Kerroin teille taannoisessa blogikirjoituksessani ostaneeni vanhan Mersun, jolla oli erikoinen historia. Auto oli ollut uutena vuorineuvos Armas Puolimatkan ja tämän yritysten edustusautona, ja tämä tieto kaikkine dokumentteineen oli yksi iso syy sille, miksi juuri kyseinen Mercedes-Benz parkkeerattiin minun autotalliini.

Tuossa julkaisussa lupasin kirjoittaa teille myöhemmin kokonaan oman blogikirjoituksen Armas Puolimatkasta, mitä hän teki ja miksi hän on jäänyt minulle mieleen yhtenä mielenkiintoisimmista suomalaisista hahmoista suomalaisella yrityskentällä.

Lunastetaan tuo lupaus pois tässä blogikirjoituksessa, eli esittelen teille nyt hieman Puolimatkan matkaa varsin vaatimattomista oloista ison konsernin johtajaksi.

Rakennustoimisto Armas Puolimatka Oy

Ennakkojuttelut: Miksi ja miten minä kiinnostuin Armas Puolimatkasta?

Meikäläinen kuuli ensimmäistä kertaa Armas Puolimatkasta melko vanhana, nimittäin päälle parikymppisenä vuonna 2015. Myönnetään, aika pitkälle ehdin kulkea ennen Armaksesta kuulemista, mutta toisaalta herra vuorineuvos lähti ikuisille rakennustyömaille (enkä tarkoita tällä Olkiluoto 3:a) neljä vuotta ennen allekirjoittaneen syntymää. Ehkä se selittää osaltaan sen, miksi hänen tai firmansa nimi ponnahti verkkokalvoilleni melko myöhään.

Muistan kuitenkin yhä missä yhteydessä kuulun Puolimatkasta ensimmäisen kerran. Se oli Radio Rockin Korporaatio, jossa herrat Jussi Heikelä ja Harri Moisio juttelivat urbaaneista legendoista Armaksen ympärillä. Mikäli läpät kiinnostavat, niin ne on yhä kuunneltavissa täältä. Kaksikko on jutellut Korporaatiossa Armaksesta myös muinakin kertoina, mutta niitä ei pikaisella googlauksella löytänyt käsiini.

Olen ollut aina kiinnostunut yrittämisestä ja erityisesti yrittäjistä sekä heidän tarinoistaan. En tiedä olenko yksin mielipiteeni kanssa, mutta en usko, että meillä Suomessa nähdään enää tulevaisuudessa yhtä vahvoja kasvoja tiettyjen yrityksien johdossa. Hyvinä esimerkkeinä voisin nostaa tässäkin blogissa läpikäydyt Kone ja Pekka Herlin, Ponsse ja Einari Vidgren sekä Sampo ja Björn Wahlroos. Tätä kolmikkoa yhdistää se, että he kaikki tekivät mittavan elämäntyönsä pitkälti yhteen yritykseen perustuen ja nostivat sen aivan uudenlaiseen kukoistukseen.

Yhteistä tällä kolmikolla ja Armas Puolimatkalla on myös sanavalmius, jonka myötä heistä jää jälkipolville yritysten lisäksi myös melkoisia legendaarisia lausahduksia. Kuten kohta näette, myös Armaksella oli tarpeen tullen sanat ja teot hallussa.

Isättömästä pojasta yrittäjäksi

Armas Puolimatka syntyi vuonna 1918 heti sisällissodan jälkeen Turussa, mutta suurimman osan lapsuudestaan hän vietti äitinsä lapsuuden kodissa, jossa Armaksen isoäiti ja eno pitivät sisaruksista huolta äidin työskennellessä Turussa. Isästään Armas ei kuullut koskaan mitään. Puolimatka tykkäsi koulussa mm. laskennasta (tämä muuten toistuu monen yrittäjän elämäkerrassa), käsitöistä ja urheilusta.

Vasta 16-vuotiaana Armas muutti Turkuun, jossa hän työskenteli rakennustyömailla ennen pääsyään Turun teknilliseen kouluun tie- ja vesirakentamisen opintosuunnalle. Puolimatka valmistui rakennusmestariksi vuonna 1939 ollessaan 21-vuotias.

Suomen historiaa tuntevilla saattaa soittaa kellot vahvasti vuoden 1939 tapahtumista ja myös Armas Puolimatka osallistui toiseen maailmansotaan, joskin hänen roolinsa oli rintaman sijasta Arvonen Oy:n mukana Ahvenanmaan linnoitustöissä.

Sota-aika vaikutti sen verran Armaksen tulevaisuuteen, että siellä hän sai hyvää käytännön työkokemusta ja rakennusoppia. Sodan vuoksi oli pulaa kaikesta ja luonnollisesti kaikki resurssit piti käyttää erittäin kustannustehokkaasti hyödyksi. Esimerkiksi saatu työvoima oli sodan vuoksi ”vähän mitä oli”, ja tämän myötä Armas oppi johtamaan alaisiaan suoraviivaisesti ja määrätietoisesti. Ahvenanmaalla toimiessaan Armas pääsi tutustumaan paljon räjäytystöihin sekä betonivaluuseen.

Armas Puolimatka ei joutunut osallistumaan Lapin sotaan, joten hän jatkoi syksyllä 1944 Arvonen Oy:n palveluksessa tehden pitkälti samanlaisia töitä kuin sota-aikana, sillä Arvonen sai hoitaakseen Pansion laivastoaseman tunneleitten louhintatyömaan. Tällä työmaalla oli kaksi vuoroa, joista Armas hoiti toista. Armaksen vuoron sanottiin louhineen puolta enemmän kuin toinen ja ilmeisesti tämä johtui työn hyvästä organisoinnista ja Armaksen kokemuksesta työjohdossa.

Pansion vuosien aikana Armas alkoi uhoamaan omien urakoiden hankkimista ja myöhemmin Uudenkaupungin työmaan valvontatöissä tilaaja pyysi Armakselta omaa tarjousta rakennusurakasta ohi hänen työnantajansa. Tästä alkoi Armas Puolimatkan yrittäjänura, sillä hän teki tarjouksen ja lopulta sai kyseisen urakan. Näin Rakennustoimisto Puolimatka Oy sai alkunsa.

Oman yrityksensä kautta Armas jatkoi urakoiden saattamista maaliin ripeällä tahdilla, mikä poiki aina vain uusia työmaita vanhojen tilalle. Työmiehet löytyivät Humppilan aikaisista koulukavereista, mutta muuten homma lähti melko tyhjästä liikkeelle. Heti alussa Armas alkoi panostamaan myös kalustoon, tuli sähkökäyttöistä betonimyllyä ja omaa kuorma-autoa.

Kohti suurtuotantoa

Vuosikymmenen vaihtuessa 1950-luvulle Armas Puolimatka kehitti rakennusliikettään järjestelmällisesti kohti suurtuotantoa. Yksi hyvä esimerkki tästä oli Suomen ensimmäisten rakennusnosturien hankinta Saksasta, vaikka nostureita katsottiin alussa kieroon. Puolimatka reissasi paljon ulkomailla ja haki sieltä erilaisia inspiraatioita ja oppeja Suomeen, mikä ei ollut tuohon aikaan yhtä itsestään selvää kuin ehkä nykypäivänä.

Vuonna 1953 Puolimatkasta tuli Suomessa ensimmäinen aluerakentaja, kun aloitettiin ensimmäinen aluerakennuskohde nimeltä Patterinhaka. Neljä vuotta myöhemmin Armas osti Turusta Puutyötehdas Tuominen Oy:n valmistamaan rakennusliikkeelle omia ikkunoita, ovia ja kalusteita. Armaksen visiona oli päästä hankinnalla itsenäiseen, muista riippumattomaan ja teknisesti kehittyvään toimintaan 

Myöhemmin Puutyötehdas Tuomisen kapasiteetti kävi liian pieneksi ja Armas päätti perustaa oman tuotantolaitoksen Forssaan. Tämä Forssan tuotantolaitos oli muuten Suomen ensimmäinen rakennuselementtitehdas. Myöhemmin Humppilasta ostettiin konkurssiin mennyt Leppämäen saha tuottamaan puutavaraa Forssan tuotantolaitoksille.

Puolimatka hankki vuosien varrella pitkän listan erilaisia tehtaita ja teollisuuslaitoksia kasvavan konsernin käyttöön. Konsernilla oli vuosien varrella mm. betonielementtitehdas, puutyötehdas, ikkunatehdas, saha, kalustetehdas, pitkäpalkkitehdas, kylpyhuonetehdas, lastulevytehdas ja sähkölaitetehdas. Ei huonommin tyhjästä startanneelta rakennusyhtiöltä.

1950-luvun loppupuolelle tultaessa Armas Puolimatka oli Suomen suurin yksityinen rakennusliike. Myös rakennusliikkeen sivukonttoreita alkoi syntyä kuin sieniä sateella, uusista urakoista nyt puhumattakaan. Toiminta laajeni jatkuvasti ja vuonna 1975 perustettiin Puolimatka-yhtymä koordinoimaan Armaksen omistamien yhtiöiden toimintaa. Yhtymässä oli perustusvaiheessa Rakennustoimisto Armas Puolimatkan ja Rakennusvalmiste Oy:n lisäksi kuusi erillistä rakennuselementtejä ja rakennustarvikkeita valmistavaa yhtiötä. 

Eivätkä yrityskaupat tähän loppuneet. Viimeistään 1980-luvulla konserni teki yrityskauppoja, jonka myötä Armas Puolimatkalla oli liiketoimintaa ympäri Suomen sekä ulkomaita myöten. Vientiin konsernilla meni 620 miljoonaa markkaa vuonna 1984.

Mauno Koivisto Armas Puolimatka
Postisäästöpankin pääjohtaja Teuvo Aura, toimitusjohtaja Armas Puolimatka, Helsingin Työväen Säästöpankin toimitusjohtaja Mauno Koivisto ja Helsingin maalaiskunnan kunnanjohtaja Lauri Lairala nykyisen Vantaan Kaivokselassa Kuvan lähde: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/79/Aura-Puolimatka-Koivisto-Lairala-1963.jpg?uselang=fi

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Kolikon toinen puoli: Turun tautia ja lahjuksia

Kuten kaikilla suurmiehillä, myös Armaksen kolikolla oli kääntöpuolensa, eivätkä kaikki muista Armasta pelkästään hyvistä asioista. Läheskään kaikkien rakennusliikkeiden toimet 1960- ja 70-luvuilla eivät kestäneet päivänvaloa. Eri rakennusliikkeiden patruunat sopivat keskenään kuka rakentaa minnekin ja kaavoituksessa tehtiin jos jonkinlaisia erikoisia päätöksiä poliitikkojen toimesta.

Ei ollut mitenkään tavatonta, että Armas Puolimatka syötti ja juotti johtajia sekä muita virkamiehiä, lennätti heitä ulkomaille, järjesti kalaretkiä ja myi heille asuntoja alihintaan. Virkamiehet ja rakennuttajat tuppasivat sopimaan saunailloissa miten kukakin tekee mitä ja missäkin. Jos asiaa voi millään puolustaa, niin Armas tuskin oli ainoa rakennusliikkeen johtaja, joka leikkiin osallistui.

Kun rakennusteollisuudessa meni lujaa, ketään ei kiinnostanut puuttua toimintaan. Miksipä poistua juhlista, kun musiikki soi ja kaikilla on kivaa? Meininki kuitenkin muuttui kasarille tultaessa, kun rakentaminen alkoi hiipumaan ja takavuosien likapyykki oli hyvä käydä läpi.

Homma päättyi lopulta siihen, että Armas Puolimatka sai vuonna 1983 tuomion lahjonnasta, josta seurasi ehdollista vankeutta. Armas haki armahdusta vanhalta paikalliselta yhteistyökumppaniltaan Mauno Koivistolta, joka oli hiljattain kivunnut tasavallan presidentiksi, mutta Manu ei antanut kaverilleen armoa.

Toinen mainitsemisen arvoinen negatiivinen juttu Armas Puolimatkasta on Turun tauti, joka kulminoitui pitkälti paikalliseen rakennuttaja Puolimatkaan. Turun taudilla tarkoitetaan sitä, kun 1960- ja 70-luvuilla hävitettiin vanhoja arvorakennuksia uudisrakentamisen tieltä. Näin jälkikäteen monet ovat manailleet sitä, kun hienot ja vanhat rakennukset jäivät ilman suojelua ja sitä kautta niiden elämä päättyi.

Oliko Puolimatka Suomen Ikea?

Jos minun pitäisi heittää Puolimatkalle ja tämän konsernille joku ulkomainen verrokki, nostaisin esiin Ikean. Kaikki Ikeassa käyneet tietävät huonekalukaupan perusidean: äärimmäisen tehokkaaksi ja halvaksi hiotut prosessit mahdollistavat tuotteille halvan hinnan. Tuotteet myydään kasaamattomina, jossa kasaustyön ihanuus ulkoistetaan asiakkaalle. Huonekalujen osat on aseteltu paketteihin äärimmäisen pieneen tilaan, jotta ne eivät vie varastossa tai logistiikassa ylimääräistä tilaa, koska tila tarkoittaa kuluja.

Myös Puolimatka tuntui ajattelevan hyvin pitkälle samalla tavalla, kun häntä kuusi vuotta nuorempi Ikea-kippari Ingvar Kamprad. Puolimatka tuntui ottaneen kaiken mahdollisen huomioon, jotta kokonaisuus kulkisi mahdollisimman sulavasti.

Puolimatka-konsernilla oli Humppilassa ja Forssassa omat tehdasalueet, joissa tehtiin itse rakennusteollisuudessa tarvittavia osia ja elementtejä. Konsernista löytyi mm. omat tehtaat, jotka puskivat työmaille betonielementtejä, puutavaraa, sähkölaitteita, kylpyhuoneita, taloja ja vaikka mitä.

