Rautaa rajalta sijoitusblogi

Blogin kirjoittajasta

Olen Kööpenhaminassa työskentelevä torniolainen kauppatieteiden maisteri ja pidän kestävyysliikunnasta (long and boring), self-help -oppaiden lukemisesta (mitä juustoisempaa, sitä parempaa) ja raskaamman musiikin kuuntelusta (okei, kuuntelen käytännössä vain Iron Maidenia).

Mikä erottaa sinut muista sijoitusblogeista?

Blogin tavoitteena on jäsentää omia ajatuksiani selkeään muotoon ja auttaa lukijoita oivaltamaan arkisia asioita uusista näkökulmista. HUOM! Julkaisen sijoitusaiheisen postauksen kerran kuukaudessa ja kirjoitan myös muista aiheista kuin sijoittamisesta.

Mihin olet sijoittanut

Sijoitan pääasiassa ETF indeksiosuusrahastoihin maantieteellisesti hajauttaen ja kuluja karttaen. Pyrin pitämään sijoitukseni niin likvidinä kuin mahdollista, joten esimerkiksi asuntosijoitukset eivät kuulu sijoituspiiriini. Ainoa pörssin ulkopuolinen sijoitukseni on Tornion Panimon emoyhtiön Sangenin osakkeet.

Kerro jotain sijoitusstrategiastasi?

Jaan sijoitukseni osakkeisiin, korkoihin ja muihin. Osake- ja korkosijoitusteni suhteen pyrin pitämään 75/25 -suhteessa. Muissa sijoituksissani olen antanut itselleni luvan sijoittaa välittämättä maantieteellisestä hajautuksesta tai kuluista.

Anna vinkki sijoittamisen aloittamiselle

En pidä neuvojen saamisesta, joten pyrin välttämään neuvomista niin paljon kuin mahdollista. Mutta (nyt mennään…) tässä tapauksessa teen poikkeuksen. Ainoa sijoitusvinkkini aloittamiselle on, että aloita. Aivan sama millä tavalla, millä summalla tai mihin kohteeseen. Omien rahojen likoon laittaminen nostaa kiinnostusta sijoittamiseen paremmin kuin mikään muu. Kaikki on kotia päin. Parhaimmillaan tuottona tai pahimmillaan oppimisena (joskus toisin päin).

Tutustu blogiin täältä

Katso muut sijoitusblogit