Olette ehkä saattaneet huomata, että kuluva pörssivuosi 2022 ei ole ollut samanlaista lentoa kuin mihin viime vuosina on totuttu. Viimeiset kymmenen vuotta osakkeisiin sijoittaminen on todellakin kannattanut, sillä lähes yhtiö kuin yhtiö on porskuttanut menemään ja osakekurssit ovat hivonneet taivaita.

Harva tuntuu enää muistavan sitä, että viime vuoden lopulla moni ounasteli joulukuulle ”pukkirallia” ja tammikuulle vuorostaan ”tammirallia”. Muistan hyvin lukeneeni sosiaalisesta mediasta esimerkiksi sellaisia kommentteja, jossa joku kertoi heittäneensä ylimääräiset säästönsä pörssiin ”ottaakseen tammikuuilmiön hyödyt talteen”.

Ja eihän siinä mitään, tuo strategia on luultavasti toiminut monesti aiemmin, vaan vuodet eivät ole veljiä pörssissäkään. Onhan tähän vuoteen mahtunut jos jonkinlaista mustaa joutsenta, joista suurimman selässä on ratsastanut erään rajanaapurimme johtaja. Ehkä suurimpana pointtina minulla tässä onkin se, että monesti pörssimaailmassa ne pieleen menneet ennustukset pyritään lakaisemaan maton alle ja unohtamaan, kun äänessä ovat kaikki ”minähän tiesin”-kaverit.

Ajattelin tänään kirjoitella teille vähän ajatuksiani karhumarkkinasta, jossa alamme pian olla kaikkien mahdollisten mittarien mukaan.

Ajatuksia karhumarkkinasta

Alkuvuoden saldo: melkein 40 kiloa pois vyötäröltä

Koska luvut vetoavat hyvin lukijoihin näissä sijoitusblogeissa, en malta olla retostelematta omilla luvuillani. Ynnäilin äsken salkkuni sisältöä ja vertasin sitä siihen mitä se oli 1.1.2022, eli 4,5 kuukautta sitten. Tulin tulokseen, että salkustani on sulanut siinä ajassa 38 590,60 euroa, joka pitää siis sisällään pelkät osakkeet ja rahastot.

Tässä tilanteessa on jotain tuttua, ja verrokkiaikaa voidaan hakea reilun kahden vuoden takaa, jolloin koronadipissä salkkuni suli kolmessa viikossa 30 000 euron verran. Silloinhan pudotus oli huomattavasti jyrkempi ja toisaalta uusi nousukin lähti liikkeelle melko nopeasti. Tällä hetkellä ilmassa ei ole hirveästi positiivisen korjausliikkeen merkkejä, joskin yleensä käänteet tapahtuvatkin yllättäen.

Jotain yhtäläisyyttä tilanteessa on kuitenkin viime kertaan. Tälläkin kertaa arjessamme liikkuu erilaisia pelkoja ja uhkia pörssin ulkopuolelta. Keväällä 2020 pelkäsimme koronavirusta, kun taas tällä hetkellä monet pelkäävät erilaisia konflikteja ja niiden seurauksia.

Mikä yhdistää pörssiromahduksia 2020 ja 2022?

Vuosien 2020 ja 2022 tapahtumia yhdistää myös se, että monelta ihmiseltä on saattanut lähteä niin sanotusti elanto yks kaks alta, vaikka aiemmin olisi asiat hoidettu viimeisen päälle hyvin. Korona kyykytti mm. tapahtuma- ja matkailualaa, kun taas tällä hetkellä kyykyssä ovat kaikki ne, joilla on ollut jotain toimintaa Venäjän suuntaan.

Tämä onkin mielestäni hyvä oppi jokaisen pörssiromahduksen yhteyteen. Lähes aina pörssiromahduksen jäljet on havaittavissa myös jokapäiväisessä elämässä erilaisen epävarmuuden muodossa. Helppohan sitä on aina huudella pörssiromahdusten kyttämisen puolesta, että kurssien pudotessa haetaan isot sijoituslainat ja painellaan kaikki pörssiin.

Minulla on kuitenkin villi veikkaus, että keväällä 2020 esimerkiksi liikennelentäjät tai yökerhoyrittäjät tuskin marssivat innokkaasti pankkiin hakemaan kylän suurinta velkavipua, vaan suurin huomio on liikkunut oman liiketoiminnan tai toimialan tulevaisuudessa. Tänä keväänä tilanne on sama sellaisten yrittäjien kanssa, joiden liiketoiminta on perustunut jollain tavalla Venäjään.

Miltä tuntuu kun salkku sulaa?

Jos joku oman elämänsä Jari Porttila tulisi kysymään minulta salkkuni tapahtumista saatesanoilla miltä nyt tuntuu, en tiedä mitä vastaisin. Tällä hetkellä en nimittäin tunne oikein mitään. Ehkä pitäisi korostaa sitä, ettei tällä hetkellä tunnu ainakaan erityisen huonolta.

Tämä voi kuulostaa jonkun korvaan erikoiselta, että lähes 40 000 euron ja 18 prosentin lasku ei herätä sen enempää negatiivisia tunteita, mutta näin se vain on. Jos joku miettii miksi näin on, niin olen vastannut tähän kysymykseen jo tuossa aiemmin linkkaamassani koronadipin pohjalla tehdyssä artikkelissa. Pörssiromahdus ei vie minulta yöunia, koska…

  1. aion pysyä omassa sijoitusstrategiassani
  2. minulta löytyy käteistä, jolla voin halutessani hyödyntää dippiä
  3. sijoittamiseen liittyvät tavoitteeni ovat vielä 15 vuoden päässä
  4. en ole vivuttanut salkkuani liikaa lainalla.

