Pienituloisen pihistelyä sijoitusblogi

Blogin kirjoittajasta

Olen vuonna 1984 syntynyt luonteeltani hyvin säästeliäs nainen. Olen turkulainen, vapaaehtoisesti lapseton, pitkäaikaisessa avoliitossa elävä, pienituloinen ja pienimenoinen osa-aikatyössä käyvä osa-aikatyötön. Luonto on lähellä sydäntäni, ja yksi pihistelyni motivaattoreista onkin pyrkimys ekologisuuteen.

Mikä erottaa sinut muista sijoitusblogeista?

Blogini on erilainen mm. siinä, miten tarkasti esittelen kaikki tuloni, menoni ja säästöni, ja siinä, miten todella paljon pienemmät menoni ovat moniin muihin verrattuna. Esimerkiksi vuonna 2019 sain alle kymppitonnin tuloista lähes 7000 € säästöön ja tein rahastomerkintöjä n. 6000 €:lla.

Mihin olet sijoittanut

Seligsonin ja Nordnetin osakerahastoihin. (4/2020 sijoitusten arvo n. 35 000 €, muu varallisuuteni on ei-sijoitusvarallisuutta säästötilillä ja omistusasunnossa.) Aloitin blogini vuonna 2014, mutta sijoittamisen aloitin vasta vuoden/pari myöhemmin, koska pienituloisena ja osatyökykyisenä en halunnut sijoittaa ennen ensiasuntoni ostamista ja varmuutta asuntolainan nopean takaisinmaksun sujuvuudesta.

Kerro jotain sijoitusstrategiastasi?

Minulla ei ole tarpeeksi kiinnostusta opetella sijoittamaan suoraan osakkeisiin, joten sijoitan vain rahastoihin. Myös riskinottohalukkuuden taso ohjaa indekseihin ja niiden mukaiseen tuottoon. Myyn toistaiseksi vain vuosittaisen verovapaan rajan (alle 1000 €) verran ja ostan pitkään säilytykseen.

Anna vinkki sijoittamisen aloittamiselle

Ota selvää raha-asioista hyvin laajasti (miten voit vähentää menojasi, miten voit lisätä tulojasi, mitä eri vaihtoehtoja on sijoittaa…), mutta älä jumiudu mihinkään yksittäiseen neuvoon, kuten ”sijoita vain kohteisiin, jotka ymmärrät täysin”, ”sijoita vain rahaa, jonka voit menettää kokonaan”. Kyseenalaista kulutustottumuksesi ja uskalla aloittaa sijoittaminen, vaikket vielä kaikkea osaakaan. Mieti, voisitko elää ihan yhtä onnellista, tai todennäköisesti jopa onnellisempaa, elämää, jos vähentäisit kuluttamaasi rahamäärää (ja kuluttamiasi luonnonvaroja) huomattavasti!

Tutustu blogiin täältä

Katso muut sijoitusblogit