Tämä on nyt ensimmäinen blogikirjoitus, jota kirjoitan täysin uuden blogin päälle. Kuten marraskuun alussa teille vihjaisin, olen työstänyt blogin täydellistä uudistamista jo elokuusta asti.

Työtunteja tähän olen polttanut noin 150, ja homma on vieläkin julkaisusta huolimatta kesken. Tavoitteenani on saada kaikki uudistukseni maaliin vuoden loppuun mennessä. Eli tänne on tulossa vielä vähän lisää matskua blogin kylkeen.

Tässä kirjoituksessa kerron teille siitä, miksi halusin vaihtaa blogini Bloggerista WordPressin päälle sekä mitä tämä muutos oikein tarkoittaa minun vaurastumiseni näkökulmasta.

Sijoitusblogi osingot

Jatkossa tehokkaampaa kirjoittamista

Suurin syy siirrolle oli oman työkuormani helpottaminen. Blogger on ilmainen blogialusta ja se alkoi näkyä blogin kasvettua isoksi. Tiettyjä asioita joutuu tekemään ”purkkapatentein” ja vaikean kautta, eikä ison blogin hallitseminen ole enää kovin helppoa.

Olen viime aikoina huomannut, miten blogin ylläpitämisestä enää vain pieni osa menee itse uuden sisällön kirjoitustyöhön. Ajastani varmaan lähemmäs puolet menee vanhojen tekstien korjaamiseen, sivuston kehitystyöhön, hakukoneoptimointiin ja erilaiseen viestintään.

WordPress on käynyt alustana minulle tutuksi vuoden 2019 aikana, sillä olen päässyt työskentelemään sen parissa päivittäin. Kun päivät ropailee WordPressiä ja illalla kotona Bloggeria, olo oli vähän kuin taannoin autokoulussa. Kun pääsit hetkeksi ajamaan ihan oikeaa autoa, ei mopedilla tehty kotimatka enää tuntunut oikein miltään.

WordPress mahdollistaa antaa minulle paljon enemmän käsiä muokata tätä blogia haluamaani suuntaan ja toteuttaa erilaisia temppuja. Tämän kautta voin vaikuttaa enemmän esimerkiksi blogini löydettävyyteen hakukoneissa, helpottaa lukijan liikkumista blogin sisällä, käyttää hyväkseni erilaisia lisäosia tai tehdä lukuisia muutoksia yhdestä paikkaa.

Näistä luettelemistani asioista erityisesti viimeinen tulee säästämään aikaani, joka toivottavasti näkyy jatkossa ahkerampana uuden sisällön tuottamisena.

Paljon erilaisia työvaiheita

Jos joku muu Bloggerin käyttäjä miettii nyt blogin siirtämistä Bloggerista WordPressin päälle, suosittelen toimimaan mahdollisimman nopeasti. Mitä isompi blogi sinulla on, sitä enemmän työtä muutossa tulee.

Minulla oli siirrettävänä 185 julkaistua blogikirjoitusta, ja olihan urakassa omat haasteensa. Näistä suurimpana oli ehkä se, että kun vanha blogi oli pystyssä koko ajan muuton aikana. Jouduin sulkemaan kommentoinnin vanhaan Blogiin marraskuun alussa, ettei yksikään kommentti jäisi ”välille”.

Kaikkiin 185 blogikirjoitukseen tein meta-kuvaukset, otteet, focus keyphrasen, uudelleenohjaukset, url-rakenteet, artikkelikuvat jne. Puhumattakaan siitä, että Bloggerin puolella HTML-koodi oli välillä todellista spagettia, joka vaati rankkaa siistimistä.

Yksi itselleni mielenkiintoisimmista oli uuden logon suunnittelu, sekä yleinen ulkoasun viilaus. Logon tekeminen oli yllättävän nopeaa, mutta värejä hinkkasin todella paljon. Tämä lopulta valittu sininen oli ehkä kuudes eri väri, joka sivuilla ehti pyöriä.

Jatkossa blogin ylläpito rasittaa lompakkoani

Kuten kaikki tietävät, kivat jutut eivät ole koskaan ilmaisia. Sen lisäksi että käytin blogin rakentamiseen paljon aikaa, käytin siihen myös rahaa. Ja käytän myös jatkossa, sillä siirsin blogin ilmaiselta palvelimelta maksulliselle palveluntarjoajalle.

Olen nyt blogitienestieni suhteen hieman uudenlaisessa tilanteessa. Jatkossa blogin ylläpito siis maksaa minulle rahaa, kun ennen jokainen blogista tienattu euro on ollut puhtaasti kotiin päin.

Ryhdyin vuosi sitten toiminimiyrittäjäksi, ja se on laittanut minut miettimään vähän enemmän tuloja ja menoja. Aiemmin olen ollut luonteeltani sellainen, että vältän kaiken maailman kuluja viimeiseen asti. Sen vuoksi vetelinkin hampaat irvessä ilmaisella Bloggerilla maksamatta yhtään mistään. ”No mutku säästäminen!

Jossain vaiheessa kuitenkin aloin pohtimaan asiaa siltä kannalta, että paljonko minulta jää saavuttamatta tuloksia, kun nuukailen blogini kanssa. Käytän tähän blogiin vuodessa jotain 750-1000 työtuntia, joten miksi ihmeessä pihistelen asiassa, jonka kanssa toimin päivittäin useita tunteja?

Minulla on jäänyt aivan varmasti erilaisia asioita piippuun nuukailun myötä. Jokunen blogiin liittyvä yhteistyökuvio on saattanut jäädä saamatta blogin mitättömän ulkoasun myötä. Ulkoasu antaa blogista tietyn ensivaikutelman, ja vanha ulkoasu ei varmasti houkutellut uutta lukijaa liikkumaan sivulla.

Samoin blogien lukijoiden on luultavasti ollut vaikea navigoida vanhalla sivustolla, jolloin he viettävät vähemmän aikaa sivustollani.

Blogin kirjoittamisella nopeammin taloudelliseen riippumattomuuteen?

Paljastan teille nyt yhden suurimmista tavoitteistani taloudellisen riippumattomuuden lisäksi. Haaveenani olisi saada bloggaamisesta tai kirjoittamisesta itselleni sellainen tulonlähde, jotta elättäisin itseni puhtaasti sen avulla.

Tavoite on kova, ja minulla on siihen vielä pitkä matka. Tällä hetkellä bloggaaminen tuo minulle ihan mukavaa tulovirtaa, itse asiassa tienaan sen avulla jo enemmän kuin osingoista. Mutta siihen on vielä pitkä matka, että uskaltaisin heittäytyä puhtaasti kirjoittamisen varaan.

Jos ei koita, ei tunnetusti voita. Olisin voinut jatkaa junnaamista ”nollabudjetilla” jatkossakin, mutta miksi tekisin sen? Näkisin asian pikemminkin siten, että tämä on sitä kuuluisaa väärässä paikassa säästämistä, joka tulee lopulta maksamaan minulle vaihtoehtoisia väyliä.

Olen jo nyt onnistunut saamaan tämän blogin avulla itselleni paljon hyvää, joista ehkä suurimpana saavutuksena työpaikkani. Silloin kun vajaat kolme vuotta sitten aloin kirjoittamaan, en olisi ikinä uskonut, että kirjoittaminen voi vaikuttaa omaan työllistymiseeni.

Ainakin jotain hyvää tästä muutoksesta tulee aiheutumaan, sillä teen parhaillaan tästä blogialustan muutoksesta opinnäytetyötä. Mahtavaa saada aihe, joka oikeasti kiinnostaa itseä. Samalla voin yhdistää niin kirjoittamisen, työn ja opiskelun. Käytetään oma aika tehokkaasti.

Mitä mieltä muuten olet blogin uudesta ulkoasusta? Heitä kommenttia tulemaan!

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Uudistin blogin aikaa ja rahaa säästämättä – miksi ihmeessä?

  1. Heikki Parviainen kommentoi:

    Uusi ilme näyttää hyvältä ja sisältö on varmaankin tutun laadukasta. Onnea yritykseen tienata blogilla elanto.

    • RJW kommentoi:

      Kiitos Heikki! Uskoisin sisällön nyt jopa parantuvan, sillä alusta kirjoittamiselle on valovuoden edellistä alustaa edellä. Nyt kun ei enää pala aikaa Bloggerin ongelmanratkaisuun, jää itse kirjoittamiselle enemmän aikaa. Kiitokset myös tsempeistä! Tavoite on kova, mutta niinhän ne aina pitää ollakin. Näkisin tämän tavoitteen toteutumisen kuitenkin olevan lähempänä, kuin toisen tavoitteeni, eli taloudellisen riippumattomuuden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *