Olipas perjantai. Pääsin pienen tovin jälkeen taas nettilehtien sivuille. Tällä kertaa kyseessä oli Taloussanomat, jonka jutussa kertoilin omasta suhteestani sijoittamiseen. Jutun voit lukea tästä linkistä.

Tämä oli jo toinen kerta, kun Taloussanomat tekee minusta juttua. Edellinen kerta oli vuodelta 2017, jolloin Talsa teki juttua ensiasuntoni ostosta ja asuntolainan kilpailuttamisesta. Kyseisen jutun voit lukea tämän linkin takaa.

Ajattelin tässä blogikirjoituksessa kertoa vähän ”behind the scenes” -tyyppisesti haastattelusta ja miten haastatteluprosessi etenee, sillä nämäkin jutut tuntuvat kiinnostavan monia. Mitä kaikkea ehtii tapahtua ennen kuin päästään haastatteluun tai jutun julkaisemiseen asti? Siitä teille lisää seuraavaksi.

Perinteinen yhteydenotto sähköpostilla

Tämäkin haastattelupyyntö lähti jälleen kerran sähköpostitiedustelulla, joka kilahti postilaatikkooni. Kokemuksieni mukaan toimittajat suosivat sähköpostia, sillä vain yksi haastattelupyyntö on lähtenyt jotain muuta kautta. Tuo ainokainen poikkeus tapahtui Facebook-chatin kautta.

Tällä kertaa oli melko pitkä gäppi ensimmäisen kontaktin ja jutun julkaisun välissä, sillä siihen väliin mahtui kolme viikkoa. Palaan myöhemmin vielä siihen, miksi homma venähti tällä kertaa.

Haastattelu käytiin vaihteeksi puhelimitse. Ne haastattelut missä olen ollut ovat jakautuneet aika lailla fifty-fifty puhelin- ja sähköpostihaastattelujen välille. Omasta kokemuksestani suosin ehkä puhelinhaastattelua, sillä sähköpostihaastatteluista on välittynyt vähän sellainen ”laiskan toimittajan” työtapa, jossa meikäläinen tekee suurimman osan töistä.

Puhelinhaastattelu oli varsin vikkelä. Homma oli tällä kertaa ohi 20 minuutissa, kun joissakin aiemmissa haastatteluissani olen turissut jopa tunnin verran puhelimessa. Itse haastattelu ei sisältänyt hirveästi yllättäviä tai uusia kysymyksiä, vaan mentiin aika tutulla kaavalla. Miten aloitit, miten sijoitat ja mitkä ovat suurimmat onnistumisesi ja epäonnistumisesi. Loppuun vielä joku säästö- tai sijoitusvinkki.

Plussana Taloussanomien suuntaan täytyy sanoa, että tällä kertaa toimittaja oli tehnyt oikeasti taustatöitä. Hän oli lukenut ainakin kourallisen tekstejäni, sillä osasi ottaa niissä mainittuja asioita puheeksi. Tämäkään ei ole mitenkään itsestäänselvyys, sillä joskus haastatteluissa huomaa, miten vastapuoli ei ole tehnyt minkäänlaista ennakkopaneutumista aiheeseen.

Tosin ymmärrän kyllä miksi, jos painat vuodessa parhaimmillaan sata erilaista haastattelua työsi puolesta, et varmasti jaksa jokaiseen panostaa aivan kympillä. Näin haastateltavan roolissa sitä kuvittelee helposti jokaisen haastattelun olevan jotenkin iso ja ainutkertainen juttu.

Jutusta tuli asiallinen – vaikkakin torppasin idean klikkiotsikosta

Ensimmäinen oikoluettavaksi saamani versio jutusta oli asiallinen. Siinä ei lähdetty revittelemään millään, vaikka vähän jännitin sitä, miten tarkkaan toimittaja on lukenut esimerkiksi salkkuraporttejani. Niistä saisi poimittua helposti lukuja, jotka provosoivat kivasti lukijoita.

Jutun saaminen oikoluettavaksi jännittää aina vähän, sillä ikinä ei voi tietää minkälaisen jutun toimittaja on erityisesti puhelinhaastatteluista kasannut. Joskus saattaa käydä siten, että ohimennen mainitsemasi asia on noussut haastattelun ”isoksi sanomaksi”, kun taas ne aiheet, joista olet paasannut eniten, jäävät lopulta sivuhuomioksi.

Esimerkkinä tästä voisin mainita sen, kun kerran lähes tunnin mittaisessa puhelinhaastattelussa kerroin pääasiassa rahastosijoittamisesta. Minkä vuoksi sijoitan nykyään rahastoihin, minkälaisiin rahastoihin sijoitan ja miksi olen siirtynyt enemmän rahastoihin. Itse juttuun tämä kaikki olikin sitten typistetty muotoon ”sijoittaa myös rahastoihin”.

Sen sijaan nopeat mainintani kurssiraketeista sekä isoimmista hutilyönneistä nostettiin jutun pääsanomaksi otsikkoa myöten, vaikka niihin ei haastattelussa käytetty varmaan minuuttia enempää aikaa.

Tästä näkee sen miten rahastot eivät ole niin mediaseksikästä kuin osakepoiminta, joten niitä ei ”jakseta” nostaa jutussa ilmi. Osakepoiminnat ja etenkin isojen summien mainitseminen saa aikaan enemmän klikkauksia, joten mediat tykkäävät nostaa niitä esiin.

Noin viikkoa ensimmäisen version saamisen jälkeen sain Taloussanomilta sähköpostin, jossa kysyttiin lupaa jutun editointiin. Heidän päästään olisi haluttu lisätä maininnat viime vuoden saldostani, eli miten varallisuuteni nousi vajaat 40 000 euroa. Torppasin idean kuitenkin suoriltaan sanomalla, ettei käytetä jutussa summia.

Valokuvauksen ansiosta haastattelusta jäi kerrankin jotain käteen

Vaikka erilaisia haastatteluja on ehtinyt kertyä vyölle useampi, en ole vielä koskaan saanut niistä palkintoa, ellei sitten kyseisen jutun sisältävien lehtien toimitusta minulle lasketa. En ole siis ikinä saanut euroakaan mitään ”juttupalkkiota” tai mitään muutakaan.

Tällä kertaa paikallinen valokuvaaja tarjosi kuitenkin kahvit, joten reissusta jäi käteen ainakin hetkeksi tyydytetty kofeiinihetki. Tämä kaikkiaan toinen kerta, kun pääsin ihan valokuvattavaksi asti, eli semi harvinaista herkkua oli kyseessä.

Valokuvaajana ollut paikallinen isäntä oli huikeaa kahviseuraa. Löydettiin heti yhteinen juttuaihe jääkiekosta. Ehkä mielenkiintoisimmat tarinat lätkän parista liittyivät siihen, että kyseinen kuvaaja oli takavuosina mukana kuvaamassa jääkiekkokorteissa käytettyjä kuvia. Tämä kiinnosti meikäläistä erityisesti, sillä vanhempieni luona on varmassa tallessa 1204 kappaletta 1990- ja 2000-luvun lätkäkortteja. Paljonkohan noilla muuten olisi rahallista arvoa?

Kuulin myös mehevän jääkiekkokortteihin liittyvän salaisuuden. Jotkut lätkäkortteja keräilevät ovat saattaneet ihmetellä, miksi Oulun Kärppien pelaajat ovat korteissa lähes poikkeuksetta valkoisessa vieraspaidassa. Syyksi paljastui se, että kortteihin päätyvät kuvat kuvattiin Jyväskylän alapuolella, eli oululaisia saatiin kameran eteen vain vieraspeleissä. Kuulemma ne harvat kotipaidoissa otetut kuvat ovat yleensä ”feikkejä”, eli ne on saatettu ottaa joidenkin harjoitusten tai alkulämpöjen aikana.

Lakon vuoksi julkaisu viivästyy

Kyseisen jutun piti alun perin tulla julki jo tammikuun puolivälin maissa, mutta se venyi melkein parilla viikolla. Viikon odottelun jälkeen sain viestin, jossa kerrottiin lakkojen vuoksi julkaisun viivästyneen. Juttu saa odottaa hieman rauhallisempia aikoja, ennen kuin se lyödään liveksi.

Tässä yhteydessä kyselin myös otsikkoa, kuvatekstejä tai kuvia esikatseltavaksi, mutta niitä lehdet eivät tykkää antaa. Sen vuoksi vasta jutun tullessa julki näet tavallisesti sen, millä otsikolla mennään ja mitä kuvia ja kuvatekstejä jutussa käytetään.

Tämä on haastateltavan vuoksi vähän ikävä juttu, sillä monet lukijat lukevat ainoastaan otsikot ja kuvatekstit, joten sen vuoksi ne olisi kiva tietää ennakkoon. Lehdet eivät ole kuitenkaan vielä koskaan suostuneet näitä minulle toimittamaan. Toimittajat vetoavat yleensä siihen, että muut henkilöt tekevät näihin kohtiin liittyvät päätökset.

Sitten vielä yksi juttu, mikä jäi ehkä vähän harmittamaan. Kun julkaisu viivästyi, pyysin Taloussanomilta jonkinlaista ennakkotietoa siitä, kun juttu menee liveksi. Arvaatte varmaan miten tässä kävi. Perjantaina ryystäessäni aamukahvia kohtasin tutut kasvot Taloussanomien Facebook-päivityksessä, eli jälleen kerran spottasin vahingossa itse itseni ensimmäisten joukossa.

Tämäkin on aika yleinen malli toimia, eikä edes sen suurempi poikkeustapaus. Asia korostuu erityisesti silloin, kun medialla on useita eri lehtiä samassa konsernissa. Jotkut minusta tehdyt jutut ovat myöhemmin päätyneet toimijan muihin lehtiin minulle kertomatta. Yleensä olen kuullut näistä jonkun tuttavan kautta, joka on sattumalta löytänyt kyseisen uutisen ja mainitsee sattumalta minulle asiasta.

Miten juttu iltapäivälehdessä näkyy blogin lukijoissa?

Tämä onkin sitten se itselleni mielenkiintoisin vaihe, eli miten medianäkyvyys näkyy blogin lukijamäärissä. Minulla kävi tuuri, että juttu julkaistiin sellaisena ajankohtana, etten ollut samaan aikaan julkaissut mitään uusia juttuja tai jakanut sosiaalisessa mediassa linkkejä blogiin. Pystyin näin seuraamaan tarkemmin sitä, kuinka paljon Talsan sivuilla julkaistu juttu tuo liikennettä tänne blogiini asti.

Täytyyhän se myöntää, että moinen juttu tekee gutaa lukijamäärille. Oikeastaan samalla minuutilla kun juttu meni julki, alkoi Inssin osinkojen sivuilla käydä kuhina. Julkaisuhetkestä seuraavat kahdeksan tuntia blogissa oli jatkuvasti vähintään parikymmentä lukijaa. Varsin tasaista liikennettä riitti koko päivän ajaksi, vaikkakin pieni hiljentyminen tuli alkuillasta eteenpäin.

Hauskinta tässä oli seurata mobiili- ja desktop-käyttäjien osuutta sivustolla. Tässä kohti näki hyvin minkälainen on keskiverron suomalaisen päivän rakenne. Aamulla (klo 7-9) mobiilikäyttäjät olivat enemmistössä, kun ilmeisesti aamupalapöydissä ja työmatkoilla selataan nettiä puhelimella.

Kello 9-11 tulikin sitten tietokonekäyttäjien aikajakso, kunnes valtikka siirtyi ruokatunnin ajaksi taas mobiilipuolelle. Iltapäivä meni taas desktop-käyttäjien parissa ja toimistoaikojen loppumisen aikana kello 15-17 taas mobiilissa.

Sain Taloussanomien jutun kautta todella paljon uusia sivustovierailijoita. Kykenen analytiikan kautta seuraamaan myös sitä, että kuinka suuri osa päivän vierailijoista on käynyt blogissa aiemminkin. Tavallisesti tämä luku on varsin suuri, noin 35 %, mikä tarkoittaa porukan palaavan aktiivisesti tälle sivustolle myöhemminkin. Haastattelun julkistamispäivänä tämä vanhojen käyttäjien osuus olikin enää vain 10-20 %.

Sekin oli blogin kannalta hyvä asia, että jutussa ollut linkki vei blogini etusivulle jonkun yksittäisen artikkelin sijasta. Pääsin analytiikan kautta seuraamaan mm. sitä, että mihin blogin etusivulle eksyneet lukijat tekevät ensimmäiseksi. Kenellekään tuskin tuli yllätyksenä, että salkkuni sisältö kiinnitti jälleen kerran ensimmäisenä suurimman osan huomion.

Muuten blogin sisältöä luettiin todella laajalla rintamalla. Lukijat lukivat niin uusia kuin vanhojakin blogikirjoituksia. Joidenkin artikkelien kohdalla jopa ihmettelin sitä, miten he ovat onnistuneet löytämään juuri kyseisen blogikirjoituksen.

Loppupäätelmät: kannattaako haastatteluihin suostua?

Kun aloin kirjoittamaan tätä blogikirjoitusta, mietin jonkin aikaa sitä, että saanko puristettua tästä täysimittaisen kirjoituksen. Noh, mittarissa on jo lähes 1 200 sanaa, joten on hyvä aika alkaa jarruttelemaan. Tulihan tässä jutussa jo käytyä aika paljon asioita lätkäkorttien keräilemisestä alkaen.

Kannattaako bloggaajan lähteä mukaan näihin haastatteluihin? Kyllä. Entä kannattaako ilman rahallista palkkiota? Kyllä tähänkin. Sain haastattelun kautta blogiin yli tuhat lukijaa pelkästään perjantain aikana. Lisäksi tuli kourallinen uusia seuraajia eri sosiaalisen median tileihin.

Mikäli lähdet mukaan haastatteluihin, niissä kannattaa pitää jalat tukevasti maassa. Lehdet elävät klikkauksilla, joten jos ruokit toimittajaa provosoivilla ja kärkkäillä näkemyksillä, ne hyvin suurella todennäköisyydellä päätyvät myös lehteen asti.

Haastattelut ja niistä aiheutuva näkyvyys poikii usein uusia asioita. Itse asiassa sain perjantaina lounasaikaan yhden puhelun työnumerooni, jossa kysyttiin olenko sama Rikhard Wacker, joka oli aamulla Ilta-Sanomissa. Kiusallanikaan en kerro teille vielä mistä on kyse. Ainakaan vielä.

Voit lukea aiemmat minusta ja blogista tehnyt jutut medianurkkaus-osiosta.

Saatat olla kiinnostunut myös:
Insinööri eksyi Taloussanomien sivuille