Pakkanen palasi taas hetkellisesti Keski-Suomeen. Eilen iltavuoron jälkeen raaputtaessani auton ikkunoita 15 asteen pakkasessa mielessä kävi investoiminen auton sisätilanpistokkeeseen. Auton ikkunoiden raapiminen on yksi tympeimmistä hommista mitä tiedän. Pelkästään sen raapimisen ääni saa ihoni kananlihalle.

Tammikuun pakkasissa monia motivoi liikkeelle tuleva kevät. Niin myös minua. Jo teini-iässä jostain syystä kevät nousi suosikkivuodenajakseni. Päivä pitenee sekä lämpenee, lumet sulaa ja koivuihin tulevat lehdet. Näin osakesäästäjänä keväälle on löytynyt myös muuta mieluista seurattavaa kuin puiden lehdet, nimittäin Helsingin pörssin osinkokevät.

Vaikka en järin pitkän linjan piensijoittaja olekaan, olen keväisin yhden ilmiön huomannut. Kuten jo tekstissäni ”Miten minusta tuli osakesäästäjä, osa II – ensimmäiset juoksuaskeleet” olen kertonut, viisi vuotta sitten en vielä ollut näin innostunut sijoittamisesta vaikka ensimmäiset osakkeet olivatkin jo ostettuna. Hurahdus harrastukseen tapahtui vasta vuoden 2013 lopussa. Voidaan siis sanoa että tämä kevät 2018 on viides osinkokevät jota seuraan ihan oikeasti tarkoilla silmillä.

Yhden asian olen näiden keväiden aikana huomannut. Tämä toistuu about joka vuosi samalla kaavalla. Enkä puhu nyt jälleen osinkokiimasta, mistä juuri hiljattain täällä blogissa puhuin. Tämä liittyy vahvasti kahteen osapuoleen, suomalaiseen ”lottokansaan” sekä alapuolella esiintyvään lystikkääseen suomenruotsalaiseen.

Nyt kerron sen ennustukseni

Otsikossa lupasin yhden ennustuksen tulevalle keväälle ja nyt te sen saatte. Uskallan väittää että tänäkin vuonna suomalainen media nostaa tapetille Björn Wahlroosin saamat osingot. Tämä tulee luultavasti tapahtumaan joko Nordean tai Sammon tilinpäätöksen julkistamisen yhteydessä. Hätäisimmät mediat luultavasti alkavat kirjoittamaan tästä jo Nordean tilinpäätöksen yhteydessä, koska se on näistä kahdesta aiemmin. Isommat mediat taas kirjoittavat luultavasti Sammon tilinpäätöksen yhteydessä, koska Sampo yhdistetään aika suurin yhtäsuuruusmerkein Nallen kanssa.

Olihan tuossa jo jokunen ennuste, muttei suinkaan kaikki. Veikkaan että suurin huumori revitään kuitenkin näiden uutisten kommenttiosioista. Ilta/Taloussanomiin porukka vuodattaa tunteitaan tyylikkäästi nimimerkin takaa kun taas Iltalehteen uskaltaudutaan kommentoimaan ihan Facebook-käyttäjien takaa. Uskallan väittää että myös vuonna 2018 Nallen osinkopotista uutisoinnin yhteydessä voimme lukea seuraavia kommentteja:

”Entinen taistolainen ja kommunisti.”

”Ei ole itse tehnyt mitään noiden rahojen eteen.”

”Nostaa maataloustukia vielä noiden lisäksi.”

”Nuokin rahat on otettu köyhien selkänahasta.”

”Pitäähän meiltä köyhältä kansalta leikata että Nalle saa rahaa.”

”Karkasi Ruotsiin veroja pakoon.”

”Kokoomuksen sätkynukke.”

”Rikastui valtion piikkiin.”

”Väkeä potkitaan YT-neuvottelujen kautta ulos jotta saadaan lisää osinkoja.”

Näiden mahdollisesti tulevien kommenttien perusteella päätin heittää homman hieman leikiksi. Tein nimittäin Nallen osingoista uutisoinnille ja sen kommenteille oman bingon, olkaa hyvät!

Björn Wahlroos osingot

Bingon säännöt ovat seuraavat. Jos ja kun kotimaiset talousmediat alkavat uutisoimaan Nallen keväisistä osingoista, on aika etsiä tämä bingo käsiin. Seuraavaksi rullataan uutisen lopussa olevaan kommenttiosioon, josta pyritään poimimaan bingon ruuduissa esiintyviä kommentteja. Kommentin ei tarvitse olla sanasta sanaan oikein, kunhan pointti kuitenkin löytyy. Kun kolmeen vierekkäiseen ruutuun tulee osuma, muodostuu bingo. Ja niitä bingojahan voi sitten tulla useitakin!

Ajattelin tehdä helmikuun puolivälissä oman katsaukseni miten ennustukseni bingoineen osui maaliin. Kannustan myös teitä lukijoitani seuraamaan nyt kommenttiosioita sillä silmällä.

Nallen osingot tuovat leivän monen toimittajan pöytään

Tässä joitakin esimerkkejä viime vuosien Nallen osinkouutisista:

Sampo takoi jälleen kovan tuloksen – Wahlroos kuittaa jättiosingot (IL 11.2.2015)

Sammolta jättiosinko: Björn ”Nalle” Wahlroosille 25,3 miljoonaa  (TalSa 10.2.2016)

Sammon superosinko: Wahlroosille 27 miljoonaa, valtiolle 153 miljoonaa (KL 8.2.2017)

Varma kevään merkki: Nalle kuittaa Sammosta yli 27 miljoonan osingot (IL 9.2.2017)

Näitä linkkejä kaivaessa Googlesta tuli huomattua klikkijournalismin nousu. Vuodelta 2014 ja sitä aiemmilta keväiltä ei näin räikeitä otsikoita herra Wahlroosin osingoista löydy. Tuolloin vielä keskityttiin lähinnä olennaiseen, eli Sammon tilinpäätökseen, tulokseen ja osinkoihin. Vuodesta 2015 alkaen Sammon tilinpäätöksen yhteydessä onkin sitten lähes poikkeuksetta vilissyt sanat ”Nalle”, ”kuitata” ja ”jättiosingot”. Kai sekin on eräänlainen toimittajien meemi nykyään.

Erityisen hauska mielestäni on tuo Kauppalehden kevään 2017 uutinen. Otsikkoon oli poikkeuksellisesti mahdutettu mukaan myös valtio. Sinänsä ihan ymmärrettävää, koskeehan valtion saamat osingot käytännössä jokaista suomalaista henkilöä, sekä onhan valtion omistama Solidium Nallea itseään isompi omistaja Sammossa. Silti jo otsikossa Nallen osingot mainitaan ennen valtion osinkoja. Lisäksi tuossa uutisessa peräti kolme kappaletta kertoo Wahlroosin osingoista ja niiden verotuksesta. Solidium mainitaan ainoastaan yhdessä lauseessa.

En ymmärrä kitinää Wahlroosin osingoista

Nallen osingoista lukiessa saan kokea monesti erilaisia ”mitäihmettä”-tunteita. Jatkuvasti törmään mitä typerimpiin kommentteihin tai ajatuksiin. Yleensä näitä kirjoittavat tavalliset ihmiset erilaisiin kommenttibokseihin, mutta kyllä sitä osataan myös toimittajapiireissäkin.

Yksi naurettavimmista uutisista löytyi aivan yllättäen Vasemmistoliiton pää-äänenkannattajasta, eli Kansan Uutisista. Siellä on vuonna 2013 julkaistu uutinen Nallen Sammosta kuittaamista osingoista. Jutun otsikko kuuluu tiukkaan tyyliin ”Björn Wahlroos tienasi autovakuutuksellasi miljoonia”. Uutisessa on kappale nimeltä ”Kaksi pakollista vakuutusta”, joka pitää sisällään seuraavanlaisen pohdinnan:

”Jokaisen auton omistajan on otettava lakisääteinen moottoriajoneuvon vastuuvakuutus. Jokainen työssäkävijä on vakuutettu tapaturman varalta. Nämä kaksi vakuutusta muodostavat 30–40 prosenttia vahinkovakuutusyhtiöiden saamista vakuutusmaksuista.

Vaikka vakuutukset ovat lakisääteistä sosiaaliturvaa, saavat vakuutusyhtiöt jakaa niistä kertyvät voitot samalla tavalla kuin vapaaehtoisista vakuutuksista koituvat voitot.”

Tuon kappaleen alla pitäisi mielestäni olla jo Nordnetin mainos ”Avaa arvo-osuustilisi meillä ja ryhdy Sammon omistajaksi jo tänään!” Tuosta ”uutisesta” kun saa sellaisen kuvan, että Sampo takoo tulosta helppoakin helpommalla kaavalla, eli myymällä pakollisia vakuutuksia. Noista vakuutuksista saadut rahat Sampo jakaa sitten omistajilleen ja omistajat saavat näin naurettavan varmaa rahaa. Tai siis ei rahaa, vaan osinkoa. Osingolla kun on sanana pahempi kaiku kuin rahalla.

Ymmärtäisin kenties tuon kitinän, mikäli Sampo tai muut vakuutusyhtiöt olisivat perheyrityksiä joihin tavallinen tallaaja ei pääse kiinni. Todellisuudessahan Sampoon/Ifiin voi kuka tahansa henkilö ryhtyä omistajaksi ja näin ollen pääsee itsekin nauttimaan helpoista ja varmoista osingoista.

Jos Sampo on oikeasti sellainen vuodesta toiseen maksimaalisia tuottoja tuottava rahasampo, niin miksi ihmeessä nämä kitisijät eivät sitten mene ja panttaa lainaa vastaan koko omaisuuttaan omistusasuntoineen ja vaikka omine mummoineen? Sen jälkeen kaikki lainarahat all in kiinni Sampoon ja ei muuta kuin nauttimaan pakollisten vakuutusten tuomista tuloksista. On se rikastuminen helppoa jos vasemmalta laidalta kysytään. Ihmetyttää vain miksi samainen porukka käyttää aikansa rikastumisen sijaan internetissä kitisemiseen.

Muutkin asiat ihmetyttävät kansan syvissä riveissä

Eikä tuossa kaikki minulle ihmetystä aiheuttavat asiat olleet. Näitähän riittää Nallesta ja osingoista.

Hyvin harvasta muusta henkilöstä kirjoitetaan yhtä paljon osinkouutisia kuin Nallesta. Oikeastaan kenestäkään muusta ei kirjoiteta vuosittain samoja tekstejä kuin herra Wahlroosista. Suomessa on tuhansia muitakin mielenkiintoisia ihmisiä jotka saavat osinkoja eri yhtiöistä. Miksi heistä ei sitten kirjoiteta mitään?

Luulisi että jos haluaisi kiusata lukijoita, kannattaisi puhua jonkun sellaisen henkilön osingoista joihin tavallinen piensijoittaja ei pääse kiinni. Esimerkkinä vaikka Fazer, joka ei ole listautunut yhtään mihinkään. Erään lähteen mukaan Fazerilla on vain noin 80 eri omistajaa. Luulisi että tiukka uutisointi Fazerin suurista voitoista provosoisi kansaa enemmän, sillä Fazerin omistajuudesta ei piensijoittajan kannata edes unelmoida.

Senkin asian olen ehtinyt huomata, että samanlaista osinkorevittelyä ei tapahdu jostain syystä koskaan UPM:n kohdalla. Wahlrooshan on sekä Sammon, Nordean että myös UPM:n hallituksen puheenjohtaja. Sammon ja Nordean kautta Nallen saamista osingoista kyllä nostellaan otsikoita, mutta UPM:n osuus jää selvästi pienemmäksi. Miksi? En tiedä, voin vain arvailla.

Onko kyseessä sitten se, että finanssialan yrityksiä on helpompi vihata? Sampo ja Nordea nostattavat enemmän tunteita ja ne provosoivat ihmisiä klikkaamaan otsikoita sekä jakamaan niitä eteenpäin. Tai toisaalta onko metsäteollisuus kuitenkin niin perinteistä suomalaista teollisuutta, ettei siitä haluta heittää lokaa kuten finanssialasta? En tiedä, kunhan pohdin.

Sitten taas mitä tulee noihin iltapäivälehtien kommenttiosioihin. Uskovatko kirjoittajat todella omiin näppäilyihinsä? Esimerkiksi väitteet että Nalle ei olisi tehnyt mitään noiden osinkojen eteen. Björn Wahlroos on käytännössä jokaisen Sammon (If, Mandatum, Top Danmark), Nordean ja UPM:n työntekijän ylin esimies.

Se että näille työntekijöille löytyy töitä vielä huomennakin, on pitkälle yhtiön ylimmän johdon ansiota. Mikäli nuo valtamerialukset kulkisivat täysin ilman minkäänlaista ohjausta, rysähtäisi alus varmasti ennen pitkää karille. Tai vähintään kilpailijat seilaisivat ohitse.

Nallen taistolaisvuosista muistuttaminen sekin on aika kulunut ”helpon kortin pelaaminen”. Vähän samaa sarjaa kuin Jari ”Japa” Levosen viheltämissä lätkämatseissa rattijuopon huutelu väärin vihelletyn tuomion jälkeen. Tätä kuulee lätkäpeleissä yhä satunnaisesti, sillä Japa kärähti ratista vuonna 2005. Sama meno tuntuu olevan päällä kun Nallelle huudellaan tämän taistolaisvuosista.

Nalle oli poliittisesti vasemmalla kypsässä 15-21 vuoden iässä. Tuskin olen kovin väärässä väittäessäni tuonkin vaiheen olleen vain lähinnä uhmaa isäänsä Bror ”Buntta” Wahlroosia kohtaan. Eiköhän Nalle tykännyt ärsyttää muita jo pienenä poikana. Nalle hylkäsi taistolaisuuden vuonna 1973, eli 45 vuotta sitten.

Nallen nostamat maataloustuet ovat olleet ”kestokitinää” jo vuosia. Björn Wahlroos osti vuonna 2001 perinteikkään Joensuun kartanon Halikosta, nykyisestä salosta. Tilaan kuuluu 2200 hehtaaria maata, joista 370 hehtaaria on peltoa. Kyseessä ei siis ole mikään pieni maatila. Nalle on itse sanonut omistavansa ja ylläpitävänsä tilaa lähinnä huvin ja kulttuurin vuoksi. Tilan omistaminen ei siis ole Nallelle mikään kultakaivos, vaan tuolle rahalle Wahlroos löytäisi halutessaan tuottavampia kohteita. Siinä missä normaali maanviljelijäkin, myös Wahlroos nosti maataloustukia. Miksei, onhan hänellä siihen oikeus.

Wahlroos itse on monesti vastustanut maataloustukia, esimerkiksi syksyllä 2015 Nalle sanoi tukien olevan ”typerää ja moraalitonta”. Nallehan ei muuten enää saa penniäkään maataloustukia, eli siinä mielessä kaikki piikittelyt tuista ovat jo muuttuneet invalideiksi. Tila on nimittäin jo ehtinyt siirtyä ”nuorelle isännälle”, eli Wahlroosin Thomas-pojalle.

Viime vuosina suorastaan vakituiseksi kommentiksi Nallea vastaan on muodostunut myös tämän ulkomaille muuttaminen. Kansalaiset joko tietämättömyyttään tai aivan tietoisesti väittävät että Wahlroos ei maksa enää mitään veroja Suomeen. Helsingin Sanomat selvitti syksyllä 2017 miten Wahlroos maksaa yhä henkilökohtaisesti Ruotsista käsin Suomeen veroja vajaan kahdeksan miljoonan euron edestä.

Tähän päälle voisi lisäksi laskea Sammon, Nordean ja UPM:n maksamat yhteisöverot. Tai paljonko nuo kolme suurta yhtiötä työllistävät suomalaisia, maksavathan nämä työntekijätkin palkastaan veroja.

Shokkipaljastus: Nalle viis veisaa osingoista

Loppuun vielä karuakin karumpi paljastus. Björn Wahlroos pitää osinkoja yliarvostettuina. Näin kirjoitti Arvopaperi nelisen vuotta sitten. Uutisessa kirjoitetaan seuraavaa:

”Wahlroos sanoi eilen yhtiön pääomamarkkinapäivässä Lontoossa, ettei oikein ymmärrä, miksi sijoittajat ovat niin kovasti osinkojen perään.

”Uskon patologisesti tehokkuuteen ja dynaamisiin rahoitusmarkkinoihin. Miksi piitata osingoista? Jos tarvitsee rahaa, voi myydä osan osakkeista, Wahlroos totesi.

Hän tosin myönsi, että osingoissa on veroetu, mutta ei silti ymmärrä sijoittajien fiksaatiota osinkoihin. Hänen mukaansa on ihan sama, ovatko rahat sisällä yhtiössä vai pöydällä makaamassa.

”Minulle sillä ei ole juuri merkitystä. Se on tietysti valetta, sillä lapseni alkavat tulla yhä kalliimmiksi ja minun täytyy oman kalliin elämäntyylini lisäksi kustantaa myös lasteni kalliit elämäntyylit”, Nalle vitsaili ja lisäsi saavansa kyllä enemmän kuin tarpeeksi osinkoja.”

Ja ihan asiaahan Nalle tuossa taas puhuu. Jälleen kerran.

Kuinka hyvin kirjoittaja onnistui ennustuksissaan talvella 2018? Kurkkaa Nallen osinkobingon jälkilöylyt täältä!

Saatat olla kiinnostunut myös:
Esikuviani sijoitusrintamalta
Onko politiikkaan sotkeutuminen riskinottoa?
Kerralla kunnon sade vaiko tasaisesti ympäri vuoden? – asiaa osingoista

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

4 kommenttia kohteessa “Ryhdyin ennustajaksi sekä bingonpyörittäjäksi – ennustuksena Nallen osingot

  1. OsinkoInsinööri kommentoi:

    Bingon kaikki ruudut tulevat kyllä täyttymään ensimmäisen 15 top kommentin kohdalla! 🙂
    Itseäkin ottaa päähän ihmisten joka vuotinen valittaminen Nallen osingoista ja vähättely ettei Nalle olisi tehnyt mitään niiden eteen!
    Olen lähivuosina alkanut pitämään Nallesta ja hänen kommenteistaan kovasti.

  2. Etfrahasto.com kommentoi:

    Eiköhän tuo bingotaulu täyty kohtuullisen nopeasti. 🙂 Nalle jakaa mielipiteitä, mutta on se vaan ihme homma, että samalle kaverille sattuu aina niin hyvä tuuri. 😉

    • RJW kommentoi:

      Hah, jep. Ja mikäli vain mahdollista, niin näiden hannuhanhien kanssa kannattaa kulkea kimpassa. Saa nähdä tuleeko tankattua Sampoa vielä ennen tilinpäätöksen julkistamista 🙂

  3. Anonyymi kommentoi:

    Bingon lauseet ovat muuten ihan osuvia, mutta tuota Kokoomuksen sätkynukkea en oikein allekirjoita. Nalle sanoo mitä haluaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *