Haku kategorialla: pankkiiriliike

Tällä kertaa myrskyn silmässä pankkiiriliike Aalto

Tällä kertaa myrskyn silmässä on pankkiiriliike Aalto. Jutussa ”Ritva” (nimi muutettu) kertoo, miten Hesarin taannoinen uutisointi Aulista sai hänet selvittämään omien sijoituksiensa tilan. Sijoitukset kun olivat samassa pankkiiriliikkeessä kun Aulilla. Neuvokkaana rouvana Ritva oli yhteydessä Hesariin, otti nauhurin mukaan ja lopulta HS:n ammattilainen taloustoimittaja tulkkasi kaiken mitä nauhurille tarttui. Aika äkkiä kävi ilmi että puutteita oli lähes kaikkialla.

Kahvilla LähiTapiolan piikkiin

Kesäkuu 2017. Silloin oli ensimmäinen kerta kun saan sijoitusaiheista puhelinmarkkinointia. LähiTapiolasta, jonka vakuutusasiakas olen, soittivat ja pyytelivät käymään keskustelemassa. Keskustella piti niin säästämisestä, sijoittamisesta kuin myös vakuutusmaksujeni hinnoista.

Perheenisä menetti kaikki säästönsä – käsittelyssä case Alexandria

Luultavasti perheenisä olisi tikkaa heittämällä Kauppalehden pörssisivuille löytänyt paremmin tuottavat osakkeet, kuin mitä ammattilaiset geelitukissaan tai liituraitapuvuissaan sinulle kauppaavat kahvikupin kera.

Tämä sivusto käyttää evästeitä.