Meikäläinen on tykännyt esitellä tässä blogissa erilaisia lisätienaamiseen liittyviä vinkkejä sekä mahdollisuuksia. Aiemmin olen kirjoittanut teille internetin kyselypaneeleista, joista perheeni on tienannut yli 800 euroa. Tänään vuorossa on vähän samaan kaavaan perustuva mystery shopping.

Mystery shopping ei nimenä välttämättä kerro aluksi yhtään mitään, mutta sillä tarkoitetaan markkinatutkimusta, jossa laitetaan ”mysteerishoppaaja” asioimaan erilaisissa liikkeissä ja palveluissa. Ideana palvelussa on se, että mysteerishoppaaja ei kerro asiointinsa tarkoitusperää, vaan esittää ”ihan tavallista asiakasta” tehden havaintoja palvelun toimivuudesta.

Olen ollut mukana erilaisissa mysteerishoppaajan tehtävissä vuodesta 2018 asti, ja ajattelin kertoa teille omia kokemuksiani aiheen tiimoilta. Tarkoituksena on pohtia myös sitä, onko mysteerishoppailulla mahdollisuutta elättää itseään ja paljonko niistä jää loppujen lopuksi käteen.

Mystery shopping kokemuksia

Mystery shopping – kokemuksia shoppaajan työstä

Suomessa mystery shoppingille on olemassa useita erilaisia yrityksiä, joiden kautta homma hoituu. Homma on aika simppeli, markkinatutkimusta tekevä yritys haalii asiakkaaksi yrityksiä, jotka haluavat ostaa yritykseltä ”aitoa ja rehellistä asiakaskokemusta”. Tämän jälkeen markkinatutkimusfirma lähettää sovittujen speksien mukaan paikalle oman mystery shoppailijansa.

Mystery shoppingia tekeviä yrityksiä on Suomessa melko paljon. Näitä ovat mm. Buenno, *Kantar*, Palvelu Plus, Helion Research, Marckwort ja Taloustutkimus. Olen tehnyt keikkoja Buennon ja Kantarin kautta, sekä olen kirjoilla Palvelu Plussassa ja Helion Researchissa.

Tähän alkuun voisin sanoa yrityksistä sen verran, että jokaisella firmalla on hyvinkin paljon toisistaan poikkeavat käytännöt. Toisissa yrityksissä sinulla on käytössäsi päivittäin suomenkielinen asiakaspalvelu, toisissa on todella vaikea saada ketään kiinni. Etenkin edellä mainitun listan loppupuolen yrityksillä tuntuu olevan käytössään malli, jossa yksi henkilö vastaa useamman maan mysteerishoppaajista, eli firmasta voi olla vaikea saada ketään kiinni.

Homma toimii sellaisella kaavalla, että ilmoittaudut vapaaehtoiseksi palveluun ja sen jälkeen saat sieltä satunnaisesti erilaisia toimeksiantoja. Toimeksiannot tulee yleensä vielä kuitata vastaanotetuiksi ja yleensä tässä nopeat syövät hitaat. Samoin kerran oman osuutensa ryssineet mysteerishoppaajat jäävät helposti jatkossa ilman toimeksiantoja.

Sen jälkeen kun ilmoitat ottavasi urakan vastaan, saat yleensä tarkemmat speksit toimeksiannon suorittamiselle sekä aikataulutuksen. Lähes jokaisella kerralla ennen toimeksiantoa on syytä käydä tarkasti läpi ohjeistus, sillä siellä on yleensä hyvinkin kriittisiä kohtia onnistuneen asiakastutkimuksen tekemiseksi.

Käynnin jälkeen täytetään kyselylomake asioinnin perusteella, jossa yleensä kysytään missä kävit, mihin aikaan, kuka sinua palveli, mitä ostit ja miten prosessi eteni. Kyselylomakkeissa kysytään myös ennakko-ohjeistukseen liittyviä kysymyksiä ja niihin liittyen sinulta kommentteja tai palautteita.

Vähän palvelusta riippuen sinulle maksetaan hyväksytyn palautteen jälkeen sovittu maksu, joka voi olla joko ihan ehtaa rahaa, tai lahjakortteja yleisimpiin kauppoihin. Joidenkin toimijoiden kanssa homma toimii työsuhteen lailla, eli annat yritykselle verokorttisi ennen ensimmäistä asiointia, ja myöhemmin saat palkkion palkkakuitin kanssa, josta on tehty tarvittavat ennakonpidätykset.

Minkälaisia caseja olen saanut mysteerishoppaajana?

Kuten jo sanoin, olen tehnyt näitä mysteerishoppailuja pääasiassa Buennon ja Kantarin kautta. Kaksikon kautta olen päässyt tutustumaan mm. elektroniikka-, auto- ja teleoperaattorien myyntiin, kahviloihin tai ravintoloihin sekä erilaisiin erikoismyymälöihin.

Omia suosikkejani ovat olleet ehdottomasti autoaiheiset tutkimukset, sillä autoista innostuvana ne ovat olleet minulle kaikista luontevimpia kokemuksia. Erilaiset kahvila- ja ravintolavierailut taas ovat olleet helpoimmasta päästä, mutta tienaaminen jää niillä ohueksi verrattuna autokauppoihin.

Asiakaskohteeksi päätyvät liikkeet ovat yleensä meille kaikille tuttuja brändejä, eli et joudu mihinkään hämyiseen syrjäkylän toimipisteeseen, vaan moni meistä on asioinut näissä liikkeissä ihan oikeastikin. Yleensä tällä taustalla ei ole mitään väliä, vaikka olisitkin käynyt liikkeessä aiemmin. Ainoastaan autoliikkeiden kanssa voi olla sellainen tilanne, että jos tunnet kyseisen liikkeen myyjän ”liian hyvin”, niin sinua ei välttämättä valita mysteerishoppailijaksi.

Lähes jokaisella kerralla asiakaskäyntiin on kohdistunut tiettyjä asioita, joita tulee seurata tarkasti mysteerishoppaamisen aikana. Ohjeistuksessa saatetaan esimerkiksi käskeä kiinnittämään huomiota yleiseen siisteyteen, kuinka nopeasti sinua palvellaan, lisämyyntiin, myyntiprosessin tehokkuuteen, rahoituksen tarjoamiseen tai jälkikontaktointiin.

Nämä ohjeistukset onkin tärkeä käydä ennakkoon läpi, sillä tiedät sen kautta paremmin seuraamaan oleellisia asioita asiakaskäynnin aikana. Esimerkiksi niinkin pieni juttu, kuin rahoituksen tai vakuutuksen tarjoaminen kaupanteon yhteydessä voi olla hyvinkin kriittinen tieto palvelua ostavalle yritykselle.

Joskus olen osallistunut myös sellaisiin tutkimuksiin, joissa pyritään selvittämään epärehellisiä tai muuten ”negatiivisia asioita”. Esimerkiksi teleoperaattorien kohdalla muistan asiakaskäynnin, jossa koitin kilpailuttaa määräaikaista puhelinliittymää tietämättä sen määräaikaisuudesta. Käytännössä tässä testattiin sitä, olisiko joku operaattori valmis myymään minulle ”päällekkäisen liittymän”.

Paljonko mysteerishoppaaja tienaa palkkaa?

Tämä kysymys lienee yksi kiinnostavimpia yksityiskohtia tässä artikkelissa, joten omistetaan palkkaukselle kokonaan oma kappale. Mysteerishoppaajan palkka vaihtelee todella paljon, riippuen täysin minkälainen asiakascase on vastassa. Parhaimmillaan olen tainnut saada jopa sataa euroa yhdestä autoliikevierailusta, mutta kahvilavierailun kohdalla palkkio voi olla luokkaa 15 euroa, josta maksat myös oman asiointisi kahvilassa.

Sanotaan tämä asia heti kättelyssä: mysteerishoppailulla harvemmin elättää itseään kokonaan. Siihen tulisi suhtautua ”lisätienestinä”, jossa ylimääräistä vapaa-aikaa voi vaihtaa rahaksi. Jos hommaan suhtautuu pelkkänä työntekona, ei tästä jää hirveästi euroja käteen.

Vähän samaan tapaan kuin netin kyselypaneeleissa, tässä kannattaa suhtautua asiaan melko rennosti. Etenkin ravintoloihin ja kahviloihin tehtäviä mysteerishoppailuja kannattaa ottaa sillä asenteella, että tästä ei varsinaisesti tienaa mitään, mutta hyvin pienellä vaivalla voi lunastaa itselleen ilmaisen lounaan tai kahvihetken.

Esimerkiksi kesällä 2021 tein useamman huoltoasemakäynnin eräälle tunnetulle ketjulle, joka oli lanseerannut uuden menun ja kaipasi siitä asiakaspalautetta. Huoltoasemia oli ympäri Suomea ja sain mysteerishoppailun avulla itselleni ilmaisen lounaan useampana päivänä. Ajankohta osui vielä varsin hyvin, sillä olin kesälomareissun myötä liikkeellä useammassa eri toimipisteessä.

Absoluuttista palkkaa on vaikea laskea myös siitä syystä, että hyvin usein se liikkeessä tai ravintolassa vierailu on vain pieni osa koko mystery shopping -reissusta. Sinulla palaa aikaa siihen, että valitset ensiksi sinua kiinnostavat toimeksiannot, ja jäät odottamaan valintaa niihin.

Jos tulet valituksi, käytät hieman aikaa ohjeistuksen läpikäyntiin, josta saattaa joskus olla myös jonkinlainen monivalintakoe. Asiakaskäynnillä voit joutua odottamaan palvelua 15 minuuttia, ennen kuin pääset itse tutkimukseen. Reissun jälkeen täytät taas kyselylomakkeen ja joskus sinulle soitetaan vielä perään lisäkysymysten muodossa.

Minkälaisia hyviä ja huonoja kokemuksia mystery shoppingista?

Hyviä kokemuksia on tullut jo mainittua, mutta kerrataan nopeasti. Mystery shoppingin kautta olen päässyt tutustumaan moneen kiinnostavaan asiaan. Autoista innostuvana en ole oikeastaan edes nähnyt työnä sitä, että menen autoliikkeeseen kuuntelemaan uuden auton esittelyä. Yksi positiivisimmista kokemuksistani liittyykin siihen, kun sain kattavan esitelmän erään autovalmistaman uudesta lataushybridi-autosta.

Mysteerishoppaajan työstä myös tienaa rahaa. En ole pitänyt tarkkaa kirjaa, mutta uskoisin kokonaispalkkani olleen noin tuhannen euron luokkaa viimeisen kolmen vuoden ajalta. Onhan se vaatinut ihan oikeaa työtäkin, mutta koen saaneeni kuluttamalleni ajalle kelvollisen rahallisen korvauksen.

Miinuspuolista ensimmäisenä nousee jälleen kerran kyselypaneeleista tuttu ilmiö, eli toimeksiantojen vähyys vie sauman ”aidolta tienaamiselta”. Mahdollisuuksia tarjoutuu niin harvoin, että näillä on nähdäkseni mahdotonta elättää kokonaan itseään. Esimerkiksi vuoden 2021 aikana olen osallistunut vain kolmeen toimeksiantoon, tienaten niistä noin 200 euroa.

Mystery shopping on myös hyvinkin altis erilaisille suhdannevaihteluille. Esimerkiksi koko vuosi 2020 meni omalta osaltani täysin ohi ilman ensimmäistäkään mysteerishoppailukertaa. Koronavirus vei kaikki toimeksiannot pois, kun kukaan ei uskaltanut liikkua ylimääräistä, saati kukaan asiakas olisi halunnut tilata palvelua kaiken koronapaniikin keskellä. Koska palkkiot maksetaan vain tehdyistä keikoista, välillä voi tulla pitkiä kuivia kausia ilman mitään palkkiota.

Vähän suurempana miinuksena nostaisin myös sen, että mysteerishoppaajan työ vaatii jossain määrin myös ajautumista oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Jotta tässä työssä pärjää hyvin, on oltava jonkinlainen oman elämänsä Mr. Bean, joka ei hätkähdä kaikista noloista hetkistä. Mystery shopping vaatii heittäytymistä ja kyvyn osata kääntää yllättävät tilanteet salamannopeasti voitoksi.

Nostan pari raakaa esimerkkiä: kerran erääseen autoliikevierailuun kuului soitto autoliikkeeseen, jossa minun tuli varata koeajoaika minua kiinnostavasta autosta. Ohjeistuksessa käskettiin valita kiinnostava auto ja soittaa siihen koeajo. Soittaessani liikkeeseen homma meni kuitenkin täysin puihin, sillä kyseistä autoa ei heillä ollut ja vastaava oli tulossa seuraavan kerran vasta parin kuukauden päästä. Minun piti siis kyetä luontevasti kääntämään puhelu siihen, että koeajankin sitten jonkun toisen liikkeessä olleen ajoneuvon.

Välillä toimeksiannon ohjeistus vaatii myös sitä, että asiakas vetää jonkinlaista pienimuotoista ”roolia” käynnin yhteydessä. Saatat esimerkiksi joutua esittämään asiakasta, joka jää epäröimään ostoa. Tarkoituksena tässä oli seurata myyjän reaktiota tilanteeseen ja mitä hän tekee seuraavaksi. Samoin hyvin usein joudut esittämään jostain tuotteesta tai palvelusta täysin tietämätöntä, vaikka tiedät siitä jo ennakkoon sen, mitä myyjän pitäisi onnistuneen suorituksen mukaan tarjota sinulle.

Horror-kokemuksia mystery shoppingista

Kerron teille avoimesti myös kaikista nihkeimmistä kokemuksistani mysteerishoppaajana. Aiemmin tykkäsin käydä etenkin elektroniikkaliikkeiden kanssa asiointeja, koska ne olivat helppoja ja mielenkiintoisia. Käytännössä kävin katsomassa jotain puhelinta, astianpesukonetta tai kahvinkeitintä, tarkoituksena katsoa miten myyjät reagoivat minuun.

Nyt koronapandemian jälkeen monet elektroniikkaliikkeisiin liittyvät vierailut on mielestäni ”pilattu” sillä, että sinun pitää ”tehdä kaupat” sovitusta tuotteesta, mutta jättää se maksamatta. Käytännössä siis sovit ostavasi tuotteen ja myyjä tekee kaiken kuten myynnin jälkeen kuuluukin, mutta kun sinun pitäisi maksaa ostos, otat joko jollain keinolla hatkat tilanteesta tai sanot unohtaneesi lompakon kotiin.

Tämä ei tietenkään ole varastamista, koska et poistu liikkeestä tuotteen kanssa, mutta käytännössä joudut ”ostamaan” tuotteen, mutta maksuhetkellä sinun pitäisi jollain ilveellä kiemurrella tilanteesta ulos. Sen vuoksi tilanne on helposti aika kiusallinen, minkä vuoksi en enää käy elektroniikkaliikkeiden testauksia.

Yksi mainitsemisen arvoinen tarina oli se, kun minun piti asioida neljässä eri elektroniikkaliikkeessä ostamassa kodinkoneita. Näillä kerroilla minun tuli esittää passiivista asiakasta, mutta siitä huolimatta ostaa lopulta tuote. Tämä case oli vaikea toteuttaa, koska jouduin esittämään epävarmaa asiakasta, mutta ostamaan tuotteen, vaikka myyjä käskisi minun mennä kotiin miettimään asiaa. Eli käytännössä ”en osta, eipäs kun ostan sittenkin, paitsi että lompakko jäikin kotiin” -tyylillä.

Yhteen noista neljästä reissusta sisältyi vielä aivan järkyttävä ruuhka asioimallani osastolla, jonka myötä vaati hyvinkin paljon pokkaa esittää jahkailevaa asiakasta pitkän jonon piikkipaikalla. Jonotin ensiksi 20 minuuttia vuoroani, joka teki reissusta muutenkin melko pitkän.

Ruuhkasta puheenollen, huomionarvoista on sekin, että vastuu asiakaskäynnin suorittamisesta jää aina mysteerishoppaajalle. Ruuhka tai henkilöstön piittaamattomuus sinua kohtaan ei ole pätevä syy jättää asiakaskäyntiä tekemättä, vaan joudut joko jonottamaan tai menemään myyjän puheille ”väkisin”. Monesti aikataulut ovat myös melko tiukkoja, eivätkä ne aina salli kokeilua toisena päivänä uudelleen.

Jos toimeksiannot jättää väliin tai tekee ne huonosti, käytännössä pelaa itsensä ulos mysterishoppauksesta. Minulle kävi kerran siten, että lupauduin paikalliseen elektroniikkaliikkeeseen shoppailijaksi, mutta kieltäydyin pestistä, kun se olisi vaatinut edellä mainitun tuotteen ”ostamisen”, mutta maksamatta jättämisen. Kyseessä oli sellainen liike, jossa asioin normaalistikin usein, enkä halunnut pilata omaa ”asiakassuhdettani” yhteen mystery shopping -reissuun.

Tuossa casessa oli ikävää sekin, että en saanut tarkempia speksejä ulos ennen lupautumistani lähteä mukaan. Käytännössä minulle kerrottiin vasta lupautumisen jälkeen, että tilanne pitää viedä päätyyn asti. Sitten kun kieltäydyin tuohon yksityiskohtaan vedoten tutkimuksen tekemisestä, en saanut sen jälkeen pidempään aikaan yhtäkään toimeksiantoa.

Tässä kohtaa voisin mainita myös sen, että mysteerishoppailut tehdään aina ”omana itsenä”, eli et saa käyttöösi mitään feikkihenkilöllisyyksiä, etkä saa myöskään käyttää niitä. Sinun tulee aina ostaa ja toimia omana itsenäsi omalla puhelinnumerolla ja kotiosoitteilla. Feikkihenkilöllisyydet huomataan aika nopeasti mm. elektroniikka- ja autokaupassa, mikä taas vetää markkinatutkimuksen nopeasti vessanpöntöstä alas, kun myyjä haistaa palaneen käryä eikä halua myydä sinulle mitään.

Loppupäätelmät: mysteerishoppailulla saa lisätienestiä – mutta se vaatii tekemistä

Nyt kun katson tätä kirjoittamaani artikkelia, minua vähän harmittaa kritiikin määrä. Tuntuu vähän siltä, että suurin osa artikkelista on jonkinlaista valittamista tai kritisointia mysteerishoppailua kohti. Älkää antako kuitenkaan negatiivisen tekstin määrän hämätä, sillä mystery shopping on tästä huolimatta ihan pätevä tapa hankkia lisätienestiä.

Kuten artikkelissa mainitsin, olen tienannut mysteerishoppailulla vuosien varrella noin tuhat euroa. Summa on ihan mukava lisä kaiken päälle, mutta kaiken rehellisyyden nimissä se on vaatinut minulta myös paljon. Tunteja on mennyt kymmeniä ja ajettuja kilometrejäkin varmaan pari sataa. Toisaalta samoille reissuille olen voinut yhdistää myös muita asioita, kuten kaupassakäyntiä, joten edellä olleet luvut pitävät sisällä myös omaa toimintaa.

Jos verrataan mysteerishoppailua vaikkapa niihin nettikyselypaneeleihin, niin mystery shopping on eräänlainen hardcore-versio kyselyistä. Se vaatii sinulta huomattavasti enemmän, joudut poistumaan kotoasi ja vetämään mahdollisesti pientä roolia. Myös tutkimuksen tavoitteisiin ja käytäntöihin tulee tutustua ennakkoon, jotta mysteerishoppailusta saadaan kaikki irti.

Mystery shopping myös sitoo sinua huomattavasti kyselypaneeleita enemmän. Siinä missä huonon, epämukavan tai tylsän kyselypaneelin voit lyödä kiinni kesken kaiken ilman ”rangaistusta”, mystery shoppingista ei voi niin helposti luistaa pois. Tai tietenkin voi, mutta se näkyy melko varmasti jatkossa jollain tavalla.

Kun toimeksiannot osuvat kiinnostuksen kohteisiisi, mystery shopping ei tunnu edes työltä. Monet tutkimukset ovat ihan oikeasti mielenkiintoisia ja niitä tekee mielellään. Etenkin ravintoloihin kohdistuneet tutkimukset ovat siinä mielessä kivoja, että melko yksinkertaisen palautelomakkeen täyttämisellä kuittaa omat syömiset.

Mystery shopping sopii sellaisille henkilöille, jotka tykkäävät liikkua erilaisissa kaupoissa ja ovat tarkkoja tekemään erilaisia havaintoja. Parhaimmillaan mysteerishoppaaminen on silloin, kun sen voi yhdistää johonkin toiseen toimintaan, kuten kauppareissuun tai päivän lounashetkeen.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Mystery shopping – innokkaan shoppaajan mahdollisuus lisätienaamiselle

  1. Heikki Parviainen kommentoi:

    Mielnkiintoinen artikkeli. Itse olen vastannut Tekniikan Maailman korjaamotesteistä koko tämän vuosituhannen ajan. Tai en ole itse ollut shoppailemassa kuin yhden kerran, sillä hyvin suurella todennäköisyydellä korjaamon tiskin toisella puolella oleva työntekijä on minun tuttujani, jolloin hommassa jää kiinni. Mutta olen kirjoittanut asiasta tehdyt artikkelit.

    • RJW kommentoi:

      Oho, vai että TM:llä tämäntapaista toimintaa. Enpä ollut koskaan kuullut. Tiedätkö onko tuo juttu vielä voimissaan ja voiko siihen ilmoittautua jotenkin mukaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *