Kaupallinen yhteistyö: KTverkkokauppa

Tämän blogikirjoituksen kirjoittaminen tapahtuu hieman uudenlaisissa ympyröissä, sillä naputtelen tekstiä kasaan hiljattain uusitulla läppärilläni. Olihan se jo aikakin, sillä edellinen reilun kuuden vuoden ajan palvellut läppärini oli aika asettaa sairaseläkkeelle, tai oikeastaan se on odotellut pienen haverin kanssa eläkepäiviä lähes kahden vuoden ajan.

Sinänsä on vähän erikoinenkin juttu, että läppäriyrittäjäksi itseään välillä tituleeraava henkilö malttoi uusia läppärinsä lähes kahden vuoden odottelun jälkeen. Mistä ihmeestä tässä on kyse? Siitä lisää tässä blogikirjoituksessa.

KTverkkokauppa kokemuksia

Tuttu aihe blogista jo kahden vuoden takaa

Jotkut teistä saattavat jopa muistaa, että käsittelin vioittunutta kannettavaa tietokonettani tässä blogissa kertaalleen elokuussa 2022 artikkelissa, jonka julkaisin vähän kryptisesti otsikolla ”Sekalaisia ajatuksia kuluttamisesta ja kulutustuotteista”.

Kyseissä blogikirjoituksessa manailin hieman sitä, kun erilaiset tuotteet pettivät minut osittaisella hajoamisella – siis sellaisella rikkoutumisella, joka ei varsinaisesti estä tavaran käyttöä, mutta vaikeuttaa silti kummallisella tavalla yhteistyötä.

Tuossa artikkelissa kerroin läppärilleni sattuneesta onnettomuudesta, jossa toinen läppärin kannen saranoista vioittui jollain omituisella tavalla, minkä takia läppärin kansi ei mennyt enää kiinni. Kun kannettavan tietokoneen kansi ei mene enää kiinni, on puheet kannettavasta tietokoneesta melko häilyviä. Hajoamisen myötä läppäri ei istunut enää esimerkiksi reppuun, joten siitä tuli hetkessä ”rampa” tietokone.

Onnekseni en ollut tuolloinkaan enää pelkän yritystoimintani varassa, ja ärsyttävään tilanteeseen löytyikin apu työnantajan läppäristä. Työnantajan kone on minulla mukana lähes kaikilla reissuilla, sillä työni on osittain 24/7-hommaa, joten oman henkilökohtaisen koneen pystyi jättämään ”pöytäläppäriksi”. Sen avulla tässä pärjättiinkin suht hyvin kahden vuoden ajan.

KTverkkokauppa kokemuksia
Tältä näyttää muovisaranoistaan korkannut läppäri, jonka jälkeen kannettavasta tietokoneesta tuli enemmän paikoillaan pysyvä kone.

Mainos.

Sijoita kryptovaluuttoihin turvallisesti ja luotettavasti

Suomalainen Coinmotion on sertifioitu Finanssivalvonnan myöntämällä maksulaitostoimiluvalla ja meiltä löytyy yli vuosikymmenen kokemus kryptovaluuttojen turvallisesta säilyttämisestä.

Aloita sijoittaminen

Uutta konetta hankkimaan

Vaikka arki rullasikin suht asiallisesti rampautuneen läppärin kanssa, kävin muutamaan otteeseen katselemassa elektroniikkaliikkeiden tietokonetarjontaa. Vahingosta oppineena minulla oli tietokoneelle vaatimuksena se, ettei läppärin kuori tai runko saisi olla enää sitä heikointa muovia, sillä koneen voi rikkoa näemmä monella tapaa.

Syystä tai toisesta läppärit jäivät kerta toisensa jälkeen kauppaan. Aika usein ongelmaksi muodostui edellä mainittu materiaali, sillä monet mainosten hehkuttamat ja minun budjettiini sopivat läppärit paljastuivat paikan päällä katsottuna aika heppoisiksi laitteiksi.

Toisaalta myös ajatus siitä ärsytti, että periaatteessa yhden saranan hajoamisen vuoksi tässä uusin laitteistoani – samalla kun vanha laite lentää käytännössä roskikseen tai kaapin perukoille.

Mainos.

Kunnostetut yritystason tietokoneet kaikkiin tarpeisiin

  • Aina edullinen hinta
  • Ilmainen toimitus (yli 149€ tilaukset)
  • Aina takuu
  • Palautusoikeus 14 pv
Tutustu kärkitarjouksiin

Omakotitaloasuminen opetti

Tätä blogia tarkkaan väijyneet lukijat saattavat muistaa myös sen, että viime kesänä ostin talon ja siirryin omakotitaloasujaksi. Ensimmäinen asuttu vuosi omakotitalossa on ollut suhteellisen kallis, sillä kerrostalokaksiosta isompaan omalla pihalla varustettuun taloon siirtyminen on tarkoittanut paljon erilaisia hankintoja mm. työkaluihin liittyen.

Työkalujen suhteen olen jo aiemmin oppinut sen, että niihin kannattaa hieman panostaa. Useimmiten se myyntihinnaltaan kaikista halvin tuote ei ole pitkässä juoksussa halvin, koska niiden käyttöikä tuppaa olemaan laadukkaampaa tuotetta lyhyempi. Lisäksi hinnat alkaen -osaston työkalujen käyttö voi olla vaikeampaa ja esimerkiksi ergonomiaan liittyvissä asioissa on puutetta.

Laadukkaan tuotteen valinta ei aina tarkoita edes sitä kaikista kalleinta vaihtoehtoa, vaan muutamilla nikseillä kulutkin pystyy pitämään kurissa. Omalta osaltani joitakin työkaluja ja laitteita tuli hankittua käytettynä, toisaalta taas olen tehnyt parit yhteishankinnat lähistöllä asuvien vanhempieni kanssa.

Alkuun erilaisiin työkaluihin panostaminen söi paljon rahaa, mutta nyt tilanne alkaa olla jo helpottumaan päin – ehkä juuri siitä syystä, että kerran hankittu ja vähän laadukkaampi työkalu kestää paremmin käyttöä.

Mainos.

Mobify – taloutesi asiantuntija

  • Bonusta verkkokauppaostoista: kun teet verkkokauppaostokset Mobifyn kautta, kerrytät samalla bonuksia. 
  • Bonusta laskujen maksusta: kun maksat laskusi Mobifyssa, saat 0,3 % bonuksen jokaisen laskun loppusummasta. Mobify BONUKSET
  • Kätevästi omalle tilille: kerrytetyt bonukset siirtyvät tilillesi ja voit käyttää niitä vaikka laskujen maksamiseen.

Kokeile Mobifya nyt ja saa tilillesi viisi euroa. 

Nappaa 5€ bonus

Samoilla eväillä uutta läppäriä hankkimaan

Tästä pitkähköstä alustuksesta pääsemme lopulta takaisin läppäreihin. Samalla perusperiaatteella voi nimittäin hankkia myös läppärin. Silloin kun haluaa ostaa laadukkaan tuotteen, mutta ei panostaa siihen ihan täyttä määrää euroja, hyvä valinta on tällöin hankkia käytetty yritystietokone.

Suomessa toimii käytettyihin yritystason tietokoneisiin keskittyneitä kauppoja. Näiden toimintakonsepti on suhteellisen yksinkertainen: yritys hankkii käytöstä poistettuja yrityskoneita, ne tyhjennetään ja kunnostetaan sekä niiden toimivuus varmistetaan, jonka jälkeen niille aukeaa vielä uusi elämä kevyemmässä yksityiskäytössä.

Asiaa ei välttämättä tule usein ajatelleeksi, mutta useimmiten työpaikalta saatavat läppärit tuppaavat olemaan vähän laadukkaampia niin materiaaliltaan kuin sisällöltään, sillä yritysmaailmassa laitteille tapahtuneita vahingoista tai siitä seurannut säätäminen maksaa yllättävän paljon aikaa ja vaivaa. Näin ollen yrityskäytössä olleet koneet ovat lähtökohtaisesti yksityiskäyttöön suunniteltuja koneita kestävämpiä.

Jo muutamaan otteeseen mainittujen sarana- ja materiaaliyksityiskohtien lisäksi monien yritysläppärien ominaisuuksiin kuuluu muunneltavuus. Halvempiin yksityiskäyttölaitteisiin voi olla vaikea vaihtaa tilalle uusia komponentteja hajonneiden tai pieneksi jääneiden tilalle, mutta laadukkaammat yrityskäyttökoneet ovat paremmin räätälöitävissä tai korjattavissa jälkikäteen.

KTverkkokauppa kokemuksia
KTverkkokaupan paketti saapui perille odotettuakin nopeammin.

Mainos.

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin halua
Aloita kokeilujakso

Kokemuksia KTverkkokaupasta

Minulle tuli mahdollisuus tehdä yhteistyötä kunnostettuihin yritystietokoneisiin keskittyneen KTverkkokaupan kanssa. Helsingistä käsin toimiva yritys pyörittää verkkokauppaa, jonka valikoimista löytyy kannettavien lisäksi pelikoneita, pöytäkoneita ja muita tietokoneiden oheislaitteita. KTverkkokaupan tiimillä on yhteensä 12 vuoden ja yli 100 000 myydyn laitteen kokemus käytetyistä tietokoneista.

KTverkkokaupan valikoimasta löytyi monipuolisesti erilaisia läppäreitä. Merkkivalikoimaa oli Applesta Dellin ja Fujitsun kautta aina HP:hen sekä Lenovoon. Verkkokaupasta oli näppärä hakea itselle sopivaa laitetta, sillä tuotteita pystyi rajaamaan käytön mukaan. KTverkkokaupalla oli valmiit suositukset sille, millaista laitetta suositellaan konttorille, opiskeluun, peruskäyttöön tai jopa tehokäyttöön.

Kaupasta tilaaminen oli helppoa ja jouhevaa. Erityisesti mieleeni jäi nopea toimitus, sillä sunnuntaina sisään jätetty tilaus käsiteltiin heti maanantaiaamuna, jonka jälkeen ostettu kone lähti matkalle kohti Jyväskylää. Jo seuraavana päivänä eli tiistai-iltapäivällä lähetti soitti ovikelloani paketti kainalossa. Laite tuli siis hieman reilussa vuorokaudessa kotiovelleni asti.

Mainos.

SweepBank - virtuaalinen luottokortti suoraan puhelimeesi

  • Osta nyt, maksa myöhemmin: Jopa 60 päivää korotonta maksuaikaa
  • Ei toistuvia kk- tai vuosimaksuja
  • Välittömästi rahaa luotolta pankkitilillesi
Hanki luottokortti

Millaisen laitteen ostin?

Sain nyt siis viimein saatettua hajonneen läppärini sairaseläkkeelle. Vahingosta viisastuneena halusin hankkia laitteen, joka kestäisi mahdollisimman pitkään käyttöä. Päädyin siis hankkimaan vähän kalliimman laitteen sillä ajatuksella, että tämä kone kestäisi käytössäni tulevat vuodet. Näin ollen minun ei tarvitsisi toivottavasti enää tämän vuosikymmenen aikana asioida läppärikaupoilla.

Omalta osaltani päädyin valitsemaan ”teholäppärin”, joka ei tulisi jäämään elinkaarensa aikana ainakaan tehojen puolesta vajavaiseksi. Valintani kohdistui *toisen sukupolven Lenovo Thinkpad P1 -kannettavaan tietokoneeseen*, johon laitettiin vielä 32 gigatavua lisää keskusmuistia. Lisäksi pakettiin kuului läppärin kantolaukku, joka osaltaan varmistaa sen, ettei laite hajoa reissun päällä ennen aikojaan.

Uutena tällainen laite olisi todennäköisesti maksanut useamman tuhat euroa, mutta nyt laite maksoi parempine kuntoineen ja lisäkeskusmuisteineen noin 900 euroa. Tämä tuntuu olevan hyvin linjassa KTverkkokaupan sloganiin, jonka mukaan käytetyn yrityskoneen ostamalla saa yli 80 prosenttia alkuperäisestä tehosta, mutta alle 50 prosentilla uuden laitteen hinnasta.

Läppärin tehoon panostaminen on ollut ihan kannattava lisä, sillä työnteko on mukavampaa ja tuottavampaa silloin, kun koneen käyttö toimii jouhevasti. Ajatus ei katkeile ainakaan sen vuoksi, että kone kävisi niin sanotusti hitaalla.

Kun ostaa käytettyä konetta, KTverkkokaupan valikoimassa on valittavissa koneen kunto. Koneen kuntoluokkia on tarjolla aina vähän laitteesta riippuen, mutta tässä tapauksessa tarjolla oli A- ja B-kuntoluokan koneita, joista päädyin parempaan eli A-kuntoluokkaan.

Koneen saapuessa perille, ensimmäiset fiilikset tuli luonnollisesti otettua laitteen yleiskunnosta. Se jopa yllätti vähän positiivisesti, vaikka olinkin tietoisesti valinnut parhaassa kunnossa olevan yksilön. Laitteessa ei näkynyt naarmuja tai muita merkkejä siitä, että kone on käytetty. Myöskään likaa tai sormenjälkiä tuotteessa ei ollut ”valmiina”, eli siltäkin osin asiat olivat kunnossa.

Toki ”uuden laitteen tuoksun” puute ja erilaisten suojatarrojen puute viittasivat siihen käytettyyn laitteeseen, mutta siihen ne yksityiskohdat sitten loppuivatkin. Muuten laite ei hävennyt yhtään uuden rinnalla.

Oikeastaan ainoa paikka mistä koneen historian pystyi aistimaan, löytyi laturista, johon oli kertynyt pieniä naarmuja. Tähän mennessä olen käyttänyt konetta viikon, ja se toimii kuten pitääkin. Esimerkiksi akun toiminta-ajassa ei ole havaittavissa merkittävää pudotusta, joskaan en tämän laitteen alkuperäisiä toiminta-aikoja tiedäkään. Kone kestää normaalissa käytössä suht helposti lähemmäs kuusi tuntia ilman latausta.

Näppärää oli myös se, että kone toimitettiin minulle käyttövalmiina. Käytännössä avasin läppärin kannen, kirjauduin sisään oletuskäyttäjällä ja lisäsin omat Microsoft- ja Google-tunnukset koneelleni, jonka jälkeen valtaosa ominaisuuksista ja historiasta olikin jo siirtynyt näppärästi uudelle koneelle.

Kannattaako käytetyn tietokoneen osto?

Otsikon kysymykseen on helppo todeta, että kyllä kannattaa. Itselleni kenties suurin motiivi käytetyn laitteen hankkimiselle tulee vähemmän yllättävästi hinnasta, sillä käytetty laite on luonnollisesti aina uutta halvempi. Huolellisen tarkastuksen ja tyhjennyksen ansiosta käytetyn laitteen ostoa ei tarvitse myöskään pelätä.

Käytetty yritysläppäri on hyvä ja realistinen vaihtoehto uudelle yksityiskäyttöön suunnatulle koneelle, sillä niiden hintalaput sijoittuvat usein samoihin raameihin. Samalla rahalla on siis mahdollista saada parempaa rautaa ja laadukkaampaa materiaalia, jos kestää ajatuksen käytetyn laitteen hankinnasta.

Hieman irvokkaasti muutaman vuoden ikäinen käytetty laite on myös todennäköisemmin uutta konetta pitkäikäisempi, kiitos esimerkiksi laadukkaampien komponenttien. Metalli- ja hiilikuitukansilla varustetut koneet tuppaavat kestämään paremmin käyttöä, etenkin jos kannat läppäriä usein mukanasi tai siirtelet muuten vain sitä paikasta toiseen.

Viimeisenä pointtina käytetyn laitteen valintaan on syytä nostaa myös ympäristönäkökulmat. Käytetyn laitteen valinta on ihan jo lähtökohtaisestikin hyvä resurssien käytön kannalta, samaan aikaan kun lyhyemmän käyttöiän laitteen valitseminen ei sekään ole se ympäristöystävällisin vaihtoehto.

Tutustu täältä lisää *KTverkkokaupan valikoimaan*.

Mainos.

Kunnostetut yritystason tietokoneet kaikkiin tarpeisiin

  • Aina edullinen hinta
  • Ilmainen toimitus (yli 149€ tilaukset)
  • Aina takuu
  • Palautusoikeus 14 pv
Tutustu kärkitarjouksiin

Mainos.

Avaa tili ja saa 20 € Nordnet One Tasapaino -rahastoon

Olemme olleet suomalaisten sijoittajien tukena jo 20 vuoden ajan. Juhlistamme merkkipaalua tarjouksilla nykyisille ja uusille asiakkaillemme. Nyt saat 20 €:n arvosta osuuksia Nordnet One Tasapaino -rahastoon, kun tulet meille asiakkaaksi kampanja-aikana. Rahasto-osuudet siirretään uusien asiakkaiden salkkuihin automaattisesti kesäkuun 2025 alussa. Aloita sijoittaminen

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