Viimeinkin! Viime vuosi oli mahtava pörssivuosi näin keskisuomalaisen piensijoittajan kannalta, sillä saimme pörssiin peräti kaksi uutta Keski-Suomesta tulevaa yritystä. Ensin tuli IT-yhtiö Admicom, Jyväskylästä, sekä heti perään saunoja varusteleva Harvia Muuramesta.

Ehdin jo hetken tuulettaa sitä, miten Keski-Suomessa järjestettävät yhtiökokoukset triplaantuivat yhden ainoan vuoden aikana. Aiemmin meiltä päin on pörssissä ollut vain mediatalo Keskisuomalainen. Nyt kolmen yhtiön vahvuuden myötä tulen jatkossa elämään keväät ihan vain yhtiökokousten herkuilla. Helppo homma, heh.

No ei sentäs. Harvia siirsi oman kokouksensa jo hyvissä ajoin Muuramesta Helsinkiin, vaikka toimitusjohtaja Tapio Pajuharju vannoi minulle Helsingin pörssin avoimissa ovissa yhtiökokouksen pidettävän Muuramen tehtailla. Tarkoitus ilmeisesti oli esitellä tehtaan tuotantoa kokouksen yhteydessä. Noh, ei mennyt varmaan kuin reilu kuukausi, niin Harvia ilmoittikin kevään 2019 kokouksen olevan Helsingissä.

Tämähän ei sinänsä ole mitenkään yllättävä päätös. Meillä böndellä yhtiökokoukset jäävät kuulopuheiden mukaan varsin vajavaisiksi tapahtumiksi. Kuuntelin taannoin Suomen Hoivatilojen esitelmää, jossa joku kysyi minkälaisia Oulussa pidetyt yhtiökokoukset ovat olleet. Kuulemma Hoivatilat miettii vakavasti kokouksen siirtämistä Helsinkiin, sillä Oulun yhtiökokouksissa on pahimmillaan ollut paikalla enemmän Hoivatilojen henkilökuntaa, kuin itse osakkaita.

Admicom pelastaa keskisuomalaiset

Se Harviasta ja Hoivatiloista. Loikataan suoraan Admicomiin, joka on tämän kirjoituksen pääaihe. Admicomilta löytyi sentäs sen verran paikallisrakkautta, että päättivät pitää ainakin tämän pörssihistorian ensimmäisen kokouksen Jyväskylän Paviljongissa.

Olin päätöksestä niin otettu, että ihan pelkkä yhtiökokouksen pitäminen Jyväskylässä sai minut ryhtymään Admicomin omistajaksi. Sain toki pienen briiffin Rahasampo blogin ylläpitäjältä, joka minulle oikeastaan yhtiökokouksessa vierailua alunperin ehdotti. Hän ei kyennyt Etelä-Suomesta lähtemään katsomaan Admicomia, vaan ikään kuin lähetti minut asialle. Mitäpä sitä piensijoittaja ei kaverinsa eteen tekisi.

Yhtiökokoukseen saa osallistua ihan jo yhden ainoan osakkeen omistamalla, eli sisään päästäkseen ei tarvitse olla mikään massipäällikkö. Itse toteutin Admicomin oston aika rimaa hipoen, ostin nimittäin vain 4 kpl Admicomin osakkeita ennen yhtiökokousta. Tarkoitukseni oli kenties lisätä omistustani kokouksesta saadun tiedon pohjalta. Ostot tein Nordean salkkuuni prosentin hintakatolla, sillä Nordnetin kautta* ei kannata näin pieniä eriä ostella.

Ikään kuin maksimoidakseni ”rimaa hipoen” tehdyn suorituksen, otin kokoukseen mukaan erään jyväskyläläistyneen piensijoittajakaverini. Yhtiökokoukseenhan saa ottaa mukaan yhden avustajan, jonka ei tarvitse olla yhtiön omistaja saati edes sijoittaja. Valitsin avustajakseni kuitenkin toisen piensijoittajan, sillä hän saa kokouksesta varmasti paljon enemmän irti, kuin sijoittamisesta mitään ymmärtämätön avustaja.

Kotiläksyt jäivät tekemättä

Itse kokous oli asetettu perjantaille 1.2.2019 klo 16:30. Ovet aukesivat äänestyslippujen jaon myötä tosin jo neljältä. Marssimme avustajani kera paikalle heti neljän jälkeen ja jäimme odottamaan kokouksen alkua.

Meillä molemmilla, sekä minulla että avustajallani jäi Admicomin pänttäys ennakkoon aika heikoksi, vaikka tarkoituksenamme oli ennen kokousta tehdä hieman kotitehtäviä. Ne kuitenkin jäivät tekemättä erilaisista syistä. Näin jälkikäteen ajateltuna kotiläksyt olisi pitänyt oikeasti tehdä, sillä aika pihalla siellä kokouksessa tuli oltua. Kun kävin vuotta aiemmin Sammon yhtiökokouksessa, en tehnyt lainkaan mitään kotitehtäviä, sillä tunsin Sammon yhtiönä jo varsin hyvin muutenkin. Admicomia sen sijaan en tuntenut juuri yhtään, ja tämä ehkä haittasi vähän kokouksen seuraamista.

Hyvänä esimerkkinä kohtaamistamme vaikeuksista liittyi Admicomin johdon heikkoon esittäytymiseen. Kokouksen alussa yhtiön väki ei liiemmin esittäytynyt, vaan kokous polkaistiin vauhdilla liikenteeseen. Minulle ja avustajalleni jäi vähän auki kuka kukin on kyseisessä kokouksessa. Ilmeisesti kokouksessa oli paikalla lähinnä talolle tuttua väkeä, kun meininki oli niin tuttavallista.

Hauskin tilanne liittyi ehkä siihen, kun ihmettelimme erästä ”aika paljon äänessä olevaa suursijoittajaa”. Kotona googletuksia tehdessä meille paljastuikin, että tämä yleisön puolelta paljon kommentteja heittänyt kaveri olikin Admicomin hallituksen puheenjohtaja. Ei tullut meille kummallekaan paikalla tämä ilmi.

Sekin pisti kokouksessa vähän korvaan, että henkilöitä puhuteltiin lähinnä etunimillä. Tässäkin olisi auttanut ihan helkkaristi, jos olisi tajunnut ennen kokousta ottaa joitakin tärkeitä nimiä ylös. Näin kokouksen jälkeen sitä ei enää muista yhtään minkä nimisiä kavereita missäkin päin kokousta istui.

Kiire, kiire, kiire

Tuo mainittu kiire leimasi kokousta koko sen 40 minuuttisen keston ajan. Tuntui siltä, että kaikilla osallistujilla oli perjantain alkuillasta johtuen kiire viikonlopun viettoon. Kokous olisi varmaan vaatinut Kummelin sekä Timo Kahilaisen läsnäoloa. Kaikkihan muistavat vanhan Kummeli-pätkän. ”Vaikka on perjantai, emme ole vielä lomalla!

Pitkin kokousta vauhti pidettiin lujana, eikä turhia pysähdyksiä tehty. Näin jälkikäteen erityisesti tilinpäätöksen vauhdikas läpikäynti harmitti. En ymmärrä miksi meillä edes oli kiire. Kokouksen aikana kuvittelin homman olevan vauhdikasta siksi, että keretään pitää kunnon kyselytuokiot tai muut yhtiön johdon grillaamiset, mutta lopulta niitäkään ei kokouksessa nähty lainkaan.

Kokouksen voisi tiivistää siihen, että kaikki vedettiin läpi pikakelauksella. Emme saaneet kokouksesta sen enempää näkemystä yhtiön menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Jos verrataan kokousta jälleen Sammon kevään 2018 yhtiökokoukseen, niin Nalle Wahlroosin johdolla käytiin todella kattavasti läpi niin Sammon kuin myös Nordean asiat. Puhetta oli niin kilpailijoista kuin korkojen kehityksen tulevaisuudesta.

Admicomin kokouksessa käytiin lähinnä läpi tilinpäätöksen luvut ja sovittiin ensi vuoden hallituksen kokoonpano sekä palkkiot. Ei käyty lainkaan läpi tulevaisuuden näkymiä tai muita piensijoittajia kiinnostavia asioita. Kaikki pakolliset riitit käytiin läpi, muttei yhtään enempää.

Sampo muisti osakkeenomistajia materialla viime vuoden yhtiökokouksessa.

Verrataan vieläkin Sampoon

En tiedä onko täysin epäreilu lähtökohta verrata Admicomin kokousta Sammon vastaavaan, sillä vastakkain ovat kokenut iso ja tunnettu yhtiö, versus selvästi pienempi ja tuntematon yhtiö pörssihistoriansa ensimmäisessä kokouksessaan. Silti en vaan voi olla vertaamatta Admicomin kokousta Sammon kokoukseen.

Ensinnäkin, Admicomin kokouksen kesto oli aika olematon. Koko kokous kesti ovien avaamisesta kokouksen päättymiseen vain tunnin ja 10 minuuttia. Sammon kokouksessa ensimmäinen 1,5 tuntia oli varattu pelkästään kahvituksille, ja itse kokous kesti vielä kaksi tuntia tämän päälle. Kokouksen kokonaiskestot olivat siis reilu tunti vs 3,5 tuntia, mikä on aika huima ero.

Sammon kokouksessa ensimmäisenä käteen lyötiin kiva vihkonen, johon oli nidottu kaikki tarpeellinen tieto Sammosta. Tuossa noin 70 sivun mittaisessa tietopaketissa käytiin läpi niin hallitusten jäsenet, Sammon osinko- ja tuloshistoriat lähivuosilta sekä Nallen ja Kari Stadighin näkemykset yhtiöstä. Oikeastaan tämän vihkosen sekä yli tunnin alkukahvittelujen ansiosta kotitehtäviä ei edes olisi tarvinnut tehdä, sillä yhtiöstä sai hyvän kuvan ihan vain pläräämällä esitteet läpi.

Esimerkki Sammon materiaalista. Vastaava Admicomista olisi kelvannut allekirjoittaneelle.

Missä oli reaaliosingot?

Admicomin tapahtumassa ei jaettu mitään esitteitä tai muutakaan ”kättä pidempää”. Kokouksessa sijoittajia käskettiin lähinnä katsomaan netistä tarkemmat tiedot yhtiöstä. Joku pienikin materiaalipaketti olisi ollut ainakin allekirjoittaneelle kuumaa kamaa.

Tämä on vain minun näkemykseni, mutta mielestäni Admicom hukkasi nyt oivan tilaisuuden esitellä yhtiötä osakkaille. Ennen yhtiökokousta minulla ja avustajallani oli molemmilla hieman ajatuksia kenties ostaa lisää Admicomia yhtiökokouksen rohkaisemana, mutta valitettavasti kokous ei tehnyt meistä yhtään sen viisaampia. Täytyy luottaa siis internettiin.

Piensijoittajia kiinnostaa yhtiökokouksissa eniten ”reaaliosingot”, eli kokouksissa tarjottavat kahvit ja pullat. Pärjäsikö Admicom tarjottavien osalta Sammolle. Tämä jäi meille mysteeriksi, sillä minä ja avustajamme emme ainakaan löytäneet tietämme tarjoiluun asti, jos sellaista ylipäätään oli. Ilmoittautumisen jälkeen meidät ohjattiin odottamaan kokouksen alkua ja kokouksen jälkeen koko porukka marssi kiireellä kotiin. Jos kahvitukset jossain vaiheessa oli, me nukuimme ainakin onnemme ohi.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Jenkki-sijoittajat naurattivat kokousväkeä

Noh, en halua haukkua Admicomia aivan maan rakoon. Ihan jo siitäkin syystä, että minähän toimin nykyään IT-alalla, eikä pitäisi julkisesti kovin paljoa kritisoida potentiaalista paikallista tulevaisuuden työllistäjääni. Laitetaan nuo edellä mainitut ongelmat sen ensimmäisen kokouksen piikkiin, ja luotetaan ensi vuonna homman menevän paremmin.

Sitten mennään niihin positiivisiin asioihin, joita niitäkin riitti kokouksen aikana. Ensimmäinen positiivinen yllätys oli kokouksen suorastaan huolestuttavan alhainen keski-ikä. Yleensä näissä yhtiökokouksissa vieraiden keskimääräinen ikä tuntuu alkavan kutosella, mutta tänään mentiin varmaan parikymmentä vuotta sen alle. Todella nuorta porukkaa oli paikalla, mikä oli mielestäni vain positiivinen juttu. Nuorin kokoukseen osallistunut taisi muuten olla jopa Admicomin pörssitaivaltakin nuorempi. Harva meistä on seurannut sitteristä käsin yhtiökokousta.

Laskelmieni mukaan kokouksessa oli viisi Admicomin edustajaa sekä noin 40 muuta osallistujaa. Olin varautunut jopa vähän pienempään määrään, joten tulos taitaa olla ihan kelvollinen.

Kokouksen hauskin osuus liittyi amerikkalaisia omistajia edustaneisiin kavereihin. Nämä olivat siis Nordean ja SEB:n suomalaisia edustajia, jotka toimivat kokouksessa ikään kuin välikätenä amerikkalaisille sijoittajille. En tiedä mikä näiden jenkkien idea oli, mutta kuulemma rapakon takaa oli tullut käsky vastustaa kaikkia ehdotuksia. Eikä näillä tietenkään ollut heittää mitään omia vastaehdotuksia missään vaiheessa.

Pienet yhtiöt vs isot yhtiöt

Ennen kokousta oma suurin mielenkiintoni liittyi kulttuurieroihin pienen ja suuren pörssiyhtiön välillä. Halusin tietoisesti käydä Sammon jälkeen kokeilemassa pienemmän yhtiön kokousta, sillä pienet yhtiöt lentävät selvästi isoja yrityksiä enemmän ”tutkan alla”.

Sampoa ja sen kokousta seurasi paikalla sadat osakkaat, useat analyytikot sekä kymmenet median edustajat. Sen vuoksi piensijoittajan yhtiökokouksesta saama ”sisäpiiritieto” vuotaa kokouksen ulkopuolelle varsin helposti. Tämän vuoksi en usko saavani suurten yhtiöiden kokouksista kovinkaan suurta etulyöntiasemaa osakemarkkinoille.

Admicomin kokouksessa ei taas näkynyt ainakaan minun silmääni median edustajia saati analyytikkoja. Kenties sieltä olisi voinut poimia itselleen joitain vinkkejä, jos yhtiö olisi vähän innokkaammin kertonut kuulumisiaan.

Loppupäätelmät: Käykää yhtiökokouksissa!

Jos ette ole vielä käyneet yhtiökokouksessa ja mietitte sellaisessa käymistä, suosittelen aloittamaan urakan jonkun oikeasti kiinnostavan suuryhtiön kokouksella. Ainakin itse koen saaneeni Sammon kokouksesta paljon enemmän irti kokemuksena. Admicomin reissusta jäi käteen lähinnä hämmennys.

Jotta saisin enemmän vertailupintaa otsikon kysymykseen, minulla on tarkoituksena käydä tänä keväänä istumassa läpi myös Koneen yhtiökokous helmikuun lopulla Helsingissä. Eipähän sen jälkeen rajoitu kokemukset suuryhtiöistä ainoastaan Sammon varaan.

Päivittelin muuten omalle Instagram-tililleni IG-tarinoita Admicomin kokouksesta. Tarkoitus olisi kuvata noita tarinoita myös Koneen kokouksesta, joten laittakaahan tili jo nyt seurantaan.

Huh, tulipa taas pitkä teksti. Minä kun kuvittelin kokouksen jälkeen, ettei tästä reissusta jäänyt edes aineksia blogikirjoitukseen. Palataan yhtiökokoustunnelmiin taas noin neljän viikon päästä Koneen muodossa!

Saatat olla kiinnostunut myös:

Ekaa kertaa Nallen kotibileissä – vierailu Sammon yhtiökokouksessa
Kone tarjosi viihdyttävän yhtiökokouksen

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *