa hän koki ilmeisesti varsin nopean ja kivuttoman kuoleman sairaskohtaukseen hotellihuoneeseensa.

Eli lopulta tulin siihen tulokseen, että tämä kirja noudatti vain samaa mallia kuin elämä. Joskus se loppuu kun sitä vähiten odottaa, ja ensimmäisissä fiiliksissä ”liian aikainen loppu” tietysti harmittaa. Aivan kuten Einarikin, kirja sai lopetuksensa saappaat jalassa ja täydessä vauhdissa.

Loppupäätelmät: Mitä opimme Eikalta?

Vaikka vähän manailin Ponsse-osuuksien ohuutta, kirja on kokonaisuudessaan hyvä. Luultavasti vähättelen kirjaa sanomalla sitä vain ”hyväksi”. Jotain kirjan suosiosta kertoo jo se, että siitä on otettu sisään jo viides painos ja se on ehdolla Savonia-palkinnon saajaksi.

Rehellisesti sanoen yllätyin hieman kirjan hyvästä menekistä. Tätä kirjaa kun ei olla revitelty juuri yhtään iltapäivälehtien uutisissa. Kimi Räikkösen elämäkertaa luettaessa valittelinkin sitä, että kaikista mehevimmät stoorit oli revitty jo aikaa sitten auki Iltiksen sivuilla. Tätä ongelmaa ei Einarin kirjassa ole – vaikka aihetta ehkä olisi.

Toisaalta, Einari-kirja kiinnostanee monenlaisia lukijakuntia. Kirja kiinnostaa varmasti kaikkia ponsselaisia ja vieremäläisiä sekä jopa koko Pohjois-Savon kansaa. Jos tavoitteena oli tehdä ”savolainen kirja”, siinä onnistuttiin vähintäänkin kelvollisesti. Kirja on myös kiinnostava varmasti kaikenlaisille kone- ja metsien miehille, olihan tarkoituksena tehdä kirjasta myös ”pihkanhajuinen”.

Kirja kiinnostanee myös paljon minun kaltaisiani kavereita, eli yrittämisestä, vaurastumisesta ja sijoittamisesta kiinnostuneita. Vaikka vähän kitisinkin tämän puolen ohuutta, niin kyllähän siinä riittää aimo läjä erilaisia oppeja myös tälle lukijakunnalle.

Mitä nämä opit sitten ovat? Ainakin se, että varsin vaatimattomista lähtökohdista ponnistanut Einari onnistui tekemään itsestään monimiljonäärin ahkeran työnteon avulla. Tähän asemaan hän myös pääsi oikeastaan kokonaan kouluja käymättä.

Kirjassa korostui myös ”sosiaalisen pelisilmän” merkitys. Sosiaalisilla taidoilla saadaan lopulta aika paljon aikaan ja sillä voidaan tarvittaessa mennä todella pitkälle. Tämä on hyvä muistaa näin etätyön ja eristäytymisen aikakaudella. Ponsse-perhe oli heti alusta alkaen käsite ja yksi yrityksen suurimpia arvoja, ja kirja avasi hyvin näiden arvojen taustaa ja lopputulemia.

Täältä suunnasta lähtee vankka lukusuositus Einari-kirjalle. Toivotan kirjalle myös onnea Savonia-palkinnon metsästykseen.

Kiinnostaako kirjan lukeminen? Aktivoi itsellesi seuraavien linkkien kautta maksuton kokeilu ja lue tai kuuntele Einarin tarina.

• *BookBeat*
• *Nextory*

Saatat olla kiinnostunut myös:

• Pekka Herlin - Koneen ruhtinas
• Jethro Rostedt: Raha ratkaisee – 101 vinkkiä menestykseen
• Tommi Kovanen & Jenni Rostain - Kuolemanlaakso
• Einari Vidgrenin elämäkerta kertoo Ponssen syntymän ja kasvun
• Aki Hintsa - Voittamisen anatomia
• Marko Jantunen – Läpi helvetin
• Nextory – Maksutonta kesälukemista piensijoittajille