Rehellisesti sanottuna kohta numero 2 ei ole kohdallani aivan parhaassa terässä. Vuoden alussa päivitin autoni uuteen, joka vei käteiseni lähes kokonaan. Tammikuusta asti olen kerryttänyt käpyjä puhtaalta pöydältä ja olen onnistunutkin siinä hyvin, joskin kesällä olisi vielä yhdet häät tanssittavana, joista lankeaa jonkinlainen loppulasku.

Pääpiirteittäin tilanne on kuitenkin varsin hyvä. Ehkä eniten voisin korostaa vähäistä velkaani, jota minulla on käytännössä vain yhden asunto- ja parin opintolainan verran yhteensä noin 115 000 euroa, jota en pidä edes pahana. Onhan kaveripiirissäni myös niitä, joilla on lainaa tuplat ja se kaikki on kiinni oman kodin seinissä. En ole jaksanut stressata hirveästi nousevia korkoja, saati menettää niiden vuoksi yöunia.

Myöskään tavoitteideni kaukaisuutta ei voi korostaa liikaa. Tätä blogia pidempään seuranneet saattavat tietää vähän omintakeisemman laskukaavani taloudelliselle riippumattomuudelle, joka kohtaa minua toivottavasti elokuussa 2037. Miksi stressata asiaa, joka on ajankohtainen vasta seuraavalla vuosikymmenellä?

Mitä pörssiromahduksen aikana kannattaisi tehdä?

Ilmeisesti omat pörssineuvoni ovat kolahtaneet kaveripiiriini sen verran lujaa, että he eivät enää jaksa kysellä minulta näkemyksiä mitä omille sijoituksille kannattaisi tässä ympäristössä tehdä. Meikäläiselle tulee nimittäin aika usein erilaisia mitä tekisit tässä tilanteessa -kysymyksiä, mutta vuoden 2022 puolella omat viestimeni ovat olleet hiljaisia.

Hauska esimerkki oli sekin, kun eräs lähipiirini edustaja kyseli samaa kysymystä tulevalta vaimoltani. Hän taisi muotoilla kysymyksensäkin niin, että kysyy mieluummin hänen mielipidettä, kun Riku neuvoo kuitenkin vain pysymään rauhallisena ja ostamaan mahdollisuuksien mukaan lisää.

Mutta noinhan se oma näkemykseni menee. Tämäntapaiset tilanteet tarjoavat yleensä hyviä ostopaikkoja niille keillä on mahdollisuutta ja uskallusta tehdä carpe diemit. Kolikon toisella puolella en taas oikein tiedä, keille myyminen istuisi parhaiten tässä tilanteessa. Ehkä sellaisille henkilöille, joilla on tiedossa lähiaikoina (seuraava vuosi tai kaksi) joku iso ostos, johon on pakko realisoida sijoituksia.

Mielestäni kannattaako nyt myydä -kysymystä suurempi pohtimisen arvoinen kela on se, että mihin pörssistä myynnin seurauksena irronneet rahat sitten laittaisi? Mielestäni myyntejä ei tulisi koskaan tehdä ilman, että on jo miettinyt edes alustavan suunnitelman seuraavalle peliliikkeelle.

Inflaatio kiusaa sijoittajia

Tällä hetkellähän inflaatio nostaa päätään jatkuvasti, ja etenkin ruokakaupassa meikäläisestä tuntuu vähän siltä, että tuotteiden hinnat nousevat jokaisella kerralla vähän suuremmiksi. Inflaatiolla on sellainen pirullinen ominaisuus, että tuotteiden hintojen lisäksi se nakertaa myös sinun säästöjäsi. Toisin sanoen rahan siirtäminen pörssistä pankkitilille tietää yhtä lailla pulkkamäen jatkamista.

Sijoitusstrategiaan liittyen sijoittajan kannattaisi palauttaa mieleen se, missä omat tavoitteet menevät. Jos olet minun laillani alta kolmekymppinen, tai jopa sitäkin nuorempi, niin ei tässä mielestäni ole meillä mitään hätää. Mitä ilmeisemmin meidän ikäluokkamme taloudelliset tavoitteet siintävät vähintäänkin vuosien tai jopa vuosikymmenien päässä.

Siihen peilaten onkin vähän turhaa stressata siitä, minkälaisia lukemia salkussa vilkkuu vuonna 2022. Kukaan tuskin muistaa asiaa enää vuonna 2026.

Jos verhoilen sanomani toisella tavalla, niin jos oma sijoitushorisontti on viisi vuotta, tällöin voisi olla ihan hyvä veto katsella rahalle sijoituskohteita pörssistä. Jos horisontti on 10 tai 20 vuotta, on pörssi varmasti hyvä veto. Toisaalta taas jos lähitulevaisuudessa on tarkoitus ostella asuntoja, järjestellä häitä, vaihtaa autoja tai muuta lompakon avaamista vaativaa mukavaa tekemistä, ei välttämättä nyt ole optimaalisin hetki lähteä pörssiin.

Ps, Inderesin sivustolla oli hyvä artikkeli laskumarkkinan selviytymispaketista.

Saatat olla kiinnostunut myös:
 

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *