Haku kategorialla: ASP-säästäminen

Katsaus osinkovuoteen 2017 – Ensiasunto kilpailee osinkojen kanssa

Katsaus osinkovuoteen 2017

Vuonna 2017 omistusasunnon hankinta oli ehdottomasti suurin juttu, sillä ensiasunnon osto oli pyörinyt mielessäni jo vuosia

Ensiasuntoa toistamiseen, osa 1 – Kohti seuraavan asunnon hankintaa!

Ensiasunnon hankinta avopari 2021

Reilun kolmen vuoden tauon jälkeen pääsen taas kerran kirjoittamaan teille asunnon hankinnasta.

Opintolaina ja ASP-säästäminen – varma keino vaurastua?

Opiskelijaelämä asp-säästäminen

Tässä tekstissä esittelen teille vaurastumiskeinon, joka on oikeastaan pomminvarma tapa kasvattaa omaa varallisuutta. Tämä keino on opintolainan ja ASP-säästämisen kaunis avioliitto.

Siiri laittoi opintolainan ASP-tilille ja sai kansan raivon valtaan

Säästäminen sijoittaminen sijoitusblogi

Eilen Ilta-Sanomat yllätti meikäläisen uutisoinnillaan. Juttu kertoi 26-vuotiaasta Siiristä, joka oli ostanut asunnon ASP-lainan avulla. Juttu oli positiivinen yllätys, sillä olen jo aiemmin ihmetellyt ASP-säästämisestä keskustelemisen olemattomuutta.

Kannattaako ASP-säästäminen tänä päivänä?

Säästäminen sijoittaminen sijoitusblogi

ASP-säästäminen on jännä juttu. Se on yllättävän vanha malli sekä hyvin moni nuori jossain vaiheessa ASP-tilin avaa. Tästä huolimatta kuitenkin ASPista näkee valitettavan vähän keskustelua sekä informaatiota netissä. Kenties juuri tästä syystä jopa pankitkin ovat aika pihalla välillä ASP-lainan käytännöistä. Tämän huomasin itse viime kesänä kun hieroin ASP:n kautta asuntolainaa.

Mitä jäi käteen vuodesta 2017?

Sotakassa käteinen hätävara cash kassa

En viitsinyt salkkuraportissa alkaa sen suuremmin pohtimaan mennyttä vuotta kokonaisuudessaan, sillä salkkuraporteissa käyn läpi lähinnä edellisen kvartaalin tapahtumat. Jos olisin lähtenyt vetämään ylös koko vuoden tapahtumia, olisi kirjoitus paisunut varmaan tuplasti pidemmäksi. Siispä keskitytään tässä blogikirjoituksessa miettimään ihan vain vuoden 2017 tapahtumia ja millainen sijoitusvuosi se minulle oli.

Kohti omistusasuntoa – tiivistelmä kaikista teksteistä

Ensiasunnon osto vinkkejä

Koko tarina tiivistettynä kertoo nuoren miehen asuntolainan hakemisesta täysin ummikkona. Asunto jota olin ostamassa oli lähisukulaiseni vanha asunto, kaksio Jyväskylän keskustassa. Lainaa hain lopulta kahdesta pankista, minulle jo tutusta Nordeasta sekä Osuuspankista jossa en asiakkaana lainanhakuhetkellä ollut

Kohti omistusasuntoa, osa IV – mitä tapahtui kaupan jälkeen?

Otetaan vielä kerta kiellon päälle. Omistusasuntoani koskeva trilogia saakin vielä yhden osan lisää. Tällä kertaa kerron mitä kauppojen jälkeen tapahtui. Velvollisuuteni kun eivät loppuneetkaan siihen hetkeen, kun nimeni pankin papereihin laitoin.

Kohti omistusasuntoa, osa III – viimeiset puristukset ennen kauppoja

Nyt kirjoittelen trilogian viimeistä osaa. Tämä teksti on jo kirjoitettu kokonaisuudessaan ehtana ensiasunnon omistajana. Edelliset kaksi on kirjoitettu ennen kauppojen tekemistä, vaikkakin noista kirjoituksista jälkimmäinen ehtikin kokea julkistamisensa vasta kauppojen jälkeen.

Tämä sivusto käyttää evästeitä.