Fyysikon Osingot blogi

Blogin kirjoittajasta

Olen reilu 30-vuotias perheellinen mies pääkaupunkiseudulta ja sijoitan osakkeisiin sekä asuntoihin. Keskityn suoriin osakesijoituksiin, jotka painottuvat yhdysvaltalaisiin ja pohjoismaalaisiin osinkoa kasvattaviin yrityksiin. Lisäksi omistan sijoitusasunnon pääkaupunkiseudulta. Tavoitteena on vuodesta 2025 alkaen saada 400 euroa kuukaudessa passiivisia nettotuloja sijoituksista.

Koulutustausta ja työkokemus on luonnontieteellisilta aloilta, pääosaamisalueena fysiikka, energia ja erilaiset analyysit. Opiskeluaikoina harrastin nettipokeria ja pidin myös nettipokeriaiheista päiväkirjaa suomalaisella pokerifoorumilla. Aloitin sijoittamisen vuonna 2011 ja Fyysikon Osingot blogin pitämisen vuonna 2012 töihin siirryttyä.

Mikä erottaa sinut muista sijoitusblogeista?

Blogini ei sisällä mainoksia tai kaupallista yhteistyötä. Kerron avoimesti rahasummista oman talouden ympärillä, kuten palkastani, nettovarallisuudesta ja osinkotuloista.

Keskityn suoriin osakesijoituksiin tehden laadullisia tarkasteluja ja arvonmääritysanalyysejä yksittäisistä yrityksistä. Kirjoitan tämän ympärillä myös yleisistä aiheista, kuten velkavivulla sijoittamisesta, asuntosijoitusten kassavirtalaskelmista, riskien ymmärtämisestä ja arvonmääritysmalleista.

Mihin olet sijoittanut

Sijoitan yhdysvaltalaisiin ja pohjoismaalaisiin yrityksiin. Lisäksi omistan velkavivulla hankitun sijoitusyksiön pääkaupunkiseudulta. En sijoita ETF:iin, rahastoihin, korkoihin tai monimutkaisiin instrumentteihin.

Tarkemmat sijoitukset löytyvät blogini salkku välilehdeltä:
https://fyysikonosingot.blogspot.com/p/salkku.html

Kerro jotain sijoitusstrategiastasi?

Sijoitusstrategiani pohjautuu ns. osingonkasvustrategiaan, jossa sijoitetaan pitkällä aikavälillä laadukkaisiin yrityksiin, jotka kykenevät nostamaan osinkoaan tulevaisuudessa.

Arvostan myös vahvaa markkina-asemaa, yrityskulttuuria ja hyvää johtoa. Joillakin sektoreilla/toimialoilla markkinajohtajat tai alan parhaat firmat eivät maksa osinkoa, joten voin tehdä hyvin harkittuja poikkeuksia seuraavaksi esitettyjen kriteerien osalta.

Tarkempi sijoitusstrategia löytyy blogini strategia välilehdeltä:
https://fyysikonosingot.blogspot.com/p/strategia.html

Anna vinkki sijoittamisen aloittamiselle

Aseta tavoite, tee sijoitussuunnitelma ja aloita. Lue paljon, opi virheistä ja keskity pitkään aikaväliin (+10 vuotta). Älä riskeeraa sellaista mitä oikeasti tarvitset saadaksesi jotain turhaa, mitä et tarvitse. Tee aina omat kotitehtävät, ole kriittinen ja pidä homma yksinkertaisena.

Tutustu blogiin täältä

Katso muut sijoitusblogit