Sijoitusblogi nainen 2020

Blogin kirjoittajasta

Mielikuva neljän lapsen uusperheestä lienee se, että rahaa palaa ja paljon. Tämä pitää paikkaansa, mutta se ei ole silti estänyt minua säännöllisesti säästämästä ja sijoittamasta. Edes työttömyys ei ole ”pysäyttänyt” minua. Kuka tahansa voi aloittaa säännöllisen säästämisen jo heti tänään. Summien ei tarvitse olla suuria, sillä sanotaanhan, että isot joet kasvavat pienistä puroista 🙂

Olen itse päälle 3-kymppinen uusperheen äiti, joka on elänyt ajoittain Visa tukenaan, mutta joka on viimein päässyt oman taloutensa hallitsijaksi. Tämä blogi on tarkoitettu sijoittamisesta ja säästämisestä kiinnostuneille.

Blogini kertoo matkastani vaurauteen sivuten myös omaa henkilökohtaista elämääni työuran, parisuhteen, lapsiperheen ja työttömyyden näkökulmista. Toivon, että omat kokemukseni inspiroisivat muitakin säästämisen ja sijoittamisen pariin.

Mikä erottaa sinut muista sijoitusblogeista?

Tavoitteenani on olla velaton 40 vuoteen mennessä ja aloittaa sen myötä elämän leppoistaminen (=hypätä eroon oravanpyörästä). Olen sivunnut blogin yli nelivuotisen historiansa aikana sijoittamisen ohella muutakin henkilökohtaista elämääni. Se, että välillä elämä heittää, ei ole saanut vielä heittämään pyyhettä kehiin sijoittamisen suhteen. Tämä ehkä tuo toivoa muillekin. Lisäksi blogissani kerron lasteni omaisuuden kerryttämisestä.

Mihin olet sijoittanut

Olen sijoittanut osakkeisiin sekä indeksirahastoihin. Blogini kertoo myös siitä, miten olen aikanaan aloittanut indeksirahastoista ja siirtynyt niistä hiljalleen osakkeisiin.

Kerro jotain sijoitusstrategiastasi?

En usko, että sukupolveni saa eläkettä. Tavoitteenani on olla velaton, kun täytän 40 ja tämän jälkeen toivon, että pystyn entistä enemmän sijoittamaan osakkeisiin niin, että saan tulevaisuudessa osingoista itselleni lisätuloja. Varallisuuteni kiipesi jo vuosi sitten yli 100.000 euron ja seuraava etappi on 150.000 euron kohdalla.

Anna vinkki sijoittamisen aloittamiselle

Kuka tahansa voi aloittaa sijoittamisen jo pienistä summista. Omille lapsilleni olen säästänyt 15€/kk kuluttomiin indeksirahastoihin ja kun niihin on kertynyt mukava pesämuna, olen ostanut tällä summalla osakkeita. Lapsillani alkaa olla varallisuutta aika mukavasti. Eli ei tarvitse olla valmiiksi suuret tulot, jotta lähteä hakemaan itselleen vaurautta.

Tutustu blogiin täältä

Katso muut sijoitusblogit