Tätä lausetta lukiessasi päässäsi alkaa soimaan Kymppitonnin tunnari. En kuinka moni lukijoistani sai juuri itselleen korvamadon, sillä nuorimmat lukijat tuskin kyseistä Riitta Väisäsen luotsaamaa ohjelmaa muistavat.

Miten Väisäskä ohjelmineen liittyy minun blogiini? Noh, sen verran, että oma vuosien varrella keräämä osinkopottini ylitti huhtikuun alussa maagisen kymppitonnin rajapyykin. Nyt voin siis sanoa netonneeni vuosien varrella viisinumeroisen summan osinkoja eri yhtiöistä.

Kuinka saavutin kymppitonnin osingot, ja oliko se vaikeaa? Siihen pureudutaan tässä tekstissä!

Merkkipäivä unohtui

Rehellisesti sanoen kyllä missasin tuon tärkeän päivän. Pääsiäisen kunniaksi ehdin istahtaa hetkeksi Nordnet-salkkuni äärelle, ja sieltähän tuo asia minulle pienellä viiveellä paljastui. Laskin jo vuoden alussa merkkipaalun rikkoutuvan tämän kevään aikana, mutta ajankohta oli vähän epäselvä. Lopulta rajan yli loikattiin 3.4.2019 Fortumin merkeissä.

Fiilis on tällä hetkellä kuitenkin aika mahtava. Ajattelin juhlistaa tämän rajapyykin ylittämistä jollain tavalla. En tiedä vielä miten, mutta jotain mukavaa pitää ehdottomasti keksiä. Suosittelen kaikkia muitakin juhlistamaan sijoittamisen merkkipaaluja.

Ihan pakko jakaa vielä Sharevillestä lukemani idea liittyen merkkipaalujen juhlimiseen. Eräs käyttäjä kertoi juhlistavansa rajapyykkien ylittämistä Alkosta ostetulla pullolla. Tärkeänä pointtina tässä oli vielä se, että pullon hinta kasvaa merkkipaalun kasvaessa. Esimerkiksi 20 000 euron varallisuuden ylittämisestä ostetaan 20 euron pullo, 50 000 euron ylityksestä 50 euron pullo ja 100 000 euron ylityksestä satkun pullo. Ihan kiva idea, vaikka tuskin itse tuolle tielle lähden.

Kokeile Nextoryn e- ja äänikirjoja 14 päivää maksutta

Miten osinkoni ovat muodostuneet?

Voisin nopeasti hieman esitellä teille osinkojeni muodostumista. Ensimmäiset osinkoni sain keväällä 2013 ja siitä eteenpäin niitä on tippunut tilille aina vain tiheämpään tahtiin. Uusia yhtiöitä on päätynyt salkkuun, osa firmoista on alkanut jakamaan osinkoa useammin kuin kerran vuodessa sekä olen ostanut jopa kuukausittain osinkoa jakavia yhtiöitä.

Meikäläisen on pitänyt kirjoittaa jo parin vuoden ajan teille enemmän näistä osinkotuloistani, mutta lähes valmiiden tekstien julkaisu on jäänyt kiireiden vuoksi tekemättä. Toivottavasti tämän vuoden puolella saisin tehtyä teille koosteen jokaisesta osinkovuodestani.

Tässä kuitenkin jo ”esimakuna” osinkotulojeni koostuminen vuosien 2013-19 aikana:

Koodilla ”INSSIN” saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Mikä on tämän jutun pointti?

Joku saattaa nyt miettiä, että mikä tämän tekstin pointti on. Onko tarkoitukseni keulia saamilla osingoillani? Ei suinkaan, vaan tarkoituksena on osoittaa, miten pienet purot kasvavat ajan myötä isoiksi joiksi (taipuuko sana joki oikeasti noin?).

Palataanpa vielä kerran kevääseen 2013 ja niihin ensimmäisiin osinkoihini. Tuolloin omistin vain UPM:n ja Metson osakkeita, ja niitäkin melko olemattomilla määrillä. Ensimmäinen osinkokevät toi minulle tullessaan 79 euron osingot.

Muistan vieläkin joidenkin kavereideni suhtautumisen ensimmäisiin osinkoihini. Sieltä tuli ne perinteiset negailut. ”No jee, joku 80 euroa. Mä tienaan töissä yhdessä päivässäkin enemmän.” Tuo on jotenkin niin tyypillistä suomalaista asennoitumista sijoittamiseen. ”Jippii, muutama kymppi/satanen/tonni, kun pitäisi olla Porsche/Lamborghini/Ferrari ja yhden yön äkkirikastuminen.” Kyllä, 80 euroa katoaa pahimmillaan yhteen Prisman reissuun, mutta jostain se on lähdettävä liikkeelle.

Noh, tuon kymppitonnin saavuttamiseen joutuukin uhraamaan jo useamman työpäivän. Uskallan väittää, että jokaiselle suomalaiselle kymppitonnin summa alkaa olla jo sellainen, että siihen sisältyy jotain tunteita. En usko, että kovin moni jaksaa ainakaan tosissaan enää vähätellä kymppitonnin sijoitustuloja.

Sijoittaminen on pitkäjänteistä toimintaa, jossa tähtäimet ovat helposti kymmeniä vuosia. Sen vuoksi se ei kiinnosta suurta osaa suomalaisia. ”No kun en jaksa oottaa kymmeniä vuosia tuottoja!” Toivottavasti tämä minun tarinani jaksaisi motivoida heitä sillä, että ihan jo muutamassakin vuodessa voisi saada kivat tuotot itselleen. Eihän näillä tuotoilla tietenkään vielä Lamboja tai Porsaita ostella, mutta useamman Prisman reissun tai jonkun ulkomaan matkan sillä voi itselleen kuitata. Valintoja, valintoja.

Hieman lukuja sekä tulevaisuutta

Kuten yläpuolen tarina osoittaa, minäkin lähdin liikkeelle aika pohjalta. Nyt tässä kuudessa vuodessa pienetkin purot ovat kasvaneet isoksi joeksi. Aika on tunnetusti sijoittajan parhaita ystäviä.

Urakan vieminen läpi vei minulta lähes päivälleen 80 kuukautta. En osaa sanoa sitä, onko se nyt sitten paljon vai vähän. Tätä blogia enemmän lukeneet saattavat muistaa, että ensimmäiset 14 kuukautta olin lähinnä sivustaseuraaja. Ostin pienillä summilla osakkeita ja annoin niiden muhia noin vuoden salkussani, ennen kuin tein johtopäätökset homman kannattavuudesta.

Jos en olisi vitkutellut alussa niin pitkään, olisivat osingot kilahtaneet kassaan nopeamminkin, kuin tuossa 80 kuukaudessa. Toisaalta taas, olen ehkä ottanut alun vitkuttelua kiinni melko kovilla osinkotuotoilla. Salkussani on pääasiassa yli 5 %:n osinkotuottoa tarjoavia yrityksiä, joka on varmaan keskivertoa kovempi tuotto.

Yksi asia on kuitenkin melko varmaa. Seuraavan kymppitonnin saavuttamiseen minulla ei pala taas 80 kuukautta, vaan sen pitäisi hoitua aiempaa nopeammin. Korkoa korolle-efekti nopeuttaa tempun toistamista ihan pirusti.

Aloita vaurastuminen jo tänään ja avaa Nordnet-salkku tästä!

Seuraanko tulevaisuudessa osinkoja vai kokonaisuutta?

Mutta taas toisaalta, suurten osinkojen haaliminen ei enää ole varsinaisesti osa sijoitusstrategiaani. Sen vuoksi en edes mieti uuden kymppitonnin tienaamista osingoilla. Kuten eräässä luetuimmassa tekstissäni olen pohtinut, pidän osinkoja jossain määrin yliarvostettuina.

Esimerkiksi tälläkin hetkellä kuljen jälleen kerran Kelan kanssa Via Dolorosaa pitkin, ja joudun lähettämään Kansaneläkelaitokselle erilaisia lippulappusia sekä todistuksia. Vastahan sitä vuosi sitten viimeksi kävin toimittamassa Kelalle noin 30-50 sivua erilaista materiaalia sijoituksiini liittyen. Tällä viimeisimmällä kerralla Kelan kiinnostus liittyy pääasiassa syksyllä aloittamaani yrittämiseen, joten asia ei varsinaisesti osinkoihin edes liity. Mutta osinkoja välttämällä saattaisi ehkä selvitä muutaman paperin verran helpommalla Kelan konttorilla asioidessa.

Se Kelasta. Mennään takaisin sijoitusstrategian muutokseen. Aion jatkossa yhä enemmän keskittyä kasvurahastoihin, enkä niinkään osinkoihin. Syitä on oikeastaan kaksi. Päällimmäisenä haluan vaurastua mahdollisimman nopeasti, ja osingot osinkoveroineen eivät varsinaisesti auta tässä tavoitteessa. Toinen syy liittyy siihen, ettei minulla tahdo olla enää aikaa penkoa yrityksiä, joten kasvurahastojen ostamisella vältän kenties käsieni upottamisen pashaan.

Viimeiset kaksi kevättä olen sijoittanut osinkoni Nordnetin Superrahasto Suomeen, ja se onkin päässyt kuin varkain nousemaan kohti kärkeä salkkuni suurimmissa positioissa. Jännityksellä odotan sitä, koska Super-Suomi nousee salkkuni top3-sijoituksiin.

Jopa kymmenien prosenttien alennus vakuutuksistasi?

Ota ilmainen Bank Norwegianin luottokortti ja kerää itsellesi cash points -pisteitä

Sijoita osakkeisiin alk. vain 3 € kuluin

Kokeile Nextoryn e- ja äänikirjoja 14 päivää maksutta

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

Seuraa blogia Facebookissa:

5 kommenttia kohteessa “Kymppitonnin osingot saavutettu!

  1. Riippumatto says:

    Hieno merkkipaalu tuo kumulatiivisten osinkojen 10k€, onnittelut siitä. Tosin vähän kaksijakoinen artikkeli, kun alussa hehkutat saavutusta ja lopuksi ikään kuin dissaat sen – toki ymmärrän verotehottomuuden syynä. Sen sijaan tuo Kela-kuvio jäi vähän kysymysmerkiksi itselle.

  2. Mukimies says:

    Hieno saavutus sinulta ja summa tosiaan on jo varsin merkittävä. Nämä merkkipaalut tuntuvat tosiaan unohtuvan kovin helposti kun keskitytään mieluummin ansiokkaasti tulevaisuuden rakentamiseen kuin uhrataan aikaa peruutuspeilin tuijottamiseen.

    Kasvurahastot ovat hyvä vaihtoehto varsinkin kun sijoitetaan erittäin pitkällä aikajänteellä. Itse keskityn tällä hetkellä voimakkaasti osinkoa maksaviin osakkeisiin koska työelämään paluu ei todellakaan houkuta ja tulot toistaiseksi mahdollistavat lisäostot.

    Kertomasi suhtautuminen osinkoihin kuvastaa surullista mielenmaisemaa joka on varsin tiukasti iskostettu suomalaisiin. Tiedä sitten milloin säälittävä osinkopotti muuttuu kateutta herättäväksi ja työtekijöiden armottomaksi riistämiseksi. Mielenkiintoista on myös että pientä osinkojen määrää vähätellään mutta halvan juuston tai ilmaisen ämpärin perässä ollaan valmiita matkustamaan vaikka naapuri pitäjään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.