Kirjoitin teille tovi sitten harrasteauton hankinnasta. Olen jo useamman vuoden ajan haaveillut jonkinlaisen hupiauton hankintaa ja viimeinkin se tuli tehtyä. Autoksi päätyi lopulta vuorineuvos Armas Puolimatkan uutena ostama Mercedes-Benz 500 SEL, joka on pari vuotta sitten siirretty museorekisteriin.

Rehellisesti sanoen olen vähän yllättynyt autohankinnan positiivisesta vastaanotosta. Minulla oli vähän ennakkoluuloja, että näinköhän tuo ylimääräisen auton hankinta istuu sijoitusblogiin, mutta saamani palaute on ollut yksinomaan positiivista. Useat teistä ovat laittaneet minulle yksityisviestillä omia tarinoita niin herra Puolimatkasta kuin S-Mersuista yleisesti.

Tässä blogikirjoituksessa ajattelin avata teille vähän enemmän minkälaisia pelejä ovat museorekisterissä olevat autot, ja minkä vuoksi halusin harrasteeksi nimenomaan sellaisen. Kiinnittäkää turvavyönne ja tervetuloa kuulemaan tarinaa suomalaisesta ajoneuvohistoriasta.

Museorekisteri museoauto

Mikä on museoauto?

Lähdetään liikkeelle museoajoneuvosta terminä. Vaikka puhun museoautoista, tarkemmin ottaen pitäisi puhua museoajoneuvoista, sillä museorekisteriin on mahdollista laittaa myös esimerkiksi moottoripyöriä. Museoajoneuvo on ”arkikäytöstä” poistettu harrasteajoneuvo, joka on ennen rekisteröimistä museotarkastettu ja hyväksytty sitä kautta museoajoneuvorekisteriin. Rekisteriä ylläpitää Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto (SAHK ry).

Ajoneuvon mallivuoden tulee olla vähintään 30 vuotta täyttänyt, eli tänä vuonna voidaan museorekisteröidä uusimmillaan vuosimallin 1990 ajoneuvoja. Vielä jokunen vuosi sitten rajapyykki taisi olla 25 vuotta, mutta se nostettiin 30 vuoteen ja jatkuvasti käydään keskustelua rajan nostamisesta entistä korkeammalle. Joidenkin mukaan nykyisillä standardeilla museorekisteriin päätyy jo ”liian uusia” yksilöitä.

Pelkkä ikä ei tee ajoneuvosta museokelpoista, vaan sen täytyy olla vähintäänkin hyvässä kunnossa. Ruostetta kukkivat, sisustaltaan rähjät ja öljyä pudottelevat autot eivät läpäise museotarkastusta, vaikka ikä riittäisikin. Museoitavien autojen ei tarvitse kuitenkaan olla entisöity tai uutta vastaavassa kunnossa, vaan autoissa saa olla tiettyyn rajaan asti mukana ajan tuomaa patinaa.

Esimerkiksi oma Mersuni on pitkälti alkuperäisessä asussaan. Sen maalipinta ja sisusta on alkuperäisiä, minkä myötä 36 vuotta on jättänyt niihin jonkinlaisia pieniä jälkiä. Tästä huolimatta ajoneuvoni läpäisi tarkastuksen vuonna 2018.

Yksi oleellinen osa museoajoneuvoja on myös se, että ne vastaavat alkuperäistä asua. Esimerkiksi niin sanotut chopatut autot eivät yleensä läpäise museotarkastusta, koska ne eivät edusta autoa alkuperäisessä asussaan. Autoja saa myös hieman varustella ajalle tyypillisillä lisävarusteilla. Omassa autossani matkan varrella autoon on ilmestynyt mm. jälkiasenteinen vetokoukku ja varashälytin, mutta siitä ei tullut edes huomautusta tarkastuksen yhteydessä.

Mitä järkeä on museorekisteröidä ajoneuvo?

Museorekisterissä oleville autoille on annettu ihan mukava porkkana, sillä niiden ylläpito on huomattavasti halvempaa kuin normaalien ”arkikäytössä olevien autojen”. Museoajoneuvot on vapautettu mm. ajoneuvoverosta sekä vakuutus niihin on normaalia vakuutusta halvempi.

Toki tässä yhteydessä täytyy huomauttaa siitä, että auton käyttöä on hieman rajattu. Rehellisesti sanottuna tämä käytön rajaaminen on vähän veteen piirretty viiva, koska mitään selkeää rajaa sille ei ole annettu. Yleisessä puhekielessä puhutaan 30 ajopäivästä vuodessa, mutta tämä ei ole aivan täysi totuus. Museoajoneuvolle on mahdollista ottaa myös vähän kalliimpi normaali vakuutus, jolla saa ajaa enemmän.

Allekirjoittanut ei jaksa lähteä kikkailemaan tämän asian kanssa. Meillä Suomessa on kuitenkin aika vähän autoilijoille tarjottavia kädenojennuksia, joten en halua lähteä kokeilemaan kepillä jäätä tai venyttämään sääntöjä. Jos asian hyödyntäminen muuttuu yleiseksi tavaksi, lopputulemana lienee luultavasti kaikille epämieluisia ratkaisuja.

Minkälaiset kulut museoautossa on?

Mutta ne museoajoneuvon kulut. Ne ovat pienet. Oman Mersuni ajoneuvovero on ollut ennen museointia rapiat 90 snt per päivä, eli noin 340 euroa vuodessa. Museorekisteröinnin jälkeen ajoneuvoveroa ei ole tarvinnut enää maksaa, eli se on pyöreät nolla euroa.

Myös vakuutus on halpa. Otin Mersuun vakuutukset oman yhteistyökumppanini POP Vakuutuksen kautta ja sieltä pakollinen liikennevakuutus kustansi 35 euroa vuodelle. Tähän päälle otin pienen kaskon (perus eläin-, varkaus-, palo -ja ilkivaltavakuutukset), josta tuli kulua 36 euroa, mutta INSSIN-alennuskoodia käyttämällä sain 25 euron alennuksen. Koko vuoden vakuutuksille (liikennevakuutus ja kasko) jäi hintaa siis 46 euroa. En pidä pahana, etenkään kun veroja ei mene ollenkaan.

Nämä kulut ovat jopa niin pienet, että tämän auton kanssa ei kannattane harrastaa liikennekäytöstä poistoa, jota olen käyttänyt toisen autoni kanssa. Yksi liikennekäytöstä poisto maksaa jo reilun kymmenyksen koko vuoden vakuutusmaksuista, eikä verovapaudesta johtuen veroissakaan voi enää enempää säästää.

Vertailun vuoksi nostettakoon esille vaikkapa käyttöauton roolia vetävän vuoden 2010 Opel Astrani kulupuolta: ajoneuvovero 218,27 euroa ja vakuutus 250,42 euroa. Aika suuri ero aikansa parhaan edustusauton ja korkeintaan keskivetoa perheauton edustavan kiesin välillä. Toisaalta kuten aiemmin jo sanoin, Opelilla saa ajella vaikka kolmessa vuorossa kellon ympäri, mutta Mersun käytössä on hieman rajoitteita.

Miten auto käytännössä museorekisteröidään?

Kerroin jo hieman mitä autolta vaaditaan museopelin statuksen saamiseksi, mutta miten homma toimii sitten käytännössä, jos satut vaikkapa omistamaan vähän vanhemmat hyväkuntoisen ajoneuvon?

Prosessi lähtee käyntiin sillä, että tilaat SAHK:lta ajoneuvolle museotarkastuksen. Tarkastuksessa ajoneuvoa kiertää 1-2 SAHK:n edustajaa, jotka ”arvostelevat” auton noin 50 kohtaisen listan pohjalta. Nämä 50 kohtaa arvostellaan asteikolla 1-4, jossa skaala on käsittääkseni tämän tapainen:

  • 4: virheetön tai uutta vastaavassa kunnossa
  • 3: patinoitunut, mutta ehjä
  • 2: vaatii hieman huomiota
  • 1: huonossa kunossa (vai jopa hylätty?)

Oma ajoneuvoni on saanut pääasiassa kolmosia, koska sitä ei ole koskaan entisöity. Raporttiin mahtui myös muutama kakkonen, mutta se ei estänyt tarkastuksen läpäisyä. Jokaiselle riville voidaan tarvittaessa kirjoittaa vielä tarkennusta tai huomiota, esimerkiksi Mersun raportissa tavaratilat ovat saaneet arvosanan 3, mutta maininta on tullut vararenkaan puutteesta.

Tarkastuksen jälkeen auto joko hylätään tai hyväksytään. Hyväksytyn suorituksen jälkeen sinulle jää museoinnista kaksi dokumenttia: edellä mainittu tarkastusraportti sekä muutoskatsastuksen jälkeen tuleva museointitodistus. Allekirjoittaneella on luonnollisesti nämä molemmat paperit tallessa, joskin museoajoneuvon status komeilee ihan Traficomin tiedoissakin. Museotarkastuksen hintalappu on 160 euroa hyväksytyltä tarkastukselta ja 20 euroa hylätyltä.

Tässä muuten vinkki kaikille museoituja autoja Nettiautosta ja vastaavista hamuaville: varmistakaa, että se katsomanne auto on oikeasti jo museoitu. Netissä liikkuu useita ilmoituksia, missä myyjä saattaa puhua ”valmiista pelistä museorekisteriin”, mutta autoa ei ole kuitenkaan käytetty tarkastajalle.

Ainakin itselläni alkaa hieman herätyskellot soimaan, että minkä takia myyjä ei tätä prosessia ole sitten suorittanut, kerran ajoneuvon kunto riittäisi helposti sinne asti. Läpäisty museotarkastus kuitenkin nostaa aina auton arvoa, eli sen 160 euroa saa helposti korkojen kanssa takaisin auton arvon kasvamisessa. Tässä myös potentiaalinen business-vinkki kaikille autojen hinkkaamisesta innostuneille harrastajille.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Museoauton katsastus – vain joka neljäs vuosi

Läpäistyn tarkastuksen jälkeen seuraavana vuorossa on muutoskatsastus, joka ainakin oman autoni kohdalla tehtiin välittömästi museotarkastuksen jälkeen. Rehellisesti sanoen en osaa sanoa kuuluuko tuo muutoskatsastus hintaan. Olettaisin että muutoskatsastus maksetaan erikseen, mutta jotkut lähteet villissä internetissä puhuivat muutoskatsastuksen kuuluvan hintaan. Tiedä häntä.

Muutoskatsastuksessa auton papereihin tulee maininta museoajoneuvon tittelistä sekä samalla ajoneuvon verovelvollisuus katoaa. Verovelvollisuuteen sellainen erikoinen huomautus, että ajoneuvon viimeisimmän verovelvollisuuden aikaisen omistajan nimi jää elämään Traficomin papereihin, mikä on vähän outoa. Tämä selvisi minulle kun siirsin Mersua omiin nimiini, mutta ex-omistajan nimi jäi kummittelemaan verojen kohdalle. Trafi kuitenkin ohjeisti minua siitä, että tämä on ihan normaalia.

Voisin tässä yhteydessä ampua myös alas yhden harhaluulon. Monet autoilijat kuvittelevat jostain syystä, että kun auto laitetaan museorekisteriin, siihen tulee mustapohjaiset rekisterikilvet. Väärin. Kai nekin saisi halutessaan autoon, mutta lähtökohtaisesti suositaan auton alkuperäisiä kilpiä (onhan tavoitteena auton alkuperäinen ulkoasu).

Muutoskatsastuksesta voidaan siirtyä kohti määräaikaiskatsastuksiin, joita keskiverto suomalainen autoilija on oppinut tekemään vuosittain. Myös tässä kohti museoautoilijoita katsotaan vähän kevyemmällä mittarilla, sillä museoajoneuvoa tarvitsee katsastaa jatkossa vain joka neljäs vuosi.

Tämä joka neljännen vuoden katsastustahti on melko tuore uudistus, joten kaikki museoautot eivät ole välttämättä vielä ”ehtineet” sen mukaan. Älä siis ihmettele, jos auto on katsastettu aiemmin joka toinen vuosi. Oma autoni katsastettiin kesällä 2020 ja seuraavan kerran katsastusinsinööri pääsee kajoamaan rasvaisilla näpeillään Armas-Mersuun vasta vuonna 2024. Säästöä periaatteessa siis tässäkin, kun katsastuskulut putoavat neljännekseen.

Loppupäätelmät: monia hyviä syitä hankkia museoauto, mutta kannattaako se?

Teksti alkaa lähenemään loppuaan. Otetaan sen kunniaksi vielä loppuun vieman kertausta aiheeseen, eli mitä etuja auton museorekisteröinnistä on:

  • Halvat vakuutukset
  • Ei veroja
  • Harvempi katsastusväli
  • Auton arvo lähtökohtaisesti kasvaa

Pelkkien etujen vastapallona tulee auton normaalia rajoitetumpi käyttö, mutta toisaalta harva meistä edes haluaisi ajella vakituisesti näillä autoilla. Muistetaan kuitenkin se, että Suomessa on lähtökohtaisesti puolet vuodesta ikävää, märkää, kylmää ja pimeää, jolloin nämä autot viettävät toivottavasti hiljaiseloa jossain suojaisassa paikassa.

Mainitsemisen arvoisena ”haittana” tulee myös se, että jokainen auto pitää aina sisällään tekniikkaa, joka vaatii ylläpitoa ja huolta, joka taas vaatii yleensä aikaa ja/tai rahaa. Vaikka näillä autoilla ajetaan lähtökohtaisesti normaaleja autoja vähemmän, myös ne tarvitsevat öljyn- sekä erilaisten suodattimien vaihtoja, sekä kuluvat osat kuluvat käytössä. Myös osien saatavuus näihin vanhoihin autoihin voi olla joskus nykyautoa vaikeampaa.

Toki samaan syssyyn on hyvä mainita se, että nämä autot edustavat usein melko vanhaa ja yksinkertaista tekniikkaa, jota on vielä melko helppo korjata itse. Olet varmaan monesti kuullut miten Esson baareissa isännät valittavat nykyautojen monimutkaista ja lukemattomia vikakoodeja sylkevää tekniikkaa, niin vanhemmissa autoissa ei näitä ongelmia ole. Ehkä nämä autot ovat nyt niitä kaikkien kaipaamia ”vanhoja ja hyviä autoja”.

Museoajoneuvo tarjoaa kuitenkin hyvän mahdollisuuden harrastaa autoja normaalia halvemmalla hinnalla, jos autoilusta harrastuksena voi koskaan puhua halpana harrastuksena. Harrastamisen lisäksi museoautot tuovat myös hyvää backupia perheen ajoneuvoihin, eli jos syystä tai toisesta joku perheen auto tipahtaa hetkellisesti pois käytöstä vaikkapa huollon vuoksi, museoauton voi kaivaa naftaliinista paikkaamaan autoilun tarvetta.

Saatat olla kiinnostunut myös:
Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.