Tämän viikon maanantaina Finanssivalvonta kertoi miten heille ropisee säännöllisesti huolestuneilta kansalaisilta kanteluja sijoitusblogeista. Kuluvan vuoden tammikuussa Arvopaperi uutisoi miten Finanssivalvonta on alkanut erityisvalvoa sijoitusblogeja ja niiden sijoitussuosituksia.

Tässä suora sitaatti maanantaisesta uutisesta:

Blogeissakin sijoitussuositusten on perustuttava faktoihin. Jos kirjoittaja antaa lukijoilleen sijoitussuosituksia, sääntely puree myös häneen. Jos kirjoittaja taas kertoo ja avaa esimerkiksi oman sijoitussalkkunsa sisältöä, sellaista tekstiä ei yleensä katsota sijoitussuositukseksi.

En koe itse antaneeni tässä blogissa yhtäkään sijoitussuositusta, vaan olen lähinnä kertonut omia kokemuksiani sekä itse tekemiä sijoituksiani. Meikäläisellä tuskin tulee ikinä mitään ongelmaa Fivan kanssa olemaan, sillä salkkuni on avoin sekä olen sijoittanut pääasiassa aika isoihin yhtiöihin. Sepäs olisikin temppu jos minä saisin blogini avulla manipuloitua Nordean kurssia, hah.

Mielestäni aika hassua Fivalta tarttua sijoitusblogien toimintaan. Mielestäni lähdekriittisyyttä tulisi olla myös lukijalla, eikä sysätä kaikkea vastuuta kirjoittajille. Tiedän kyllä että Fiva on herkällä päällä seurattuaan ruotsalaisten sijoitusbloggaajien manipulaatiota. Tosin nuo Ruotsin tapahtumat olivat kaikin puolin täysin ääripäästä, eikä mitään ”normaalia bloggaamista”.

Mitkä ihmeen Ruotsin tapahtumat?

Lyhyesti selitettynä kaksi ruotsalaista lääkis-opiskelijaa löi hynttyyt yhteen, valitsivat muutamia pieniä, suht tuntemattomia ja vähän vaihdettuja yhtiöitä ja alkoivat järjestelmällisesti manipuloida kursseja. Nämä yhtiöt olivat lääke- ja bioteknologiayhtiöitä, joten lääkis-opiskelijat käyttivät myös lääketieteellistä tietämystään hyväksi kirjoituksissaan. Molemmilla oli useita eri käyttäjiä internetin syövereissä, joilla kaikilla kaksikko maalaili erittäin mukavia kuvia yhtiön tulevaisuudesta useissa eri lähteissä. Luonnollisesti kirjoituksissa he eivät maininneet omistavansa itse yhtiön osakkeita. Kirjoittamiensa analyysien jälkeen kaksikko myi omistamiaan osakkeita ja tällä tavalla he nettosivat noin 2,5 miljoonaa kruunua (250 000 euroa).

Jos ruotsalaisten opiskelijoiden tapaus kiinnostaa enemmänkin, suosittelen lukemaan Sijoitustiedosta Tomi Haatajan kattavan raportin aiheesta.

Sijoitusbloggaajat manipuloivat osakekursseja Ruotsissa – Mistä oli varsinaisesti kyse ja miten tähän pitäisi suhtautua?

Koko tapaus on niin systemaattista huijaamista kuin vain voi olla. Sillä ei ole mitään tekemistä normaalin sijoitusbloggaamisen kanssa. Ainakin itse koen Finanssivalvonnan kommentit melko vahvasti meitä bloggareita syyllistäviksi. Ruotsalainen kaksikko ei käyttänyt toiminnassaan pelkkää blogia, vaan jalkaituivat myös keskustelufoorumeille ja Facebookiin. Miksei Finanssivalvonta kommenteissaan sano seuraavansa myös näitä alustoja? Miksi keskitytään pelkästään blogeihin?

Fiva pitänyt viime aikoina paljon meteliä

Hyvähän se toki on että asioita seurataan, mutta mielestäni Fiva on nyt turhan pelokkaalla linjalla liikenteessä. Tämä ei ole lähiaikoina ainoa ylireagointi Finanssivalvonnalta. Viime vuoden lopussa Finanssivalvonta kielsi yhdysvaltalaisten ETF:ien myymisen Suomessa, johtuen siitä että englanniksi kirjoitetut avaintietoasiakirjat ovat härmäläiselle perusjuntille liian vaikeita ymmärtää.

Noh, aika näyttää saako joku bloggaaja Suomessa vielä sapiskaa Fivan toimesta. Kuten jo sanoin, luulisin itse olevani aika tukevasti kuivilla, mutta mietin mitä käy bloggaaja-kollegoille. Mikäli kirjoittaja ei halua avata salkkuaan kokonaisuudessaan ja samalla sijoittaa erilaisiin pienyhtiöihin, uskaltaako tämä jatkossa kirjoittaa enää mitään näistä pienyhtiö-sijoituksistaan?

Irroitin tämän tekstin erilleen eräästä toisesta tekstistä, missä puhun sijoitusgurujen avatuista salkuista, tai siis siitä miten niitä ei ole olemassa. Tekstin lopussa minun piti parilla rivillä ottaa kantaa tähän Finanssivalvonnan sijoitusblogien ratsaamiseen, mutta enhän minä sitä osannut taaskaan muutamaan riviin tiivistää. Sen vuoksi irrotin tämän lyhyen vuodatuksen kokonaan omaksi kirjoitukseksi. Tämä Fivan kyttäyksen vuoksi ihan mielelläni pidän jatkossakin salkkuni avonaisena blogin yhteydessä.

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

4 kommenttia kohteessa “Finanssivalvonta hengittää bloggaajien niskaan

  1. Rahaneuvos kommentoi:

    Myös pikavippifirmoilla ja niiden etuoikeutettuhin osakkeisiin sijoittaneilla ongelmia:

    ”Fiva on julkaissut tulkintaluonnoksen, joka poikkeaa pitkään hyväksytystä linjasta. Me ja muut alan yritykset olemme vuosia luottaneet Fivan aiempaan kantaan”, summaa OPR-Vakuuden toimitusjohtaja.

    Fiva pohtii tulkintaluonnoksessaan, onko yleisöltä kerätty rahoitus velkarahoitusta, joka vaatisi toimiluvan. Fivan mukaan kyse voi olla velaksi katsottavasta osakkeesta, eikä pankkitoimintaa saa harjoittaa ilman toimilupaa.

    Tämä taas voi johtaa siihen, että verottaja voi pyrkiä tulkitsemaan näitä sijoittajien saamia kuukausittaisia osinkoja korkotuloiksi.

    Itse säikähdin ja lunastin sijoitukseni pois.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/n6qCqLeU

  2. Anonyymi kommentoi:

    Nyt on ehkä bloggaajalla itsellään "lähdekritikiin" puutetta: lehtion tehnyt jutun ja kysynyt asiasta fivalta, fiva on vastannut että valvotaan mutta ei avannut asiaa muutoin kuin yleisellä tasolla. Herkkähipiäinen tietty ymmärtää että apua nyt kytätään tekemisiä, "normaali" ymmärtää että asiaa "valvotaan". Ps. Kiva kun kirjoituksessa on linkkejä mihkä juttusi perustuvat, mutta aika hölmöä että linkistä pääsee arvopaperin juttuun joka on maksullinen.
    Pitkään olen sun blogia seurannut mutta kyllä tää sun reaktio lehtiartikkeliin oli kyl yllättävän kova/voimakas, kirjoitustyyli oli ihan sellainen ku olis lirahtanu hiukan pöksyyn ku sanottiin et fiva "valvoo" blogeja…
    Kiitos ja anteeksi, luen juttujasi jatkossakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *