Uuden vuosikymmenen kovin juttu piensijoittajan kannalta on Nordean Osakesäästöpäivä. Vuoden alussa lanseeratun osakesäästötilin* mukaan nimensä saanut Osakesäästöpäivä on tulevana vuonna jokaisen kuukauden 15. päivä. Tuolloin kaikki ostot vaihtuvilla markkinapaikoilla ovat euron kappale.

Parasta tässä kampanjassa on se, että kamppis koskee niin osakesäästötilejä kuin myös perinteisellä arvo-osuustilejä. Jotkut lukijat ehkä muistavat kertomukseni osakesäästötilin haittapuolista ja miksi en OST:tä koskaan avannut, mutta kiitos arvo-osuustilien mukanaolon, voin silti hyödyntää Osakesäästöpäivää.

Tunnetusti erilaiset alennetuilla kaupankäyntikuluilla varustetut kampanjat ovat uponneet piensijoittajille kuin Tokmannin ilmaiset ämpärit suomalaisille. Sen vuoksi ajattelin raapia muutaman sanan myös Osakesäästöpäivästä tässä blogissa.

Nordea Osakesäästöpäivä kokemuksia

Kahden salkun taktiikalla – Nordnet ja Nordea käytössä

Pidempään blogia seuranneet tietänevät, että minulla on kaksi erillistä osakesalkkua, joiden sisällöt näet täältä. Olen samaan aikaan sekä Nordean että Nordnetin asiakas. Koska näillä kahdella välittäjällä on melko erilainen hinnoittelumalli, mahdollistuu vähän erilaisten sekä eri kokoisten toimeksiantojen tapahtuminen asiallisin kaupankäyntikuluin.

Nordnetissa minulla on isompi ”pääsalkku”, joka on ollut minulla vuodesta 2012 asti. Nordean puolella pidän pienempää pääasiassa kotimaisiin osakkeisiin keskittyvää salkkua, ja se on nähnyt päivänvalonsa vuonna 2017. Tässä blogikirjoituksessa pohdiskelin hieman kahden salkun taktiikkaa.

Olen joskus vitsaillut käyttäväni kahden salkun kanssa niin sanottua Keskisen kyläkauppa -strategiaa. Tuurin kyläkaupan slogan joskus 20 vuotta sitten oli, että sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan. Nordean prosenttihinnoittelu antaa mahdollisuuden ostaa vähän pienempiäkin eriä, kun taas Nordnetin kiinteä palkkio innostaa sijoittamaan vähän isompia könttiä kerralla.

Käytännössä olen siis saattanut tankkailla Nordean puolella tiettyjä yrityksiä pitkin vuotta ja vähän kevyemmin perustein. Sorrun usein siihen virheeseen, että minun tekee pahaa ostaa lisää sellaisia osakkeita, joita olen joskus aiemmin saanut halvemmalla.

Koska Nordean puolella prosenttihinnoittelu mahdollistaa pienetkin ostot, niin olen tankkaillut esimerkiksi Harviaa tasaisin väliajoin. Tämä on ollut onnistunut liike ainakin näin reilun vuoden otannalla, sillä saunavalmistajan osake on kirinyt tasaista vauhtia kohti kattoa.

Nyt kahden salkun strategiassa on yksi mukava lisäetu; voin hyödyntää myös sekä Nordean että Nordnetin kampanjoita. Nordnetin kampanjat ovat tunnettuja varmaan kaikille suomalaisille piensijoittajille, mutta myös Nordea on kirinyt tällä saralla viime vuosina.

Ensimmäinen Osakesäästöpäivä meni – mitä ostin?

Osakesäästöpäivää vietetään aina kuukauden 15. päivä, eli tämä tarkoittaa sitä, että tammikuun päivä ehti jo olla ja mennä. Tammikuun kohteena oli tuttu ja turvallinen Helsingin pörssi, eli kaikki kotimaan pörssin ostokset sujuivat maksimissaan eurolla per toimeksianto.

Kuten jotkut ehkä muistavat vuoden 2020 tavoitteistani, minulla on yhtenä tavoitteena tänä vuonna päästä eroon käteisestä. Tarkoitus olisi siirtää Svea Ekonomissa ja Instabankissa sijaitsevat käteistalletukset pikkuhiljaa osakemarkkinoille. Tästä syystä lähin ihan kunnolla mukaan Osakesäästöpäivän kampanjaan.

Tammikuun Osakesäästöpäivänä Nordean salkkuni koko lähes tuplaantui. Tein sinne seuraavanlaiset kaupat:

  • Admicom 6 kpl, 70,00e
  • Nokian Renkaat 24 kpl, 27,05e
  • Sampo 12 kpl, 39,34e
  • UPM, 30 kpl, 29,08e

Kaikki ostoni olivat jo entuudestaan omistamiini yhtiöihin, eli uusia tuttavuuksia ei salkkuuni nyt eksynyt. Kokonaisuudessaan sijoitin yhtenä päivänä reilut 2400 euroa pörssiin.

Admicomia ostin ensimmäistä kertaa lähes tarkalleen vuosi sitten, kun halusin päästä osallistumaan Admicomin yhtiökokoukseen. Näin jälkikäteen pakko harmitella sitä, etten ostanut silloin enempää kuin hikiset 4 kpl osakkeita. Admicom on hurjaa vauhtia kasvava yritys ja osakekurssi liki kolminkertaistui vuoden aikana.

Nokian Renkaat ja Sampo ovat minulle tuttuja yhtiöitä jo pidemmältä ajalta. Näistä Sampo on tällä hetkellä itse asiassa salkkuni toiseksi suurin omistus. Molempia yhtiöitä yhdistää se, että ne ovat salkussani hieman pakkasella. Vielä viimeisimmän oston jälkeenkin Sampojen keskikurssi on yli 40 euroa sekä Noksun Rinkuloidenkin yli 30 euroa.

Viimeisenä tapahtui eräänlainen ympyrän sulkeutuminen, kun ostin ensimmäistä kertaa UPM:ää sitten vuoden 2012. Tuolloin Umppi oli ensimmäinen osakkeeni mitä ostin. Erilaisista syistä olen vältellyt kaikki nämä vuoden UPM:n lisäämistä, mutta nyt koin olevan hyvä sauma lähteä taas kasvattamaan osuuttani yhtiössä.

Mietin myös pitkään metsäkonevalmistaja Ponssen ostamista, sillä siinä on sellainen yhtiö, jota haluan jossain vaiheessa omistaa jonkinlaisen siivun. Jätin kuitenkin vieremäläiset odottamaan vielä toista kertaa.

Osakesäästöpäivä vuonna 2020 – miten etenee?

Seuraavan kerran euron ostoksia tehdään helmikuussa, jolloin 15. päivä osuu sattumalta lauantaille. Tarkkaa päivää ei ole ainakaan minulla tiedossa, mutta jos sinä tiedät sen, niin pistä kommentteihin parempaa tietoa tulemaan.

Sen verran tiedän kuitenkin, että tällä hetkellä käynnissä on jonkinlainen äänestys seuraavasta markkinapaikasta. Äänestykseen pääset tästä linkistä.

Osakesäästöpäivä Nordnet 2020

Äänestin itse USA:n markkinoita, sillä Jenkki-ostot ovat Nordnetin puolella suht suolaiset 15 euroa kappale. Toki Nordean kampanja ei aivan täysin ratkaise tätä ongelmaa, sillä olen jo aiemmin turhautunut Nordean valuuttatilien olemattomuuteen.

Nordean kautta kannattaa ostaa ensisijaisesti osinkoa maksamattomia yrityksiä, sillä USA:sta tulleet osingot tulevat toistuvien valuutanvaihtojen vuoksi melko kalliiksi. Nordnetin puolella taas valuuttatilin olemassaolo kannustaa ostamaan dollari-osinkoja maksavia firmoja heidän kauttaan.

Sitä en tuossa äänestyksessä tiedä, että kuinka tosissaan Nordea sitä tulkitsee. Tuohon äänestykseen on unohtunut sellainen kukkanen, että sinne voi tykittää rajattomasti ääniä. Saa nähdä koska herra huumorit innostuvat äänestämään täydellä raivolla Kanadaa Kummeli-sketsin hengessä.

Nordean osakesäästöpäivät vuonna 2020

Tämä kappale on lisätty paria viikkoa blogikirjoituksen alkuperäisen julkistamisen jälkeen, kun Nordea julkaisi vuoden 2020 loput Osakesäästöpäivät. Ilmeisesti edellisessä kappaleessa käsittelemä äänestys oli vain suuntaa antava koko vuodelle, eikä niinkään seuraavan kampanjan kohde.

Jos olet kiinnostunut tietämään milloin Nordea tarjoaa Osakesäästöpäiviä ja mikä pörssi on kyseessä milloinkin, vastaukset löytyvät alapuolelta:

Nordea Osakesäästöpäivä 2020
Lähde: Nordea

Tässä kampanjan sisältö vielä tekstimuodossa, jos joku etsii päivämääriä hakutyökalujen avulla:

  • 15.1.2020: Nasdaq Helsinki
  • 14.2.2020: Yhdysvallat, Nyse / NASDAQ / Amex
  • 13.3.2020: Ruotsi, NASDAQ Stockholm / First North Stockholm / Spotlight
  • 15.4.2020: Saksa, Xetra
  • 15.5.2020: Iso-Britania, Lontoo LSE
  • 15.6.2020: Norja, Oslobörs
  • 15.7.2020: Kanada, Toronto (TMX)
  • 14.8.2020: Alankomaat, Euronext Amsterdam ja Viro, NASDAQ Tallinn
  • 15.9.2020: Ranska, Euronext Paris
  • 15.10.2020: Ruotsi, NASDAQ Stockholm / First North Stockholm / Spotlight
  • 13.11.2020: Yhdysvallat, Nyse / NASDAQ / Amex
  • 15.12.2020: Nasdaq Helsinki.

Itse olen erityisen kiinnostunut helmikuun USA-päivästä, huhtikuun Xetra-päivästä, elokuun Alankomaista, sekä toistamiseen järjestettävistä marraskuun USA- ja joulukuun Suomi-päivistä. Katsotaan ajan myötä mitä salkkuuni tarttuu.

Loppupäätelmät: Osakesäästöpäivä kannustaa pitkäjänteiseen sijoittamiseen

Annan Nordealle hyvät pisteet tästä kampanjasta, sillä ”säännöllinen kampanja” kannustaa pitkäjänteiseen sijoittamiseen, joka on tunnetusti yksi parhaista keinoista vaurastua tavalliselle tallaajalle.

Itse asiassa Nordean nykyinen hinnoittelumalli kannustaa sekin pitkäjänteiseen sijoittamiseen. Mikäli teet yhdenkin maksullisen kaupan kvartaalin aikana, sinulla ei mene salkun säilytyksestä kuluja. Sen sijaan kuluttomia kampanjoita ei tähän lasketa. Osakesäästöpäivän euron toimeksiantokulun ansiosta kampanjaan osallistuminen vapauttaa sinut säilytyspalkkioista. Varmistin tämän asian itse Nordealta tätä kirjoittaessa.

Jos Nordealla olisi käytössään valuuttatili ja ulkomaisista valuutoista valuvista osingoista ei menisi niin paljoa kuluja, olisi kampanja suorastaan täydellinen. Koska sitä ei kuitenkaan ole, laskee arvosanani tasolle ”hyvä”.

Toivon itse näkeväni tulevan vuoden aikana kampanjat Helsingin ja USA:n lisäksi ainakin Saksasta sekä vähän eksoottisempana kohteena Alankomaat. Saksasta minua houkuttaisi ostaa joko minulle jo tuttua Münich Re:ta tai autovalmistajia. Alankomaista taas kiinnostusta herättäisi monialayhtiö Unilever, jota omistan jo Jenkki-pörssin kautta.

Mites muut, olitteko te mukana Osakesäästöpäivässä?

Ps, käy tykkäämässä Inssin osingot -sijoitusblogista Facebookissa.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Välittäjäsota: Nordnet vs Nordea
Vielä ehdit välttää kampanja-ansan
Viiden pankin taktiikalla

Säästötili 0,8 %:n korolla ilman riskiä

Ota ilmainen Bank Norwegianin luottokortti ja kerää itsellesi cash points -pisteitä

Sijoita osakkeisiin alk. vain 3 € kuluin

Kokeile Nextoryn e- ja äänikirjoja 14 päivää maksutta

Kilpailuta verkkokaupat helposti

Kilpailuta sähkösi hetkessä ja säästä rahaa

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

Seuraa blogia Facebookissa:

6 kommenttia kohteessa “Nordean Osakesäästöpäivä kannustaa pitkäjänteiseen sijoittamiseen

  1. Jakke kommentoi:

    Kyllä vain. Telia dippasi sopivasti keskihintani alapuolelle joten nappasin sitä sen verran, että säästin jonkun roposen normihinnoitteluun verrattuna. Minulla on pääsalkku Nordeassa ja sivubisnes Nordnetissa, koska sijoitan päivittäin pieniä summia laajasti hajauttaen. Nordea mahdollistaa tämän.
    Olisin jo siirtänyt kaiken pois Nordnetista, mutta heidän kaupankäyntialustansa + Sharevillen takia pidän siellä Suomi-salkun, jonne lisään kerran pari vuoteen jo olemassaoleviin, lähinnä salkun tuottamia osinkoja.
    Nordnetin hinnoittelu ei vain sovi sijoitustyyliini. Usa-salkku minulla on Nordeassa, en ole pitänyt valuuttatilin puuttumista kynnyksenä. Nordean osakesäästöpäivä on hyvä idea ja muutenkin pankki on terävänä, kuluttomia tarjouksia ym. on säännöllisesti, samaa ei voi enää sanoa Nordnetistä. Ehkä heidän ei tarvitse tosissaan kilpailla ?, ainakin osakesäästötilien perustamisluvut näyttivät, että Nordnet on edelleen piensijoittajan ykkösvalinta. Toki Nordnetin tarjous oli hyvä siihen liittyen, mutta pitää katsoa tarjousta pidemmälle.

    • RJW kommentoi:

      Aika samalta kuulostaa meidän ajatuksemme. Tosin sillä erolla, etten itse viitsi USA:sta haalia osinkoja Nordeaan, sillä jokaisesta osingosta Nordea raapii pienen siivun. Sen minkä ostaessa säästää, Nordea ottaa pikkuhiljaa ajan myötä takaisin ja jossain vaiheessa päästään siihen pisteeseen, että olisi ollut halvempaa ostaa nämä laput Nordnetin kautta.

      Nordnet on tosiaan panostanut nyt paljon osakesäästötiliin, ja epäilen, että sen vuoksi ei tulla hirveästi kampanjoita näkemään arvo-osuustilien puolella. Olen kuitenkin mielelläni väärässä tämän asian suhteen 🙂

  2. Nimetön kommentoi:

    Nordean on ymmärtääkseni tarkoitus julkaista osakesäästöpäivät todella lyhyellä aikavälillä ja mitä luultavimmin muuttaa päivämäärää niin ettei se ole täysin ennakoitavissa. Tämä johtuu siitä, että oletettavasti pyritään välttämään sitä että yksittäisellä päivällä olisi suurta vaikutusta hintoihin ja siten saadaan vältettyä markkinoiden manipuloiminen.

    • RJW kommentoi:

      Joo, varmasti panttaavat tietoa viimeiseen asti, sillä kukapa viitsisi ostaa normaaleilla hinnoilla, jos tietää kampanjan osuvan kohdalle viikon-parin päästä 😀

      Siitä olen kuitenkin vähän eri mieltä, että Nordean kamppiksilla saataisiin mitään markkinoiden manipulaatiota aikaan. Pääasiassa näitä kampanjoita hyödyntävät vain me pienpelurit, ja meidän roposemme eivät osakekursseja hirveästi heiluta suuntaan tai toiseen. Valitettavasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.