Avataanpa täysin uusi juttusarja blogin puolelle! Olen jo pitkän aikaa ollut kirjastopalveluiden suuri ystävä, ja asioin usein kirjastossa lukemassa alan lehtiä. Sijoitusaiheiset julkaisut ovat kotiin tilattuna kalliita, joten olen kokenut paljon helpommaksi käydä läheisessä kirjastossa lukemassa minua kiinnostavia lehtiä. Ei tarvitse maksaa, eikä omat hyllyt ole täynnä vanhoja lehtiä.

Lehtiä joita yleensä kirjastossa luen ovat pääasiassa Arvopaperi ja Talouselämä. Joskus myös Kauppalehti. Lisäksi lisään näihin blogikirjoituksiin Osakesäästäjien Keskusliiton julkaiseman Viisas Raha-lehden, vaikka sitä varsinaisesti luenkin kotona.

Otsikossa käytettävä kuukausi viittaa siihen hetkeen, koska lehdet on luettu. Koska etenkin Arvopaperi tuppaa ilmestymään vasta kuukauden lopussa, lehdet saattavat olla osittain edellisen kuukauden lehtiä. Muistiinpanojen julkistaminen saattaa venähtää, koska pyrin lukemaan kaikki lehdet ensin läpi ja kirjoittamaan niistä muistiinpanot ennen julkaisua.

Näiden julkaisujen pääasiallinen tarkoitus on toimia minulle muistiinpanoina mielenkiintoisille jutuille kyseisistä julkaisuista. Nostelen tänne siis mitä lehdissä kirjoitettiin. Nostoni ovat joko omistamieni yhtiöiden, minua kiinnostavien yhtiöiden tai muuten vain minua kiinnostavien asioiden nostoja.

Arvopaperi: elokuu 2017

Sähköautojen yleistyminen yllättää

  • Tesla model 3 ja poliittinen paine painaa perinteisiä automerkkejä.
  • Tämän hetken trendi Euroopassa että dieselit ei kiinnosta, kiellot Saksan suurkaupunkien keskustoissa jne.
  • Vw päästöskandaali maksanut yhtiölle 20 mrd.
  • Korjauskutsut ja kartelliepäilyt riesana.
  • Perinteiset merkit eivät uskalla ottaa suuria riskejä (sähköautoilun kehittämisen suhteen), katsovat ensin miten Teslalle käy.
  • Apple, Google yms teknologiajätit hamuavat markkinoille.

Orion tarvitsee lisää lääkkeitä

  • Laskunkin jälkeen yhä kallis yhtiö, menestys vaatisi uusia hittituotteita. Nykyinen kurssi ei kestä lisää huonoja uutisia.
  • Orionin tämän vuoden p/e luku 26, verrokit alta 20.
  • Eturauhassyöpälääkkeessä isot odotukset, tuurilla markkinoille jo ensi vuonna. Yhteistyössä Bayerin kanssa. Miesten yleisin syöpä, joten markkinat suuret. Tosin kilpailijat havittelee samaa markkinaa.
  • Tulevaisuudessa myös Alzheimeriin lääke yhdessä Janssen Pharmaceuticalsin kanssa. Lääkkeen julkaisu vasta vuosien päästä.

Omega Healthcare

  • Jenkeissä lähes tuhat ja Briteissä 53 terveydenhuoltokiinteistöä. 85% ympärivuorokautista hoitoa.
  • Jenkkien sosiaali ja terveysministeriö arvioi että hoivakodeissa 2020 1,5 milj jenkkiä, 2030 yli 2 milj (vuonna 2013 asui 1,3 milj).
  • Tulot julkiselta sektorilta, poliittinen riski. Trump?
  • Arvostus nyt huokea omaan historiaan ja verrokkeihin verrattuna.
  • Kasvava osinko, payout ratio 77%, joka on silti Reitiksi ok.
  • Vuokralaisten hajautus ok. Suurin vuokralainen tuo vain 10 % liikevaihdosta ja top 10 tuo 55 %.

Talouselämä: no 32

  • Nordean pääkonttorin riskeistä suomalaisille veronmaksajille
  • Tesla Model S vs Mercedes Benz S

Viisas raha 7/2017

  • Pääjuttu Vaisalasta
  • Pelialan riskeistä

Kova kilpailu ja nettikauppa muotibisneksen haasteena

  • Suomessa suuria ongelmia Lindexillä ja Seppälällä
  • Kauppakeskukset hiljaisina, monet vaateliikkeet joutuvat pitämään jatkuvia alennusmyyntejä (pois lukien luxusmerkit kuten Louis Vuitton)
  • Zalando ja muut nettikaupat jyrää. Nettikaupat tarjoaa monipuolisen valikoiman ja edulliset hinnat.
  • Yhä vain pieni siivu vaatteista ostetaan netistä, mutta se antaa silti riesaa kivijaloille
  • Myös uudet kulutustottumukset kiusaavat vaatealaa. Uusi trendi on, että käytetään rahaa mieluummin palveluihin kuin tuotteisiin. Tästä esimerkkinä Facebook-kirpputorien suosio.
  • H&M:n kannattavuus on heikentynyt joka vuosi vuodesta 2012, vaikka liikevaihto kasvaakin laajentumisen myötä.
  • Jenkeissä Ross Stores (ROST) erikoistunut ostamaan esimerkiksi vaatevalmistajilta myymättömiä isoja tuote-eriä. Kaupat mahdollisimman minimalistisia, eikä yhtiöllä omaa verkkokauppaa.

KONE – kasvuveturina palveluliiketoiminta

  • Koneella on huoltokannassaan yli 1,1 miljoonaa laitetta, joista noin puolet ovat sen omia laitteita.
  • Puolet uusista laitteista Kiinaan. Kiinassa kova kilpailu on alkanut näkyä laitteiden hinnoissa.
  • Palveluliiketoiminnan puolella kasvu kuitenkin jatkuu, tällä hetkellä jaetulla kolmannella sijalla.
  • Myös modernisointimarkkinat kasvavat yhä
  • Tulevaisuudessa brändin erottuvuudesta asiakaskokemus tulee olemaan tärkeämpi tekijä kuin tuote tai sen hinta.
  • Älykkäät palvelut palvelut saatava hisseihin ja liukuportaisiin, vähentävät ihmisten odottamista.
  • Reagoivasta kunnossapidosta siirrytty ennakoivan kunnossapidon malliin. Tulevaisuudessa nähdään enemmän ennustavan mallin kunnossapitoa.

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

3 kommenttia kohteessa “Kirjastokatsaus: syyskuu 2017

    • RJW kommentoi:

      Hienoa jos omat muistiinpanoni ovat avuksi muillekin. Kokeillaan ottaa tästä käytäntö. Pientä vaivaa aiheuttaa lehtien epäsäännöllinen ilmestyminen. Arvopaperi ilmestyy kuun lopussa (siksi katsauksessa yleensä edellisen kuun numero), Talouselämä ilmestyy useamman kerran kuukaudessa ja Viisas raha taas silloin tällöin. Yritetään kuitenkin ottaa tästä perinne 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *