Faijan finanssit - Elämänohjeita tyttärelleni

Blogin kirjoittajasta

Olen kolmekymppinen naimisissa oleva pienen tyttären isä. Asun Etelä-Suomessa ja sijoittamista on takana hieman yli 5 vuotta. Olen passiivinen sijoittaja ja esikuvina minulle ovat toimineet esimerkiksi John Bogle ja J L Collins.

Mikä erottaa sinut muista sijoitusblogeista?

Motiivini blogin kirjoittamiseen on jättää henkinen perintö tyttärelleni. Mikäli minusta aika jättää, haluan, että hän saa mahdollisimman hyvät eväät toteuttaa unelmiaan. Annan hänelle blogini avulla neuvot viisaaseen sijoittamiseen. Haluan hänen vuokseen rikkoa suvussani sitkeästi vallitsevat negatiiviset asenteet esimerkiksi sijoittamista kohtaan. Opetan tyttäreni ymmärtämään, miten osakemarkkinat toimivat lyhyellä sekä pitkällä aikavälillä, jotta hän myöhemmin kykenee stoalaisella tyyneydellä sivusta seuraamaan pörssikurssien heittelyä. Lisäksi haluan dokumentoida oman matkani kohti taloudellista riippumattomuutta ja olla rohkaiseva esimerkki tyttärelleni.

Mihin olet sijoittanut

Olen sijoittanut perinteisiin indeksirahastoihin sekä ETF:n.

Kerro jotain sijoitusstrategiastasi?

Olen ”buy and hold” indeksisijoittaja John Boglen ja J L Collinsin tyyliin. Eli tavoitteena on omistaa laajasti yrityksiä ympäri maailmaa ja samalla hyötyä maailmantalouden kasvusta.

Anna vinkki sijoittamisen aloittamiselle

Älä ajattele ostavasi osakkeita. Ajattele ostavasi pieniä osia yrityksistä. Älä seuraa liiaksi pörssikursseja, vaan ryhdy omistajaksi. Hajauttamalla omistuksesi tuhansiin yrityksiin pienennät riskiä. Lue lisäksi osakemarkkinoiden historiasta kertovia kirjoja, niin näet metsän puilta.

Tutustu blogiin täältä

Katso muut sijoitusblogit