Osakevälittäjä Nordnet julkaisi keväällä kampanjan, jonka mukaan kaikki alle 200 euron kotimaiset pörssikaupat maksavat vain 0,99e. Tarjous oli rajattu kestämään 31.8.2017 asti.

Kamppiksen julkistamisen yhteydessä Nordnet mainitsi myös, että kampanjasta kerätään dataa käyttäjien kauppojen tekemisestä. Vihjailtiin siis siitä mahdollisuudesta, että alhaisemmat hinnat aiheuttaisivat enemmän kauppaa, ja täten tarjouksesta voisi tulla kenties hyötyä tulevaisuuden kaupankäyntikuluihin.

Minä olen alusta asti suhtautunut tähän kampanjaan vähän nihkeästi. Vaikka tässä on ollut lähes puoli vuotta aikaa tehdä kauppoja todella halvalla, en ole tehnyt vielä yhtään osto-toimeksiantoa kotimaan pörssissä. Myyntejä tein kyllä, niistä olen kertonut jo täällä blogissakin. Myyntien pääasiallinen tarkoitus oli lähinnä siivota salkkua liian pienistä siivuista.

Nordnetin toimistolla poksauteltiin pulloja auki Viisas raha-lehden ilmestymisen jälkeen.

Oliko raja liian pieni?

Lisäksi tuo 200 euron maksimi tuntui mielestäni aivan järjettömältä ehdolta. Kaksi sataa euroa on mielestäni kuitenkin todella pieni summa. Sellainen summa jolla ei normaalisti kannata suoria osakesijoituksia lähteä tekemään. Typerältä olisi tuntunut ostaa myös nimellisarvoltaan vähän kalliimpia osakkeita, kuten Konetta, Sampoa tai Wärtsilää. Ne kun keinuvat 45-60 euron hinnoissa.

Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Wärtsilää (kurssi tänään 57 euroa ja risat) voit ostaa vain 3 kpl kerralla! Neljäs osake rikkoo tuon 200 euron rajan, ja kaupan hinta pompsahtaa 0,99 eurosta suoraan 9 euroon. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi noin 10 kpl Wärtsilän osaketta ostava sijoittaja joutuu tekemään neljä eri toimeksiantoa.

Mielestäni typerää kikkailua, ja tekee kaltaiselleni Excel-autistille lisää päänvaivaa ylimääräisten rivien myötä. Mieluummin vaikka sitten kiinteä prosenttihinnasto, kuten Nordealla.

Olen alusta asti aavistanut hieman pahaa tuosta rajoituksesta. Näyttäisi nyt siltä, ettei tuo alhainen rajoitus olekaan ihan vain sattumaa. Palaan tähän asiaan vielä myöhemmin.

Kampanja tunnuttiin ottavan piensijoittajien piireissä hyvin vastaan. Olihan kaupankäyntikulut pudonneet todella merkittävästi, ja mahdollisesti tämä voi olla – jos nyt ei aivan täysin niin ainakin melkein pysyvää. Olen spotannut Sharevillestä monia ”erittäin hyvä juttu meille, joilla välityspalkkio syö normisti tuoton!”-aiheisia päivityksiä.

Tässä mielestäni tapahtuu se piensijoittajan suurin virhe. Tämä ei välttämättä olekaan niin hyvä juttu kuin nopealla ajatuksella ensin luulisi.

Viisas raha-lehden välittäjävertailu

Osakesäästäjien Keskusliiton Viisas raha-lehden elokuun numerossa (ilmestynyt 17.8.2017) on jälleen suuri välittäjävertailu. Tätä juttusarjaa OSKL on tehnyt myös useasti aiemminkin. Tänä syksynä voiton vei jälleen Nordnet, ja sen takia lehdessä oli Nordnetin maajohtaja Suvi Tuppuraisen kommentit. Samat kommentit voi lukea Tuppuraisen omasta blogikirjoituksesta.

”Tutkimuksen mukaan Nordnetin kilpailukyky on heikentynyt, jos mittariksi ottaa asiakkaiden arviot hinnan ja laadun suhteesta. Tyytyväisten osuus on kuitenkin yhä selvästi suurempi kuin kilpailijoilla. Emme ole lähteneet hintakilpailuun paineesta huolimatta. Panostamme kokonaisuuteen, jossa asiakas saa muutakin kuin mahdollisimman halvan hinnan.” -Suvi Tuppurainen 17.8.2017

Tuppuraisen kommenteissa minulla pisti ikävästi silmään toteamus, ettei Nordnet ole lähdössä mukaan hintakilpailuun, vaikka muut kilpailijat sitä tekevät. Nordnet panostaa mieluummin palvelukehitykseen ja sijoittajille tuotettavaan sisältöön. Eli suomeksi hinnat ovat pysyvät nykyisessä, koska tinkiminen hinnasta aiheuttaisi tinkimistä myös esimerkiksi Sharevillestä tai Rahapodista.

Suoraan tätä ei sanota, mutta vaikuttaa sille että tämä ”euron kampanja” ei tule olemaan pysyvää. Syyskuun alussa palaa jälleen normaali hinnasto voimaan.

Kampanjasta voi tulla myös rasite

Mikä tässä on sitten se ongelma? Puhuin ylempänä ettei 200 euron rajoitus ole sattumaa. Veikkaan että tuo maksimirajoitus on laitettu ihan vain piensijoittajan kiusaksi, ettei kovin isoja panostuksia samoihin yhtiöihin tehtäisi. Kun toimeksiantoja joutuu näpyttämään useita kerralla, se alkaa tympimään. Ainakin mikäli tekee ne kaikki samaan yhtiöön. Tämä yhdistettynä kestopuheenaihe hajautuksen tärkeyteen, uskon että monen piensijoittajan salkusta löytyy nyt useita eri yhtiöitä. Ja vieläpä hyvin pienillä painoilla.

Miettikääpä sitä jos joku on päättänyt ottaa hajautuksen tosissaan, ja ostanut 10 eri yhtiön osakkeita. Kaikkia luonnollisesti maksimissaan 200 eurolla. Mikäli kampanjan jälkeen tulee tarve tyhjentää salkku, maksavat kaupat 9e/kpl eli 4,5 %. Eli kaikkien 10 yhtiön osakkeista pääsee eroon 90 eurolla. Se on paljon rahaa se.

Tuo 4,5 % on laskettu sillä olettamuksella, että osakkeiden arvo pysyy ostohinnan tasolla. Mikäli osakkeiden arvo nousee, luonnollisesti myydessä välityspalkkion osuus pienenee. Mutta entä jos osakkeen arvo sattuukin laskemaan?

Erityisen kipeää kampanja on tehnyt Tokmannia ostaneille. Mikäli ostit Tokmannia kampanjan ensimmäisenä päivänä maaliskuun lopussa hintaan 10,5 euroa 19 kpl (tekee 199,5e eli ”sallittu määrä”), niin mille salkussasi näyttää nyt? Tokmanni on ollut kevään suurin pettymys tulosvaroituksineen, joten siksipä osaketta kaupataan nyt hintaan 7,4 euroa. Ostohetkellä 199,5 euron osuus on valahtanut 140,6 euroksi. Siitä nuo 9 euron kaupankäyntikulut tekevät myyntihetkellä kuluiksi 6,4 %. Ja se on erittäin paljon se.

”Mutku nää menee pitkään salkkuun”

Aika varmasti jokunen lukija tässä kohtaa pohtii, että mitä väliä myymisen hinnalla kun ostaa buy&hold-taktiikalla. Siinä taktiikassa ei siis koskaan tehdä myyntejä. Tätä taktiikkaa tunnutaan hehkuttavan vähän kaikkialla, ja moni siihen luottaakin ehkä vähän turhan sokeasti.

Kyllä, tuo on pääasiassa myös minun taktiikkani. Mutta se ei poista sitä faktaa, että aina kannattaa pitää poistumistiet avonaisina. Joskus voi tulla eteen tilanteita joissa strategiasta poikkeaminen kannattaa. Strategiakin voi muuttua. Yhtiön suunta voi kääntyä radikaalisti. Tai sitten joskus tulee vain pakottava tarve käteiselle.

Noista kolmesta minulle on tapahtunut jo ainakin yhtä, ehkä osittain myös kahta.

Aloitetaan sillä mikä minulle on varmasti tapahtunut. Fortum on minun silmissäni muuttunut viime vuosina ”takuuvarmasta osinkokoneesta” melkoiseksi mysteerilapuksi. Sähköverkkojen omistamisen aikaan Fumilta pystyi odottamaan euron osinkoa vuodesta toiseen. Myöhemmin sähköverkot myytiin, ja tilalle tuli iso kasa rahaa jolle ei ole keksitty käyttökohteita. Fortum ei ollut enää sama yhtiö kuin ennen. Ihan pätevä syy myydä osakkeita, kuten Fortumin kohdalla teinkin.

Myös strategia voi muuttua. Kohdallani se on näkynyt siten, että suorat osakesijoitukset eivät kiinnosta enää yhtä vahvasti kuin ennen. Viime aikoina olen pääasiassa vain tankannut Superrahastoja. Suoria osakesijoituksiani en ole itse lähtenyt kuitenkaan myymään, mutta joku muu saattaa vaihtaa ne kokonaan kasvurahastoihin. Ei mielestäni aivan typerä vaihtoehto sekään.

Kolmatta vaihtoehtoa minulle ei ole tapahtunut, ainakaan vielä. Joskus voi vain tulla eteen tarve käteiselle. Se voi pahimmillaan tarkoittaa osakkeiden pakkomyyntiä. Käteisen tarve ei aina tarkoita välttämättä ”rahahuolia”, vaan se voi olla esimerkiksi asunnon ostamiseen tarvittava käsiraha. Unelmien asunto tai kenties sukutila tulee myyntiin, ja käteistä tarvitaan heti. Aikaa ei ole odottaa kuukausia että tuloista kykenee niistämään. Käsi voi hamuta tekemään sijoitusten realisointia.

Nordnetin kampanja on voimassa vielä viikon. Sen aikana voit vielä tehdä viimeisiä peliliikkeitä ennen normaalin hinnaston paluuta. Ovatko nämä peliliikkeet sitten ostoja vai myyntejä, ne jäävät sijoittajan omille harteille. Mutta päivän vinkkini sijoittajille on, että muistakaa seurata kaupankäyntikuluja myös myyntivaiheelle.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Pointtini tiivistettynä laiskoille lukijoille:

  1. Muista kulut, myös mahdollisen myyntihetken aikana. Vaikka ostaessa kaupankäyntikulut olisivat halvat, tai jopa ilmaiset, ne eivät välttämättä ole sitä enää myyntihetkellä. Silloin voit joutua maksamaan jo ”täyden hinnan”. Itse tähtään siihen, että myös myydessä pääsen max 1 % kaupankäyntikuluihin.
  2. Olen kantapään kautta oppinut että kaupankäyntikulut eivät saa olla ostoperuste. Sama asia myös toisin päin, eli myyntiä ei kuitenkaan kannata jättää tekemättä korkeiden kulujen takia. Myyntejä voi joutua suorittamaan monista eri syistä, ei aina välttämättä ”omaa persaukisuuttaan”.
  3. Suhtaudu kampanjoihin maltillisesti. Vaikka kampanjat tuottavat sinulle säästöä, usein se säästö on kuitenkin aika pieni. Yleensä ne säästöt ovat kuitenkin sellaisia, että jo parin päivän kurssinousu tai lasku kuittaa kaupankäyntikulut.
  4. Itse olen käyttänyt Nordnetin kampanjat lähinnä tankatakseni jo omistamiani osakkeita. Tällöin vältän mahdollisen pienen position loukun. Uusia yhtiöitä en muista aikoihin ostaneeni kampanjoista.

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

3 kommenttia kohteessa “Vielä ehdit välttää kampanja-ansan

  1. Köyhäsijoittaja kommentoi:

    Kiitos hyvästä näkökulmasta. Tuo on varmasti totta, mutta mielestäni vastuu myyntikuluista jää kuitenkin sijoittajalle. Itse käytin kampanjaa nykyisten positioiden kasvattamiseen. Onhan tuo 200 euron raja kyllä tosi pieni. Enkä ainakaan itse jaksanut kikkailla tekemällä useita toimeksiantoja samana päivänä samaan yhtiöön. Näitäkin on sharevillessä näkynyt.

  2. Tuulipukufi Sijoitusblogi kommentoi:

    En ollut ajatellutkaan tuolta kantilta, että tämän kampanjan hyödyntäminen esimerkiksi 1000e kaupoissa olisi vaivalloista. Sen kuin asettaa ostohinnan ja määrän ja napsauttaa ostonappia 5 kertaa. 🙂

    Fortumista puheen ollen itse katson tulevaisuuteen positiivisena. Sähköautoilu tulevana megatrendinä tulee jossain vaiheessa nostamaan sähkön hintaa nykyiseltä ennätysalhaiselta tasoltaan. Lisäksi oletan Lundmarkin onnistuvan kassan investoinnissa lähitulevaisuudessa. Fortum on tällä hetkellä ehkä kiinnostavampi kuin koskaan kunhan katsotaan pidemmälle.

  3. JHosake kommentoi:

    Itse olen kasvattanut kulujani, että olen tuolla 3€ hinnastossa, joten tarjous on jäänyt alun jälkeen ehkä vähemmälle. Tai no, ostin eilen yhden 200-pätkän kun ei ollut enempää varaa. Pääsee siitäkin naputushimosta sitten ;).

    Osakemäärät on nyt tiivistetty isommiksi joten ei pitäisi tulla mitään mahdottomai kuluja jos haluaa päästä irti. Tosin nyt ei voi slipostella kaikista vähän että saisi isomman summan kasaan, mutta toivottavasti tälläiselle ei muutenkaan ole tarvetta.

    Kampanja muutenkin opetti vähän huonoille tavoille, esimerkiksi minulle joka tykkään täysistä numeroista, joten tuli ostettua esim 10 kpl vaikka olisi voinut ostaa vaikka 14 kpl kampanjan sisällä.

    Täytyy myöntää että moni muukin on varmaan päässyt tuon 51:n myynnin yli. Ja iso osa on ollut turhia ostoja jotka olisi voinut ihan ostaa isommassakin erässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *