Minulla on ollut Bank Norwegianin luottokortti nyt kaksi vuotta, eikä minulla ole siitä muuta kuin hyviä kokemuksia. Aiemmin painelin menemään normaalilla kivijalkapankin luottokortilla, jonka OP antoi minulle asuntolainan hakemisen yhteydessä, mutta se kortti on jäänyt nyt kokonaan käyttämättä paremman luottokortin tieltä.

Luottokortti on oikein käytettynä varsin oiva kapistus, vaikkakin ensiksi sen saaminen vähän jopa pelotti, sillä peruskoulussa minua peloteltiin luottokorttien vaaroista. Todellisuudessa luottokortti helpottaa elämistä monella tapaa, sillä esimerkiksi auton vuokraaminen ei aina välttämättä edes onnistu ilman luottokorttia.

Kivijalkapankkien luottokorteissa on kaksi suurta ongelmaa. Ensinnäkin ne ovat hyvin usein jollain tavalla maksullisia, tai vaativat asiakkaalta vähintään joko asuntovelkaa tai esimerkiksi opiskelijan statusta. Harva kuitenkaan tietää, että tarjolla olisi myös täysin maksuttomia luottokortteja ja vieläpä ilman isoja asuntolaina- tai muitakaan asiakkuuksia. Miksi siis maksaisit luottokortistasi, jos saman kapistuksen saa muualta ilmaiseksi?

Bank Norwegian luottokortti lasku asetukset keskustelu

Bank Norwegianin CashPoint-pisteillä ulkomaille

Lisäksi voin nimetä teille vielä toisenkin ja mielestäni sitäkin paremman edun mitä tietyt luottokortit tarjoavat. Jotkut luottokorttifirmat, kuten vaikkapa Bank Norwegian, tarjoaa erilaisia bonuspisteitä luottokortin vinguttamisesta. Tätä mahdollisuutta harvemmin näkee kivijalkapankkien kohdalla.

Yksi syy miksi vaihdoin korttini Bank Norwegianin luottokorttiin, oli Norskin pankin CashPoints-bonuspisteet. Lyhyesti sanottuna Norwegian tarjoaa heidän luottokortilla tehtyjä ostoja vastaan CashPoints-pisteitä, joita voi vaihtaa Norwegianin lentopisteiksi, joita vastaan voit lentää Norskin koneilla.

Toisin sanoen luottokorttia käyttämällä voit kerryttää itsellesi ”ilmaisia” ulkomaanmatkoja. Meillä kaikilla on kuitenkin erilaisia pakollisia menoja, joita voi maksaa luottokortilla.

Minulla vain hyviä kokemuksia Bank Norwegianin luottokortista

Itse en tällä hetkellä käytä mitään muuta luottokorttia, kuin Norwegianin korttia. Toki lompakostani löytyy jo edellä mainittu OP:n luottokortti, sekä S-Pankista puoliksi pakotettu luottokortti. Näistä kolmesta luottokortista käytän kuitenkin vain sitä punaista Norskin korttia.

Syy on aika simppeli; Norwegian tarjoaa käytöstä bonusta, kun taas OP ja S-pankki eivät. Bonuspisteitä on kertynyt tämän kahden vuoden aikana ihan mukavasti. Vaikka olen melko nuuka, enkä osta hirveän paljon asioita ylipäätään, niin silti luottokortilleni on kertynyt CashPoints-pisteitä matkojen verran.

Näiden parin vuoden aikana olen maksanut korttini käytöstä pyöreät 0 euroa. Kortin hankinta ei maksa, sen käyttö ei maksa, enkä ole myöskään maksanut ikinä senttiäkään korkomenoina. Ihan hyvä diili, etenkin kun monet suomalaiset käyttävät pankkien maksullisia luottokortteja, jotka eivät edes kerrytä bonuspisteitä Norskin kortin tapaan.

Vinkki: Näin asetat Norwegian-kortin luottokorttilaskun oikein

Seuraavaksi seuraa yksi käyttövinkki, jonka avulla pienennät riskiäsi joutua maksamaan Norwegianin kortin käytöstä. Tämä vinkki on melko tuore ja liittyy luottokortin laskuun.

Kun käytät luottokorttia, maksat kulusi vasta seuraavan kuukauden luottokorttilaskussa, joka kilahtaa sähköpostiisi kuukauden alussa. Laskun eräpäivä on aina kuukauden 15. päivä. Luottokorttilasku kannattaa tilata aina e-laskuna, jolloin laskussasi on tili- ja viitenumerot tulevat automaattisesti oikein.

Uusimpana ominaisuutena Norwegian-korttiin on mahdollista asettaa myös laskun summa vastaamaan koko luottokortin käytettyä summaa. Ilman tämän asetuksen valintaa, e-laskussa tulee olemaan summana vain 30 euroa, joka on minimilyhennyksen määrä.

Pääset vaihtamaan luottokorttisi laskutusasioita seuraavalla tavalla:

  1. Kirjaudu Bank Norwegianin verkkopankkiin
  2. Valitse yläpalkista luottokortti
  3. Valitse kohta lasku
  4. Paina linkistä ” Muuta e-laskun laskutusasetuksia
  5. Sinulle aukeaa uusi sivu, josta painat nappulaa ”laskuta koko käytetty luotto
Bank Norwegian luottokortti kulut kokemuksia
Näin vaihdat Bank Norwegianin e-laskun laskutusasetukset.
Norwegian luottokortti keskustelu blogi laskutusasetukset
Ja näin viimeistelet luottokortin laskutusasetukset.

Norwegianin luottokortin laskutusasetusten muuton hyödyt

Joku saattaa miettiä nyt sitä, mitä väliä näillä asetuksilla on ja mikä hyöty on laskuttaa koko summa kerralla. Joku saattaa nyt jo tuhahtaa miten ”siihen menee ehkä kymmenen sekuntia, kun korjaat itse sen summan.

Vaihtamalla laskutusasetuksia voit pienentää todennäköisyyttä sille, että joudut maksamaan luottokortin laskusta ylimääräisiä ja kalliita korkoja. Kun e-laskussa on automaattisesti koko summa, tällöin ei ole riskiä näppäilyvirheestä tai summan vaihtamisen unoduksesta.

Norwegianin luottokortissa, kuten kaikissa muissakin luottokorteissa, on varsin kalliit korkokulut, jonka vuoksi luottokorttilaskut kannattaa ehdottomasti maksaa aina heti pois, mikäli tämä on vain mahdollista.

Norwegianin luottokortin korko on 19,99 % ja todellinen vuosikorko 23,99 %. Melko kovia summia siis. Nämä korot lähtevät raksuttamaan heti sille summalle, jota et maksa pois ensimmäisenä eräpäivänä. Minun mielestäni kannattaa siis kynsin ja hampain pyrkiä aina maksamaan luottokorttilasku heti kerralla pois, sillä muuten luottokortin käyttö muuttuu varsin kalliiksi.

Loppuun haluan todeta, että olen positiivisesti yllättynyt Norwegianin tavasta laittaa laskuun oletuksena koko käytetty summa. Tätä muutosta on pyydetty asiakkaiden toimesta jo useita vuosia, ja asiakastoive toteutui lopulta.

Jos olet kiinnostunut hankkimaan Bank Norwegianin luottokortin, voit tehdä sen tästä linkistä. Jos taas haluat tutustua lisää Norskin kortin mahdollisuuksiin, lue täältä lisää kokemuksistani Bank Norwegianin luottokortista.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *