Huh huh, mikä maaliskuu. Paljon ehti sattua ja tapahtua reilun kuukauden aikana. Ensinnäkin meikäläinen lopetti työt viime viikolla. Tai siis työsopimukseni loppui, en varsinaisesti itse lopettamispäätöstä tehnyt. Sitä ennen tein aika reippaasti töitä ”kun sitä oli vielä mahdollisuus tehdä.” Viimeisen työvuoron jälkeen lähdin lähes samoilla silmillä pienelle pääsiäislomalle Lontooseen. Oli siinä vauhtia kerrakseen.

Ajattelin omistaa tämän blogikirjoituksen yksinomaan tuolle Lontoon reissulle. Älkää peljätkö, en ole hylkäämässä sijoitusbloggaamista ja siirtymässä lifestyle-blogin pariin. Kyllä meikäläisellä tälläkin reissulla pyöri ajatukset aika vahvasti sijoittamisessa, vaikka lomailu ja pään tyhjentyminen Lontoon kaduilla myös hyvin onnistuivatkin. Ainakin viime aikoina paljon mielessäni pyörineet ajatukset uuden työpaikan löytämisestä tai mahdollisesti opiskelemaan lähtemisestä unohtuivat kyllä täydellisesti koti-Suomeen.

Kuvituskuvana ammattilaisen ottama kuvapankkikuva. Loput kuvista ovat itse ottamiani.

Kuka ihmeen Peetteri?

Otsikkoon viitaten tein peterlynchmäisiä havaintoja reissullani. Joillekin lukijoilleni sijoittaja Peter Lynch saattaa olla tuttu tapaus. Häntä pidetään eräänlaisena sijoitusguruna, jolle on tyypillistä tutustua yhtiöön käytännössä ja kentällä ennen sijoituspäätöstä. Joidenkin legendojen mukaan Lynch on saattanut ennen ostopäätöstään tutustua esimerkiksi yhtiön myymälään ja salakavalasti hyllyjen välistä seurannut kuinka tiheään tahtiin kaupan kassakone kilisee.

En nyt muista olenko peräti tässä blogissakin julistanut joskus vankkaa mielipidettäni matkailun turhuudesta. Olen nimittäin aiemmin pitänyt matkustamista hieman yliarvostettuna huvina. Sen verran voin jo tähän alkuun todeta, että nuo mielipiteeni jäivät jonnekin Lontoon Gatwickin lentoaseman roskakoriin. Olihan se alusta asti aika hieno fiilis nähdä pitkästä aikaa jotain muutakin kuin tutut tehtaan seinät. Tässä viime vuosina on oikeastaan kaikki aika mennytkin töitä tehdessä. En ole juurikaan ehtinyt matkustaa edes Suomessa, ulkomaista puhumattakaan. Itse asiassa edellisestä kunnon ulkomaan matkastani (pidemmälle kuin Tallinnan satama) on ehtinyt kulua noin 15 vuotta. Samoin myös vierasta valuuttaa pitelin kädessäni lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Olihan siinä pieni totuttelukysymys käyttää muutama päivä puntia, kun euroja on tottunut käyttämään niin Suomessa kuin ulkomailla.

Lentokoneessa olen kuitenkin istunut ”vain” kymmenisen vuotta sitten. Tosin sekin oli Piper PA-28-pienkone, joka oli aika erilainen kokemus matkustajakoneeseen nähden. Pitkästä tauosta huolimatta lentäminen ei jännittänyt minua oikeastaan yhtään, kenties siitä syystä että molempiin suuntiin kyydit tarjosi minun portfoliostanikin tuttu Norwegian. Tämän matkan maksoin kuitenkin ihan rahalla, sillä en tässä parissa kuukaudessa olisi mitenkään ehtinyt kerätä tarpeeksi Norwegianin cashpointseja, joita käyttää lentoon. Ehkä ensi kerralla sitten.

Norwegianin lento oli ihan positiivinen yllätys. Vaikka kyse olikin halpalentoyhtiöstä, en sitä havainnut lennosta. Koneena ollut Boening 737-800 oli ilmeisesti vain pari vuotta vanha ja muutenkin erittäin siisti yksilö. Valitettavasti minulla ei ole ”paremmista lentoyhtiöistä” mielikuvia kuin sieltä 15 vuoden takaa. Ainakin tuolloin Finnairin lentokoneissa oli koneen etuosassa oma bisnesluokka. Norskin koneissa ei mitään luokkajakoa ollut, vaan kaikki istuivat tyylikkäästi samassa karjavaunussa. Jopa tarjoilukin pelasi norjalaisilla. En keksi pahaa sanaa halpalentoyhtiöllä matkustamisesta.

Aloitetaan havainnot kotimaasta

Jo Lontoon Gatwickin lentokentällä törmäsin reissun ensimmäiseen tuttavaan, nimittäin Koneen liukuportaisiin. Vaikka Kone onkin tunnetusti hyvinkin kansainvälinen yhtiö, niin jostain syystä noiden liukuportaiden nähtyä olisi tehnyt mieli lähteä sinne kuuluisalle torille ja huutaa ”Suomi mainittu!”. Kyseisellä kentällä oli muuten Koneen liukuportaat aika hyvin edustettuina. Erityisesti pidin kun lentokentiltä tutut ”vaakatason liukuportaat” oli varustettu Koneen logoilla. Niillä kulkiessa oli kyllä hauska fiilis. Ensinnäkin se fakta siitä etten joudu kävelemään, vaan pelkkä paikoillaan seisominen riittää liukuportaiden viedessä minua eteenpäin. Toiseksi tieto siitä että periaatteessa Koneen osakkeenomistajana ”tienaan” tästä kyydistä ehkä joitain sentin tuhannesosia salkkuuni.

Toki se jäi reissusta Koneen osalta harmittamaan, että suomalaisia liukuportaita tai hissejä ei kovin paljoa osunut silmiin kentän ulkopuolella. Ylipäätään hissejä Lontoon vanhoissa sokkeloisissa rakennuksissa ei paljoa näkynyt. Liukuportaita taas kattavan metroverkoston vuoksi oli paljon, mutta Koneen liukuportaita taisin metrossa nähdä vain parit ja nekin melko pienissä portaissa. Erityisesti olisin halunnut nähdä Lontoon metron pitkissä ja jyrkissä liukuportaissa Koneen logoja, mutta valitettavasti Otis oli vetänyt usein pidemmän korren.

Seuraava tuttu kohtaaminen tapahtui monikansallisessa hampurilaisravintolassa, kun cola-juomani tuotiin pöytään Huhtamäen mukissa. Huhtamäkeä olen seurannut jo vuosia, mutta en ole koskaan vielä ehtinyt omistamaan yhtiötä. Kenties joskus tulevaisuudessa sitten. Vaikken yhtiötä omista, niin silti huomatessani tutun logon pahvimukin kannessa, teki mieli huudahtaa äijämäisesti ”Kato Huhtamäki …rrkele! Mitä sä täällä?”.

Muita tuttuja suomalaisia yhtiöitä reissussa tuli vastaan myös Marimekko kasseineen sekä Luhta takkeineen. Muuten kotimaisia brändejä tai muuta Suomeen viittaavaa tuli mielestäni vastaan yllättävän vähän. Normaaleista kaupoista ei löytynyt liiemmin suomalaisille tuttuja merkkejä. Toki yhden pelkästään makeisiin erikoistuneen karkkikaupan nurkasta löytyi Pandan ja Fazerin lakritsaa ja salmiakkia.

Sokeria ja muita paheita

Siirrytään kansainvälisten yhtiöiden pariin. Yksi suurimmista ihmetyksen kohteista itselleni oli ikuisten taistelijaparien Coca-Cola ja Pepsi mittelön yksipuoleisuus. Näköjään Briteissä ei ymmärretä Pepsin päälle yhtään. En löytänyt koko Lontoosta yhtäkään limuautomaattia josta olisi voinut ostaa Pepsiä. Kokiksen logoilla varustettuja automaatteja taas oli tarjolla tyyliin jokaisen nurkan takana. Samoin paikallisista kaupoista tuntui löytyvän kaikki mahdolliset Coca-Colan eksoottisetkin maut, mutta Pepsiä oli tarjolla vain normaalina tai Pepsi Maxina. Niillekin oli varattu hyllytilaa selvästi Coca-Colaa vähemmän. Suomessa näiden kahden brändin taisto tuntuu olevan aika fifty-fifty, mutta Lontoossa Coca-Cola oli ylivoimaisesti enemmän näkyvillä.

Kokista ja Pepsiä olen pohtinut salkkuuni jo vuosia johtuen molempien vahvoista osingonmaksuhistorioista. Näistä kahdesta ehkä Pepsi olisi tällä hetkellä se oma valintani. Osingonmaksukyky on mielestäni Pepsillä vakaammalla pohjalla ja samoin valikoima sokerijuomien ulkopuolella pieksee Coca-Colan vastaavat. Tosin meikäläistä mietityttää haluavatko tulevaisuuden sukupolvet myrkyttää enää itseään sokerilitkuilla kuten ennen. Tosin paha minun on moralisoida, sillä tätä tekstiä kirjoittaessa ryystin yhden tölkillisen Kokista, hah.

Sokerijuomien lisäksi olen pitkään himoinnut salkkuuni tupakkayhtiöitä. Näistä itse olen kuolannut eniten Philip Morrisia joka tunnetaan esimerkiksi brändeistään Lämä ja Mallu (L&M, Marlboro). Tästä syystä minua kiinnostikin nähdä myös brittiläistä tupakkakulttuuria, vaikka en itse polta ollenkaan. Olin pitänyt jostain syystä brittejä todella kovina syöpäkääryleiden tupruttelijoina, mutta mielestäni tupakointi katukuvassa oli aika vähäistä. En päässyt oikein kärryille paikallisista lainsäädännöistäkään liittyen tupakointiin. Ainakaan tupakkamerkkejä ei kioskeissa vilissyt vaan röökit olivat piilossa kuten Suomessakin. Se jäi mysteeriksi onko paikallisissa askeissa samanlaisia varoitustekstejä ja -kuvia kuin suomalaisissa askeissa.

Autoissa oli ratit väärällä puolella

Meikäläinen oli varmaan aika poikkeuksellinen turisti, sillä paikallisista ajoneuvoista seurasin perinteisten kaksikerrosbussien ja taksien sijaan lähinnä normaalia autokantaa. Ei se autokanta mielestäni merkittävästi eronnut suomalaisesta vastaavasta. Autot olivat selvästi varustetasoltaan vaatimattomampia kuin esimerkiksi Saksassa. Toki autojen keskimääräinen ikä Lontoossa tuntui olevan Härmän autokantaa tuoreempaa. Tämä tuli tuskin kenellekään yllätyksenä, Suomessahan on tunnetusti Euroopan vanhimpia autokantoja.

Vaikka yhtäläisyyksiä Suomeen oli, riitti Englannista ihmeteltävääkin. Ensinnäkin Opel-kuskina tuli huomattua miten kaikki paikalliset Opelit olivatkin Vauxhalleja. Tämän itse asiassa kyllä jo tiesin etukäteen. Tosin en vieläkään ole jaksanut googlata miksi asia sitten on näin. Brittiläiset automerkit tuntuivat olevan vähemmän yllättävästi suuressa suosiossa. Range Rovereita näin yhden päivän aikana varmasti enemmän kuin Suomessa koko elämäni aikana. Samoin Bentleytä ja Aston Martinia näkyi katukuvassa selvästi Suomea enemmän. Sen sijaan pieniä negatiivisia ylläreitä olivat Minien ja Defendereiden olematon määrä täkäläisessä liikenteessä.

Kovia kokenut Bentley. Lommoja ja rattilukkoja.

Britit eivät selvästi välitä pienistä kolhuista yhtä pahasti kuin suomalaiset. Suomessahan käynnistetään heti ajojahti mikäli naapurin auto on kolhaissut Prisman parkkipaikalla sinun autoasi. Lontoon kaduilla taas tuntui että joka ikisessä autossa on jonkinlainen skraidu tai lommo jossain päin koria. Kieltämättä vähän pahaahan se teki katsoa kun Suomessa pienen asunnon hintainen Bentley oli joka puolelta kolhittu. Bentleyn lommojen katsominen oli suunnilleen yhtä kipeää puuhaa kuin Jari Sillanpään sekoilun seuraaminen. Toivottavasti Siltsu saa itsensä vielä kuiville ja joku oikoo nuo Bentleyn lommot.

Toinen asia mitä samaisessa Bentleyssä pääsin ihmettelemään, liittyi auton turvavarusteisiin. Kyseisessä Bentleyssä (sekä joissakin muissa kalliin hintaluokan autoissa) oli jostain syystä perinteinen marketista ostettu muutaman euron hintainen rattilukko. Itse muistan että meillä on sellainen ollut käytössä viimeksi kasarin lopun Saab 900:ssa joskus 20 vuotta sitten. Sen vuoksi rattilukko nimenomaan Bentleyn hintaisessa autossa nauratti meikäläistä. Suomessa Nalle Wahlroosillahan on Bentley omana ratsunaan. Miettikääpä päässänne sitä näkyä kun Nalle parkkeeraa Bentleynsä jälleen kerran sakkopaikalle UPM:n pääkonttorin eteen. Ennen poistumistaan autosta Nalle kaivaa Tokmannin muovikassista rattilukon ja alkaa ruuvaamaan sitä paikalleen. Ei varmasti ole Suomessa mahdollinen näky, mutta kenties Englannissa ihan arkipäivää.

Tulihan sitä tehtyä Lontoossa muutakin kuin pelkkää automerkkien bongausta. Päätin jo ennen matkaa tutkailla Englannissa tulevia autoilun trendien merkkejä, joista viime aikoina on paljon vouhkattu Suomessa. Onko dieselmoottorit menneisyyttä? Entä onko sähköautot tulevaisuutta? Omien Lontoon havaintojeni molempiin vastaus on ei. Sähköautoja näin yllättävän vähän reissussa. Jokunen Tesla saattoi liikenteessä tulla vastaan, samoin yksi BMW i8. Mutta esimerkiksi sähköautojen latauspistokkeita ei reissulla osunut silmiin yhtäkään. En tiedä olivatko ne sitten vain naamioitu liian hyvin katukuvaan. Diesel-autoja tuli niitäkin vastaan aika hyvällä prosentilla. Mikäli dieselit tapettaisiin yhdessä yössä sukupuuttoon, joutuisi aika moni lontoolainen lähtemään autokaupoille ostamaan uutta autoa.

Terrorismi ja Brexit

Viimeiset pari vuotta ovat olleet aika levottomia Euroopassa ja valitettavan säännöllisin väliajoin jonkinlainen terrorismi pääsee irti. Myös Lontoo on saanut terrorismista osansa, vuonna 2017 peräti kahden iskun verran. Ne vaativat noin 15 ihmisen hengen ja noin 100 loukkaantui. Kieltämättä asia pyöri hieman mielessä ennen reissua.

Itse Lontoossa taas asia ei liiemmin tullut mieleeni. Meno oli suurkaupungiksi mielestäni hyvinkin rauhallista. Edes örveltäviä humalaisia tai sekopää-sekakäyttäjiä en muista nähneeni yhtäkään. Liekö sitten nämä tapaukset viihtyvät enemmän Lontoon syrjäkylillä, missä en vieraillut. Ainoat terrorismin uhasta muistuttavat asiat olivat erilaiset betoniporsasviritykset suurimpien jalkakäytävien sekä torien nurkilla. Lisäksi kerran metrossa osui vastaan kaksi todella väkevin arsenaalein varustettua poliisia. Kaksikolla oli mukanaan varmaan enemmän aseita kuin mitä keskiverto suomalainen varusmies pääsee palveluksensa aikana koittamaan.

Brexit kiinnosti myös meikäläistä ennen reissua. Tai lähinnä se näkyykö se mitenkään reissussani. Vastaus on selvä ei. En keksinyt oikein mitään Brexitiin liittyvää. Sitä ei näkynyt lentoasemilla eikä katukuvissa. Sen vähän mitä ehdin paikallisten iltapäivälehtien sivuja lueskelemaan, niin enemmän juttua tuntui riittävän prinssi Harryn ja Meghanin tulevista häistä. Hääparin kuvilla myytiin muuten monessa rihkamakaupassa mukeja, eli turistien rahastus on aloitettu varmaan jo ennen polttareitakin. Jätin itse kyseiset mukit ostamatta. Ostan mieluummin vaikka Väyrys-mukin aamukahvilleni.

Brexitistä olisin kieltämättä halunnut kuulla ja nähdä enemmän. Senhän pelättiin (ainakin jossain vaiheessa) osuvan aika pahasti suomalaisiin metsäyhtiöihin, jotka vievät paljon puutavaraa Brittein saarelle. Enää asiasta ei ainakaan metsäyhtiöiden kohdalla juurikaan puhuta ja itse asiassa UPM rikkoi reissuni aikana all time high lukemat. Osake on lähestulkoon kaksinkertaistunut Brexit-paniikista.

Myös Bitcoin ja futiskulttuuri loistivat poissaolollaan

Sähköautojen tulevaisuuden lisäksi seurasin sivusilmälläni virtuaalivaluuttojen tulevaisuutta. Suomessa ei virtuaalivaluuttojen päälle ole ainakaan ymmärretty, mitä nyt jokaisen Bitcoinin mainitsemisen jälkeen joku herra huumori keksii huudella tulppaaneista. Uutisointikin on vähentynyt selvästi taannoisesta virtuaalivaluuttojen huumasta. Korostan jo tässä vaiheessa etten ole ikinä laittanut senttiäkään kiinni yhteenkään virtuaalivaluuttaan, enkä luultavasti aivan hevillä laita tulevaisuudessakaan.

Reissun ainoat Bitcoin-huomioni tein metron mainoksissa, joissa paikallinen välittäjä mainosti mahdollisuutta sijoittaa tämän kautta Bitcoiniin sekä muihin virtuaalivaluuttoihin. Näitä mainoksia oli about jokaisessa metrossa ja ne olivat hieman erilaisia keskenään. Alapuolella on kuva yhdestä ottamastani mainoksesta. Eli sanottakoon että aikalailla samanlaisissa kuopissa Bitcoin on myös Lontoossa kuin se on Suomessa. Ravintoloissa ei mainostettu mahdollisuuksia maksaa ruokiaan virtuaalivaluutoilla jne.

Metrosta napattu virtuaalivaluuttojen välittäjän mainos. 

Ehkä suurin pettymys minulle reissussa oli futiskulttuurin olemattomuus lontoolaisessa katukuvassa. Olin siinä uskossa että englantilaiset ovat henkeen ja vereen futisfaneja, ja miten siellä uskalletaan tunnustaa väriä selvästi kovempaa kuin meillä Härmässä. Uskallan väittää että koska tahansa kävelemällä Jyväskylän kävelykadun päästä päähän et voi välttyä näkemästä JYPin logoa jossain yhteydessä. Liekö sitten Lontoo tunnustaa väriä vain pelipäivinä? Käsittääkseni Valioliiga oli ainakin jonkinlaisella tauolla reissuni aikana pääsiäisen vuoksi. Kenties ensi kesän MM-kisojen aikana valko-punaista väriä löytyisi katukuvasta enemmän.

Primark kuritti jälleen lompakkoani

Yhden reissun kohokohdista tiesin jo ennen lähtöä olevan käynti Primarkissa. Minulla on ollut jo vuosia salkussani kohtalainen siivu ruotsalaista muotijätti H&M:ää, joka on viimeisen vuoden aikana ollut tukalissa vaikeuksissa. Minun salkkuni osakkeet ovat rysähtäneet 60 % alas. Jo vuosia halpojen vaatteiden kauppana tunnettu Henkka & Maukka on jäämässä kilpailijoilleen niin kivijalkakaupassa kuin myös nettikaupassa.

Monissa keskusteluissa H&M:n suurena uhkana on mainittu nimenomaan Primark, ja tästä syystä halusin lähteä katsomaan millainen liike on kyseessä. Minkäänlaista kosketuspohjaa minulla ei Primarkiin ollut, sillä suomalaisille lähin Primark taitanee löytyä Hollannista.

Vertailun vuoksi hain hieman lähtöasetelmia Primarkin naapurista katsastamalla H&M:n Lontoon liikkeen. Mielestäni olisi ollut aika ontuvaa verrata jotain Jyväskylän H&M:ää Lontoon Primarkiin. Sehän olisi ollut about sama asia kuin olisi verrannut Pihtiputaan Salea vaikkapa Jumbon Citymarketiin. Kuitenkin Lontoon Oxford Streetin H&M oli melko samanlainen ilmestys kuin Suomen H&M:n myymälät. Eron huomasi lähinnä siitä että hintalapuissa komeili €-merkinnän sijaan £. Vaatteiden hintatasokin oli mielestäni aika lähellä Suomen Henkka & Maukkaa, toki eri valuutta hieman vaikeutti vertailua.

Tämän jälkeen oli hyvä lähteä samalla kadulla sijainneeseen Primarkiin. Itse asiassa Oxford Streetin molemmissa päissä oli omat Primarkinsa, eli samalle kadulle oli onnistuttu asettamaan peräti kaksi myymälää. Noh, itse asiassa myös ruotsalainen toverinsa oli tiputtanut kolme liikettä samaiselle kadulle. Ensivaikutelma Primarkista oli kuin olisi astunut Suomessa Stockmannin Hulluille Päiville. Porukkaa oli aivan vietävästi, kenties osittain johtuen myös pääsiäisen pyhistä. Neliöitä kaupassa oli varmaan 2-3 kertaa mitä edellisessä H&M:n liikkeessä oli. Väenpaljoudesta johtuen Primark oli selvästi epäsiistimpi kauppa. Sovitettuja vaatteita löytyi vähän sieltä ja täältä ja pöydillä olevat vaatteet olivat aika myllättyjä. Toki suuri henkilökunta-armeija yritti parhaansa mukaan pitää paikat siistinä. Henkilökuntaa Primarkissa oli varmaan saman verran kuin Prismassa ruuhka-aikana, eli vaatekaupaksi todella paljon.

Primarkin hinnat olivat selvästi H&M:ää halvemmat. Laadusta en osaa sanoa vielä yhtään mitään, mutta eivätpä nämä halvat rättikaupat sillä laadulla kilpailekaan. Jonkun verran tuotteita katseltaessa löytyi jo valmiiksi likaisia tai rikkinäisiä vaatteita, mutta nämä viat ovat varmasti voineet tulla ihan sovitusrumban yhteydessäkin.

Meikäläinen innostui Primarkin halvoista hinnoista sen verran että varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni poistuin vaatekaupasta kantaen kaksin käsin omia ostoksiani. Ostoskoriini päätyi 10 kpl sukkia, kolmet alushousut, neljä t-paitaa, kahdet farkut, uimashortsit, parit keittiöpyyhkeet, kauluspaita ja kevättakki. Koko läjästä köyhdyin £ 63,7 eli tutussa valuutassa noin 72 euroa. Jos Primark on tullut minulle kalliiksi tuhoten H&M:n osakekurssia, niin nyt se iski osakesalkkuni lisäksi suoraan lompakkooni. Noh, sainpahan varmaan parin vuoden vaateostokset kertarykäisyllä pois alta.

Väenpaljoudesta voisin vielä mainita että jonottamiseen kannattaa kaupassa asioivien varautua. Naisten sovituskoppijonossa saattoi viettää helpostikin puoli tuntia, vaikka sovituskoppeja oli varmaan 40-50 kpl. Samoin kassajonojakin syntyi, vaikka ympäri kauppaa oli varmaan 4-5 eri kassatiskiä. Jokaisella tiskillä oli muuten 12-18 eri kassapaikkaa. Eli siis parhaimmillaan kaupassa saattoi ostoksia piippailla lähes sata eri kassatyöntekijää. Meikäläisen vierailun aikana kassoja oli töissä avoinna vähintään 50 kpl. Jonotus meni sellaisella periaatteella, että numerotaulu ”arpoi” aina jonon ensimmäiselle asiakkaalle vapaan kassan. Näin jonot saatiin pidettyä edes jonkinlaisessa nuhteessa.

Lontoon pörssi ja finanssikeskus

No pitihän se myös Lontoon finanssikeskus käydä katsomassa. Tämä oli niitä nähtävyyksiä jotka suunniteltiin käytäväksi jo ennen reissua. Tosin koska tiedossa oli pääsiäinen, osasin jo asennoitua siihen että meklarit ovat popsimassa mämmiä paikallisen Juha Miedon kanssa. Seutu oli pitkäperjantain jälkeisen lauantain aikana aika autiota, mutta nähtävää rakennuksissa riitti silti.

Minulla itselläni ei ole mitään kontaktia Lontoon pörssiin tai sen osakkeisiin. Koskaan ei ole ollut oikeastaan edes lähellä sijoittaminen Britanniaan. Lonkalta en osaa edes heittää mitään mielenkiintoisia paikallisia yhtiöitä. Joskus taisin hieman vilkuilla British-American Tobaccon osaketta, mutta sekin jäi ostamatta. Lontoon pörssissähän on käytössä ylimääräinen vero, leimavero. Se tarkoittaa käsittääkseni sitä että oston ja myynnin yhteydessä maksat veroa 0,5 % kauppahinnasta. Lisäksi voisin mainita eräänlaisena knoppitietona brittiläisistä osakkeista, että paikallinen osinkokulttuuri on jälleen kerran hieman erilainen kuin muualla. Siellä osinko maksetaan kahdesti vuodessa, mutta mielestäni vähän hassusti 2/3-osaa osingoista maksetaan keväällä ja 1/3-osa syksyllä. En tiedä mikä tämän käytännön idea ja historia on.

Kuvassa (ilmeisesti) yksi Lontoon pörssin sisäänkäynneistä. 

Lontoon pörssin pyöröovilla tuli käytyä kuvat räpsimässä. En tiedä olisiko arkipäivänä minulla ollut mitään asiaa sisään muutenkaan. Meikäläinen on muuten pitkän linjan pörssien ulko-ovien ihmettelijä. Joskus olen käynyt Fabianin kadulla katsomassa Helsingin pörssiä, mutta tuolloinkin ovet olivat viikonlopun vuoksi lukossa. Helsingin pörssin ovia kävin kolkuttelemassa ehkä hieman ironisesti tuulitakissa, mutta nyt Lontoossa liikuin tuoreessa Primarkin kevättakissa. Lisäksi yksi hauska yksityiskohta Lontoon pörssistä oli, että se sijaitsi käytännössä kahden kirkon välissä. Ainakin kurssikeinottelijat voivat puhua sielunsa puhtaiksi näppärästi kotimatkalla.

Finanssialueella oli lukuisia kansainvälisiä pankkeja aivan julmetun isoine konttoreineen. Ne olivat sen kokoisia laitoksia, että pankkien taukotilatkin olivat varmaan Jyväskylän Nordean tai Osuuspankin toimitilojen kokoiset. Siellä taisi olla ainakin Bank of American sekä HSBC:n konttorit. Suomesta tuttuja pankkeja reissulla ei juurikaan tullut vastaan.

Lontoon finanssikeskus London Eyesta kuvattuna.

Nopeiden googlauksien perusteella Lontoon finanssikeskus on yksi maailman vanhimmista finanssikeskuksista. Siellä oli sekaisin sekä erittäin vanhoja ja tyylikkäitä rakennuksia, sekä samalla nostokurjet kasasivat moderneja ja korkeita rakennuksia alueelle. Yleisestä ilmeestä jo huomasi että alueella taitaa raha liikkua enemmän kuin muualla Lontoossa. Finanssikeskuksen alueella ei roskia ollut läheskään yhtä paljon kuin muualla, sekä kaikenlaiset tägit ja muut sotkemiset loistivat poissaolollaan.

Englanti ei ollutkaan kehitysmaa

Jyväskyläläinen stand up-koomikko Ismo Leikola heitteli taannoin Englannista läppää jossa naureskeli saarivaltion olevan yksi suuri kehitysmaa. Raippaa tuli niin erillisistä vesihanoista kuin myös väärin päin aukeavista ovista. Vaikka läppä on varmaan täyttänyt jo kymmenen vuotta, kyseinen pätkä pulpahtelee usein pinnalle Englannista puhuttaessa. Itse asiassa parikin kaveria kyseli minulta ennen reissua että ”ootsä nähny sen Ismo Leikolan Englanti on kehitysmaa-videon?” Kyllä olin, mutta myönnetään että katsoin sen ennen reissua vuosien tauon jälkeen vielä varulta uusiksi.

Positiivinen yllätys oli ettei Englanti ollutkaan niin paha kehitysmaa kuin monet olivat kommenteillaan antaneet ymmärtää. Esimerkiksi Leikolan parjaamia erillisiä vesihanoja näin reissun aikana yhden ainoan, senkin jonkun kahvilan vessassa. Ovien kanssa tuli kyllä sählättyä sitten oikein kunnolla. Muistan yhden kerran kun olin poistumassa hotellin respasta ulos illalla ja vaistomaisesti yritin työntää ovea auki ulospäin. Kun ovi ei auennut, aloin jo roplaamaan lukkoa kuvitellen että näin iltahämärillä hotellin ovi on lukossa. Pienen tuhraamisen jälkeen joku vinkkasikin jo minulle että ”Excuse me, sir” jonka jälkeen tajusin kokeilla toista suuntaa. Noh, mitäpä pienistä.

Jos jotain tuotetta tai palvelua pitäisi meikäläisen lähteä kauppaamaan Briteille, kauppaisin varmaan ovia ja ikkunoita. Siellä jos jossain voisi varmaan käyttää termiä ”tulee rahaa ovista ja ikkunoista”, sillä niissä olisi valtavasti kehittämisen varaa. Esimerkiksi pienen hotellihuoneemme ikkuna lonksui kuin mummon hammas. Ikkunassa oli varmaan sentin verran löysää, joten ei ihme ettei huoneessa pysynyt lämpö vaikka patteri olikin täysillä.

Samoin ilmanvaihto oli aika huonolla tolalla. Ymmärtääkseni Briteissä ei normaaleissa asunnoissa ole oikeastaan minkäänlaista koneellista ilmanvaihtoa, vaan ikkunoita pidetään auki mikäli ilma vaikuttaa tunkkaiselta. Kieltämättä Lontoon katujen keväinen ilma hakkasi aika selvästi hotellihuoneen ilman yön jäljiltä.

Loppupäätelmiä vino pino

Mitä näistä tekemistäni havainnoista keskiverto piensijoittaja sitten kostuu? Ei varmaan yhtään mitään. En siis suosittele tekemään tämän blogikirjoituksen perusteella mitään peliliikkeitä salkkuun. En suuntaan tai toiseen. Mutta suosittelen kyllä silti ihmisiä pitämään silmiä kaduilla auki ja matkustamaan joskus ulos itselle tutuista ympyröistä. Tuttuja ympyröitä seuraamalla voi saada vääristyneitä kuvia asioiden suosiosta. Esimerkiksi vielä kymmenisen vuotta sitten pelkästään kotimaassa silmiä auki pitämällä olisi voinut tehdä johtopäätöksen että 99 % maailman puhelimista on Nokian valmistamia.

Matkustaminen avartaa myös ilman sijoittamisen pohdiskeluakin. Minä ainakin nautin täysin rinnoin reissustani. Matkan aikana suhde matkailuun muuttui aika paljon. Luultavasti enää pidempien reissujen väliin ei ehdi tulla taas 15 vuoden katkoa. Yksi helkkarin hyvä asia minulle oli myös mobiilidatan katkeaminen. Olen huomannut miten älypuhelin liimautuu käteeni aivan liian usein päivän aikana. Suurin osa nettiajasta menee vieläpä aivan turhaan paskaan, tyyliin iltapäivälehtien selailuun. Kun Lontoossa minulla ei ollut jatkuvasti käytettävissäni nettiä, ehdin paljon enemmän keskittyä itse reissuun. Kenties myös siitä syystä matka rentoutti poikkeuksellisen paljon.

Matkan jälkeen olenkin hieman perehtynyt lisää H&M:n nykytilanteeseen. Mietin yhä vakavammin mitä tehdä noille sadalle yhtiön osakkeelle salkussani. Aiemmin olen kuvitellut että H&M ottaa pataan lähinnä nettikaupassa, mutta Primark osoitti että myös kivijalassa joutuu oikeasti kilpailemaan. Tällä hetkellä Primark toimii lähinnä suurissa Euroopan kaupungeissa, mutta mitä käy jos yhtiö joskus lähtee investoimaan Pohjoismaihin, Aasiaan, Pohjois-Amerikkaan? Halpakaupan suurena ongelmana on se, että halvinta ostavat asiakkaat eivät ole uskollisia merkille, vaan sille hinnalle. Kun joku myy omaa tuotettaan vielä halvemmalla, kaikkoavat ostajat sinne halvimpaan.

Se sijoittamisesta. Jos joku nyt pelkäsi että mietin koko reissun ajan sijoituksiani 24/7, niin joudun tuottamaan pettymyksen. Oli siellä reissussa paljon nähtävää mistä en keksinyt mitään sijoitusläppää. Madame Tussaudsin vahakabinetti, London Eye, Buckinghamin palatsi, Lontoon tiedemuseo, Big Ben (joka tosin oli remontissa), Hyde Park ja Tower Bridge. Kaikki nämä tuli nähtyä ja koettua.

En ole vielä varannut seuraavaa matkaa ulkomaille, mutta eiköhän sellainen tule vielä tehtyä. Seuraava maa voisi olla ehkä Saksa. Sieltä jos jostain saa varmaan kuvan autoilun tulevaisuuden trendeistä. Seuraavaksi kirjoittaja matkustaa kuitenkin lähiaikoina Helsinkiin, josta tuliaisena saadaan toivottavasti uusi blogikirjoitus. Pysykää siis kuulolla!

Jopa kymmenien prosenttien alennus vakuutuksistasi?

Ota ilmainen Bank Norwegianin luottokortti ja kerää itsellesi cash points -pisteitä

Sijoita osakkeisiin alk. vain 3 € kuluin

Kokeile Nextoryn e- ja äänikirjoja 14 päivää maksutta

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

Seuraa blogia Facebookissa:

10 kommenttia kohteessa “Peter Lynchin jalanjäljissä Lontoossa

  1. OsinkoInsinööri says:

    Brexit ei välttämättä näy kovin hyvin katukuvassa, mutta käsittämättömän vaikeaksi se on tehnyt yksinkertaisia asioita. Esim. firmassani on yksi Lontoossa työskentelevä henkilö, joka on kotoisin Irlannista. Ennen brexittiä oli hänen mahdollista työskennellä Lontoossa ilman mitään ongelmaa. Nyt brexitin jälkeen hänen täytyy hakee viisumia työskennelläkseen Lontoossa. Nähtäväksi jää miten hänen käy.
    Brexitin takia myös European Medicines Agency (EMA) joutuu vaihtamaan maata Alankomaihin, joka tulee hidastamaan lääkkeiden myyntilupien jne saamista.
    Kuulemani mukaan myös Iso-Britanniassa olevat merkittävän kokoiset pankit harkitsevat muuttoa mm. Frankfurtiin brexitin takia.
    Myös Brexitin vaikutus lääkeyrityksiin on lukemisen arvoinen: https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-03-15/drugmaker-glaxo-sees-up-to-100-million-in-initial-brexit-costs

    Kiitos loistavasta kirjoituksesta taas! 🙂

    • RJW says:

      Kiitokset sinulle linkistä. Brexitiä olen itse seurannut lähinnä metsäteollisuuden näkökulmasta (jostain kumman syystä, heh). Sen vuoksi on hyvä saada tietoa Brexitin vaikutuksista myös muilta aloilta. Täytynee joskus lukaista tuo linkkisi, vaikka en eurooppalaisia lääkefirmoja omistakaan.

  2. Sijoitus Buffetti says:

    Hauska tarina sijoittamisen jopa matkailua piristävästä vaikutuksesta! Onko kukaan muuten törmännyt hyvään analyysiin Otiksen liiketoiminnasta? Kiinnostaisi verrata Koneeseen kun usein arviot siitä ovat Suomessa aika samankaltaisia.

    • RJW says:

      Hassu homma kyllä ettei Otiksesta koskaan vouhkata mediassa. Yleensähän kotimaiset yhtiöt ja heidän pahimmat vihollisensa (esimerkiksi taannoin Nokian vuoksi Apple (iPhone)) perataan läpi säännöllisin väliajoin. Sen sijaan Koneen vihulaisista ei liiemmin kirjoitella ollenkaan. Nyt kun Koneen kasvu alkaa pikkuhiljaa hyytymään, niin voisi varmaan joskus perehtyä tarkemmin myös kilpailijoiden nykytilanteeseen.

  3. Kempomatti says:

    Aika jännä tosiaan ettei OTISta mainita kun puhutaan KONEesta. Joskun Koneesta jonkin yritysesitelmän tehneenä muistelisin että Otiksen markkinaosuus on selvästi suurempi kuin koneella. Kiina on myös Otikselle varmasti suuri markkina kuten Koneelle. Jokohan kiinalaiset ovat asettaneet tullit hisseille?

  4. Kempomatti says:

    Vielä tuli mieleen H&M sijoituksesi. Itse en ketjusta tiedä juurikaan, mutta oma havaintosi yhtiön tilanteesta ja se että ostit kilpailijan tuotteita taitaa kertoa jotain. 😉 Itse suunnittelin sijoittavani kotimaiseen halpakauttaketjuun, mutta työpaikaltani seurattuani ko. myymälän asiakasvirtaa ja se etten itse ehkä ostaisi tokikselta kalliilla "halpatavaroita" sai minut luopumaan sijoituspäätöksestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.