Kaupallinen yhteistyö

Vakuudettomien lainojen korkoja ja kuluja on Suomessa säädelty lailla useaan eri otteeseen.

Vuoden 2019 syksyllä astui voimaan laki, jonka mukaan vakuudettomien lainojen nimelliskorko sai olla korkeintaan 20 % ja lainan muut kulut korkeintaan 150 euroa vuodessa. Tämä laki koski kaikkia uusia lainoja, eikä se vaikuttanut ennen 1.9.2019 haettujen lainojen korkoihin tai kuluihin.

Tämän lakimuutoksen seurauksena lähes kaikki pikalainayhtiöt joutuivat joko lopettamaan liiketoimintansa kannattamattomana tai muuttamaan lainatuotteitaan ja palveluaan. Tämän seurauksena tarjolle jääneiden lainojen summat kasvoivat suuremmiksi ja maksuajat pidentyivät.

Vuoden 2020 keväällä koronapandemian seurauksena Suomen hallitus päätti vielä puolittaa tuon 20 % korkokaton vain 10 % suuruiseksi. Tämä perusteltiin sillä, etteivät kuluttajat ylivelkaantuisi pandemian aikana. Tämä uusi väliaikainen 10 % korkokatto herätti paljon kysymyksiä, sillä se koski vain vakuudettomia kertaluontoisia lainoja. Tämän lain ulkopuolelle jäivät luottokortit ja kaikki muut hyödykesidonnaiset lainat.

Eli jos hait vakuudetonta lainaa netistä, sen nimelliskorko sai olla korkeintaan 10 %, mutta jos ostit kaupasta esim. elektroniikkaa osamaksulla, sen nimellinen vuosikorko sai olla edelleen korkeintaan 20 %. Tämä oli tavallaan erikoista, että hallitus halusi rajoittaa netissä tarjottavien lainojen kuluja muuttamalla ne jopa puolet edullisemmiksi kuin hyödykesidonnaisten lainojen kulut.

Vakuudettomia lainoja on säädelty usealla eri lailla

Väliaikainen korkokatto päättyy syyskuun lopulla 2021 – tarkista lainasopimuksesi

Väliaikainen 10 % korkokatto astui voimaan 1.7.2020 ja se on voimassa 30.9.2021 asti. Tuona aikana haettujen vakuudettomien lainojen nimellinen vuosikorko saa olla korkeintaan 10 % 30.9.2021 saakka. Lainasopimuksessa voi olla maininta, että lainan korko nousee väliaikaisen lakimuutoksen päätyttyä. Tämä tarkoittaa sitä, että lainan korkokulut saattavat kasvaa merkittävästi lokakuussa 2021.

Tämän takia kannattaakin tarkistaa oman lainasopimuksen tiedot tarkasti, ettei korkojen nousu pääse yllättämään. Jos lainasopimuksessa mainitaan, että lainan korko nousee lakimuutoksen päättyessä, kannattaa tuo laina kilpailuttaa välittömästi uudelleen. Tässä tapauksessa kannattaa ensin kysyä lainaehtojen tarkistamista sieltä pankista tai lainapalvelusta, josta nykyinen laina on otettu. Jos nykyinen lainantarjoaja ei suostu muuttamaan lainaehtoja, kannattaa kyseinen laina kilpailuttaa uudelleen.

Näin tarkistat lainan koron lainasopimuksesta

Jokaisella pankilla ja muulla rahoitusyhtiöllä on omat lainasopimuksensa, joten asiat voidaan esittää eri palveluissa hieman eri tavoilla. Asia on kuitenkin sama, vaikka se olisi esitetty hieman eri sanamuodoin.

  • Jos lainasopimuksessa sanotaan, lainan korko on korkeintaan 10 % (esim. 5,6 %), tällöin lainan korko pysyy samana myös väliaikaisen korkokaton päättymisen jälkeen.
  • Lainasopimuksessa voidaan sanoa myös, että lainan nimellinen vuosikorko on 10 % 30.9.2021 asti ja sen jälkeen lainasopimuksen mukainen. Tässä tapauksessa lainan korko nousee siihen, mihin se lainasopimuksessa on määritelty.
  • Jos lainasopimuksesi on solmittu 1.9.2019 jälkeen, voi sen nimellinen vuosikorko olla väliaikaisen lakimuutoksen jälkeen korkeintaan 20 %, mikäli se on lainaehdoissa niin mainittu.
  • Jos lainasopimuksesi on solmittu ennen 1.9.2019, voi sen todellinen vuosikorko väliaikaisen lakimuutoksen päättymisen jälkeen olla jopa yli 50 %. Tässä tapauksessa voit vaatia pikaluottosi kustannusten alentamista.

Väliaikainen 10 % korkokatto heikensi monen pienituloisen lainansaantia

Väliaikainen korkokatto aiheutti yllättäviä ongelmia varsinkin pienituloisten keskuudessa. Kun korkokatto oli vain 10 %, joutui pankit olemaan tarkempia siitä kenelle lainaa voitiin myöntää. 10 % korolla ei juurikaan pystytä paikkaamaan luottotappiota, joten pienituloiset jäivät suurilta osin lainamarkkinoiden ulkopuolelle. Hyvätuloiset pystyivät saamaan lainaa edelleen ja merkittävästi edullisemmilla koroilla, kun taas pienituloisilla lainan saanti vaikeutui merkittävästi.

Tämän seurauksena myös maksuhäiriömerkinnät lisääntyivät syksyllä 2020, sillä velkakierteet katkesivat helpommin, kun ylivelkaantuneet eivät saaneet enää lisää velkaa ja joutuivat kohtaamaan tilanteensa ja hakemaan myös apua aikaisemmin.

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