Eivät mene meikäläisen asuntosijoittamiset aivan kympin arvoisesti. Kirjoitin teille keväällä hieman suorastaan surkuhupaista tarinaani Suomen surkeimpana asuntosijoittajana. Vaikean kevään jälkeen tarina päättyi kuitenkin onnellisesti ja vuokralainen löytyi, josta alkoikin itse asiassa äärimmäisen helppo puolivuotinen, jonka aikana minun ei tarvinnut hoitaa ensimmäistäkään asuntoon koskevaa juoksevaa asiaa.

Hiljaiselo kesti tällä kertaa joulukuun alkuun asti, jolloin tuli ajankohtaiseksi tasata asuntoni vesimaksut. Asuntoni on varustettu vesimittarilla, joten vedestä maksetaan käytännössä kulutuksen mukaan. Vedestä maksetaan kuukausittain arvioitua vesiennakkoa, joka tasataan vuoden lopussa todellisen kulutuksen mukaan. Tästä seuraa joko vesimaksun palautuksia, tai sitten kuitataan loppu vesilasku pois.

Kuten kirjoitin teille kiinteän vesimaksun ja vesimittarin eroja käsittelevässä blogikirjoituksessa, meikäläinen on tottunut saamaan ennakoista aina jotain takaisin. Tälläkin kertaa rehellisesti sanottuna odotin vesimaksun palautuksia, mutta näin iloisesti ei kuitenkaan käynyt. Vettä oli kulunut enemmän, kuin sitä oli ennakoissa maksettu. Palautusten sijasta seurasikin maksettavaa.

Eihän siinä, olin jo aloittamassa vähän nihkeän viestin kirjoittamista vuokralaiselle aiheena puuttuvan osuus vesimaksuista, kunnes vaistomaisesti päätin tarkastaa vuokrasopimukseni ja mitä se asiasta sanoo.

Huolimaton vuokrasopimus vesimaksu

Mitä vuokrasopimukseen kirjattiin vesimaksusta?

Palataas vähän keväisiin tunnelmiin. Meikäläisellä meni oman asuntosijoittamiseni kanssa silloin aika heikosti. Koitin ensiksi vuokrata asuntoani itse, mutta olemattomin tuloksin. Tämän jälkeen otin kuvioihin mukaan välittäjän, mutta tulokset eivät juuri parantuneet. Myöhemmin vaihdoin välittäjää, joka tempaisi asuntoon lopulta vuokralaisen todella nopealla aikataululla.

Siinä missä välittäjä numero 1 ei juuri pitänyt itsestään melua edes kysymälläkään, jälkimmäinen välittäjä piti minut hetki hetkeltä tilanteen tasalla. Keskusteluyhteys säilyi jatkuvasti ja tiesin koko ajan missä mennään.

En tainnut tätä yksityiskohtaa kertoa kevään julkaisuissa, mutta meikäläisellähän oli luonnollisesti viime talvena vuokrasopimuspohja katseltuna omasta takaa, olinhan koittamassa markkinoida asuntoani omin päin. Tätä minun sopimuspohjaani ei kuitenkaan tarvittu, sillä käytimme vuokralaisen löydyttyä välittäjän palveluita.

Valinta oli looginen, koska se ”kuului palvelun hintaan”, paketista löytyi sähköiset allekirjoitukset ja luonnollisesti vuokravälittäjä ymmärtää myös vuokrasopimusten päälle. Taisin ehdottaa välittäjälle oman sopimuspohjani käyttöä, mutta hän neuvoi edellä mainituista syistä käyttämään heidän sopimuspohjaa.

Luonnollisesti minulle annettiin mahdollisuus oikolukea sopimuspohja ennen sen toimittamista vuokralaiselle, enkä muista löysinkö sieltä ensimmäistäkään korjausta vaativaa kohtaa. Kävin sopimuksen nopeasti läpi, että siellä on kaikki kriittinen. Välittäjän kanssa juttelimme paljon mm. siitä, miten muotoilemme minulta asuntoon jäävien pesukoneen, naulakon tai kattovalaisimien kanssa.

Ehkä meillä katosikin keskittyminen vähän tuohon irtaimistoon, sillä vesimaksun kohdalla sopimukseen kirjaaminen meni aika pahasti sekaisin. Tarkistaessani vuokrasopimuksen vesimaksuun liittyviä ehtoja näin joulukuussa, silmäni löysivät sieltä seuraavanlaisen pykälän:

Vesimaksu maksetaan taloyhtiön veloituksen mukaisena. Vesimaksu on 25 €/hlö/kk, joka maksetaan suoraan omistajalle vuokran yhteydessä.

Missä vika?

Käytännössähän olimme sopineet välittäjän kanssa siten, että vesi maksetaan kulutuksen mukaan. Tämä oli mielestäni täysin selvää ja siitä oli maininta myös netissä olevassa vuokrailmoituksessa. Muistiinpanona itselleni, kannattanee ottaa kuvakaappauksia myös siitä, mitä internetissä oli sanottu, koska ensimmäistäkään vuokrausilmoitusta en ollut tallentanut koneelleni.

Sopimukseen kirjattu pykälä oli siinä mielessä surkea, että se oli todella epäselvä. Olen oikolukenut pykälän kehnosti keväällä, eli katsonut vesimaksun maksettavan taloyhtiön veloituksen mukaisena, mikä viittaa kulutuksen mukaan laskutettavaan. Toisaalta heti seuraava lause puhuukin jo kiinteän vesimaksun puolesta.

Huono sopimushan on tunnetusti sellainen, missä tiettyä kohtaa tulkitaan osapuolten toimesta eri tavoin. Tässä kävi juuri niin. Meikäläinen osoittaa sormella ensimmäistä lausetta, jossa viitataan maksuun mittarin mukaan, mutta taas vastapuoli voisi halutessaan osoittaa seuraavaa lausetta ja puhua kiinteän vesimaksun puolesta.

Ihan ensimmäisenä lapsuksen huomaamisen jälkeen lähetin aiheesta viestiä parille vuokranantajakaverilleni ja kysyin heidän tulkintaansa asiasta. Näiltäkin kavereilta tuli asiasta kanssani samanlainen näkemys, eli simppeli asia on onnistuttu kirjoittamaan vaikeasti tulkittavasti. Kaverini jopa kallistuivat vähän enemmän sen suuntaan, että tuo pykälä voitaisiin tulkita kiinteäksi vesimaksuksi.

Homma jatkui sillä tavalla, että lähestyin mailitse tätä vuokravälittäjää, joka oli kaiken huipuksi tietysti lopettanut työnsä kyseisessä firmassa. Meillä ei siis ollut kuvioissa enää välittäjää, joka olisi ehkä muistanut paremmin, mitä olimme sopineet.

Onneksi olin ollut keväällä yhteydessä välittäjän esimieheen, joten minulla oli aika helppo lähestyä seuraavaksi häntä. Tämä henkilö onneksi vastasi välittömästi tiedusteluuni ja hän myönsi niin ikään sopimuspykälän olevan hassusti muotoiltu. Välittäjä myönsi käytännössä heti sen, ettei tuota olisi kannattanut noin kirjata sopimukseen.

Miten ilmoittaa asiasta vuokralaiselle?

Kivi vierähti ainakin osittain pois meikäläisen sydämeltä, kun kuulin pykälän olevan ns. väärin tehty. Kerkesin stressaamaan jonkin verran jo sitä, että miten toimimme siinä tapauksessa, jos pykälä on muuten oikein, mutta sinne on lipsahtanut mittarin mukaan kiinteä vesimaksu.

Vuokralaisen tavoittaminen oli sekin eräänlainen taitolaji. Miten ilmoittaa asiasta vuokralaiselle hienovaraisesti? Oli vähän nihkeää lähestyä vuokralaista pidemmän tauon jälkeen sellaisilla asioilla, että nyt tarvitaan vähän selvitystyötä puolin jos toisin, ja jommalla kummalla meistä nousee sen myötä omat kulut.

Myöskään vuokralainen ei enää kyennyt muistamaan sitä, mitä reilu puoli vuotta sitten oli sovittu vesimaksusta. Hänen muistikuvansa mukaan kyseessä oli kiinteä vesimaksu, mutta myös hän korosti epävarmuuttaan asian todellisesta laidasta.

Tässä kohti kerroin vuokralaiselle aika avoimesti siitä, mikä on homman tilanne tällä hetkellä. Vesimaksun olisi tullut määräytyä kulutuksen mukaan, mutta sopimukseen se on kirjattu tavalla, josta se ei oikein ilmene selvästi. Kerroin myös siitä, että vettä on kulunut odotettua enemmän, ja tämä vesilasku pitäisi jonkun maksaa pois. Puhetta oli myös siitä, pitäisikö meidän tehdä uusi tarkentava vuokrasopimus jatkoa ajatellen.

Jännitin aika paljon vuokralaisen reaktiota asiaan. Mikäli vuokralainen olisi halunnut olla haastava, hänellä olisi ollut paikka heittäytyä hyvinkin hankalaksi. Se olisikin ollut epämukava tilanne, jos hän olisi vedonnut kiinteään vesimaksuun ja ilmoittanut haluttomuutensa pykälän muuttamiseen.

Onneksi vuokralainen suhtautui asiaan kuitenkin äärimmäisen ymmärtäväisesti. Hän oli kanssani myös samaa mieltä siitä, että sopimus ei ole aivan yksiselitteinen, eli sen voisi tulkita vähän molemmin tavoin. Vuokralainen sanoi myös siitä, että hänelle on tietenkin ihan fine maksaa vedestä käytön mukaan.

Meikäläinen tahtoo ainakin uskoa siihen, että vuokralainen jousti sen vuoksi, että minä olen vuorostani joustanut omalta osaltani vuokrasuhteemme aikana. Päästin vuokralaisen taannoin muuttamaan asuntoon jo paria viikkoa ennen vuokrasopparin aloittamista, ja toisaalta teetätin asuntoon pientä pintaremonttia vuokralaisen toiveiden mukaan. Näistä hän kiittikin minua jo keväällä.

Kuka maksaa ylimääräisen vesilaskun?

Otsikon kysymys on vähän kinkkinen, ja sainkin siihen aika kirjavaa näkemystä eri henkilöiltä. Tämäkin kohta menee vähän sille osastolle, mistä kirjoitin teille jo keväällä, eli asuntosijoittamiseen liittyvissä asioissa ulkopuoliset tykkäävät jostain oudosta syystä kertoa aika herkästi oman näkemyksensä asioiden hoitamisesta.

Sama toistui tälläkin kertaa, eli sain kokea jonkin verran ihmetystä siitä, kun kerroin kuittaavani noin 200 euron vesimaksut omasta pussistani. Nämä henkilöt perustelivat näkökantaansa sillä, että vuokralainenhan se on veden käyttänyt. Kun kerroin taustalla olevasta erikoisesti muotoillusta pykälästä sopimuksessa, sain kuulla kommentteja siitä, että luulisi nyt löytyvän maalaisjärkeä tai on muuten hankala vuokralainen, jos sille ei tuo järjestely käy.

Meikäläinenhän näkee vuokralaisen ikään kuin omana asiakkaani, jolla on vapaus ”koska tahansa” nostaa kytkintä, mikäli hän kokee saavansa parempaa palvelua (lue: asuntoa) jostain muualta. Jos taas vuokrasuhde päättyy, sekin tietää minulle taas ylimääräisiä kuluja.

Viimeksi vuokravälittäjä otti vuokralaisen hankinnasta yhden kuukauden vuokran + arvonlisäveron hintaisen korvauksen, eli vaikkei tyhjää kuukautta tulisi, aiheutuu uuden vuokralaisen etsimisestä äkkiä useiden satojen eurojen verran kuluja. Sen vuoksi vuokrasuhteen pitkittämisen eteen kannattaa sijoittaa jo jonkin verran euroja.

Eli siis kyllä, meikäläinen maksoi lopulta tuon vesilaskun omasta pussistani. Mielestäni vuokralainen on meistä kaikista viimeisenä vastuussa vuokrasopimuksen sisällöstä. Minä ja välittäjä teimme sopimuksen, joskin loppupeleissä siitä vastaan kuitenkin minä itse.

Tämän sohlauksen keskellä päähäni tuli väkisinkin näyttelijä Kalevi Kahran sanat elokuvassa Pohjanmaa, missä Kahran näyttelemä opettaja-hahmo totesi pohjalaisen miehen luottavan tässä maailmassa ainoastaan itseensä. Tuossa lienee hyvä oppi kaltaiselleni kolme vuotta Seinäjoella asustaneelle asuntosijoittajalle, eli vaikka käyttäisinkin ulkopuolisia palveluita, minun tulee pitää aina silmät tarkasti auki ja varmistaa asioiden menevän sovitusti.

Miten saaga päättyi?

Päädyimme vuokralaisen osalta lopulta sellaiseen lopputulemaan, että kirjaamme vuokrasopimuksen uudestaan. Periaatteessa mikään ei vaatinut kummaltakaan osapuolelta sitä, mutta kuten tämäkin case oli minulle jo opettanut, asiat unohtuvat melko nopeasti, jos niitä ei tee kirjallisena.

Vaikka meillä olikin keskustelua Whatsappissa ja muualla, niin allekirjoitettu vuokrasopimus on huomattavasti väkevämpi tosite asiasta. Itse asiassa Whatsapp on mielestäni poikkeuksellisen huono alusta sopia mitään kirjallisesti, sillä kuka tahansa voi koska tahansa poistaa viestit kaikilta osapuolilta, jolloin periaatteessa kirjallisesti sovitut asiat katoavat hetkessä bittiavaruuteen.

Sen verran sain vuokravälittäjääkin tulemaan vastaan, että he tekivät meille uuden vuokrasopimuksen niin sanotusti takuutyönä. Ainoa muutos uuteen sopimukseen tehtiin käytännössä vesimaksujen kohdalle, johon asia kirjattiin tällä kertaa muotoon:

Vesimaksu maksetaan taloyhtiön veloituksen mukaisena. Vesimaksuennakko on 25 €/hlö/kk, joka maksetaan suoraan omistajalle vuokran yhteydessä. Vesimittarit tarkistetaan kerran vuodessa, jolloin kulutuksen mukaan joko lisälaskutetaan tai palautetaan ennakkomaksua mittarilukemien mukaan. Tämä on tarkennus jo aiemmin tehtyyn sopimukseen, muut kohdat jäävät ennalleen. Vesimaksun tarkennus astuu voimaan 1.1.2022 alkaen.

Muuten meillä käytännöt pysyivät totutunlaisina. Hetken aikaa pallottelimme sellaistakin ideaa, että vuokralainen olisi vastannut jatkossa itse käyttämästään vedestä suoraan taloyhtiölle, mutta tämä välittäjän ehdottama ratkaisu torpattiin alkuunsa huoltoyhtiön päästä. Huoltoyhtiö oli siinä mielessä ihan oikeassa, että eipä tuo ratkaisu muuta asioita kuin vaikeampaan suuntaan.

Jos vuokralainen jättäisi tai unohtaisi maksaa vesimaksut taloyhtiölle, meikäläinen osakkaana vastaisi loppupeleissä kuitenkin niistä. Tämän lisäksi siitä tulisi ylimääräistä vaivaa oikeastaan kaikille osapuolille, koska jonkun pitäisi pitää kirjaa vuokralaisen maksamista vesimaksuista. Myös vuokralainen joutuisi maksamaan erikseen sekä vuokran, että vesimaksun.

