Kirjoitan tähän blogiin sijoittamisen lisäksi myös tienaamiseen ja yrittämiseen liittyviä artikkeleja, ja tällä kertaa voisin kirjoitella jälleen kerran näkemyksiäni netticasinoista sekä niiden ympärillä pyörivästä markkinoinnista. Koska uhkapelit ovat yleensä varsin kannattavaa bisnestä, niissä liikkuu todella paljon rahaa. Tästä syystä myös niiden markkinoinnissa liikkuu tukuittain euroja.

Kirjoitin tästä aiheesta nopeasti ohimennen muutama viikko sitten kaupallisten yhteistöiden artikkelissa, joka herätti ainakin sen verran kiinnostusta, että sain sen myötä useammankin yksityisviestin niin lukijoilta kuin muilta bloggaajilta. Vaihtamissamme viesteissä oli tosi hyviä näkemyksiä ja kokemuksia netticasinoimarkkinoinnista, jotka innostivat minut kirjoittamaan entistä enemmän aiheesta.

Sattumaa tai ei, olen törmännyt kuluneen vuoden aikana todella monessa ja välillä jopa yllättävässäkin tilanteessa kansainvälisten uhkapelifirmojen markkinointiin. Välillä ne osoittavat todellista luovuutta, joista voisin kertoa tässä artikkelissa.

Alkuperäinen innostus tämän artikkelin kirjoittamiselle syntyi Helsingin Sanomien tekemästä jutusta, jossa kerrottiin 42 suomalaisen julkkiksen saaneen arpajaishallinnolta sapiskaa pelkästään vuoden 2020 aikana laittomasta netticasinomarkkinoinnista. Heti perään samaa aihetta perattiin Ylen Takaisin Pasilaan -podcastissa.

Netticasino suomalainen huijaus

Minkälaista markkinointiyhteistyötä netticasinot tahtovat tehdä?

Tosi monet bloggaajat saavat erilaisia yhteistyöpyyntöjä erilaisilta netticasinoilta tai niiden promoamisen ympärille keskittyviltä verkkosivuilta. Minä muistan saaneeni ensimmäisen yhteistyöpyyntöni lähes heti tämän blogin julkaisun jälkeen, eli blogin ei tarvitse olla edes kovin suosittu, että yhteistyöpyyntö lähtee bloggaajalle.

Yhteistyöpyyntöjä voi olla vaikka minkälaisia. Minä olen saanut pyyntöjä niin netticasinolle johtavan linkin lisäämisestä ihan mihin tahansa artikkeliini, mainosbannerin lisäämisestä etusivulle ja parhaimmillaan jopa kokonaan valmiin artikkelin julkaisua sivustollani.

Kyllä, minulle lyödään kouraan valmis teksti, jonka julkaisen ”omanani”. Näissä ”piilovieraskynissä” on hauskana yksityiskohtana myös se, että artikkelin saa piilottaa hyvällä omatunnolla julkaistuksi vaikka jo kauan aikaa sitten menneellä päivämäärällä, jolloin se hukkuu aika hyvin vanhojen julkaisujen sekaan.

Nämä ovat sellaisia yhteistyöpyyntöjä, mitä me bloggarit tai verkkosivujen ylläpitäjät saamme tasaisin väliajoin. Tämän lisäksi ajattelin esitellä myös muita yhteistyömalleja, joihin saatat törmätä tavallisena käyttäjänä seikkaillessasi internetin ihmeellisessä maailmassa.

Paljonko netticasinot maksavat?

Eihän siinä, casinoilla on lähes loputtomasti rahaa markkinointiin, ja bloggareilla on yleensä hyviä sivustoja, joilla riittää liikennettä. Kieltämättä ihan hyvä yhdistelmä puolin jos toisin.

Tuossa Hesarin jutussa, josta jo aiemmin mainitsinkin, oli haastateltu somevaikuttaja Rosanna Kuljua, jolla on paljon seuraajia Instagramissa. Kulju kertoi Hesarille, että hän on saanut uhkapelifirmoilta todella kovia tarjouksia, joihin ei ole kuitenkaan tarttunut. Haastattelussa Kulju paljasti esimerkiksi saaneensa tarjouksen, jossa parin kuukausittaisen Instagram-tarinan tekemisestä hän saisi 3000 euroa kuukaudessa rahaa jatkuvalla sopimuksella.

Minun on helppo uskoa tarina todeksi, sillä olen itsekin saanut varsin tuhteja tarjouksia näiltä toimijoilta. Tämän julkaisun alussa mainitussa kaupallisten yhteistöiden artikkelissa kerroin esimerkiksi saaneeni heti blogin perustamisen yhteydessä 140 euroa siitä, että julkaisen uhkapelifirman valmiiksi kirjoittaman artikkelin sivustollani minun kirjoittamana.

Heippa,

Nimeni on [etunimi] ja kirjoitan teille maineikkaan nettipeliyrityksen puolesta, toivoen että pääsisimme sopimukseen sponsoroidun artikkelin julkaisemisesta sivullanne. Artikkelin aiheesta voimme keskustella, jotta se sopisi sivullenne mahdollisimman luonnollisesti.

Artikkelin kirjoittaisi yksi ammattilaisistamme, ja meillä on tietty määrä rahaa varattuna tämän kaltaista mainontaa varten. Voisitteko siis ystävällisesti kertoa meille hintatietonne, tai ohjata tämän viestin oikealle henkilölle?

Toinen vaihtoehto olisi etusivulle tuleva noin lauseen mittainen teksti johon linkki tulee.

P.S. Meille olisi tärkeää, ettei artikkelissa mainita kyseessä olevan sponsoroitu sisältö tai mainos.

Blogini sähköpostiin tullut yhteistyöpyyntö

Näissä ”epävirallisissa vieraskynissä” on usein vielä sekin hauska ominaisuus, että vastapuoli ei vaadi julkaisemaan artikkelia uutena tai jakamaan sitä some-kanavissa. Halutessani voisin päivätä uuden artikkelin julkaistuksi vaikkapa vuonna 2018, jolloin sitä ei helposti näe uusien artikkelien joukossa. Minulla on tässä blogissa jo lähes 300 julkaistua blogikirjoitusta, joten yksi tuollainen artikkeli sujahtaisi hyvin kaiken muun keskelle piiloon.

Vähän sama juttu on myös linkkimyynnissä, jota monet netticasinot hyödyntävät. Yritys lähestyy sinua sillä, että se haluaa ostaa sivustoltasi linkin tai linkkejä heidän sivustolleen. Linkkien ei tarvitse välttämättä edes liittyä itse julkaisuusi ja näissäkin tapauksissa voit myydä linkkejä vanhoihin artikkeleihisi kenenkään huomaamatta.

Jutun juoni liittyy hakukoneoptimointiin. Tiivistettynä Googlen algoritmit toimivat siten, että linkki sivustolle toimii Googlen silmissä ikään kuin ”suosituksena”. Jos todella monella sivustolla on linkki sinun sivustollesi, se on Googlelle merkki siitä, että sivustosi on hyvä ja sen myötä Google tarjoaa sivustoasi korkeammalla hakutuloksissa. Käytännössä tässä koitetaan siis kikkailla sitä netticasinon sivustoa Googlen silmissä paremmaksi sivustoksi, jonka myötä saadaan enemmän näkyvyyttä.

Myös linkkimainonnassa täytyy muistaa merkitä maksetut tai sponsoroidut linkit KKV:n ohjeistuksen mukaisesti. Uhkapelifirmat eivät yleensä halua näitä merkintöjä, koska lain mukaan muut kuin Veikkaus ei saa Suomessa mainostaa vedonlyöntiä. Käytännössä tässä siis rikotaan sääntöjä ja peitellään omat jäljet.

Minkälaista on netticasinoiden piilomarkkinointi?

Tämä seuraava kappale on äärimmäisen tärkeä. Ajattelin nimittäin tässä yhteydessä paljastaa teille hieman vinkkejä siitä, miten kykenette itse tunnistamaan kehnon piilomarkkinointi-artikkelin. Se on nimittäin vähän valitettava fakta, että yllättävän moni suomalainen ei tunnista mainosta, ellei jutun perimmäistä tarkoitusta avata hänelle rautalangasta vääntäen.

Otin tähän kappaleeseen esimerkkiuutisisen, johon törmäsin taannoin. Uutinen on julkaistu melko isolla suomalaisella sivustolla. En paljasta sivuston nimeä tai linkkaa sinne (koska en halua julkaisulle lisää mainosta), mutta kyseessä on sellainen ”köyhän miehen Seiska” -tyyppinen sivusto. Kyseessä on siis juuri tuollainen geneerinen ”uutissivusto”, josta puhun myöhemmin tässä artikkelissa.

Yleensä tämäntapaisissa julkaisuissa en puhuttele julkisuudesta tuttuja henkilöitä nimellä, mutta en lähtenyt sensuroimaan artikkelista päähahmoon liittyviä kohtia. Sen sijaan yhteistyökumppanin nimen sensuroin, samoin kuin pelatun pelin nimen. En halua antaa näille tahoille blogissani mitään mainosta.

Netticasino vaikuttaja huijaaminen

Edellä mainitussa artikkelissa on monta kohtaa, jotka paljastavat jutun olevan pelkkää piilomarkkinointia. Kuten ehkä huomaatte, missään kohti artikkelia ei mainita sanallakaan mitään mainokseen viittaavaa. Lukijalla täytyy vain olla hoksottimet kohdallaan ja ymmärtää artikkelin perimmäinen tarkoitus.

Tuossa tunnetun yrittäjän nimellä ratsastavassa artikkelissa on monta kliseetä, joilla koitetaan saada typerä lukija matkaamaan kohti netticasinoa. Olen ympyröinyt punaisella kaikki oleelliset kohdat artikkelista, mutta käydään ne vielä erikseen läpi.

  1. Tunnetut kasvot: artikkeliin on valittu koko kansan rakastama henkilö, johon luotetaan. Melko varmasti herra itse saa tästä markkinointiyhteistyöstä jotain korvausta, eli hän toimii salaa kasinon ”brändilähettiläänä”.
  2. ”Täysin uusi peli”: tarkoituksena on korostaa sitä, että peliä ei tarvitse tuntea hyvin tai osata pelata, vaan heti voi napsahtaa iso voitto tilille. Tällä tavoin myös korostetaan äkkirikastumisen mahdollisuutta. Vastavuoroisesti tarinat tyyliin ”lottosi joka viikko 25 vuotta putkeen ja sitten viimeinkin napsahti” eivät ole kovin houkuttavia.
  3. Korostetaan voittoja: kukapa meistä ei haluaisi voittaa helposti 7200 euroa. Summa on kieltämättä iso.
  4. Pieni panos: artikkelissa korostetaan sitä, miten vain viiden euron panostuksella voi voittaa isoja summia, eli ei tarvitse olla paljoa pääomaa päästäkseen kiinni isoihin voittoihin.
  5. Asiaa kotiuttamisesta: loppuun alleviivataan salakavalasti vielä sitä yksityiskohtaa, että voittorahat saa heti ulos palvelusta, eikä niitä tarvitse odottaa pitkään.
  6. Suora linkki palveluun: tämä viimeistään paljastaa piilomarkkinoinnin. Siirtyminen sivustolle on tehty mahdollisimman helpoksi ja hyvin todennäköisesti myös sivusto saa uusista pelaajista jonkinlaisen rahallisen korvauksen.

Luultavasti jotain tämän tapaista sisältöyhteistyötä minunkin olisi mahdollista hehkuttaa blogissani loputtomiin, jos lähtisin netticasinoiden kanssa kimppaan. Tuohan ei ole edes mikään aito ”uutinen”, vaan pelkkä tarkoitus saada houkuteltua ihmisiä pelaamaan äkkirikastumisen toivossa kolikkopelejä.

Uhkapelifirmat eivät välitä mistään – edes mitä heistä puhutaan

Yksi mainitsemisen arvoinen ”hauska lisä” tässä uhkapelifirmojen kanssa toimimisessa on sekin, että näitä toimijoita ei kiinnosta pätkääkään, vaikka olisin aiemmin blogissani haukkunut netticasinoiden epätoivoista markkinointia.

Muistan esimerkiksi yhden kerran, kun eräskin minulle tullut yhteydenottopyyntö paljastui casinotuubaksi. Sanoin tästä suoraan tälle viestittelijälle, että eipä tuo yhteistyö oikein luonnistu, koska olen monesti naureskellut uhkapelimainonnalle ja kirjoittanutkin aiheesta kriittisesti. ”Ei se haittaa, kyllä me voidaan silti tehdä yhteistyötä.

Senkin voisin mainita tässä kohti, että yhteydenotot tulevat lähes poikkeuksetta suomeksi, eikä tässä kohti ole kysettä edes mistään köpöisestä Google Kääntäjä-viritelmästä. Tämä johtunee siitä, että monilla ulkomaisilla uhkapelifirmoilla on palkkalistoilla suomalaisia, jotka työskentelevät Maltalta käsin.

Uutissivustoja, feikkisivustoja sekä ”varastettuja sivustoja”

Uhkapelifirmojen markkinointi ei kuitenkaan rajoitu pelkästään vaikuttajiin tai bloggareihin, vaan joskus on olemassa myös puhtaasti uhkapelien markkinointia varten luotuja sivustoja. Ajattelinkin teille esitellä nyt muutaman konseptin, joihin olen törmännyt.

Uutissivut

Näihin sivustoihin on varmasti lähes kaikki internetin käyttäjät joskus törmänneet. Kyseessä on erilaisia pieniä uutissivustoja, jotka julkaisevat tietyn aihepiirin uutisia tai julkaisuja. Ehkä tunnetuimpia näistä ovat urheiluun liittyvät uutissivustot.

En tietoisesti halua linkata blogistani näille sivustoille, koska aiemmin mainitut syyt. Googlatkaa itse, jos siltä tuntuu.

Näille urheilusaiteille on tyypillistä tehdä varsin lyhyitä ja löyhiä julkaisuja, jotka keräävät ns klikkiotsikoiden avulla lukijoita. ”Onko tässä kauden rumin taklaus?” tai ”Huh huh! HIFK teki sopimuksen kovan vahvistuksen kanssa”. Lopulta se itse uutinen on muutama rivi tekstiä ja upotus johonkin Twitter-viestiin.

Itse pähkinä on kuitenkin siinä, että sivustolla on kaikkialla erilaisia casinomainoksia, joissa mainostetaan ilmaiskierroksia tai muita ”liittymislahjoja”. Erityisesti urheiluaiheisten uutisten puolella on aika lyhyt matka otteluihin liittyvään vedonlyöntiin, joten ei tarvitse ihmetellä sivustojen suurta määrää.

Tästä huolimatta on olemassa myös iltapäivälehtien viihdesivujen tyylisiä uutissivustoja, joiden suurinta antia on samalla otsikkokikkailulla jakaa esimerkiksi Instagramista päivityksiä. ”Miss Vantaa 2018 rohkeissa kuvissa – katso kuvat”, ja itse uutinen on lähinnä jonkun Instagram-päivityksen upote.

Rosanna Kulju nosti tämän aiheen esiin Hesarin jutussa. Kuljun mukaan hän on päätynyt useasti tämän tyyppisen, joskus jopa valheellisen uutisoinnin kohteeksi. Toisin kuin ”oikeilla uutissivustoilla”, noilla uhkapelirahoitteisilla sivustoilla ei oikaisut tai juttujen poistot toimi kovin helposti.

”Asialliset sivustot”

Seuraava on juttu, joka koskee myös meikäläistä. Itse asiassa meinasin kerran hairahtua yhteistyöhön moisen sivuston kanssa. Tarinan opetuksena olkoot, että pidä silmät aina auki ja mieti mikä on kyseisen sivuston agenda.

Sain taannoin yhteydenoton eräältä firmalta, joka toivoi minulta mainosyhteistyötä. Sivusto näytti päällisin puolin hyvältä ”yleistietoa tarjoavalta sivustolta”, joka piti sisällään myös hyvin tehdyn ja tarpeellisen taloudellisen säästölaskurin. Toisin kuin edellä mainituilla uutissivustoilla, siellä ei puskenut selvästi uhkapelimainontaa joka paikassa.

Onneksi googlasin minua lähestyneen firman nimen, ja huomasin sitä kautta uhkapelifirma-kytkökset. Osasin katsoa yhteistyökumppanin sivustoa entistä tarkemman suurennuslasin läpi, jonka myötä huomasin myös tämän yleishyödyllisen sivuston uhkapelimainostajaksi. Sivustolla oli hyvän sisällön keskellä myös erilaisia nettiselaimella pelattavia pelejä sekä testejä, joihin oli liitetty jälleen kerran casinoiden ilmaiskierrokset.

Tuossa oli juuri suurimpana haasteena se, että sivusto oli ”naamioitu” näyttämään ensiksi aivan tavalliselta sivustolta, kunnes pinnan alta paljastui haiseva yllätys. Tämän vuoksi meikäläisen kannattaa jatkossakin pitää pieni epäilys takaraivossani potentiaalisen yhteistyökumppanin tavoitteista, jos se ei käy sivustolta heti ilmi.

Feikkisivustot

Asiallisista sivustoista on lyhyt matka seuraavaan kohteeseen, eli feikkisivustoihin. Nämäkin näyttävät nopealla vilkaisulla yleishyödyllisiltä verkkosivustoilta, mutta pienen tutkimisen jälkeen paljastuukin jälleen kerran uhkapelimainontaa. Näitä sivuja on voitu tehdä esimerkiksi urheilijan, bändin, tapahtuman tai jopa yrityksen nimissä.

Tässäkin kohti meinasin mennä itse kerran halpaan. Kirjoittaessani vuoden 2015 osingoistani, etsin artikkelia varten tietoa samana vuonna järjestetystä 100 Guitars from Hel -tapahtumasta. Googlasin tapahtuman ja klikkasin sen suuremmin katsomatta ensimmäistä hakutulosta. Ihmettelin kotikutoisen näköistä sivua, mutta pian totuus valkeni. Tämä ei ollutkaan tapahtuman virallinen sivusto, vaan jälleen kerran yksi uhkapelimainossaitti. Sivustolla kerrottiin mm. tapahtuman pääarkkitehti Alexi Laihon pitäneen tapahtuman jatkot netticasinolla pelaamisen merkeissä. Tyylikästä valeuutisointia taas kerran.

Samalla tavalla kävi, kun etsin tietoa erään ex-urheilijan omistamasta yrityksestä, joka oli nimetty urheilijan nimen mukaan. Jälleen kerran paljastui pelkistetty sivusto, jossa oli muutama kuva ja copy pastetettu Wikipedia-artikkeli tästä urheilijasta. Muualla sivustolla taas oli tukku casinolinkkejä. Tälläkään sivustolla ei ollut mitään tekemistä tämän urheilijan tai hänen yrityksensä kanssa, vaikka sivun osoite ja sisältö siihen nopealla vilkaisulla viittasikin.

”Varastetut sivustot”

Viimeisenä nostan esiin listan kenties röyhkeimmät sivustot, eli suoraan sanottuna varastetut verkkosivut, joita uhkapelifirmat myös hyödyntävät. Tämä jos mikä on osoitus siitä, että markkinoinnin polulla ei aina keinoja kaihdeta.

Työskentelin aikoinaan verkkosivukehittäjänä, ja pääsin törmäämään näihin caseihin myös työelämän puolella. Eräs asiakas valitti minulle aikoinaan, että heidän jo kertaalleen poistetut verkkosivut ovat jotenkin ponnahtaneet takaisin internettiin, ja kaiken huipuksi ne toimivat miten sattuu. Sain tehtäväkseni selvittää miten ne vanhat sivut saisi pois netistä.

Löysin lopulta nämä vanhat sivut, ja kieltämättä ne eivät toimineet kuten pitää. Siellä oli pelkkä etusivu vanhasta saitista, eli muiden alasivujen linkit eivät toimineet. Sen sijaan tällä etusivulla keikkui kuitenkin erään netticasinon mainosbanneri. Olin entistä enemmän ihmeissäni, että mitähän tässä on tapahtunut.

Pieni selvityskierros kertoi kuitenkin seuraavaa. Tämä asiakasfirma oli uusinut verkkosivunsa sekä siinä yhteydessä myös domaininsa. Vanha domain jätettiin uusimatta ja siitä tuli niin sanotusti vapaata riistaa. Ilmeisesti joku botti huomasi tämän, että suht suositun sivuston domain on vapautunut, jonka jälkeen botin avulla vapautunut domain varattiin uuteen käyttöön. Tässä ei tapahtunut käytännössä mitään laitonta, sillä vapaa domain vaihtoi omistajaa.

Sen sijaan seuraava osuus ei ole yhtä selkeä lakien osalta. Uusi omistaja päätti tekaista identtisen sivuston pystyyn tälle domainille, eli käytännössä syntyi uusi saman näköinen sivu samaan osoitteeseen. Ainoa ero oli siinä, että uudelle sivulle aseteltiin myös casinomainoksia.

Tämä minun asiakkaani ei ole ainoa taho, kenelle on sattunut käymään tällä tavoin. Ilta-Sanomat kertoi taannoin atoopikko-sivustolla vierailleesta Helistä, joka meinasi pudota tuolilta luettuaan sivustolta atopian hoitokeinoja. Sivustolla luki seuraavaa:

”Oireiden lievitykseen tai ainakin niiden hetkelliseen unohtamiseen voi myös koittaa ajatuksien siirtämistä muualle. Tässä auttavat erinomaisesti erilaiset harrastukset, kuten liikunta, juoksu, nettipelit ja nettikasinot.”

”Nettikasinomaailma on oivallinen valinta ajatusten siirtämiseen pois nykyhetkestä, sillä kasinot keskittyvät tarjoamaan pelaajilleen ensiluokkaista viihdettä. Huumoria tilanteeseensa kaipaava atoopikko voi lähteä kokeilemaan onneaan [pelin nimi] -pelin parissa.”

Tässä tapauksessa oli käynyt tismalleen samalla tavalla, kuin aiemmin kerroin omalle asiakkaalleni käyneen. Tässä yhteydessä kohun silmässä ollut Atopialiitto lakkasi olemasta vuonna 2017, jolloin verkkotunnus vapautui liiton alasajon myötä. Joku nappasi domainin talteen ja päätti alkaa tekemään markkinointia Atopialiiton nimissä.

Netticasinot houkuttavat tuoreita vaikuttajia

Netticasinobisnes tuntuu olevan erityisen suosittua monien tosi-tv:stä tuttujen vaikuttajien keskuudessa. Kieltämättä yhtälö on helppo. Ensiksi ”tavis” saa raivattua tiensä suosittuun tv-ohjelmaan, ohjelman yhteydessä some-seuraajien määrä kasvaa äkkiä kymmeneen tuhanteen ja tämän jälkeen tekee hyvin monella mieli tehdä rahaa oman some-näkyvyytensä avulla.

Tämän yhtälön tuntevat myös netticasinobisneksessä olevat yritykset, jotka lähestyvät näitä tuoreita ja julkisuuden pyörteissä keitettyjä vaikuttajia. Kun palkkiot yhteistöistä ovat lähes aina tuhansia euroja kuukaudessa, harvalla on kanttia sanoa rahalle ei. Etenkin kun yhteistyötä tarjoavat yritykset puhuvat aina homman laillisuuden puolesta.

Kieltämättä hauska yhdistelmä, että Maltalta tulevissa yhteydenotoissa vaikuttajille hehkutetaan aina homman laillisuutta, mutta jos Hesari tai Yleisradio koittaa saada keneltä tahansa osapuolelta jotain lausuntoja, niin näihin ei vastata. Edellä linkkaamissani artikkeleissa oli yritetty kissojen ja koirien kanssa pyytää kasinofirmalta kommentteja, mutta yhteydenottopyyntöihin ei koskaan vastattu. Myöskään vaikuttajat eivät suostu antamaan aiheesta kommentteja.

Jos joku miettii miten netticasinoilla on varaa heittää tuhansia euroja ”joillekin tosi-tv:stä tutuille taviksille”, niin syyhän on aika simppeli. Uhkapelaaminen on todella hyvä bisnes, koska talo aina voittaa. Käytännössä kun asiakas pelaa satasella, hän saa todennäköisesti takaisin jotain 80-90 euron väliltä ja loppu jää talolle. Tästä syystä casinoiden kannattaa houkutella isolla volyymillä itselleen asiakkaita, koska se tuo talolle rahaa.

Palkkioita netticasinot maksavat niin euroina, kuin myös pelirahana tilille. Peliraha tarvitsee kierrättää yleensä 3-5 kertaan tilillä, ennen kuin sen voi nostaa palvelusta verovapaasti ulos. Rahat tulee kierrättää moneen siitä syystä, että niiden seuraaminen on vaikeampaa.

Vaikuttajien on syytä muistaa myös se, että peliraha on niin ikään verotettavaa tuloa. Samalla tavalla mainostamisen kannalta on yhdentekevää, saatko siitä palkkioksi euroja, pelirahaa vai tavaraa. Jos saat mitä tahansa vastinetta tekemillesi päivityksille, kyseessä on markkinointia, joka kuuluisi merkitä asianmukaisella tavalla.

Feikkipelaaminen tuttua vaikuttajien keskuudessa

Kenties kuvottavin malli uhkapelimarkkinoinnissa liittyy ns. feikkipelaamiseen. Niissä vaikuttajat pelaavat casinopelejä jopa tuntikausia putkeen, samalla kun seuraajat katsovat lähetystä. Joku on saattanut joskus todistaa Twitchissä, kun joku tekee niin sanottuja slottivideoita.

Tässä vaiheessa todettakoon, että minä en seuraa minkäänlaista pelaamista striimeissä. En voi ymmärtää sitä, miten joku jaksaa katsoa tuntikausia putkeen toisen Counter Striken pelaamista. Kuka jaksaa katsoa toisen pelaamista? Noh, toisaalta katsovathan monet ihmiset internetistä myös tuntikausia putkeen ihmisten keskinäistä parittelua, heh.

Vielä pelaamisen seuraamista vähemmän jaksan ymmärtää niitä, jotka katsovat vaikuttajien casinopelaamista. Nämä lähetykset ovat oikeasti tosi suosittuja, jolle en osaa sanoa selitystä. Olen kuullut, että monien vaikuttajien ”normaalit striimit” eivät kerää juuri yhtään katsojia, mutta kun sama striimaaja alkaa pyörittämään yksikätistä rosvoa lähetyksessä, niin seuraajia voi olla paikalla tuhansittain.

Seuraavaksi kerron teille asian, minkä monet ehkä tietävätkin: valitettavasti vaikuttajat eivät pelaa pelejä oikealla rahalla. Ymmärrätte varmaan miksi. Jos keskimäärin pelaajat häviävät casinoilla, se on äärimmäisen huonoa mainosta casinolle, jos joku vaikuttaja häviää sinne viimeisetkin rahansa. Samaan aikaan jos vaikuttaja tienaa pelaamalla yhdessä illassa satoja tai jopa tuhansia euroja, se innostaa seuraajia kokeilemaan samaa myös omalla rahalla.

Koska kyse on piilomarkkinointiyhteistyöstä, vaikuttajat pelaavat eri pelejä, kuin mihin oikeat asiakkaat pääsevät käsiksi. Näissä vaikuttajien pelaamissa versioissa voittaa paljon helpommin, missä jää illuusio seuraajalle helposta voittamisesta.

En halua tässä blogissa suolata ketään vaikuttajaa nimeltä, joten en jaa teille suoria linkkejä. Vinkkaan kuitenkin sen verran, että esimerkiksi YouTubesta löytyy videoita, joissa vaikuttajat narahtavat kiinni itse teosta. Kesken lähetyksen näytölle aukenee vahingossa pop up -ikkuna, jossa kehotetaan pelaamaan oikealla rahalla. Heti pop upin aukeamisen jälkeen lähetystä vetävä vaikuttaja lyö kiireisesti pop upin kiinni ja lopettaa hetkeksi näytönjaon.

Loppupäätelmät: onneksi on vaihtoehtoisia tapoja

Tässä julkaisussa tuli käytyä suht kattavasti läpi erilaisia uhkapelaamisen mainostamisen muotoja ja tarkoitusperiä. Miten nämä kaikki vaikuttavat sitten minuun?

Ensiksi on pakko todeta se, että uhkapelaamisen ympärillä toimivia firmoja on todella paljon, mikä hankaloittaa huonojen toimijoiden tuntemista. Hyvin usein myöskään yritysten kotisivuilla yms ei ole suoraa mainintaa netticasinokytköksistä, minkä vuoksi meidän vaikuttajien tulee pitää silmät ja korvat avoinna.

Kieltämättä olen saanut houkuttelevia ja isoja tarjouksia uhkapelaamisen edistämiseen liittyen, mutta en ole niitä ottanut vastaan. Uskon vahvasti, että pidemmässä juoksussa tämä on onnistunut strategia, koska harvemmin seuraajat innostuvat netticasinomainostuksista. Tai ainakaan silloin, jos he ovat tulleet seuraajiksesi joistain muista yhteyksistä. Olen itse todistanut joidenkin vaikuttajien kohdalla sitä, miten seuraajien määrä Instagramissa putoaa jokaisen casinoaiheisen päivityksen jälkeen.

Seuraajien lisäksi myös muut yhteistyökumppanit ovat luonnollisesti kiinnostuneita minun entisistä ja nykyisistä yhteistöistäni. Monille yhteistyökumppaneille voi olla ehdoton turn off, jos vaikuttajan historiasta löytyy jonkinlaista uhkapelitaustaa. Tässä kannattaa ottaa myös huomioon se, että erilaisia vaikuttajia tai sijoitusbloggaajia on tarjolla todella paljon, ja siinä mielessä yrityksillä on ”varaa” heivata joskus myös kevyin perustein vaikuttajia ulos yhteistöistä.

Jännä nähdä myös se, että mihin suuntaan tämä ala kehittyy tulevaisuudessa. Olen kuullut huhua siitä, että lainsäädäntö uhkapelien markkinoimisen ympärillä on muuttumassa tämän vuoden lopulla, mikä osaltaan muuttaa varmasti pelikenttää huomattavasti.

Mielenkiintoista on myös nähdä se, mikä on Veikkauksen rooli tulevaisuudessa ja miten se vaikuttaa ulkomaisten toimijoiden markkinointiin. Jos Veikkauksen monopoli alkaa murenemaan ja ulkomaisille toimijoille avataan toimintaa Suomessa, niin muuttuuko uhkapelien markkinointi? Tuleeko siitä yksi iso villi-länsi, vai kariseeko kaikki epämääräisyys homman ympäriltä sen tullessa lailliseksi?

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *