Jos minun pitäisi nostaa esille yksi raha-aiheinen uutinen menneeltä viikolta, nostaisin framille Lidlin päätökset poistaa Veikkauksen pelikoneet omista kaupoistaan. Sinänsä aika pieni ja mitätön asia, mutta kuten oikeastaan aina Suomessa uhkapelaamiseen liittyvässä uutisoinnissa käy, aihe saa hyvin nopeasti isosti palstatilaa. Näin kävi tässäkin tapauksessa.

Pelikoneet, uhkapelaaminen ja lottoaminen liitetään jostain kumman syystä helposti suomalaisuuteen. Ehkä se johtuu siitä, että monopolin alla toimiessa rajanveto markkinoinnin ja uutisoinnin välissä on joskus hatara. Hyviä esimerkkiä ovat ne iänikuiset iltapäivälehtien uutiset aiheista katso missä lähimarketissa päävoiton tuonut kuponki pelattiin tai lue mitä tuore lottovoittaja aikoo ostaa voittorahoillaan.

Ajattelin omistaa tämän artikkelin nyt pelikoneille, koska olen kirjoittanut lotosta, uhkapelaamisesta ja pelikoneista mielestäni melko vähän tänne, suhteessa siihen miten typeränä harrastuksena näen niiden pelaamisen. Vaikka pidän pelaamista tällä hetkellä varsin typeränä toimintana, minulla on jonkinlaista historiikkia aktiivisena pelaajana.

Pelikoneet ruokakauppa

Mitä tapahtui?

Torstaina 15.4.2021 kauppaketju Lidl ilmoitti poistavansa kaikki Veikkauksen pelikoneet toimitiloistaan kesän 2021 aikana. Ilmoitus tuli täysin yllättäen, eikä esimerkiksi Veikkaus tiennyt siitä ennakkoon. Tällä tempauksella Lidl tahtoo näyttää suuntaa vastuullisten valintojen kauppana, sillä pelikoneet ruokakauppojen tuulikaapeissa ovat kieltämättä vähän erikoinen ja kyseenalainen veto.

Päätös on Lidlille rahallisesti merkittävä, sillä useiden satojen pelikoneiden poisto tuo miljoonatason loven kaupan tuloihin. Tämä ei kuitenkaan saksalaiskauppaa lannista, vaan he miettivät eurojen sijasta muita asioita.

Meille vastuullisuus on tekoja, ei pelkkää puhetta tai mainoslauseita. On kiistaton tosiasia, että pelaamisesta aiheutuu ongelmia, ja että kauppojen pelikoneilla on oma roolinsa tässä.

Lidlin toimitusjohtaja Nicholas Pennanen

Toistaiseksi Lidl saa tehdä tämän arvovalinnan yksin. Suurimmat kilpailijat S– ja K-ryhmä eivät ole poistamassa pelikoneita omista kaupoistaan. Kesko kommentoikin Twitterissä, että pelikoneet ovat osa kauppojen palvelukokonaisuutta, jota asiakkaat kuulemma odottavat kaupoilta.

Palvelukokonaisuutta vaiko ihan ehtaa rahaa?

Sillä ei ole varmaan mitään tekemistä S- ja K-ryhmän poistohaluttomuuteen, että keskiverto ruokakauppa tienaa yhdestä pelikoneesta keskimäärin 4500 euroa vuodessa. Huomaa myös se, että luku on yhdestä pelikoneesta. Keskiverto ruokakauppa kantaa sisällään kolmea pelikonetta ja isoimmissa peltomarketeissa niitä saattaa olla lähemmäs kymmenen kappaletta rivissä tarjoamassa loputtomia vaihtoehtoja asiakkaiden palvelukokonaisuuteen.

Edellä mainittu 4500 euroa on aika iso siivu, etenkin kun pelikone tuottaa varmasti reilusti enemmän. Eihän Veikkaus tietenkään kaikkia tuottoja kauppiaalle lahjoita, koska koneen ja Veikkauksen kulut tulee kattaa ja jotain pitäisi jäädä sinne yleishyödylliseen toimintaan, millä Veikkauksen toimintaa perustellaan.

Näitä ”mummorullia” on ollut vielä pari vuotta sitten aivan järkyttävä määrä ruokakaupoissa, huoltoasemilla, kioskeilla, ravintoloissa ja muissa yleisissä paikoissa. Tähän aikaan Suomen pelikonekanta on ollut 18 500 yksilöä, eli mitenkään harvinaisesta lajista ei ole voinut puhua. Tuolloin ruokakaupoissa oli näistä koneista peräti 40 prosenttia, eli 7600 pelikonetta.

Sen sijaan viime vuonna (2020) aloitettiin pelikoneiden metsästys, jonka avulla kantaa saatiin pudotettua 40 prosenttia. Tällä hetkellä pelikoneita on Suomessa noin 10 500 kappaletta. Korona-aikakausi vähensi pelaamista, kun koneet lyötiin pandemian hillitsemiseksi osittain kiinni. Varmasti myös nykyinen taloudellinen epävarmuus puoltaa sekin koneiden poiston puolesta.

Peter Kotilainen antoi kasvot tärkeälle asialle

Mikä ihmisiä sitten hiertää pelikoneiden asettelussa ruokakauppoihin? Jokainen meistähän saa itse valita pelaako niitä pelejä vai ei. Yksi yleinen argumentti pelikoneiden puolesta on myös se, että jokainen tekee omat valintansa. Jos sinä et tykkää pelata pelikoneita, se ei tarkoita, etteivätkö muut voisi tykätä siitä.

Ruokakaupoissa on kuitenkin ”pakko” käydä ja pelikoneet sijoitetaan usein heti kassojen jälkeiselle alueelle, jossa etenkin takavuosina teki mieli upottaa kauppareissulta jääneet vaihtorahat takaisin koneeseen. Tilanne ei ole kovin häävi, jos sattuu löytymään taipumusta erilaisiin peliongelmiin. Suomihan on ollut uhkapelaamisen outo lintu, koska liekö missään muualla maailmassa on pelikoneita noin pahasti tyrkyllä yleisissä tiloissa.

Suomessa on arviolta 112 000 peliriippuvaista kansalaista. Kun otetaan huomioon tilanteesta kärsivät lähipiirit, luku kasvaa noin 900 000 suomalaiseen. Luvut ovat erittäin surullisia ja aihe koskettaa meitä monia.

Meikäläisellä on ollut tapana kirjoittaa tässä blogissa usein keskisuomalaisten värilasien takaa, enkä tee nytkään poikkeusta. Tällä kertaa blogissa oman mainintansa ansaitsee jyväskyläläinen salibandyvirtuoosi Peter Kotilainen, joka on viime vuosina tullut rohkeasti ulos ja antanut kasvot peliriippuvuudelle. Jos haluatte lukea Peterin kommentteja enemmän, niin tässä Ylen jutussa aihetta on perattu pidemmän kaavan kautta.

Kotilaisen tarina on aika hurja. Hän on yksi parhaita salibandypelaajia maailmassa, mutta hän on kärsinyt kaukalon ulkopuolella vakavista ongelmista peliriippuvuuden kanssa. Peliriippuvuus alkoi niinkin aikaisin, kuin kahdeksan vuoden iässä ja mistäpä muualta kuin ruokakauppojen peliautomaateista.

Niistä lähikaupan myllyistähän se lähti. Pullorahat pelattiin kolikkopeleihin, eikä kukaan mitään ikärajoja päivystänyt. Kahdeksanvuotiaana sai pelata aivan vapaasti. Samassa rakennuksessa oli veikkauskioski, ja siellä laitettiin pitkävedot ja kenot sisään.

Peter Kotilainen Ylelle 2020

Kotilaisen tarinassa on paljon peliriippuvuudelle tyypillisiä tekijöitä. On ihan aitoa riippuvuutta, eli hommasta ei edes varsinaisesti tykkää, mutta peli vain vetää jostain vastustamattomasta syystä puoleensa. Pelaaminen nielee rahaa ja kavereilta tulee vipattua ajan myötä isojakin summia. Vuoden takaisessa haastattelussa Kotilainen kertoo makselevansa pelivelkoja viisinumeroisen summan edestä.

Lopulta tilanne ratkesi vasta siinä vaiheessa, kun Kotilaisen seura Jyväskylän Happee hyllytti Peterin seuran toiminnasta säbä-kaukalon ulkopuolisten asioiden vuoksi. Tästä lähti tapahtumaketju, jossa mm. jääkiekon puolelta tuttu Marko Jantunen oli mukana jeesaamassa Kotilaista takaisin jaloilleen.

Jantusella oli oman uransa aikana vähän samantapaisia ongelmia elämänhallinnan kanssa, joten hän toimi hyvänä mentorina nuoremman polven urheilijalle. Tässä kohti julkisena muistiinpanona itselleni, että täytynee joskus lukea ”Jarnan” oma elämänkerta Läpi helvetin.

Miten minä olen pelannut?

Kotilaisesta on yllättävän lyhyt aasinsilta meikäläiseen, koska vähän henkseleitä paukutellen ja nimiä pudotellen voin kehua pelanneeni Peterin kanssa lukuisia junioriaikaisia salibandyotteluita, joskaan pelipaitojemme värit eivät ole koskaan mätsänneet keskenään. Ne olivat kovia pelejä Tikkakosken Pallon ja SC Bluesin välillä joskus vuosina 2004-09.

Mainitsen asian siksi, että noihin aikoihin sijoittuvat myös allekirjoittaneen suurimmat seikkailut pelikoneiden maailmassa. Pelatessani salibandya pelikoneet olivat jostain syystä todella isossa roolissa pelireissuillamme. Niitä pelattiin Kotilaisen tyyliin myös alaikäisenä, sillä kaikkialla pelaamistamme ei tuohon aikaan valvottu. Muistan yhä melkein 15 vuotta myöhemmin joitakin pieniä huoltoasemia vakituisten pelireissujemme reitillä, joissa hyvin suurella todennäköisyydellä kukaan ei tule kysymään pojilta papereita.

Ennen kuin ihmettelette miten jotkut yläasteikäiset pojat pääsevät pelaamaan pelikoneita, on hyvä kerrata vähän asioita. Pelikoneet olivat takavuosina vain K15, eli mopokortin myötä aukesivat myös tuulikaappicasinoiden ovet ihan laillisesti. Mopoista puheenollen, yksi klassikkokikka pelikoneille pääsemiseksi alaikäisenä oli mopokypärän kanssa pelaaminen.

Mikäli muistini ei petä, niin pelikoneet ja muut Veikkauksen pelit muuttuivat K18-leimalle vasta heinäkuun alussa 2011. Muistan asian lähinnä siitä syystä, että minulta vietiin pelaaminen neljäksi viikoksi, koska täytin tarvittavat 18 vuotta heinäkuun 2011 lopulla. Minun kohdallani voidaan melkein jo puhua siitä, että pelaamiselle on annettu laillinen mahdollisuus jo 15-kesäisestä asti.

Minkä vuoksi sitten pelikoneet liittyivät niin vahvasti omiin salibandy-pelireissuihin? Pelireissuilla päästiin irtautumaan vanhemmista kaukana kotikulmista, joten alaikäisenä pelaamisesta ei jäänyt kiinni vanhemmille tai kouluun. Muistan myös sen, että noin parinkymmenen pelaajan junnujoukkueesta lähes kaikki pelasivat pelikoneita. Sosiaalinen paine pelaamiselle oli olemassa alle 15-vuotiaiden keskuudessa, vaikka sitä voi nykyaikana olla vaikea uskoa.

Hauska nippelitieto on myös se, että joukkueestamme oli säännöllisin väliajoin joku joukkueen sisäisessä pelikiellossa, kun tämä oli jäänyt kiinni pysähdyspaikalla pelikoneilla pelaamisesta. Joukkueen aikuiset antoivat kyllä raippaa jos joku jäi kiinni, mutta parinkymmenen poitsun valvominen hehtaarin kokoisella huoltoasemalla on vaikea tehtävä. Etenkin kun välillä joku nokkela saattoi hämätä aikuisia toisaalla, jotta kaverit saavat pelirauhan. Oi niitä aikoja.

Pelikoneiden lisäksi 15 ikävuoden tullessa täyteen kuvioihin tuli mukaan pitkäveto ja uhkapelaaminen, koska se oli täysin laillista puuhaa. Niitä jokaisen huoltoasemalla raaputtamia pitkävetokuponkeja vertailtiin sitten bussissa. Pelikoneet ovat vielä aika pitkälle tuuriin perustuvia laitoksia, mutta pitkävedossa voi ”tietämisellä” tienata jo jotain. Tästä seurasi ehkä entistä enemmän ihannointia ”helpon rahan tekemiselle”, ja monet kehuskelivatkin tehneensä isoja voittoja uhkapelaamisella.

Harmi kun täältä Kuopiosta tulee hieman matkaa omille vanhemmilleni. Minulla saattaa olla vieläkin tallessa aika iso nippu hävittyjä pitkävetokuponkeja, jotka olen säästänyt ihan vain kiusatakseni itseäni. Olisi ollut kiva penkoa tuo nippu läpi tätä blogikirjoitusta varten, mutta jätetään se toiseen kertaan. Muistikuvani mukaan minulla oli tallessa 50-100 euron edestä tappiollisia pitkävetokuitteja. Se oli iso raha yläasteikäiselle poitsulle.

Ikää tulee ja pelaaminen jää

Kuten jo yllä kerroin, Veikkauksen pelit muuttuivat K18-kamaksi lähes samalla hetkellä kuin allekirjoittanut muuttui täysi-ikäiseksi. Pelikoneiden pelaaminen kuitenkin jäi viimeistään siirtyessäni lukioon. En oikein osaa sanoa mistä tämä johtuu.

Pienen pohdinnan jälkeen uskoisin sen johtuvan sosiaalisen paineen katoamisesta, koska lopetin salibandyn mennessäni lukioon ja samalla kaveripiiristäni pahimmat pelikoneiden naputtelukeisarit lähtivät ammattikouluun. Hyvä esimerkki jälleen kerran siitä, miten ympäristö ja kaveripiiri vaikuttaa merkittävästi tekemisiin ja asioihin yleisesti.

Pelikoneisiin en ole laittanut täysi-ikäisenä juurikaan euroja. Ylipäätään koko käteisen käyttö on tippunut kotoa pois muuttamisen jälkeen todella olemattomaksi, joten lompakkoon ei enää kerry pelattavia kolikoita. Pankkikortin työntäminen pelikoneeseen taas saa aikaan minussa kylmiä väreitä.

Sen sijaan pitkäveto on pysynyt joten kuten kuvioissa vielä näihin vuosiin asti. Mennyt Liiga-kausi taisi olla ensimmäinen, kun en pelannut ensimmäistäkään peliä pitkävetoa. Ei sillä, edellisilläkin kausilla on riittänyt 1-3 kertaa sekä koko kauden pelibudjetiksi viisi euroa.

Se täytyy tässä kohti kuitenkin tehdä vielä selväksi, että en koe olleeni koskaan peliriippuvainen, eikä pelaaminen ole ollut minulle koskaan ongelma. Tästä täytyy ehkä kiittää sitä, että olen ollut lapsesta asti pohjimmiltani melko nuuka ja pelaaminen sopii huonosti nuukailuun. Oma pelaamiseni oli pikemminkin näennäistä. Pelasin vain siksi, että muutkin kaverit pelaavat.

Lottoa olen pelannut elämäni aikana ehkä kerran, silloinkin syy oli sosiaaliset paineet. Tarjolla oli jonkinlainen ennätyksellinen jättipotti ja tälläkin kertaa kaveriporukkani osallistui toimintaan. Peli oli muistaakseni jonkinlainen porukka/kimppalotto, enkä halunnut olla porukan ainoa ulkopuolelle jäänyt, koska mitä tapahtuisi, jos kaikki muut kavereistani voittaisivat päävoiton?

Tämähän on se varsin kliseinen tapa mielikuvamarkkinoida porukkalottoa ja Suomessa lienee aika monta sosiaalisen paineen vuoksi porukkalottoon osallistuvia kavereita. Olenkin joskus miettinyt sitä, että koskahan joku virallinen taho äkkää tämän ja myös porukkalotot kielletään. Onhan se vähän erikoista, että nykyään ei ilmeisesti saada kerätä peruskoulussa oppilailta rahaa luokkaretkeä varten, koska joillakin perheillä ei ole välttämättä varaa (mikä on sinänsä ihan asiallisesti perusteltu), mutta eikö tuo porukkalotto toimi vähän samalla tavalla aikuisten keskuudessa?

Miksei pelaaminen enää kiinnosta?

Nykyään pelaamiseni on melko olematonta. Tähän löytynee useita syitä. Koen kasvaneeni jotenkin yli pelaamisesta. Se oli kova juttu silloin 15-vuotiaana, kun oli henkisesti vielä aika lapsi, mutta koki pelaamisen aikuisten toiminnaksi. Ihan hyvä juttu siis, että ikärajoja nostettiin 15 vuodesta täysi-ikäisyyteen asti.

Jälkikäteen katsottuna myös yllättävän paljon merkitsi kaveripiiri. Jos vietät aikaa paljon pelaavien kanssa, pelaat luultavasti itsekin. Vähän samaa settiä, kuin vietät aikaa tupakoivien, juopottelevien tai päihteitä käyttävien kanssa. Kynnys aloittaa paheet itsekin madaltuu huomattavasti.

Monet perustelevat pelaamista jännityksen hakemisella, mutta en osaa itse ajatella samaa. Tämä voi johtua siitä, että olen luultavasti keskivertoa vähemmän kilpailuhenkinen ihminen. Toisaalta jos pelaa melko onnettomilla parin euron panostuksilla, niin ei siinä pääse oikein kunnon jännitykseen kiinni. En tiedä mikä on isoin kerralla pelikoneisiin tai uhkapeleihin sijoittamani summa, mutta se ei ole suuri.

Lisäksi onhan tuo sijoittaminen pakko mainita tässä yhteydessä. Siinä kohti kun innostuin parikymppisenä sijoittamisesta, ei ole ollut hankala miettiä sylkeekö euroja pörssiin vai pelikoneisiin. Pelikoneiden palautusprosentti lienee jotain 90 % tienoilla, mutta pörssissä se on ollut 107 %. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että jos pistät sisään sata euroa, saat takaisin joko 90 tai 107 euroa. Päättäkää itse, kumpaan itse laittaisitte mieluummin rahanne näillä puheilla.

Miltä näyttää pelaamisen tulevaisuus Suomessa?

En ole mielestäni hirveästi ottanut kantaa itse peliyhtiöihin Suomessa. Yleinen konsensus sijoituspiireissä tuntuu olevan sellainen, että Veikkaus tulisi heittää hiuksista hittoon Suomesta ja ilmeisesti päästää tämän jälkeen ulkomaiset peliyhtiöt jatkamaan Veikkauksen perintöä.

Korostan sen, että kun en pelaa lainkaan, ymmärrän aiheesta melko huonosti. Rehellisesti sanoen meinasin kirjoittaa tähän artikkeliin Raha-automaattiyhdistyksen pelikoneista, mutta ne ovat tainneet viime vuosien aikana siirtyä Veikkauksen alle. Sen sijaan allekirjoittanut tuntee keskivertoa paremmin kansainvälisten peliyhtiöiden markkinointikikkoja Suomessa, koska minua pyydetään säännöllisesti niihin mukaan. Ei ole itse asiassa montaa päivää, kun viimeisin yhteydenottopyyntö kilahti mailiin.

Kuten tuossa paria riviä ylempänä linkkaamassani artikkelissa teille avaan, uhkapelaamisen mainostaminen on yksi iso internetin villi länsi. Virallisesti markkinointia ei saisi tehdä, koska Veikkauksen monopolit, ja tästä syystä kaikissa Maltan suunnasta tulevista yhteistyöpyynnöistä löytyy pienen pieni maininta, että onhan minulle ok että ei puhuta yhteistyössämme mistään kaupallisuuksista.

Yhä edelleen samassa aiemmin linkkaamassani artikkelissa kerroin teille pari kuukautta sitten siitä, miten tällä hetkellä nettipelejä markkinoidaan lievästi sanottuna hävyttömillä valheilla. Esimerkiksi atooppisen ihon hoidosta kiinnostunut googlaaja saattaa löytää tiensä verkkosivuille, jossa neuvotaan netticasinoiden pelaamisen rentouttavan ja helpottavan atooppisen ihon kanssa elämistä. Jos ette usko, niin lukekaa aiheesta vaikka tämä Ilta-Sanomien juttu.

En tiedä miltä meno näyttäisi Suomessa Veikkauksen kentältä poistumisen jälkeen. Täyttyykö kenttä vaikeasti hallittavista ulkomaisista toimijoista, jotka tekevät bisnestä vielä vähemmän ongelmia miettimättä? Tätä voi olla mahdotonta nähdä ennakkoon.

Loppupäätelmät: ensimmäiset kivet on heitetty

Suljetaan ympyrä palaamalla alkuperäiseen aiheeseen, eli pelikoneisiin. Ensimmäinen kivi on heitetty ja nyt on mielenkiintoista nähdä miten muut liikkeet reagoivat tähän. Lidlin saama mediahuomio voi itse asiassa maksaa osan noista ”miljoonatappioista” takaisin.

Melko varmaa on kuitenkin se, että pelaamiseen ja kaikkeen sen ympärillä tullaan käyttämään tulevaisuudessa entistä enemmän aikaa ja vaivaa, eikä homma liene enää muuttumassa ainakaan hövelimpään suuntaan.

Tätä artikkelia kirjoittaessa oli kiva muistella vanhoja ja huomata miten paljon homma on muuttunut reilussa kymmenessä vuodessa. Vaikka pelikoneiden ikärajan nostaminen oli joskus nuoriso-osastolle shokki, niin olisi se jotenkin vaikeaa kuvitella moista enää tänä päivänä. Niin se vain maailma kehittyy – ja joskus vielä ihan hyvään suuntaan.

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoitamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

Seuraa blogia sosiaalisessa mediassa:

Tai tilaa blogin virallinen pari kertaa kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje

4 kommenttia kohteessa “Varo yksikätistä rosvoa tuulikaapissa – Tässä oma suhteeni pelikoneisiin

  1. Osinkoinsinööri kommentoi:

    Mielestäni lottoaminen, pitkävedot ja muut härpäkkeet eivät ole niin ongelmallisia verrattuna pelikoneisiin, kun ei kukaan pelaa viikossa 200 riviä lottoa (200€), mutta pelikoneeseen saat sen pelattua parhaimmillaan parissa minuutissa. Ja esiin tuomasi ruokaostoksista jääneiden kolikoiden pelaaminen pelikoneeseen on oiva tapa saada ihmiset lapsesta vaariin addiktoitua pelaamiseen, että seuraavalla kerralla kauppaan mentäessä mennään ensiksi pelikoneelle ja vasta sitten kauppaan, JOS rahaa vielä jää. Toivon todella, että pelikoneet siirretään pois myös kaikista muista marketeista. Nimimerkillä satoja tai jopa tuhansia tunteja pelikoneen edessä seisonut lapsi katsomassa kaikkien rahojen häviämistä.

    • RJW kommentoi:

      Lotosta ehkä samaa mieltä, mutta kyllä pitkävetoon saa helposti uppoamaan jopa pelikoneitakin isompia panoksia. En tiedä mikä on nykyään keskiverron markettiruletin maksimipanos, mutta eiköhän se ole jotain euroa-paria per pyöräytys. Pyöräytyksiä tekee kylläkin minuutissa jo aika monta, eli en halua missään nimessä vähätellä sitä. Mutta kyllä pitkävedossakin saat tuhoa helposti aikaan, koska maksimipanostus näyttäisi pikaisen googlauksen perusteella olevan 1000 euroa per kuponki. Voin vain kuvitella kuinka moni koittaa ratkoa omia rahaongelmiaan pistämällä isoja panoksia pienen kertoimen ”varmoihin kohteisiin” ja sitä kautta koittaa tehdä helppoa rahaa.

  2. Sini kommentoi:

    Todella hyvä ja ajankohtainen postaus, kiitos kun nostit esiin. Itse suhtaudun tosi negatiivisesti nettikasinoihin, niihin on helppo jäädä koukkuun ja menettää rahat. Joskus itse kokeilin jollain 10 sentin panoksilla, täytyy sanoa että jopa se pari euroa, jonka hävisin, harmitti niin paljon mieltä että ajattelin jättää pelit muille. Itseäkin onneksi nuukuus on suojannut pelimaailman paheilta 😀 Sinänsä on hassua, että voin kyllä sijoittaa rahoja (jonkin näköistä uhkapeliä välillä sekin) mutta lottoon/rahapeleihin en halua haaskata senttiäkään. Mutta kuten sanottu, sijoittamisessa on lähtökohtaisesti positiivinen tuotto-odotus, rahapeleissä negatiivinen.

  3. Jani kommentoi:

    Jotenkin tuo toisen rahan käytön hallinta ei pitäisi kuulua toisille. Tämähän on aivan sama kuin iltalehtien nettisivuilla mainostettavat vitamiinit (edulliseen 35€/kk ???), kuukausihintaan. Kohderyhmänä eläkeläiset joilla ei nyt suomessa ole muutenkaan ylimääräistä!! Näitä vitamiineja ei pysty edes peruuttamaan ilman 3-12kk irtisanomisaikaa ja muuta postinyynnin lakisoopaa.
    Toinen ihmisiin kohdistuva on suora puhelin- ja kotimyynti, jota EI saada tai haluta saada kuntoon lailla tai asetuksella, koska joku suomessa saa siitä ehkä palkan.
    Onhan näitä esimerkkejä.
    Mielestäni nämä ovat isompi paha, kuin jokin kolikkopeli kaupan eteisessä.
    Tämäkin on tietysti katsojan kulmasta mihin kiinnittää huomion.
    Veikkaus kuitenkin edesauttaa lasten ja nuorten urheilua ja liikkumista, jota nyt joudutaan lisäbudjetista tukemaan.
    p.s. Vitamiinifirman omistajan on miljonääri ruotsissa ja vitamiiniksi kutsuminen lopetettiin ja vaihdettiin ravintolisä nimelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.