Nuorempana haaveilin kansanedustajan ”ammatista”. En kyllä enää ymmärrä miksi. Kansanedustajahan ei ole ammatti, vaan luottamustehtävä, siksi heittomerkit sanan ympärillä. Nuorempana kuvittelin ilmeisesti että siinä olisi helppo, hyvin palkattu tehtävä, jossa voisi jotain saada aikaankin.

Noh, nyt vanhempana en pidä kansanedustajan roolia helppona, hyvin palkattuna tai edes tehtävänä jossa jotain saisi aikaan. Ryhmäkuri estää sinua kuitenkin tekemästä täysin omia päätöksiä. Se oli sitä aikaa ennen sosiaalista mediaa, nykyään saan jo tarpeekseni politiikasta kun lukee Facebookista joidenkin ihmisten mielipiteitä. Vanha sanonta pitää tässäkin paikkansa: tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.

Minä ihmettelen niitä puheita joiden mukaan kansanedustajat tienaavat hyvin. Minun mielestäni kansanedustajat tienaavat liian vähän. Jatkuvasti kuitenkin sosiaalisissa medioissa törmää väittämään että kansanedustajien palkkaa, anteeksi palkkiota, tulisi vähentää. Luottamustoimesta maksetaan palkkiota eikä palkkaa. Minä olen sitä mieltä että kansanedustajien palkkiota voisi nostaa. Miksi maamme tärkeimmistä asioista päättävät ihmiset joutuisivat tekemään päätöksiään talkootyönä? Alhaiset palkkiot houkuttelevat Arkadianmäelle teuvohakkaraisia, kun koulutetut ihmiset saavat Eduskuntatalon ulkopuolelta paremman liksan.

Lue lisää POP Vakuutuksen alennuskoodista painamalla banneria.

Juha Sipilä – rahat vai kolmipyörä

Sen lisäksi, että kansanedustajat saavat usein vähemmän palkkaa kuin ”siviilitöissään” saisivat, saavat he myös enemmän lokaa niskaansa. Ei mielestäni järin hyvä diili.

Tästä syystä Juha Sipilän loikkaa politiikkaan ihmettelen. En ihmettele tätä Suomen kansan kannalta, vaan Juhan omalta kannalta. Jätkä laittoi kaiken sivuun poliitikon uran tieltä. Vuonna 2012 Sipilä päätti panostaa täysillä politiikkaan ja laittoi sen vuoksi suurimman osan sijoituksistaan lihoiksi. Keskiverto suomalainen kun ei katso hyvällä sijoituksia muuhun kun omaan omistusasuntoon.

Sipilä myi mm. Bittiumin (silloin vielä Elektrobit) osakkeensa aika heikkoon saumaan (Kauppalehti). Sipilä oli 6,4 miljoonalla osakkeellaan (huom. kappaleita, ei euroja) Elektrobitin kuudenneksi suurin omistaja. Juhan irtaantuessa EB:stä kurssi oli 1,02e/kpl. Tänään (20.6.2017) Bittium noteerataan 7,65 eurossa. Lasketaanpa huvikseen paljonko Sipilän politiikan uralle tuli hintaa:

Tämän päivän kurssi 7,65e/kpl – Sipilän myyntihinta 1,02e = 6,63e/kpl. Tämä kerrotaan Sipilän omistamien osakkeiden määrällä 6 400 000 kpl x 5,32e/kpl. = 42 432 000. Eli Sipilältä meni noin 43 miljoonaa sivu suun siinä yhteydessä, kun tämä päätti politiikan uransa tieltä siivota osakeomistuksiaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Kauppalehden osinkohistoriaa katsellessani huomaan, että Elektrobit/Bittium on jakanut myös aika avokätisesti osinkoja sekä pääomanpalautusta. Koska Juha Sipilä hankkiutui osakkeistaan eroon, hän menetti myös oikeutensa osinkoihin sekä pääomanpalautukseen. Lasketaanpa vielä lopullinen tappio.

Pääomanpalautuksia on tullut vuonna 2013 0,11e/kpl + osinkoja 0,01e/kpl (2013) + 0,02e/kpl (2014) + 0,04e/kpl (2015) + 0,3e/kpl (2016) + 0,3e/kpl (2017) = 0,78e/kpl. Tämä sitten kerrottuna ennestään tutulla 6 400 000 osakkeella x 0,78e/kpl = 4 992 000. Sipilältä meni osinkoja siis näiden alle viiden vuoden aikana ohi viiden miljoonan euron edestä.

Voidaankin sanoa että Sipilä maksoi  47 424 000 euroa eli siis 47 miljoonaa euroa ja risat siitä, että pääsi suomalaisten Facebook-meemeihin kestokasvoksi. Kumman sinä valitsisit arvon blogini lukija, 47 miljoonaa euroa, vai kestopuheenaiheen sinua nälvivissä suomalaisissa internet-meemeissä? Vaikeita valintoja, tai sitten ei.

Anne Berner – jopa Sipilääkin vihatumpi?

Anne Bernerin motiiveja lähteä politiikkaan en ymmärrä myöskään yhtään. Berner oli tunnettu yritysmaailmassa, ja vieläpä ihan hyvässä mielessä. Nyt tämän parin vuoden aikana kaikki kansalaiset tunnistavat Bernerin, ja varmasti suurimmalle osalle tunnistus tapahtuu negatiivisessa mielessä. Bernerin hallinnoimia yhtiöitä on kansalaisten keskuudessa laitettu boikottiin. Osansa ovat saaneet niin ”oikeutetusti” Bernerin omat yhtiöt kuten Vallila, mutta myös Anne Berneriin täysin liittymättömät yhtiöt kuten Berner. Suurin osa boikotoijista ei jaksa perehtyä yhtiön taustoihin. Vaikka sukunimi on sama, niin Anne Bernerin suku tulee Sveitsistä, kun taas Berner-yhtiön Bernerit Norjasta. Noh, ei pilata kivaa protestihenkeä tylsillä faktoilla.

Kuitenkaan tarkoitukseni ei ollut puolustella Anne Berneriä. Ihmettelen vain mikä oli Bernerin motivaatio lähteä politiikkaan. Siinä missä hän sai ennen olla suht rauhassa, nyt luultavasti koko Suomi hänet tunnistaa. Berner on varmasti tienannut myös paljon paremmin politiikan ulkopuolella. Hyvät tienestit ovat vaihtuneet rooliin kansan kusikeppinä. Samoin yritystesi myynti ja maine on mennyttä. Ei mielestäni järin hyvä diili. Vähän samoin kävi rapakon takana eräälle tosi-tv:stä tutulle kasvolle. Ennen Trumpia pidettiin suht harmittomana kaverina Diili-ohjelmasta, mutta presidentinvaalit käänsivät Trumpin maineen täysin päinvastaiseksi. Ja kuten Bernerillä, myös Trumpin bisneksiä on asetettu kansalaisten keskuudessa boikottiin.

Siitä olen myös aika varma, että Trumpin tai Bernerin bisnekset eivät palaa enää ennalleen. Ei,  vaikka Annen politiikan ura katkeaisi alle kahden vuoden päästä oleviin eduskuntavaaleihin, tai Donaldin presidentin kausi ei jatkuisi enää neljän vuoden päästä. Pieni pyrähdys politiikassa on varmasti tehnyt ikuisia arpia kaksikon omistamiin yhtiöihin.

Pohdittavaa piensijoittajalle

Täytyykö piensijoittajan ottaa huomioon Anne Bernerin kaltaista riskiä, missä yrityksen myynti saattaa laskea kansan boikotoinnin johdosta? Ehkä eniten tätä riskiä löytyy Sammosta, Nordeasta ja UPM:stä, ja syy löytyy hallituksen puheenjohtajan penkiltä. Siinä missä Berner on luultavasti vain purkkapoppia, ja unohtuu kansan syviltä riveiltä viimeistään seuraavien vaalien jälkeen (mihin Berner ei tietääkseni aio asettua ehdolle), niin Björn Wahlroos on suomalaisten kestoinhokki jo usean vuosikymmenen ajan. Nallestahan kiertää kaikenlaisia legendoja jo 1980-asti. Näistä tunnetuin varmasti on legendaarinen toteamus siitä, miten asiakkaat eivät tuo mitään muuta kuin hiekkaa kenkiensä pohjissa pankin marmorilattioille. Nalle ei muuten myönnä, joskaan ei myöskään kiistä kyseistä lausahdusta. En muista mistä luin tarinan siitä kun toimittaja kirjoitti jutun Nallesta, ja juttuun lisättiin luonnollisesti tuo tarina hiekasta pankin lattialla. Nallella oli oikeus oikolukea kirjoitus ennen sen lähtemistä painoon, ja Wahlroos oli hieman muokannut tuota kohtaa. Hän ei pyyhkinyt tarinaa kokonaan pois, vaan muokkasi sen muotoon ”Wahlroosin väitetään sanoneen”. Ai vitsi mä niin tykkään tuosta lystikkäästä suomenruotsalaisesta!

Ai niin siitä riskistä piti kertoa, eikä jälleen keskittyä tyhjänpäiväisiin legendoihin. Nallellahan on aika negatiivinen maine suomalaisten keskuudessa, niin kansalaisten kuin poliitikkojenkin. Esimerkiksi parisen vuotta sitten Paavo Arhinmäki lopetti kaikki Vasemmistoliiton tilit Nordeassa Panama-kohun takia. Kansan syvissä riveissä taas Nalle mielletään vain veropakolaiseksi, joka karkasi Ruotsiin jotta voi antaa pojalleen Thomasille Joensuun kartanon perintöverotta. Kun Wahlroos avaa suunsa ja kertoo mielipiteensä, täyttyy uutisen kommenttiosio negatiivisista ja ilkeistä kommenteista. Noissa kommenteissa on muuten juomapelin ainekset. Ennen kuin alat lukemaan kommentteja, ota viereesi jokin alkoholipitoinen juoma. Ota aina huikka kun joku kommenteissa mainitsee miten Nalle oli 1970-luvun alussa, eli siis kohta 50 vuotta sitten pari vuotta taistolaisia. Tämäkin luultavasti aika pitkälle vain siksi, että Nalle halusi parikymppisenä vain ärsyttää isäänsä Buntta Wahlroosia. Tätä juomapeliä et varmasti selviä selvin päin maaliin!

Piipahdus politiikassa voi tuhota koko urasi

Seuraavaksi tarina miten pieni piipahdus politiikassa voi tuhota koko urasi. Näin tapahtui Mitro Repolle, tuttavallisemmin Isä Mitrolle. Isä Mitrohan on/oli Helsingin ortodoksisen seurakunnan tunnetuin pappi, joka oli etenkin viime vuosikymmenellä erittäin arvostettu henkilö ja puhuja. Isä Mitro osallistui moniin keskusteluohjelmiin, ja erilaisia tunnustuksia sateli joka suunnasta. Wikipedia kertoo että Isä Mitro on mm. Vuoden puhuja 2005 ja vuotta myöhemmin Mielenterveyden keskusliiton Vuoden hyvän mielen lähettiläs.

Vuonna 2008 Isä Mitro asettui ehdolle seuraavan vuoden Europarlamenttivaaleihin ja tästä alkoi mennä sukset ristiin Isä Mitron ja ortodoksisen seurakunnan välillä. Seurakunta kun ei politiikkaa ja pappeutta samaan aikaan katsonut hyvällä. Lopulta Isä Mitrolta kiellettiin papin viran toimittaminen eurovaali-ehdokkuuden ja myöhemmin vaalikauden aikana. Vaikka sukset menivät ristiin seurakunnan kanssa, kansa oli vielä Mitron takana. Ainakin vielä.

Europarlamenttivaaleissa 2009 Mitro Repo oli suurin yllättäjä, ja yli 71 000 äänellään oli kolmanneksi eniten ääniä saanut ehdokas Suomessa heti kokeneiden Timo Soinin ja Anneli Jäätteenmäen jälkeen. Kansa tuntui rakastavan Isä Mitroa. Kansan mielipide alkoi muuttumaan 2011, kun Repoa syytettiin naisten ahdistelusta. Repo oli heittänyt useille naisille vähän ”rasvaista jerryä” ja kädet olivat saattaneet eksyä naisten ahtereille. Sattuuhan näitä. Siinä missä vain paria vuotta aiemmin Isä Mitro oli koko kansan rakastama henkilö, nyt kansa kertoi kilpaa iltapäivälehdille tarinoitaan kokemastaan Mitro Repon ahdistelusta. Niin se vain kelkka kääntyy äkkiä ympäri. Repo ei omien sanojensa mukaan tunnistanut itseään muiden syytöksistä, vaikka pyysikin samalla käytöstään anteeksi. Kansan luottamus tästä episodista kuitenkin kärsi sen verran paljon, että seuraavissa parlamenttivaaleissa 2014 Mitro Repo tippui parlamentista. Repon äänisaalis oli vuoden 2014 Europarlamenttivaaleissa vain 8800 ääntä, eli noin 63 000 ääntä vähemmän kuin vain kautta aiemmin.

Vaalien jälkeen Mitro Repo oli jälleen Isä Mitro, joskin ura ei palanut yhtä suureen lentoon kuin ennen ehdokkaaksi ryhtymistä. Isä Mitro ehti hoitaa virkaansa ortodoksisessa seurakunnassa vain pari vuotta, kunnes sai potkut epäasiallisen käytöksen vuoksi. Oli työpaikkakiusaamista ja sellaista. Epäasiallinen käytös johtui ilmeisesti turhautumisesta, kun epäonnisten vaalien jälkeen vanhaa paikkaa Uspenskin katedraalissa ei enää irronnut, vaan Isä Mitrolle tuli käsky lähteä papiksi Järvenpäähän. Hyi yök, böndelle! Tällä hetkellä Isä Mitro on haastamassa Helsingin ortodoksista seurakuntaa käräjille, mutta mitä nyt iltapäivälehtien juttuja lukemalla tulee äkkiä siihen tulokseen, ettei Repo järin suurta sympatiaa tunnu enää saavan. Vaikka kaikki syyt Mitro Revon suosion kääntymisestä päälaelleen eivät johdukaan puhtaasti noista viidestä Europarlamenttivuodesta, en voi olla silti miettimättä mitä Isä Mitrolle kuuluisi, mikäli tämä ei olisi politiikkaan lähtenyt kymmenisen vuotta sitten. Jälkiviisaana voi todeta piipahduksen politiikkaan olleen virhe.