Tarinan opetukset

Myönnetään, että alkuun vähän keljutti, kun tuli ylimääräistä maksettavaa, mutta meikäläinen ottaa tämän oppirahoina. Tuo pari sataa voi kuulostaa kovalta hinnalta vedestä, mutta toisaalta jos mietitään miten isojen summien kanssa asuntosijoittamisessa liikutaan, ei tuon kokoluokan summien pitäisi hirveästi hetkauttaa.

Jatkoa ajatellen minun täytyy jatkossa oikolukea vuokrasopimuksen entistä tarkemmin ja koittaa miettiä sitä, jääkö sopimuksen ehdoissa jonkinlaisia porsaanreikiä tai epäselvyyksiä ilmoille. Oppina myös se, että vaikka sopassa olisi mukana ammatikseen vuokrasopimuksia kirjoittava välittäjä, sinne voi siitä huolimatta mahtua lipsuksia mukaan.

Jos voisin tehdä jotain toisin, ottaisin myös kaiken varalta jatkossa kuvakaappauksia netin vuokrailmoituksista, koska siinä on edes vähän ”kättä pidempää” siitä, mitä ehtoja vuokrasuhteen neuvotteluvaiheessa on ollut pöydällä. Joskin hyvä on pitää mielessä se, että vuokrasopimushan ajaa ilmoitusten yli, mutta tämänkaltaisissa ”epäselvissä tilanteissa” siitä voisi ehkä olla jotain hyötyä. Tai sitten ei.

Positiivisena juttuna minulle jäi tästä myös mieleen vuokralainen, joka tuntui oikein mukavalta ja sen vuoksi mielelläni hänelle asuntoani vuokraan jatkossakin. Kaiken muun keskustelun lomassa kysyinkin vuokralaiselta myös siitä, että miten hän on viihtynyt asunnossa ja onko siellä ilmennyt jotain sellaisia asioita, joihin minä voisin vuokranantajana vaikuttaa.

Saatat olla kiinnostunut myös:

 

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

6 kommenttia kohteessa “Huolimaton yksityiskohta vuokrasopimuksessa maksoi minulle pari satkua

  1. Ilari kommentoi:

    Mites tuo tasausmaksu siis menee jatkossa, jos tulee maksettavaa / palautettavaa?
    Mahdollinen lisälasku tulee siis sinulle ja sinä maksat sen taloyhtiölle sekä vastaavasti perit sen sitten vuokralaiselta? Lisäksi jos tulee vesimaksusaamisia sinä saat ne taloyhtiöltä ja tilität ne vuokralaiselle? Olettaisin ainakin, että noin jatkossa eikös?

    • RJW kommentoi:

      About juuri kuten sanoit. Meikäläinen toimii tässä ”välikätenä”, koska vesimaksuja ei kannata ulkoistaa täysin vuokralaiselle (syyt kerroinkin ohimennen artikkelissa). Ensi vuoden loppupuolella taloyhtiö laittaa minulle tiedon toteutuneesta vesilaskusta, jonka myötä katsotaan miten pitkälle vesimaksun ennakot riittivät ja tarviiko niitä palautella/maksella lisää. Luultavasti sitten seuraavassa vuokranmaksussa otetaan tuo vesilasku huomioon, eli jos palautuksia tulee, niin vuokrasta voidaan ottaa summan verran pois, tai päinvastoin.

      Vesimittarit voidaan poikkeustapauksissa lukea myös kesken vuoden, esimerkiksi muuton yhteydessä.

  2. Emmet kommentoi:

    Minusta toimit oikein, näin vuokralaisen näkökulmasta. Yllätyslaskut eivät tunnu kivoilta, jos ei ole selvää ennakkotietoa asiasta, että niin voi käydä. Joustoa pitäisi tosiaan voida olla molemmin puolin tarpeen tullen, koska muuten ”asiakkuussuhde” kärsii.
    On ahdistavaa asua asunnossa, jonka omistajan kokee jollain tasossa vihamieliseksi, tai joka ei ole perillä pykälistä, esim. käy lupaa kysymättä vuokralaisen poissaollessa asunnossa tarkistamassa palohälyttimiä tai muuta vastaavaa.

    • RJW kommentoi:

      Jep, samaa mieltä. Yllätyslaskut eivät ole kivoja, eivätkä etenkään silloin, jos ne tulevat vähän epäselvien tilanteiden päätteeksi, kuten tässä. Sen vuoksi koin aika selväksi, että meikäläinen kuittaa nyt maksettavat omaan piikkiin, mutta koitetaan tehdä pelisäännöt jatkoa ajatellen aukottomiksi.

      Asunnossa käyvistä vuokraisännistä ei ole (onneksi) kokemusta, mutta muuten olen omissa vuokrasuhteissani huomannut aimo annoksen erilaisia ongelmia, joissa vuokranantaja voisi hoitaa osuutensa paremmin tai jämptimmin. Esimerkiksi taannoin eräässä tilanteessa muutimme asunnosta pois, ja ennen muuttoa vuokranantaja vähän hassusti pommitti meitä todella paljon liittyen uuden vuokralaisen etsintään ja käytännön asioihin, vaikka VA oli ulkoistanut vuokravälittäjälle. Samalta vuokranantajalta jouduimme myös erikseen pyytämään sellaisia asioita, jotka hänen kuuluisi hoitaa oma-alotteisesti, esimerkiksi vuokravakuuden palautus. Oman vuokralaiseni kanssa olenkin koittanut toimia sen mukaan, että kaikki asiat mitkä voin hoitaa itse, niin myös hoidan itse, enkä ulkoista niitä vuokralaiselle.

  3. Maria kommentoi:

    Vuokranantajana oleminen on todellakin asiakassuhde! Itselläni on pari sijoitusasuntoa ja molemmissa ollut samat vuokralaiset alusta asti, yli 5 vuotta. Esimerkiksi joka joulu vien molemmille parinkympin joululahjat (glögiä, suklaata jne) oven ripaan ja laitan viestin perään ja toivottelen hyvät joulut.
    Olen myös pari kertaa käynyt avaamassa ovet avainten unohtuessa, ettei tarvi maksaa kalliita ovenavausmaksuja. Toki tämä helppoa, kun asunnot ovat parin kilsan säteellä kodistani.
    Viime kesän helteillä ostin toiseen asuntoon muutaman satasen ilmastointilaitteen vuokralaisen pyytämättä, kun asunnossa itsekin asuneena tiedän, että voi olla aikamoinen pätsi.
    Toinen vuokralaiseni on innokas sisustaja ja remontoija. Hän on esimerkiksi vaihtanut asuntoon vuosien saatossa lattiat, listat ja tehnyt pintaremonttia. Minä olen maksanut materiaalit ja hän on tehnyt työt ilmaiseksi, kun nauttii remppaamisesta. Kaikki tietysti laitan verovähennyksiin.
    Tästä näkökulmasta tuntuu joku pieni vedentasauslasku vähän nillittämiseltä, mutta hyvä että sait tehtyä uuden sopparin 🙂
    Itse pidän tosi tärkeänä palvella vuokralaisia hyvin, niin säästää itseltäkin aikaa ja rahaa kun ei joka vuosi vaihdu vuokralainen eikä tule tyhjiä kuukausia. Ja tokihan elämäntilanteet muuttuu, mihin ei VA voi vaikuttaa. Eli käynyt tuurikin, mutta molemmat vuokralaiseni sanoneet että jos joskus muuttavat, niin heidän tuttavapiiristä on kyllä uudet vuokralaiset valmiina.

  4. Eskonen kommentoi:

    Hurjaa on ollut veden kulutus, jos 6kk on tullut 200 e tasauslasku. Eli vesilaskut yhteensä 58 e/kk! Varsinkin jos asuu yksin, niin ei todellakaan ole ymmärtänyt että vedestä joutuu maksamaan, muuten ei lotraisi noin paljon vettä. Ilmoittele vuoden päästä miten vedenkulutus on laskenut, kun nyt hän ymmärtää asian.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.