Eipä siitä ole kauaa kun salkkuni kolme suurinta painotusta olivat Nordea, Kone ja Fortum. Fortumeita onneksi keventelin viime kesänä. Viime päivänä ei ole ollut herkkua omistaa näitä yhtiöitä. Kaikilta suht huonot osarit, ja kurssit suuntaavat kohti lattiaa.

Tähän mennessä ylipäätään koko Q2 on tuntunut olevan Suomessa heikko. Jenkkien tuloksia en ole seurannut sen suuremmin, mutta siellä meininki ei tunnu olevan yhtä synkkä. Pettymykset johtuvat tosin myös rankasta noususta viime aikoina. Osakekurssit ovat nousseet roimasti, mutta yhtiöiden tulokset eivät.

In Nalle we trust! Vaikka en lisäostoja nyt Nordealla tekisikään.

Nordea

Selvästi ennusteita huonomman tuloksen lisäksi Nordea ilmoitti pääkonttorinsa siirtopäätöksen lykkäämistä syksyyn. Tämä on luultavasti ikävä merkki meidän sijoittajien kannalta, sillä näin isojen päätöksien venyminen nostaa aina riskiä tehdä huono päätös. Tarkoitan tällä vain sitä, että jos päätös olisi Nordean kannalta ratkaisevan kannattava, ratkaisu löytyisi varmasti nopeammin. Minä toivon suuresti että mahdollinen pääkonttorin siirto tapahtuu Suomeen. En siksi, että kokisin kotimaani itsessään kilpailijoita paremmaksi, vaan lähinnä Tanskan osinkoverokäytännön. Minua vähän huolettaa, että mikäli konttori siirtyy Köpikseen, joudunko maksamaan enemmän veroja Nordean osingoistani? Tämän takia mieluummin vaikka Stokis kuin Köpis.

Sharevillessä porukka ostelee Nordeaa innoissaan tästä dipistä, mutta jätän ostot vielä tässä vaiheessa tekemättä. Syitä on useita. Ensinnäkin siitä ei ole kuin vuosi, kun Nordeaa sai ostettua hintaan 7,06e (hinta ulkomuistista). Vaikka tuloksen julkistamisen yhteydessä Nordea dippasi yli 5 %, tälläkin hetkellä (kurssi 10,95e) Nordea on noussut viime vuoden pohjista reilut 55 %! Siinä vähän miettimistä onko tuo vajaa 11 euroa nyt niin törkeän halpa.

Toinen syy miksi jätän ostamatta, on yhtiön maine ja jatkuvat tekniset ongelmat. Nordea mainittiin ihan hiljattain Suomen top 3 kansan keskuudessa huonomaineisimpien yhtiöiden joukkoon. Minullakin on tältä vuodelta monia negatiivisia kokemuksia Nordeasta asuntolainaa ja sijoituspalvelua hakiessa. Vaikka asiakaspalvelijani vaihtuvat joka kerta, joka ikinen kerta myös tuntuu jotain virheitä sattuvan. Teknisistä ongelmista taas, monet koittivat kauhoa Nordean välittäjäpalveluiden kautta Nordeaa omiin salkkuihinsa, mutta kas kummaa Nordea Investor olikin kaatunut. Jos viimeisen parin vuoden aikana seurataan uutisointia minkä pankin verkkopankit ovat kaatuneet, taitaa Nordea olla keulilla siinä.

Lisäksi oma henkilökohtainen syyni on, että tällä hetkellä minulla on Nordeaa todella isossa painossa. Jos lähtisin ostamaan lisää, niin omistus paisuisi vielä isommaksi.

Näillä eväillä itse ainakin olen vielä seuraajan paikalla. Seuraavaan osingon irtoamiseen on vielä aikaa noin 9 kuukautta, ja uskon että sinä aikana pörssissä ehtii tapahtua vaikka ja mitä. Mielenkiintoista on nähdä myös miten Nordeasta suht riippuvainen Sampo käyttäytyy, ja millaiset luvut Kari Stadigh meille ampuu lähiaikoina.

KONE

Kone pyöri ennen osaria lähes ATH-lukemissaan (all time high), joten ei ihme että osarin jälkeen tultiin kunnolla alas. Yhtiön tulos ei kovin paljoa analyytikkojen arvioiden alapuolella ollut, mutta silti riittävästi.

Kiinassa rakentaminen on hyytynyt viime aikoina, ja siksi uusia Koneen hissejä ei ole mennyt kaupaksi kuten ennen. Onneksi Koneella on olemassa myös hissien huoltopalvelut, ja pitkien huoltosopimusten ansiosta Koneen kassaan kilisee euroja vaikka yhtäkään uutta hissiä ei myytäisi. Siinä mielessä Konetta voi pitää osittain defensiivisenä osakkeena, kun taas uusien hissien myynti on syklistä. Hissejä rakennetaan pääasiassa uusiin rakennuksiin, ja mikäli rakentaminen pysähtyy, se näkyy myös Koneen tuloksessa.

Kone on aiemmin tuntunut olevan sekä laatu- että kasvuyhtiö, mutta jälkimmäinen tuntuu joka kvartaalilta katoavan enemmän ja enemmän. Vaikka kasvuyhtiön status Koneelta tippuisi, jäljelle jää silti laatuyhtiö. Mutta meille osinkosijoittajille huomattavaa on, että kasvun loputtua myös osingon kasvu hiljenee. Kenties jopa pysähtyy joskus.

Vaikka Kone ei enää ole yhtä kova kasvuyhtiö kuin aiemmin, se hinnoitellaan edelleen kasvuyhtiönä. Eli hinta on kallis. Mitään Verkkokauppa.comin hintoja ei tietenkään osakkeella ole, mutta mielestäni P/E 22 on kova hinta. Niin kova ettei suuria ostohaluja irtoa tässä vaiheessa vaikka kurssi onkin laskenut. Sanotaanko että aika roimasti tulee kurssin tippua tai näkymien parantua että salkkuuni lisää Konetta kahmisin. Sitä on tälläkin hetkellä aika iso siivu.

Fortum

Onneksi menin keventämään vuosi sitten kurssin ollessa 15,54 euroa. Heivasin tuolloin mäkeen yli puolet yhtiön osakkeistani. Fumista saadut roposet laitoin sitten kiinni Unileveriin, joka on tällä hetkellä noin 25 % plussalla alle vuoden omistuksella. Tässä esimerkkinä että usein kannattaa myös myydä tappiolla, sen sijaan että odottelisi kädet kyynärpäitä myöten ristissä ihmeitä käänteestä.

Kädet pitääkin Fortumin omistajalla olla ristissä tällä hetkellä. Reilu pari vuotta sitten tehty sähköverkkojen myynti on jatkuvasti kallistumassa typerämmäksi kaupaksi Fortumin kannalta. Kieltämättä itsekin tässä hieman tappioita tein, kun sokaistuin Fumin jättikassasta. Suuri sotakassa onkin nyt jo reilut pari vuotta maannut yhtiön tilillä tuottamatta mitään. Mitään suurempaa ostettavaa ei tunnu löytyvän, mitä nyt jotain paria pikkukauppaa lukuun ottamatta (mm. Ekokem).

Myös Fortumin osakekurssi notkahti osarin jälkeen. Sähkön hinta pysyy edelleen matalana ja mitään vihjeitä Fortumin kassan tulevalle käyttökohteelle ei tipahdellut. Tämä tuskin tosin yllätti ketään. Vähän pelottaa että Fortumin sähköverkkojen myynti löytyy vielä joskus 2010-luvun suurimpien bisnesmokien listalta. Iltalehti kirjoitti keväällä hyvän jutun Fortumin nykytilanteesta. Sekin fakta puhuu Fortumia vastaan, että historiallisesti yhtiöillä ovat myynnit onnistuneet ostoja paremmin, toisin sanoen suurimmat bisnesmokat on tehty ostaessa jotain liiketoimintaa. Tämä fakta johtuu usein siitä, että myyjä tuntee paremmin mitä on myymässä, kuin mitä ostaja tuntee ostettavan kohteen.

Fortumia en ole todellakaan ostamassa tällä hetkellä. En oikein tiedä millä hinnalla olisin valmis sitä ostamaan. Voin myöntää että pieni turhautuminen on syönyt mielenkiintoa perehtyä yhtiön nykytilaan. Tuntuu että mitä enemmän Fortumin asioita penkoo, sitä varmemmin saa itselleen pahan mielen.

***

Jos jotain hyvää tästä huonosta tuloskaudesta voisi sanoa, niin toivottavasti pörssistä lähtisi nyt ylimääräisiä ilmoja ulos. Kirjoittelin viikko sitten korkeista arvostustasoista ja kesäalennuksien olemattomuudesta. Osakekurssit ovat nousseet vuonna 2017 roimasti vailla mitään suurempia syitä, ja ilmaa on kertynyt aivan hirvittävästi joidenkin yhtiöiden ympärille. Ehkä paras esimerkki tulee salkkuni ulkopuolelta Orionin osakkeesta. Lääkevalmistajan osake lähes tuplaantui alle vuodessa ilman mitään selvää syytä, ja käväisi parhaimmillaan 58,2 euron hinnassa. Nyt osarin jälkeen kurssista lähti viidennes, mutta Orion on yhä yli 7 % noussut vuodenvaihteesta. Ja viime kesästä lähes 50 %.

Toisaalta en minulla ei ole mitään tarvetta tänä kesällä millekään alennusmyynnille. Tällä hetkellä minulla on hyvin lähellä asuntokaupat, ja siksi suurin ajatukseni liikkuukin siellä. Lisäksi tarkoituksenani on kerätä jatkossa asuntovelallisena hieman tavallista suurempaa käteiskassaa. Kassaa on kivempi kerätä kun ei löydä mitään ostettavaa.

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *