Minulle kävi hiljattain onnettomuus, joka pakotti minut pikaisesti katselemaan uutta älypuhelinta. Onnistuin nimittäin elämäni ensimmäistä kertaa rikkomaan oman puhelimeni näytön, mikä on näin älypuhelinten aikakaudella aika yleistä.

Perinteinen case, asettelin puhelimen pyykinpesukoneen päälle vähän huonosti, josta liukas laite lähti valumaan ja tipahti kulma edellä laattalattialle. Äärimmäisen komean räsähdyksen jälkeen tuli huomattua, että näyttö on jonkin sortin gorillalasista huolimatta säröillä.

En tiedä olisiko jonkinlainen suojakuori auttanut miestä onnettomuudessa. Sitä ei kuitenkaan tullut laiskuuttani ikinä ostettua. Jos suojakuori ei olisi auttanut pudotuksessa, olisi se saattanut ehkäistä tilanteen. Puhelin nimittäin ei olisi ihan niin saippuan luikas suojakuoreen verhottuna.

Puhelimen hankinta vinkkejä

Miten tilanteen korjaaminen lähti liikkeelle?

Eka fiilis onnettomuuteni jälkeen liittyi siihen, että mitäs tästä eteenpäin. Miten korjaan puhelimen näytön ja kuka sen maksaa. Jotkut kaverit ovat puhuneet puhelimen korjaamisesta kotivakuutuksen piikkiin, joten lähdin selvittelemään sitä mahdollisuutta.

Kuten blogia pidempään seuranneet tietävät, olen varsin aktiivinen kilpailuttamaan omia vakuutuksiani. Piti hetken aikaa selvittää ylipäätään sitä, minkä vakuutusyhtiön vastuulle kotivakuutukseni kuuluu. Arpaonni suosi tällä kertaa OP:ta.

Osuuspankilla oli omassa blogissaan varsin hyvät ohjeet minunlaisteni rähmäkäpälien varalle. Pienen googlettelun jälkeen löytyisin artikkelin, joka oli nimetty niinkin informatiivisesti, kuin ”Matkapuhelimen näyttö rikkoutui – mitä teen?” Tämän tyyppinen sisältömarkkinointi on mielestäni nykyaikaa parhaimmillaan, sillä markkinointi voi olla hyödyllistä myös asiakkaan suuntaan.

Kotivakuutus ei auttanutkaan

Eihän siinä, etenin OP:n ohjeiden mukaan. OP:lla oli oma kumppani puhelinhuoltoliikkeille, joten päätin lähteä sieltä liikkeelle. Nokka kohti Jyväskylän laitamien peltomarketteja (sivuhuomautuksena Jyväskylän keskustan näivettyminen näkyi tässä hyvin, kun keskustasta joutuu lähtemään sivukylille asioimaan), jossa kyseisen liikkeen toimipiste sijaitsi.

Saavuin liikkeeseen, jossa täytimme yhdessä asiakaspalvelijan kanssa vahinkoilmoituksen Osuuspankille. Perus lomake, jossa käytiin läpi niin minun ja laitteen tiedot, sekä kuvaus vahingosta. Sen jälkeen odoteltiin vartti päätöstä, jotta tiedetään mitä tehdään.

OP:lta tuli positiivinen päätös, eli he korvaavat näytön. Tässä oli vain aika iso mutta. Kotivakuutukseni omavastuu oli 150 euroa. Uusi näyttö asennettuna kustansi huoltoliikkeen mukaan 149 euroa. Kirsikkana kakun päälle kyseinen puhelin maksoi 1,5 vuotta aiemmin uutena samat 149 euroa.

Tuskin yllättää ketään, että päätin napata puhelimen takaisin taskuuni ja suunnata kotiin miettimään jotain toisenlaista suunnitelmaa. Jälleen kerran osoitus ”heitä pois ja osta uusi” -aikakaudesta, mutta minkäs teet. Eipä 150 euron puhelinta kannata lähteä elvyttämään uuden hintalapulla.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Olisiko jotain voinut tehdä toisin?

Olisinko voinut tehdä jotain toisin välttääkseni tuon tilanteen. Enpä oikein usko. Koska puhelimeni tuppaavat maksamaan keskimäärin sen 150 euroa ja niiden elinkaari on yleensä se pari vuotta, eipä meikäläisen kannata hirveästi lähteä suunnittelemaan vakuutuksiani puhelimen ehdoilla.

Nettiä penkomalla löysin kuitenkin yhden jokerikortin. Voisin tilata itse puhelimeeni sopivan näytön ja asentaa sen paikoilleen. Hintaa näillä korjaussarjoilla on ulkomailta tilattuna ehkä 20-30 euroa. Toki, tuotteen saaminen käsiin saattaa kestää päiviä sekä asennustyö vaatii pienen meisselin lisäksi tarkkaa silmää ja vakaita hermoja, ei se korjaustyö tule aivan ilmaiseksi.

Päätin ratkaista tilanteen siten, että ostan suosiolla heti uuden puhelimen. Käytän puhelinta päivittäin useita tunteja ja joskus jopa kirjoitan näitä blogikirjoituksia puhelimellani. Se ei tule olemaan minkäänlaista säästöä, jos minulla ei ole puhelin kunnolla käytettävissä muutamaan päivään, ja säästän sillä ehkä satasen.

Vanha meikäläinen olisi luultavasti kärsinyt muutaman päivän ajatuksella ”teen itse ja säästän”. Vaikka olisin turhannut tunteja pikkutarkan työskentelyn kanssa ja ollut päivän ilman puhelinta, olisin luultavasti kokenut päässeeni tuntipalkoille. Enää en kuitenkaan ajattele tuolla tavalla. Olen nimittäin kantapään kautta huomannut sen, että säästäminen tulee usein kovin kalliiksi.

Puhelinkaupoille – mars mars

Tuo vaihtonäytön tilaaminen on minulla vielä vaiheessa. Ajattelin kuitenkin kokeilla sitä, ihan huvin vuoksi. Hyvällä tuurilla saan parin kympin investoinnilla pelattua itselleni näppärän varapuhelimen. Oikein hyvällä tuurilla saan siitä myös sisältöä tähän blogiin, heh.

Päätin siis ratkaista tilanteen ostamalla uuden puhelimen. En ole järin ylpeä tästä ratkaisusta, mutta ei tässä ollut oikein muitakaan vaihtoehtoja. Heti puhelinhuoltoliikkeestä kotiutumisen jälkeen aloin selaamaan itselleni uutta kapulaa.

En tiedä tuleeko tämä kirjoittelustani ilmi, mutta en ymmärrä yhtään mitään puhelimista. Tämän vuoksi meikäläiselle koittaa aina tuskanhikiset ajat, kun pitäisi etsiä satojen vaihtoehtojen seasta juuri minulle sopiva luuri. Valinnanvaraa nimittäin riittää.

Puhelin Googlella vaiko ilman?

Kaksi edellistä puhelintani ovat olleet Honor ja Huawei. Olen ollut tyytyväinen niiden hinta/laatu-suhteeseen. Toki Huawein tapauksessa ensimmäisenä huolena oli Kiinan ja USA:n välinen nokittelu kaikkine vakoiluskandaaleineen, joka näkyy myös uusissa Huawein laitteissa. Joissakin Huawein laitteissa ei ole enää tarjolla Googlen palveluja.

Olen vannoutunut Google-uskovainen ja Alphabetin osakkeenomistaja, joten minulle Google-laite on ihan ehdoton juttu. Korostan kuitenkin sitä, etten ymmärrä puhelimista edelleenkään yhtään mitään. Joku lukija nauraa varmasti kippurassa tällä hetkellä, että onpas siellä ollut typerät kriteerit puhelimelle.

Puhelinten välinen vertailu on tehty nykyään melko helpoksi. Netti tarjoaa lukuisia vertaa puhelimia -palveluita, kuten varsin omaperäisesti nimetty Vertaapuhelimia.fi. Sen jälkeen kun olin etsinyt pari-kolme potentiaalista vaihtoehtoa esiin, mallit vain vertailutyökaluun ja siitä oli helppo katsoa mitä laitteet ovat syöneet.

Alphabet Facebook osake keskustelu

Minkälaisen puhelimen valitsin?

Lopullinen valintani oli Honor 9X, jonka hankinnasta joutui köyhtymään 189 euroa. Elämäni kallein puhelin tähän mennessä, siitä lisää myöhemmin. En paljasta teille mistä puhelimeni lopulta tilasin, mutta myyjä kertoi asuvansa Etelä-Pohjanmaalla ja fanittavansa sekä Aku Ankkaa, Ferraria että HIMiä. Hän myös selitti suu vaahdossa jotain tuurista ja miljoonista. Omaperäinen kaveri.

Puhelimen hankinnassa huomasi hyvin sen, miten elektroniikka menettää arvoaan nopeammin kuin Nokian osake. Yksi viime metreille kisassa mukana ollut puhelin Huawei P Smart 2019 olisi irronnut jo 89 euroon, kun 1,5 vuotta sitten sen suositushinta oli peräti 249 euroa.

Sama trendi vaivasi myös omaa valintaani. Honor 9X julkaistiin marraskuun lopulla 2019, eli ostohetkestä noin kymmentä kuukautta aiemmin. Siinä ajassa puhelimen hintalappu oli jo vajonnut 249 eurosta 189 euroon. Ei ihan auton arvonalenemiseen verrattava pudotus, mutta prosenteissa silti ihan merkittävä.

Minkälaisia puhelimia olen omistanut aiemmin?

En osaa sanoa vielä sitä, haukkasinko shaibaa ostaessani ”vain” 189 euron puhelimen. Aiemmat älypuhelimeni ovat maksaneet keskimäärin 150 euroa ja ne ovat yleensä eläneet sen pari vuotta, jonka jälkeen puhelin alkaa olla tukossa, muisti lopussa ja akku vetelee viimeisiä. Tämä viimeisin edustaa kuitenkin historian kalleinta kapulaa minulle.

Ajattelin nyt virkistää omaa muistiani ja käydä yksitellen läpi kaikki puhelimeni vajaan kymmenen vuoden ajalta. Tämä voi olla yhtä mielenkiintoista kuin maalin kuivumisen seuraaminen, mutta annetaan mennä. Listan lyhyydestä johtuen muistan puhelinten lisäksi myös niiden ostohetket ja jopa hinnat. Taas kerran osoitus siitä, miten ihmismieli tallentaa aivan liian monta gigatavua turhaa tietoa takaraivoon.

Honor 9 lite, 149 euroa (04/2019 – 09/2020)

Tämä oli siis tarinan alun onnettomuuspuhelin. Myös tämän kohdalla tuli noudatettua samaa kaavaa kuin uusimman puhelimen kanssa, eli ostin edellisvuoden mallin halvalla.

Puhelimessa ei sinänsä ollut mitään muuta vikaa, paitsi että se oli luikas, eikä se kestänyt viimeisintä pudotusta. Tässä oli varmasti myös omaa mokaa, kun jaksanut hankkia minkään valtakunnan suojakuoria.

Huawei P8 Lite, 149 euroa (06/2016 – 04/2019)

P8 Lite oli ensikosketukseni Huawein maailmaan, johon olen toistaiseksi jämähtänyt. Siinä oli sen verran hyvä hinta/laatu-suhde, että en ole kokenut tarpeelliseksi vaihtaa merkkiä. Koska en edelleenkään ymmärrä puhelimista mitään, pidän Huaweita ja Honoria samana valmistajana.

Yllättäen myös tämän puhelimen kanssa ostin reilun vuoden ikäistä rautaa itselleni, sillä P8 Liten julkaisu näyttäisi olleen huhtikuusa 2015. Myös tämä oli tullessaan jälleen kerran lähtökohtaisesti 250 euron puhelin, jonka hinta tippui ajan myötä.

Samsung Galaxy Trend Plus, 77 euroa (06/2014 – 06/2016)

Samsung oli siinä mielessä historiallinen puhelin minulle, että se oli elämäni ensimmäinen ei-Nokialainen. Kyllä, vuonna 2014 saavutin tämän kriittisen pisteen. Blogini nuorimmat lukijat eivät varmasti muista tätä aikaa, mutta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä suurin osa suomalaisista ei ollut ikinä omistanut muita kuin Nokian puhelimia.

Vaikka puhelin maksoikin komiat 77 euroa, en ostanut sitä Seiskan juttupalkkiolla. Puhelin itsessään oli varsin onneton kapistus, en ymmärrä näin jälkikäteen miten pärjäsin tuolla kasalla kuraa yli kaksi vuotta. Elin tuohon aikaan jotain nuukailun aikakautta, jonka vuoksi elvytin tuota hidastunutta puhelinta varmaan kolmesti nollaamalla sen kokonaan. Enpä enää jaksaisi painia moisen asian kanssa yhtä pitkään.

Nokia 500, 129 euroa (04/2012 – 06/2014)

Historian viimeinen Nokian puhelimeni sekä samalla ensimmäinen älypuhelin. Äly-etuliitteen käyttö on mielestäni kyseenalaista, sillä puhelin pyöri Symbian-käyttöjärjestelmällä, johon ei saanut varmaan mitään muuta sovellusta kuin WhatsAppin.

Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, niin tuohon ei saanut mitään tintereitä tai näptsättejä. Toki samaan hengenvetoon totean myös sen, että tuohon aikaan älypuhelinaikakausi vasta starttaili. Jotain aikakaudesta kertoo sekin, että kavereistani suurimmalla osalla ei ollut tuolloin nettiä puhelimessa. Oi aikoja, miten silloin pärjättiin?

Suosikkispeksinä tästä puhelimesta kerrottakoon se, että puhelimen oletusselain pystyi pitämään auki vain kolmea välilehteä kerralla. Jos avaisin nyt oman puhelimeni Chromen, siellä olisi vastassa valehtelematta 50 välilehteä, eikä yksikään niistä ole turha. Mitä lue tuokin kertoo omistajastaan.

Yhteensä 8,5 vuotta ja 504 euroa – Vähän vai todella vähän?

En laskenut tuohon 504 euroon mukaan tätä viimeisintä puhelinta, koska halusin suhteuttaa eurot siihen ajanjaksoon, mitä olen noilla puhelimilla pystynyt elämään. Tuohonhan voisi heittää vielä päälle 189 euroa viimeisimmästä puhelimesta, eikä summa kasva siltikään kovin suureksi.

Reilun 500 euron summa naurattaa hieman tällä hetkellä. En ole tätä laskenut aiemmin, vaan tämä fakta tuli ilmi tätä artikkelia kirjoittaessa. Tuo kuulostaa todella pieneltä summalta, ottaen huomioon että tällä hetkellä Verkkokauppa.comin kallein puhelin kustantaa 2499 euroa.

Luultavasti paljastan taas kerran junttiuteni puhelimien suhteen, mutta en ymmärrä kuka heittää keskiverron suomalaisen kuukausittaisen bruttopalkan verran puhelimeen. Toisaalta tuon hintaluokan puhelimeen kannattaa jo vaihtaa se näyttö kotivakuutuksen piikkiin, vaikka olisi minkälainen omavastuu.

Samalla tajusin jälleen kerran sen, että puhelimien hinnat nousevat jatkuvasti, eikä kuluttajilla tunnu tulevan raja järin helposti vastaan. Muistan hyvin miten juttelimme joskus viisi vuotta sitten kavereideni kanssa kuuluisasta ”tonnin iPhonesta”, jota ihmettelimme suu auki. Olimme tuolloin ihan varmoja siitä, että nyt ollaan varmasti vedetty hintahaarukka kattoon asti. Kuinka väärässä olimmekaan, taas kerran.

Siitä nostan itselleni kuitenkin hattua, että puhelimeni ovat kestäneet pääsääntöisesti yli kaksi vuotta, lukuun ottamatta tätä viimeistä onnettomuuteen joutunutta yksilöä. Kaksi vuotta ei näytä silti olevan mitenkään poikkeuksellisen pitkä elinikä puhelimelle, vaan keskimääräinen nykypuhelimen elinkaari on 2-4 vuotta. Se on kuulemma enemmän, kuin 2010-luvun alkupuolen puhelimilla.

Loppupäätelmät: Mitä opin puhelinta ostaessa?

Tarinasta tuli huomattavasti pidempi kuin kirjoittamisen alkupuolella odotin, mutta ei se mitään. Tarina pitää nimittäin sisällään aika monta oppia puhelimiin liittyen.

Ekana haluan nostaa esiin sen, miten nopeasti elektroniikan hinta oikeasti putoaa. Jos tänään julkaistaan 250 euron puhelin, se on puolen vuoden päästä 200 euron puhelin ja vuoden päästä 150 euron puhelin.

Samalla kun laitteiden hinnat putoavat, ominaisuudet kasvavat. Jos mietitään mitä 150 eurolla olisi teknisesti saanut vuonna 2012, niin vaatimatonta olisi ollut. Samoin sen ajan huippupuhelimet edustavat korkeintaan keskitasoa vuonna 2020.

Hauskaa oli myös kerrata historiaa. Siitä ei ole kuin alle 9 vuotta, kun en päässyt puhelimella internettiin. Samoin noihin aikoihin vielä käytettiin Nokian puhelimia, jotka tuntuvat jo niin kaukaiselta ajalta. Myös sovellusten merkitys on korostunut nykypäivänä. Kuvittele nyt Symbianin käyttöjärjestelmällä oleva puhelin, johon ei saa tyyliin mitään sovelluksia.

Opin myös sen, ettei kotivakuutus auta meitä halpojen puhelinten käyttäjiä. Ja vaikka auttaisi, saa rikkinäisen näytön korjaamiseen varata aina kolmenumeroisen summan.

Jatkossa käytän myös puhelimessa suojakuorta. Itse asiassa Honor 9X:n mukana tuli tuollainen kuminen suojakuori, jonka asetin vahingosta viisastuneena heti paikoilleen. Ehkä se antaa puhelimelleni vähän lisää käyttöikää.

Kenties kaikista suurimpana oppina tässä tarinassa oli se, että sitä puhelinta ei tarvitse ottaa mukaan jokaiselle vessareissulle. Jälkiviisaana voin todeta sen, että jos kykenisin pissaamaan ilman pikaista somefiidien tsekkaamista, minulla saattaisi olla nyt yksi omistettu puhelin vähemmän.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

6 kommenttia kohteessa “Ostin uuden puhelimen – ja laskin paljonko olen käyttänyt puhelimiin rahaa

    • RJW kommentoi:

      Kiitos kommentista. 3G-yhteydet ja muistien kasvu on mielestäni vain loogista kehitystä. Oikeastaan kaikessa teknologiassa ja tekniikassa asiat kehittyvät ajan myötä ja samalla kuin kilpailu kovenee. Tämä on kuluttajan kannalta ihan mukava juttu. Kehitys on myös ihan älyttömän nopeaa. Monien juttujen kohdalla tuntuu siltä, että se mikä on tällä hetkellä kuuminta uutuutta ja kallista ”lisävarustelua”, voi olla ihan arkipäivää jo muutamien vuosien päästä.

      Automaailmasta löytyy monia hyviä verokkeja. Esimerkiksi ABS-jarrut ja turvatyynyt tulivat markkinoille 1970- ja 80-lukujen taitteessa, ensin vain niihin kaikista parhaimpiin autoihin (esimerkiksi S-sarjan Mersut) kalliina lisävarusteena. Koska kehitys on hurjaa samalla kun valmistajat kilpailevat toistensa kanssa, jatkuvasti nämä hienoudet tulevat vaivihkaa osaksi arkipäivää. Airbagit tulivat kaikkiin Mersuihin vakiovarusteeksi jo ysärin alussa, eli reilut 10 vuotta myöhemmin.

      Mutta joo, keskihintaa halvempia puhelimia meikäläinen on ostanut. Siitä ei pääse mihinkään. En tiedä paljonko esimerkiksi työsuhdepuhelimet ”värittävät” tilastoa. Tämän artikkelin julkaisun jälkeen pari kaveria sanoi minulle, ettei edes tiedä oman puhelimensa hintaa, koska työnantaja maksaa.

  1. Henkka kommentoi:

    Itse olen ratkaissut tuon puhelinten kalliin hinnan sillä, että vaihdan lähes vuosittain puhelinta, ja puhelin sekä ostetaan että myydään torissa. Itselleni kelpaa varsin hyvin vähän vanhemmatkin mallit ja siksi olen pyrkinyt ostamaan 1-3 vuotta vanhoja puhelimia ja plussana, jos ovat sen ajan ”lippulaivoja” (auttaa myyntitilanteessa). Tuolla 100-150€:lla saa varsin hyvän uutta vastaavan puhelimen, jonka voi vuoden päästä vielä myydä muutamaa kymppiä halvemmalla tai jopa ostohintaan jos käy mäihä. Tarkoituksena on tietty pitää puhelinta hyvin ja ”myyntikunnossa”. Elikkä näytön hajottua vaihdetaan uusi näyttö, itse tietenkin. Ja akun kanssa sama, jos on tarvis. Se on yllättävän helppoa.

    • RJW kommentoi:

      Kiitos kommentista. Tuohan kuulostaa vähän samalta strategialta, kuin mitä itse ostelen auton renkaita 😀 Torista vaan, pari vuotta käyttöä ja uudelleen kiertoon – parhaimmillaan saa jopa kuitattua itselleen välistä muutaman kympin rahaa.

      https://inssinosingot.fi/2020/07/kaytetyt-renkaat-auto-saastovinkki/

      Pitäisi varmaan itsekin opetella hyödyntämään käytettyä elektroniikkaa. Olen aiemmin ollut vähän skeptinen, ettei käytettyyn elektroniikkaan jää mitään tärkeitä tiedostoja, jotka eivät saa päätyä muiden käsiin. Toisaalta kunnon puhdistuksella laitteen saa kyllä nollattua oikeastaan täysin. Puhelimien lisäksi tätä tekisi mieli kokeilla läppäreihin. Olen kuullut monesti juttua, että esimerkiksi todella laadukkaat ammattilaisten tietokoneet ovat käytettynä tosi hyviä hinta/laatu-suhteeltaan.

  2. Lari Heinonen kommentoi:

    Itse rakastan puhelimien vaihtelua ja sillä pientä rahan tienaamista joten noi sun summat tuntuu ihan olemattomilta 😀

    Oon juurikin Torissa kans puhelimia kauppaillut, välillä vuodessa ollut toistakymmentä puhelinta ja joskus olen jopa yhdellä pärjännyt vuoden. Plussalla olen näistä joten vedin pidemmän korren;D

    Tietty tähän on aikaakin käytetty todella paljon, ja stressaavaa hommaahan se usein on. Kirjoittelin blogissa kans lyhyesti puhelinkaupalla tienaamisesta!

    https://mihinsitasaastais.fi/tienaa-jopa-200-euroa-paivassa-sivutoilla-sijoitussumman-kasvattaminen-osa-3/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *