Olin pari viikkoa sitten aika pahassa flunssassa, eikä energia riittänyt oikein mihinkään muuhun kuin sängyssä makoiluun. Nukkua kun ei jaksanut jatkuvasti, niin piti välillä katsella DVD-hyllyä läpi. Valitsin Pekka Parikan Talvisota-televisiosarjan, jota pidän ehkä parhaimpana kotimaisena sotaelokuvana. Tällä kertaa tosin valinnan tein lähinnä sen pitkän keston vuoksi. Ei tarvitse nousta ihan heti vaihtamaan levyä soittimeen.

Pekka Parikan Talvisota-elokuvan promokuva

Talvisodasta on yllättävän lyhyt aasinsilta Nordnetin ja Nordean väliseen välittäjäsotaan. Perjantaina Nordnet julkaisi oman USA-kampanjansa, joka suututti kaikki suomalaiset piensijoittajat. Jopa Arvopaperi naureskeli arvonta-kampanjalle, tosin melko identtisillä argumenteilla kuin minä tässä blogissa paria päivää aiemmin, heh.

Nordnet lupasi arpoa 100 dollaria joka päivä USA-kauppoja tehneiden kesken. Tämä ei piensijoittajia innostanut, vaan heitä olisi palvelleet enemmänkin alemmat kaupankäyntikulut. Nordea taas ilmeisesti kuuli piensijoittajien huudon, ja tänään julkistettiin Nordean USA-kampanja. Kaikki kaupat Yhdysvaltoihin ilman kaupankäyntikuluja. Tämä on juuri sitä mitä piensijoittajat halusivat!

Nordea hyödynsi nyt täysin Nordean kampanjan. Nordnet pelasi pöydän valmiiksi, mutta ei saanut piensijoittajia sen pöydän ympärille. Nordean kopioi kampanjan idean muuttaen sitä piensijoittajaystävällisemmäksi ja nauttii nyt sitä hedelmää, jonka Nordnet luuli saavansa.

Jos jatketaan Talvisota-vertauksia, voitaisiin verrata Nordnetiä Puna-armeijaan. Hyökkäys Suomeen piti olla läpihuutojuttu. Ihan sama vaikka porukka on täynnä ukrainalaisia ukkoja kesävaatteissa, kyllä pian pidetään voitonmarssia Helsingissä. Samoin Nordnet taisi olettaa ylimielisesti että hyvinkin pienellä investoinnilla saadaan suomalaiset lankeamaan tekemään paljon kauppaa USA-osakkeilla. Vaan lopulta ei juhlinut Puna-armeija eikä Nordnet. Nordea osoittaa käyttävänsä tässä välittäjäsodassa nyt melko kovia panoksia, ja laittaa hanttiin kuin suomalaiset sotilaat Karjalassa.

Henkilökohtaisesti ihmettelen jos Nordnet ei mitenkään reagoi tämän kampanjan vastaanottoon. Se ei reagoinut piensijoittajien kitinään, se ei reagoinut Arvopaperin ivailuun. Aika näyttää joko Nordea saa härnättyä Nordnetin antamaan jonkinlaisen ulostulon tästä kampanjasta.

Tällä hetkellä sijoittajan kannattaa viisveisata siitä mitä tapahtuu Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välillä. Ydinsodalla uhkailu on niin kylmän sodan aikaista menoa. Tälle vuosikymmenelle sopii paljon paremmin välittäjäsota. Mielenkiinnolla odotan miten tämä sota etenee.

Voi olla että itsekin hyödynnän vielä tämän Nordean kampanjan, ja korkkaan Nordeassa jo olevan salkkuni.

Ps, muistakaahan sitten että valuutanvaihdon kanssa Nordeassa on ollut hämminkiä. Valuutanvaihto on myös selvästi kalliimpaa kuin Nordnetissä. Kyllä USA-kaupoissa vaaka kallistuu Nordean puolelle, mutta nämä muutkin kulut kuon kaupankäyntikulut on hyvä pitää mielessä.

Jopa kymmenien prosenttien alennus vakuutuksistasi?

Ota ilmainen Bank Norwegianin luottokortti ja kerää itsellesi cash points -pisteitä

Sijoita osakkeisiin alk. vain 3 € kuluin

Kokeile Nextoryn e- ja äänikirjoja 14 päivää maksutta

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

Seuraa blogia Facebookissa:

5 kommenttia kohteessa “Unohtakaa ydinsota, nyt on välittäjäsota!

  1. Santeri says:

    Nuo valuutanvaihtokulut ovat kyllä valitettavasti suuret Nordealla. Itse joskus laskeskelin, että 5000€ kertasijoitus tulee jo noin 6€ halvemmaksi per toimeksianto juuri näiden valuutanvaihtokulujen takia. Voisi joskus laskeskella, missä ostosummassa se raja menee, että kannattaako ostos tehdä Nordealla vai Nordnetillä? olisikohan raja jossain 3000€-4000€ välillä mahdollisesti

    • RJW says:

      Jep, ja samalla pitäisi selvittää mikä sen valuuttatilin kohtalo Nordeassa on. Osa väittää että toimii, osa sanoo että sen voi kyllä avata mutta ei toimi kuten Nordnetissä (eli toisin sanoen yhtä tyhjän kanssa).

      Siinä on aika iso sudenkuoppa osinkometsästäjälle mikäli Nordea tosiaan vetää välistä ensin 0,3 % kun dollari-osingot muutetaan euroiksi, ja taas uudet 0,3 % kun haluat ostaa niillä osingoilla dollari-osakkeita. Pitkässä juoksussa tästä tulee aika isot kulut.

      Valuuttatilin luomisesta Norseaan kirjoitin taannoin, tosin sen paikkansapitävyydestä on erilaisia väitteitä: http://inssinosingot.blogspot.fi/2017/07/nordeassa-on-mahdollista-avata.html?m=1

    • Osinkokuningas says:

      Mielestäni se kertoo jo aika paljon välittäjästä että asiakaspalvelu ei tiedä mitä palveluita heidän oma työpaikkansa tarjoaa. Haluatko tosiaan tällaisessa paikassa sijoitella?

      Ostat Nordealla jenkkiläistä osinko-osaketta. Maksat 0,3% vaihtokuluja ja välityskulut päälle. Saat mukavat dollariosingot tilille. Nordea ottaa 0,3% osingoista valuutanvaihtokuluina. Päätät sijoittaa osingot uudelleen. Nordea ottaa taas 0,3% valuutanvaihtokuluja ja välityspalkkion päälle. Niin kauan kuin tällainen toiminta jatkuu niin ostan jenkkiosakkeet muualta 😀

      Ehkä tilanne muuttuu joskus https://twitter.com/juho_koli/status/904952995397476353

    • RJW says:

      Osinkokuningas on asian ytimessä. Tuon sekoilun takia en ole vielä Nordean salkkuun ostanut mitään. Toivottavasti nyt joku rohkea toteaa systeemin toimivaksi niin voisin itsekin tehdä ostoja. Jospa Nordean valtamerilaiva alkaisi osoittaa pikaveneen merkkejä nopeasta reagoimisesta palautteeseen, kuten nyt tässä tapauksessa tehtiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.