Haku kategorialla: Fortum

Fortum – se nousi sittenkin

Fortumia olen kritisoinut blogissani useammankin kerran. Mainitaan nyt esimerkkinä kolmen kuukauden takainen Q2-tuloskauden pohdintani. Siinä menin jo möläyttämään miten onnekseni ehdin keventelemään Fortumin omistuksiani noin vuosi sitten. Myin siis ison läjän Fortumeitani tuolloin tappiolla.

Vielä ehdit välttää kampanja-ansan

Osakevälittäjä Nordnet julkaisi keväällä kampanjan, jonka mukaan kaikki alle 200 euron kotimaiset pörssikaupat maksavat vain 0,99e. Tarjous oli rajattu kestämään 31.8.2017 asti. Kamppiksen julkistamisen yhteydessä Nordnet mainitsi myös, että kampanjasta kerätään dataa käyttäjien kauppojen tekemisestä.

Salkkuni Q2 tuloskausi yskii

Eipä siitä ole kauaa kun salkkuni kolme suurinta painotusta olivat Nordea, Kone ja Fortum. Fortumeita onneksi keventelin viime kesänä. Viime päivänä ei ole ollut herkkua omistaa näitä yhtiöitä. Kaikilta suht huonot osarit, ja kurssit suuntaavat kohti lattiaa.