Tänään on kesäpäivänseisaus, mikä tarkoittaa sitä, että päivä on pisin ja valoa riittää lähes koko vuorokauden ympäri. Se onkin hyvä asia, sillä juhannuksen menoliikenteessä seisovat autoilijat ehtivät kotiin ennen pimeää, heh.

Tuo ei ollut päivän ainoa vitsini. En kyllä lupaa että läpät tässä tekstissä muuttuvat yhtään paremmiksi. Juhannuksen kunniaksi tarjoan teille lyhyen ja vielä normaaliakin enemmän pilke silmäkulmassa tehdyn tekstin.

Viime viikolla tässä blogissa pohdiskelin osinkoja ja niiden yliarvostamista. Vertasin osinkoja myös ampumahiihdon sakkolenkkeihin. Ampumahiihdossa ohitse ammuttu laukaus tuo kilpailijalle ylimääräisen sakkokierroksen. Matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen yksi osinkoeuro tuo verotuksen vuoksi myös eräänlaisen ”sakkolenkin”.

Alun perin tämä vitsi oli sisällytetty viime viikon tekstiin, mutta jätin sen viime metreillä pois. Koin tekstin paisuvan liian isoksi pullataikinaksi, joten tein tästä ihan oman tekstinsä.

Olville ilmainen markkinointivinkki

Välillä tuntuu, että mitä tahansa saadaan myytyä sijoittajille, kunhan tuotteen nimessä on sana ”osinko”. Heti kun erilaisissa yhtiöesittelyissä aletaan puhumaan osingoista, porukka keskittyy lukemaansa tai kuulemaansa ihan eri tavalla.

Välillä tuntuu jopa, että osinkoverotuksen julmuutta ei edes käsitetä. Kuvitellaan helposti, että osingoista lähtee veroina ”vain pieni siivu”. Myönnetään että sorruin tähän itsekin. Kummasti silmäni aukesivat vasta kun summat alkoivat kasvaa aina vain isommiksi. Kymmenen euron osingosta 2,55 euron katoaminen ei välttämättä tunteita nostata, mutta kun kymppitonnista lähtee 2550 euroa, se hieman jo kirpaisee.

Otetaan kesäinen esimerkki sijoitusten ulkopuolelta. Laatikollinen olutta sisältää 24 tölkkiä. Itse käytän tästä usein termiä ”koppa”. Kaupassa on vierekkäin 24-pack olutlaatikko, sekä saman merkin muoveihin kääritty 18-pack. Hintalappu näissä on tismalleen sama. Kummanko luulet asiakkaan valitsevan? Noh, varmaan jopa Nuivanniemestä karanneet potilaatkin valitsevat tietenkin sen isomman laatikon, koska samaan hintaan saa enemmän tavaraa.

Panimoyhtiö Olvi lanseeraakin uuden tuotteen alkoholihyllyille. Uusi tuote on nimeltään ”Osinko-koppa”, joka pitää sisällään 18 kpl olusia, mutta 24 oluen hinnalla. Koska tuotteen nimessä on sana ”osinko”, etenkin janoiset piensijoittajat valitsevat tämän pienemmän laatikon itselleen. Tämän pienemmän laatikon sisältöä kumotaan sitten kesämökillä hymyssä suin, vaikka mahdollisuus olisi ollut saada kaupasta 25 % enemmän juotavaa.

Muista osinkokahveillasi myös verottajaa

Näitä esimerkkejä keksisi varmasti lisääkin. Oikeastaan mikä vain sopii esimerkiksi, mikä on mahdollista jakaa helposti neljälle.

Nokian Renkaat voisi tarjota ”Osinko-renkaita”. Näppärä neljän renkaan paketti, joista yksi rengas lahjoitetaan kuitenkin Verohallinnolle. Asiakas olisi kuitenkin tyytyväinen yhden renkaan puutteesta huolimatta, koska osingot. Siltikin vaikka yhden renkaan puuttumisen vuoksi auto jäisi parkkiin.

Osinkokahvien keittäjät voisivat vähentää puruista neljänneksen ja sillä Moccamasterilla hieman laihempaa kahvia. Tai vaihtoehtoisesti piensijoittaja voisi varata pöydän toiselle puolelle oman Verohallinnon logolla varustetun mukin, jonne kaataa neljäsosan kahvipannun sisällöstä.

Noh, eiköhän vitsit ole hyvä lopettaa tähän. Minä ainakin siirryn tästä kohti keskikesän juhlaa. Aloitin valmistelut eilen sijoittamalla Tokmanniin. En tällä kertaa ostanut halpakaupan osaketta, vaan kävin hakemassa sixpackin aitoa Hartwallin Originalia tuosta Kyösti Kakkosen entisestä lempilapsesta. Aika hassu fiilis ostaa juhannukseksi ”aitoa lonkeroa” jostain muualta kuin Alkosta. Tämähän on nyt ensimmäinen vuosi alkoholilain uudistuksen jälkeen, kun voin ostaa marketista muutakin kuin hiivalta maistuvia lonkeroita.

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää juhannusta! Älkää päätykö tilastoihin, älkääkä polttako saunojanne! 

Jos termi ”tilastoihin päätyminen” on vieras, kannattaa tsekata Varustelekan Juhannusbingo-video parin vuoden takaa.

Saatat olla kiinnostunut myös:
Minä ja osingot olemme kuin Matti ja Mervi
Ovatko osingot yliarvostettua paskaa?

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

5 kommenttia kohteessa “Olville vinkki juhannusjuomien myyntiin

    • RJW kommentoi:

      Ei sitä täälläkään kuopattu ole. Sitten vasta voi sanoa kuopattu, kun kaikki suorat osakkeet olisi myyty pois. Niin ne vain osingot tuppaa nousemaan, vaikka pääpaino uusissa sijoituksissa onkin tänä vuonna ollut BN ja Superrahastot 🙂

  1. Tuulipuku.fi kommentoi:

    Toisesta perspektiivistä katsottuna Olvi voisi lahjoittaa laatikon ilmaiseksi, josta sitten verottaja hakee pari pulloa kaapistasi. Hyvä diili siis sijoittajan kannalta.

    Huomasitko kirjoittamani jutun tästä samasta osinkoaiheesta, nehän eivät aina ole vain rahan siirtämistä taskusta toiseen vaan uuden rahan tulostamista. Riippuu vain yhtiön performanssista kummasta on kyse. 😉

    https://tuulipuku.fi/sijoittaminen/osingot-ovat-rahan-tulostamista/

    • RJW kommentoi:

      Ei se ihan noinkaan mene 😀 ei ne osingot mitään lahjoituksia ole. Olvi tuo sulle laatikon kaljaa, veloittaa 24 oluesta sun lompakosta rahaa (vertaus perustuu siihen että osakekurssi tipahtaa yleensä osingon verran, eli mitään ilmaista rahaa ei ole). Sen jälkeen kun Olvi on veloittanut sinulta täyden hinnan tuomastaan laatikosta, verottaja vie 24 oluesta 6 omiin juhliinsa. Se siitä lahjoituksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *