Haku kategorialla: Inssin osingot

Auton poistaminen liikennekäytöstä – säästä autoilun kulussa jopa satasia

Ajoneuvon poistaminen liikennekäytöstä

Auton poistaminen liikennekäytöstä tarkoittaa sitä, kun auto poistetaan tilapäisesti liikenteestä. Liikenteestä poistamisen aikana autolla ei saa ajaa, mutta toisaalta kulujakaan ei tuolloin mene samalla tavalla kuin normaalin käytön yhteydessä.

Uudistin blogin aikaa ja rahaa säästämättä – miksi ihmeessä?

Tämä on nyt ensimmäinen blogikirjoitus, jota kirjoitan täysin uuden blogin päälle. Kuten marraskuun alussa teille vihjaisin, olen työstänyt blogin täydellistä uudistamista jo elokuusta asti.

Maaginen 100k nettovarallisuus ylittyi – Miten palkitsin itseni?

Muistanette vielä sen, kun syyskuun alussa juhlistin 100 000 euron nettovarallisuuteni ylittymistä. Yhden ylimääräisen nollan saavuttaminen oli pitkäaikainen tavoitteeni ja sen vuoksi myös varsin odotettu iso virstanpylväs.

Affiliate-markkinointi – Talousblogilla tienaaminen, osa VII

Affiliate-markkinointi, eli vapaasti suomennettuna kumppanuusmarkkinointi on markkinoinnin muoto, jossa maksetaan tulosten mukaan.

Osinkosijoittajan musta torstai tarjosi ikäviä osinkoyllätyksiä

Torstai 24.10. tarjosi suomalaisille piensijoittajille ikäviä osinkoyllätyksiä. Tuona päivänä osinkojen leikkaamisista ilmoittivat niin Nordea, Nokia kuin Sampokin.

Mitä ihmettä? Opiskelijana jää enemmän säästöön, kuin aiemmin työelämässä

Jotkut blogin pitkäaikaisemmat lukijat muistavat varmaan elämäntilanteeni vajaat kaksi vuotta sitten. Olin tuolloin töissä metsäteollisuudessa, mutta halusin kokeilla jotain uutta.

Osto: Berkshire Hathaway – Buffettin kruununjalokiveä salkkuun

Taisin olla markkinoinnin uhri keskiviikkona, kun ostin Berkshire Hathawayta Nordean salkkuuni. Nordealla oli alkuviikosta kampanja, jonka kautta sai ostaa USA-osakkeita ilman kaupankäyntikuluja, ja tätä
kampanjaa tuli pienellä summalla hyödynnettyä.

Matsmart kokemuksia – Hävikkiruokaa alle puoleen hintaan

Kiinnostaako ruokakuluissa säästäminen? Kokeilin ensimmäistä kertaa hävikkiruokaa myyvää Matsmartia ja säästin yli 50 % ruokakuluissa.

Ruokahävikki maksaa yli 250 euroa vuodessa

Matsmart kokemuksia

Ruokahävikki on yksi sellainen rahareikä, johon upotamme helposti huomaamattamme rahaa. Tiedätkö sitä paljonko suomalainen heittää rahaa roskiin ruokahävikin muodossa?