Jos mietitään omia henkilökohtaisia kohokohtiani tälle vuodelle, niitä on kaksi ylitse muiden. Ensinnäkin loikkasin viisi viikkoa sitten yrittäjäksi jättäen perinteisen työelämän ainakin tältä erää. Toinen ja edelliseen täysin liittymätön kohokohta tapahtui huhtikuussa, kun toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja hankin itselleni auton jonkinlaiseen harrastuskäyttöön.

Hankkimani Mercedes-Benz ei ollut ihan mikä tahansa ajoneuvo, vaan se edusti oman aikakautensa eliittiä, mitä tulee neliovisiin autoihin. Autolla oli myös keskivertoa mielenkiintoisempi historia takanaan, sillä se oli vuorineuvos Armas Puolimatkan yritysten vanha edustusauto. Tämä historia oli itse asiassa varsin isossa roolissa sen suhteen, että kiinnostuin tästä autosta ja kävin ostamassa sen pois kuljeksimasta.

Tässä artikkelissa ajattelin avata teille hieman tarkemmin tätä tekemääni ostosta. Kyseinen auto on siinä mielessä hauska, että minun mielestäni se sopii monellakin tapaa sijoitusbloggaajan autoksi. Lisäksi minua kiinnostaa luonnollisesti myös autot sijoituskohteena, joten kai tämänkin voisi jonkinlaiseksi autosijoitukseksi laskea.

Lähdetään kuitenkin katsomaan sitä, minkälaisen historian tämä vuoden 1985 ja W126-sukupolvea edustava Mercedes-Benz 500 SEL pitää sisällään.

Mercedes Benz 500 SEL

W126 – Talouden nousu- ja laskukausien auto

Armas Puolimatka ei ole ainoa syy, miksi tämä auto sopii erittäin hyvin juuri sijoittamisesta tai rahasta kiinnostuneelle bloggaajalle. Entisen omistajansa lisäksi W126-Mersun tarinassa talouden nousu- ja laskukaudet ovat näytelleet varsin suurta roolia niin auton suunnittelussa, kuin automallin saavuttamissa markkinoissa tai yleisessä statuksessa.

Lähdetään liikkeelle automallin syntymisestä. W126 julkaistiin yleisölle vuonna 1979, mutta luonnollisesti sen suunnitteluvaihe alkoi jo vuosia ennen kuin autoa esiteltiin kuluttajille. Kun autoa lähdettiin suunnittelemaan 1970-luvulla, sille annettiin Stuttgartissa vaatimattomasti tavoitteeksi olla yhtä aikaa niin mukavampi, turvallisempi ja taloudellisempi kuin edellinen S-luokan Mercedes, joka sekin oli jo lähtökohtaisesti erittäin laadukas auto.

Taloudellisuus oli iso juttu 1970-luvulla ihan käytännön syistä, johtuen öljykriisin puhkeamisesta. Tiivistetysti kriisi liittyi siihen, että Israel ja Egypti sotivat, jonka myötä öljyn hinta pomppasi hetkessä kattoon ja ihmiskunta tajusi, että energia voi muodostua isoksi kulueräksi myös yleisen rauhan aikana. Tästä syystä esimerkiksi 70-luvulla rakennettuja asuntoja voi tunnistaa Suomessa siitä, että niissä on pienet ikkunat, jotta hukkaenergiaa ei tapahtuisi.

Öljykriisi vaikutti merkittävästi myös W126-mallin suunnitteluun, sillä kulutuksella alkoi olla merkitystä jopa edustuskäytössä. Tästä syystä myös S-Mersuun tehtiin paljon kulutusta pienentäviä ratkaisuja aina auton keventämisestä elektronisesti säädettyyn matalaan tyhjäkäyntiin asti. Normaalisti autojen tyhjäkäynti pyörii noin 1000 RPM:n tasolla, mutta Mersussa kierrokset on pudotettu 500 RPM:ään, mikä takaa erittäin hiljaisen tyhjäkäynnin.

Muitakin muutoksia löytyy moottorin puolelta. Autojen tehoja pienennettiin, mutta se korvattiin paremmalla väännöllä. Myös kokonaisvälityssuhteita muutettiin taloudellisemmaksi. Isoimmassa viisilitraisessa V8-koneessa sylinterilohko tehtiin poikkeuksellisesti kevytmetallista ja teräksiset sylinteriputket korvattiin pii-seosteisella pinnalla.

Myös turvallisuudessa nähtiin uusia ratkaisuja, jotka eivät tosin enää 2000-luvun puolella tunnu juurikaan erikoisilta. W126 sai kuitenkin tuntea sellaiset edistyksellisyydet, kuin ABS-jarrut, kuljettajan turvatyynyn sekä korkeussäädettävät turvavyöt. Nämä ovat olleet jo varmaan parikymmentä vuotta vakiovarusteita nykyautoissa, mutta 1970- ja 80-lukujen taitteessa nämä olivat uusinta uutta henkilöautoissa.

Palataan takaisin talouden suhdanteisiin ja muistellaan W126-mallisarjan suosiota. Monet meistä muistavat 1980-luvun kasinotalouden aikakautena, kun rahaa tuntui riittävän kaikille ja jupit tykkäsivät näyttää vaurastumistaan ulospäin. Meillä Euroopassa W126 oli kenties suurin autoihin liittyvä statussymboli, joita ostivat niin yritykset kuin jopa yksityishenkilötkin.

Esimerkiksi Suomen Pankilla oli käytössään peräti kolme kappaletta W126-Mersuja, joista yksi päätyi taannoin Iltalehteen. Suurin osa W126-autoista meni uutena yritysten nimiin, mutta joskus niitä rekisteröitiin myös varakkaille yksityishenkilöille. Vuosien varrella Suomeen on rantautunut myös lukuisia ulkomailta tuotuja malleja.

Yleensä yksityishenkilöille tai julkiselle puolelle (kuten edellä mainittu Suomen Pankki) menneet mallit olivat mallisarjan pienimmästä päästä olevia 6-sylinterisiä malleja, sillä W126-korin hinnat alkaen -mallin sekä lippulaivan välillä oli melko suuri hintaero. Sen sijaan yksityisessä omistuksessa olevien yritysten ostamat edustusautot olivat huomattavasti kattavammin varusteltuja.

W126-mallin valmistus lakkasi vuonna 1991, jolloin Suomi syöksyi Neuvostoliiton kaatumisen myötä syvään lamaan. Sen verran mitä olen joidenkin W126-mallien omistajahistorioita selannut, niin monessa tapauksessa autot saattoivat seistä ysärin laman aikana parikin vuotta jonkun autoliikkeen nimissä ilmeisesti odottamassa uutta omistajaa, joita ei kaiken niukkuuden keskellä tahtonut löytyä.

Voidaan siis sanoa, että W126 syntyi öljykriisin ilmapiirissä, keräsi suosionsa kasinotalouden aikakaudella ja siirsi ysärin laman aikana edustusautojen viestikapulan seuraavalle Mercedes-Benzin W140-mallille.

Suomi-historia tuo arvoa

Siinäpä alkuun yleistä tarinaa W126-mallista. Siirretään katseet kohti minun autotalliini eksynyttä Mercedes-Benziä. Kenties se kaikista hienoin juttu tässä autossa liittyy sen historiaan. Sen verran mitä olen käyttänyt tätä autoa erilaisilla asiantuntijoilla, monella leuka loksahtaa auki jo siinä kohti, kun kerron auton olevan alkuperäinen Suomi-auto. Moni olettaa tämänkin yksilön päätyneen Suomeen ulkomailta tuontiautona.

Tällä kertaa Suomi-auton arvoa ei nosta se osittain vähän urbaanikin legenda, että tuontiautot olisivat jotenkin Suomessa ensirekisteröityjä autoja huonompia. Näiden isojen ja arvokkaiden Mersujen kohdalla Suomi-historia on sen sijaan arvokas sen vuoksi, että suurin osa markkinalla liikkuvista edustusautoista on tullut tänne ulkomaiden kautta. Suomi on ollut vielä muutama vuosikymmen sitten sen verran persaukinen maa, että tämän tason autoja ei ollut oikeasti kenelläkään varaa ostaa tai omistaa.

Suomi-historiasta kertomisen jälkeen on mukava täydentää auton historiikkia Armas Puolimatkan nimellä. Vaikka melkein kaikki S-Mersut ovat jonkun yrityksen tai muun keskivertoa varakkaamman sankarin omistamia, Puolimatkan nimi herättää keskivertoa enemmän kiinnostusta. Etenkin siinä kohti, kun alan puhumaan auton mukana säilyneistä vuorineuvokseen viittaavista dokumenteista, saan suorastaan käskyn vaalia kaikin voimin tämän auton tulevaisuutta.

Mercedes-Benz 500 SEL W126

Tämän yksilön tarina

Ensimmäiset merkit pian syntyvästä Mersusta nähtiin syyskuussa 1984, kun auto valmistui Saksan tehtaan tuotantolinjalta. Suomeen se rekisteröitiin kuitenkin vasta 2.1.1985 ja vähän hassusti, Rakennustoimisto Armas Puolimatka Oy kaikkine irtaimistoineen myytiin samoihin aikoihin. Käytännössä tämä auto tuli uutena suoraan yrityskaupan keskelle.

Yrityskaupasta huolimatta auto jäi Armas Puolimatkalle itselleen, eli hän lunasti auton pois yritykseltä kaupan jälkeen. Tämä ilmenee useammastakin paikkaa, esimerkiksi auton mukana tulleessa ruostesuojaukseen liittyvässä dokumentissa ilmenee, miten vuonna 1985 auto suojattiin firman toimesta ja vuonna 1988 yksityishenkilö Armas Puolimatkan toimesta. Trafin tiedoissa autolla näkyy kuitenkin vain yksi omistaja vuoteen 1990 asti, joka oli siis yksityishenkilö-Puolimatka.

Tämä minulle päätynyt ajoneuvo ei ollut suinkaan Armaksen ainoa ”viissatanen ässä”, vaan rakennustoimiston nimissä oli myös toinen pari vuotta vanhempi 500 SE ilman sitä viimeistä L-kirjainta. Mallinimessä oleva L-kirjain viittaa langiin, joka tarkoittaa 14 senttimetrin lisäpituutta. Autosta oli mahdollista ostaa myös pidennetty versio, jossa tämä lisäpituus on tullut nimenomaan takapenkin jalkatiloihin, sillä monesti näiden autojen maksaja istui auton takapenkillä autonkuljettajan hoitaessa ajoneuvolla ajon.

Kuulemieni puheiden mukaan tämä minulle päätynyt yksilö oli se, jossa Armas viihtyi matkustajana, mutta tuossa toisessa 500 SE:ssä hän istui itse ratin takana.

Rekisterinumeron monet tarinat

Ajoneuvon rekisterinumero TXC-500 kertoo sekin yllättävän monta tarinaa, vaikka ensisilmäyksellä se vaikuttaa aivan tavalliselta rekisterinumerolta. Kyseessä on tosiaan ajoneuvon alkuperäinen rekisteritunnus, eikä se ole vuosien varrella muuttunut kertaakaan. Rekisteritunnuksen ensimmäinen kirjain T viittaa Turun lääniin, jossa Armas asui ja auto ensirekisteröitiin sinne. Suomessa oli aina vuoteen 1989 asti käytäntö, että rekisterinumerosta pystyi lukemaan auton kotiläänin, jossa se on ensirekisteröity.

Myös rekisterikilven numerolla on tarina, sillä ”sattumalta” se on sama numero kuin auton malli (500 SEL). Vielä 1980-luvulla Suomesta ei voinut ostaa haluttua rekisterinumeroa ja yleinen käytäntö oli, että katsastusasemalla asennetaan pinkan päällimmäisenä ollut rekisterikilpi autoon. Tästä huolimatta monissa Mersuissa, Bemareissa ja Volvoissa saattoi olla auton malliin viittaavia rekisterinumeroita. Täyttä varmuutta sille ei ole, että miten tämä järjestely on pystytty tekemään. Mahdollisesti katsastuskonttorilla on ollut vastassa sellainen henkilö, joka on pyrkinyt poimimaan nipusta juuri halutun numeron.

Armas Puolimatkalla kävi rekisterikilpien suhteen hyvä tuuri, sillä hänen molemmat viissataset Mersut saivat rekisterikilpeensä numeron 500. Eli myös siinä toisessa Armaksen Mersussa rekisterinumero alkaa T-kirjaimella ja päättyy numeroihin 500. Jätän kuitenkin möläyttämättä ääneen koko rekisteritunnusta tässä yhteydessä, koska kyseessä ei ole minun autoni.

Auton varusteet ja hinta uutena

Tässä minulle päätyneessä yksilössä on sisällä ihan asialliset varusteet. Autossa on lisävarusteena valitut ABS-jarrut, ilmastointi ja sähkölasit joka nurkassa. Auton värinä toimii midnight blue, joka näyttää lähes jokaisessa kuvassa mustalta, mutta livenä taas ihan selkeästi tummansiniseltä. Rehellisesti sanottuna minäkin lähdin ostamaan mustaa autoa, mutta tulin kotiin sinisen auton kanssa.

Sisustan puolella vastassa on harmaa velour-kankainen ja plyyshiä muistuttava sisusta, joka on vähän erikoisesti nykyaikaan verrattuna ollut kalliimpi vaihtoehto, kuin nahkasisusta. Nykyäänhän nahkasisustaa tupataan pitämään aina kangaspäällysteisiä sisustoja kalliimpana, mutta vielä 1980-luvulla plyyshi oli nahkaa kalliimpi ja tyylikkäämpi valinta.

Kenties erikoisimmat varusteet autossa löytyvät vähemmän yllättäen takapenkiltä. Molemmilta puolilta takapenkkejä löytyy alkuperäiset lukuvalot sekä auton takaikkunalta löytyy vielä erillinen takalasin verho, jotka ovat kaikki olleet lisävarusteita.

Auto sijoituskohteena
Huomaa takalasin verhot ikkunan sivulaidoissa.

Ostohetkellä myyjä sivisti minua takalasin verhoilusta, että se on äärimmäisen harvinainen varuste näissä W126-malleissa, etenkin käsin liikutettavana ”manuaalisena” mallina. Jonkun verran näitä on valittu autoihin, mutta yleensä ne toimivat sähköllä. Jonkun verran olen koittanut googlettaa näitä manuaalisia malleja, mutta todella harvassa tuntuu olevan moinen versio. Jännä nähdä onko tämä harvinaisuus nyt hyvä vai huono asia auton arvon kannalta.

Juuri tämän yksilön hintalappua en ole löytänyt vielä mistään, mutta satuin löytämään syvältä internetistä Mersun hinnastoa syksyltä 1984, jolloin tämän Mersun osto on luultavasti ollut käsillä. Tämä 1.10.1984 päivätty esite tiesi kertoa, että vakiovarusteilla auto maksoi uutena 480 000 markkaa.

Jos laskemme Tilastokeskuksen rahanarvonmuuntimella hintaa nyky-euroissa, niin vuoden 1984 rahamäärää 480 800 markkaa vastaa nykyajan 172 457,73 euroa. Eli jos mietitään että tässä yksilössä oli vielä hintaa kasvattavia lisävarusteita, niin auto on kyllä ollut melko iso investointi uutena.

Auton vaiheet Puolimatkan jälkeen

Kun ostin tämän auton, ajoin sen suoraan säilytykseen Keski-Suomeen ja karkasin itse kotiini Kuopioon. Oli muuten haastava yhdistelmä, että ensin ostat auton ja heti perään jätät sen niin kauas, ettet pysty ajamaan tai edes ihailemaan sitä. Kanssani Kuopioon lähti kuitenkin kaikki mahdollinen dokumentaatio, mitä auton mukana tuli. Tarkoituksenani oli käydä kaikki dokumentit ja merkinnät autosta läpi ja kirjoittaa ne puhtaaksi.

Tämä ajoneuvo oli Armas Puolimatkan ja hänen kuolinpesänsä nimissä aina 23.5.1990 asti, kunnes se siirtyi pariksi vuodeksi Liedon Vehon omistukseen. Kuten yllä puhuin lama-ajan Mersu-markkinoista, niin Liedossa tämä auto vietti aikaansa aina 4.5.1992 asti.

Veholta auto kulkeutui Jyväskylään maalausliikkeen hallintaan vajaaksi vuodeksi, kunnes 27.4.1993 omistajaksi tuli helsinkiläinen yritys. Helsingissä auto vietti aikaa vain puolisen vuotta, kun se siirtyi tamperelaisen yrityksen haltuun vähän pidemmäksi aikaa, jossa se vietti eloaan 30.5.1997 asti.

Jyväskylän maalausfirma lienee yhä olemassa, joskin kommandiittiyhtiö on tainnut muuttua ajan myötä osakeyhtiöksi, samoin tamperelainen yritys on vielä yritysrekisterin mukaan olemassa. Ehkä joskus jos on aikaa ja innostusta, voisi varovaisella sähköpostitiedustelulla kysellä näistä pienistä firmoista, että muistaako joku keskiyön sinistä Mersua 1990-luvun alusta.

Tampereelta auto kulkeutui Seinäjoelle Jarmo Rintajouppi OY:n omistukseen, mutta epäilen omistussuhteen tarkoittaneen vaihtoautorivissä seisottamista. Etelä-Pohjanmaalta matka jatkui pidemmäksi aikaa kohti rannikkoa ja Vaasaa, kun 6.8.1997 auto siirtyi ensimmäisen yksityisen omistajan omistukseen (jos vuorineuvos Puolimatkaa ei lasketa yksityishenkilöksi).

Vaasassa auto vietti pidemmän ajan, sillä seuraava yksityinen omistaja löytyi samasta kaupungista. Seuraava yksityinen omistaja piti autoa hallussaan peräti päivää vaille 14 vuotta. Tällä jo edesmenneellä herrasmiehellä auto oli 29.5.2000 – 28.5.2014 välisen ajan, joskin vuonna 2009 auto ajettiin tallin suojiin ja se makasi siellä siihen asti, että minua edeltänyt omistaja pelasti sen sieltä. Tarinan mukaan auto lähti uuden akun ja renkaiden täytön myötä käymään kuin palmun alta, vaikka se oli seissyt varastossa viisi vuotta koskematta.

Minua edeltänyt omistaja omisti auton siis noin seitsemän vuotta, jonka aikana hän myös museorekisteröi tämän ajoneuvon. Tällä Mercedes-harrastajalla oli kuitenkin sen verran monta johtotähteä käsissä, että Puolimatka-konsernin viimeinen edustusauto sai lähteä myyntiin. Auto ehti olla kaupan pariinkin otteeseen ja renkaanpotkijoita riitti, kunnes meikäläinen karautti hakemaan auton talteen Pohjois-Pohjanmaan rannikolta.

Autosta tallessa lähestulkoon mapillinen erilaisia dokumentteja ja historiatietoja, joiden avulla auton historia on lähes aukoton. Ainoastaan huoltohistoria on hieman reikäinen, sillä vaasalaiset tykkäsivät huoltaa autoa itse ja merkata ne melko sekavasti johonkin vanhaksi käyneeseen päivyriin. Vaikka päivyrissä olisi riittänyt sivuja, ilmeisesti paperin säästämiseksi kaikki huoltomerkinnät on pitänyt mahduttaa vain parille aukeamalle.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Miltä näyttää auton tulevaisuus?

Olen ehkä vähän jäävi arvioimaan omaa tekemistäni, mutta uskoisin tällä autolla olevan hyvä tulevaisuus. Tällä hetkellä motivaatio auton ylläpidolle on suuri ja jossain määrin pidän tätä autoa sijoituksena, vaikka en sen omistamisella voittoa varsinaisesti tavoittele. Kyllähän se on ihan raaka fakta, että näiden autojen ylläpito vie rahaa ja vaikka arvo sattuisikin nousemaan, niin se uppoaa usein auton ylläpitokuluihin.

Auton uniikista historiasta johtuen tämä yksilö kannattaa nimenomaan pelastaa, koska kyseessä ei todellakaan ole mikään peruskiesi, jonkalaisia löytyy noin vain uusia. Koska Puolimatka-konsernia ei enää ole olemassa, auto kantaa firman viimeisen edustusauton titteliä loppuun asti.

Yksi motivoiva tekijä on myös se, että vuoden päästä kesällä 2022 tämä auto tulee saamaan ainakin yhden vähän juhlavamman edustusajokeikan, eli Mersu päätyy jossain määrin takaisin alkuperäiseen tehtäväänsä: edustuskäyttöön.

Mercedes-Benz S-sarja

Auton parantelu on aloitettu

Vaikka tähän mennessä en ole vielä hirveästi ehtinyt laittaa aikaa tai rahaa Mersun ylläpitoon, vaan suurin osa ajasta on mennyt lähinnä tehdyn ostoksen ihmettelyyn, niin jotain pientä olen kuitenkin saanut aikaan. Olen hankkinut autoon jo alkuperäistä vastaavan vararenkaan, joka autosta oli tosiaan kadonnut vuosien varrella.

Osittain tuurinkin avustuksella löysin naapurikylästä juuri samanlaisen 14 tuuman Barock-mallisen yksittäisenä kappaleena, joka on kuntonsa puolesta toiminut luultavasti aiemminkin varapyörän vanteena. Kunto nimittäin viittasi siihen, ettei vanne ole koskaan nähnyt käyttöä. Tälle vanteelle pyöräytettiin vielä päälle käyttämätön rengas, jolloin vararengasongelma on nyt pois päiväjärjestyksestä.

Tällä hetkellä ostoputkessa on myös muitakin auton varusteita. En tiedä kuka auton ex-omistajista on varustellut sen autopuhelimella, mutta joku heistä on myös päättänyt hankkiutua puhelimesta myöhemmin eroon. Autoon on jäänyt puhelimesta muistoksi tarrat etuikkunoihin, sekä pistokkeet konttiin sekä apukuskin jalkatilaan. Minulla on haaveina löytää näihin pistokkeisiin istuva autopuhelin, jotta paketti ei olisi niin riisutun näköinen. Katsotaan löydänkö sopuhintaan jostain oikean mallisen NMT-puhelimen.

Puhelimen lisäksi ostoputkessa on myös soitin. Tällä hetkellä autossa on kiinni itse uutena kymmenen vuotta ostamani melko nykyaikainen autoradio, joka ei tietenkään istu auton henkeen lainkaan. Tähän minulla on tavoitteena onnistua löytämään toimiva soitin, joka lienee tämän auton kohdalla nimeltään Becker Grand Prix 2000. Näiden löytäminen on huomattavasti vaikeampaa ja kalliimpaa kuin NMT-puhelimen, mutta toivottavasti sopiva laite löytyy jossain vaiheessa.

Isoja ja kalliita päätöksiä edessä

Vararenkaat, autopuhelimet ja -soittimet sekä niiden etsiminen ovat vielä sen verran simppeliä puuhaa, jotta se onnistuu minun kaltaiseltani tumpelolta. Sen sijaan väkisinkin edessä on myös sellaisia töitä, johon oma ammattitaitoni ei riitä. Ensimmäinen vaihe on ehkä se kaikista tärkein, eli (vielä) pienimuotoisten peltitöiden tekeminen.

Kuten vanhoilla Mersuilla on pahana tapana, myös tästä yksilöstä kykenee löytämään hieman piileviä ruostevikoja helmoista. Ne eivät ole vielä pahoja, ehkä sen vuoksi niille ei ole vielä kukaan mitään tehnyt, mutta kuitenkin tässä vaiheessa homman saisi vielä ruotuun huomattavasti helpommalla, kuin vaikkapa muutaman vuoden päästä.

Peltityöt ovat siis pakollisten töiden listalla. Meikäläinen on koskenut hitsausvehkeisiin viimeksi yläasteen teknisen työn tunneilla keväällä 2009, joten allekirjoittaneella on ehdoton porttikielto koskea noihin seutuihin minkäänlaisella työkalulla. Jätetään homma siis suosiolla ammattiauttajien harteille.

Olen kiertänyt auton kanssa jo kourallisen alan liikkeitä lävitse, kysellen vähän jokaiselta näkemyksiä siitä, mitä autolle tulisi tehdä ja paljonko operaatio kustantaa. Oikeastaan minua kiinnostaa tässä kohti hintaa enemmän se, mitä ammattilaiset tekisivät autolle. Vastaukset ovat olleet kirjavia. Toiset kävisivät pelkästään auton alaosan kokonaisuudessaan läpi ja maalaisi jäljet kuntoon, toiset taas tahtoisivat käydä oikeastaan koko auton läpi ja viimeistellä hyvän jäljen maalaamalla koko auton uusiksi.

Myös hintahaitari on luonnollisesti iso, riippuen mennäänkö vähän kevyemmän urakan mukaan, vai päästetäänkö firman parhaat peltisepät sekä maalarit Mersun kimppuun. Tällä hetkellä haarukassa on peltitöiden ja maalauksen suhteen alkaen 1500 euroa ja kalleimmillaan 4000 euroa. Toisessa liikkeessä tehtävä maalipinnan käsittely osuu hintahaarukkaan 400-800 euroa, toki jos peltikorjaamolla päädytään isoihin töihin, niin luonnollisesti autofiksaamon rooli pienenee ja halpenee.

Tässä tuleekin sitten iso tukku erilaisia kysymyksiä, jossa kysymyksen perään tulee monta uutta pureskeltavaa aihetta. Haluanko käydä auton läpi kevyemmällä mallilla, vai vetää kaiken aivan viimeisen päälle. Jos valitsen ensimmäisen, tuleeko jäljestä tarpeeksi hyvä? Mikäli taas vedetään ison budjetin kautta, alkaako minua auton ulkopuolen läpikäynnin jälkeen ärsyttämään ei-entisöity sisusta? Onko typerää entisöidä auto ulkopuolelta, mutta jättää puuha tekemättä sisäpuolelta? Entä konehuone? Pitäisikö sekin puhdistaa vastaamaan minttiä ulkoasua? Vai pitäisikö moottori käydä jopa kokonaan läpi puhdistuksen yhteydessä.

Nälän kasvaminen syödessä on iso riski tässä leikissä, sillä huolellisessa entisöinnissä ei ole mikään ongelma upottaa vaikka uuden auton verran rahaa leikkiin. Toisaalta näistä euroista saa varmasti jonkun verran ulos, sillä nämä W126-mallit alkavat kuolla pikkuhiljaa sukupuuttoon. Samaan aikaan kuitenkin haluaisin pitää auton jonkinlaisena harrastepelinä, jolla voisi ihan huoletta ajaa sen muutaman päivän kesässä. Jos auto käydään huolella läpi, raaskiiko sillä enää ajaa?

Loppupäätelmät: nautitaan kilometreistä

Noh, mielestäni ei kannata vielä alkaa ottaa liikaa stressiä aiheesta. Kuten tätä autoa hankkiessa teille kirjoitin, tämän ajoneuvon on tarkoitus olla minulle eräänlainen terapia-ajoneuvo. Sellainen laite, jolla pääsen hetkeksi aina irti läppäristä, puhelimesta ja internetin ihmeellisestä maailmasta. Liiallinen asioiden vatvominen ja aiheen googlettelu sotii nimittäin tätä alkuperäistä tavoitetta vastaan.

Tähän mennessä auto on ollut kyllä jokaisen sijoitetun euron väärti. Vaikka yhteistä matkaa auton kanssa alkaa olla takana jo yli 700 kilometriä, se hymy mikä jo ensiajolla suupieliini tarttui ei ole kadonnut mihinkään. Yhä edelleen tätä autoa on mahdoton ajaa naama mutrulla. Se fiilis mikä tästä kasarin juppiaikojen aikakapselista irtoaa, on aivan uskomaton, etenkin kun höystän sitä pelkästään vuosien 1984-89 välissä julkaistun musiikin täyttämällä Spotify-listallani.

Jos näin internetin välityksellä voi välittää teille jotain W126-aiheista fiilistä, niin joku aivan mahtava ihminen on ladannut YouTubeen Suomen Mercedes-Benzin virallisen mainosvideon, jolla on mittaa ruhtinaalliset 19 minuuttia. Harvemmin näkee näin pitkiä esittelyvideoita automallista, mutta ehkä tämäkin on yksi esimerkki siitä, ettei S-sarjalaiset ole aivan tavallisia autoja. Video on vuodelta 1986, eli ”kauneusvirheenä” se kertoo uudistetusta facelift-mallistosta, kun oma Mersuni edustaa sitä edeltävää mallia.

Tuon mainosvideon kruunaa muuten kertojan ääni, joka kuuluu minun kuuloaistini mukaan Metsolat-sarjan ”Kari Kaukovaaralle”, eli Juha Hyppöselle. Hyppönenhän teki 1990-luvulta alkaen pitkän uran Volvo-mainosten kertojana, jossa hänen matala äänensä yhdistettynä Juha Björnisen sähkökitaran tilutukseen on jäänyt varmasti monien mieleen. Ai että, miksei nykypäivänä tehdä enää näin hienoja automainoksia?

Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Mitäs sitä tulikaan ostettua? – Esittelyssä Mercedes-Benz 500 SEL W126

  1. Aki Taka.Eilola kommentoi:

    Terve,
    Yksi mielenkiintoisimmista, ellei mielenkiintoisin artikkeli mihin olen netissä törmännyt. Pidin lukemastani. Omaan ehtymätöntä mielenkiintoa S-klasse Mercedeksiin, erityisesti 70-80 lukujen malleihin. Olen myös hyvin kiinnostunut Suomen talouselämän vaikuttajista. Nimi Puolimatka on tuttu jo 80-luvulta, Muistan ihaillen lukeneeni lukuisia artikkeleita yrityksestä ja sen karismaattisesta johtajasta. Näissä vanhoissa loistoautoissa aidosti myös kiinnostaa sen historia, sillä on väliä kuka on se ensimmäinen tai toinen omistaja. Hyviä hetkiä sinulle ”sonderklassen” ratissa. P:S, mielestäni autosi on Mercedes-Benz 500 SEL V 126 (pitkä akseliväli), jos olisi SE-malli silloin W 126.

    • RJW kommentoi:

      Moi.

      Kiitos mahtavasta kommentista. Mä kuvittelin, että tässä artikkelissa yhdistyi kaksi hyvinkin toisistaan poikkeavaa aihetta (autot ja yrittäjät), että lieköhän muita näiden kahden yhdistelmästä kiinnostuneita. Mukava kuulla, että meitä on muitakin 🙂

      Kyllä, mä uskon että tän auton valttikortti on juuri omistajahistoria. Etenkin kun omistajahistoriasta on jäänyt jälkeen ihan kunnon dokumentit. Ei taida olla mitenkään tavatonta, että välillä myydään jotain tunnettujen henkilöiden vanhoja autoja ilman mitään dokumentaatiota aiheesta. Tässä tapauksessa niitä on onneksi useampikin.

      Jos Puolimatkan jutut kiinnostaa enemmän, niin tässä artikkelissa keskityin pelkästään vuorineuvoksen tekemisiin: Armas Puolimatka – Mies joka loi yritysimperiumin tyhjästä

      Kiitos myös informaatiosta liittyen mallimerkintään. Mä oon välillä nähnyt kun puhutaan V126:sta vaikka pitäisi olla W126. En ole aiemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, sillä olen luullut kyseessä olevan vain kirjoitusvirhe. Googlailin nopeasti, niin taidat olla oikeassa, eli täyspitkät 126-Sonderklassit merkitään normaalilla V:llä ja pätkät W:llä. Tämä oli uusi (ja tärkeä) tieto minulle, helpottaa sopivien osien etsimistä netistä, koska aiemmin tiettyjen osien kohdalla on joutunut varmistamaan, että ne ovat nimenomaan SEL:n osia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.