Oman tuotannon myötä Puolimatka-konserni pysty tarjoamaan paljon vakituisia työpaikkoja sekä rakentamisen kausivaihteluita pystyttiin kitkemään, kun elementtejä kasattiin työmaan sijasta tehtailla. Vakituisten työpaikkojen rooli oli myös suuri asia konsernissa, sillä Armas oli tajunnut sen, miten pysyvät ammattitaitoiset työntekijät tekevät työmaalla parempaa laatua ja he sitoutuvat yritykseen, mikä helpottaa aikatauluissa pysymistä. Vuonna 1985 Puolimatka työllistikin yli 6600 henkilöä.

Patruunamainen johtaja konsernissa

Armas luotti siihen, että kun konsernissa tehdään mahdollisimman paljon itse, tällöin ollaan vain vähän riippuvaisia muista. Eipähän käy ainakaan sillä tavalla, että jonkun kriittisen palikan saatavuus lakkaa yllättäen. Itse tekeminen näkyi myös Armaksen omassa työkuvassa: hän oli yhtiön selkeä johtaja, joka halusi pitää mahdollisimman paljon lankoja omissa käsissään aina loppuun asti.

Armaksen rooliin liittyen on eräs hauska tarina 1980-luvulta. Eräs johtamisen konsulttiyritys oli koittanut suunnitella Armas Puolimatka -konsernille uutta organisaatiomallia, jota yritys esitteli viimein Armakselle. Luonnollisesti organisaatiomallissa Armaksen rooli oli huipulla ja hänen allaan useita muita työntekijöitä.

Hetken tätä mallia katsellessaan Armas oli kysynyt konsulteilta, että mihin olette unohtaneet yrityksen toiseksi tärkeimmän henkilön? Konsultit menivät vähän hämilleen ja kysyivät että anteeksi kenestä puhutte. Armas oli todennut tähän, että hänen autonkuljettajansa on firman toiseksi tärkein henkilö, koska ilman tätä hän ei voi johtaa. Homma oli päättynyt siihen, että konsulttiyritys pakkasi kamansa ja organisaatiomalli pysyi entisellään.

Armas oli tarkka rahasta työmaalla, muttei juhliessa

Kulutietoinen rakentaminen oli sekin Armaksen valttikortti ja sen saivat monet maistaa – joskus jopa melko suoraankin. Kuulin kerran tarinan siitä, miten joku kaveri oli Puolimatkan työmailla mennyt asentamaan kerrostaloasunnon vaatehuoneeseen lattiamaton, parketin tai mitä lie materiaa olikaan. Armas oli jossain kohti huomannut tämän, että kallisarvoista lattiamateriaalia oli laitettu vaatehuoneen lattialle ja työmies sai kuulla siitä kunniansa.

Työmies oli puolustautunut sillä, että eikö nyt firmalla ole varaa uhrata yhden neliömetrin verran materiaalia tähän asuntoon, mutta Armas ei tässä asiassa joustanut. Hän oli alkanut laskemaan ääneen. ”Tässä kerroksessa on yhdeksän asuntoa ja kerroksia on neljä. Jos rakennan useita kymmeniä kerrostaloja vuodessa, niin se ei ole yksi neliömetri mitä materiaalia menee.

Armas vaati myös ehdotonta rehellisyyttä työntekijöiltään. Erään tarinan mukaan hän tykkäsi piilotella seteleitä mm. työhuoneensa mattojen alle, jotta hän voi varmistaa siivoojien rehellisyyden. Armas jakeli joskus myös potkuja alaisilleen ”tuosta vain”, mutta ilmeisesti lähes jokainen irtisanominen kuitenkin lopulta peruttiin. Urheilullinen Armas tykkäsi myös haastaa työntekijöitään joka välissä kädenvääntöön.

Sen sijaan juhliessa Armas ei tykännyt nuukailla, jos sille päälle sattui. Erään tarinan mukaan Armas seurueineen oli tahtonut lähteä turkulaisesta hotellista paikalliseen tanssiravintola Elli & Gunnariin, johon ei ollut matkaa kuin ehkä kilometrin verran, mutta Armas halusi mennä pirssillä. Kuski tuli ja Armas maksoi matkan ennakkoon antamalla kuskille isoimman silloin käytössä olleen setelin. Taksikuski otti setelin vastaan ja totesi Armakselle, että tällähän pääsee vaikka kuuhun asti. Armas totesi välittömästi takaisin kuskille: ”no mee sä sinne, mut vie meidät eka Elli & Gunnariin”.

Urbaanit legendat ovat hauskoja, mutta niiden todenperäisyys voi olla täysin toinen juttu. Kyselin Mersun hankinnan jälkeen lukijoiltani mahdollisia tarinoita Armas Puolimatkasta ja yksi lukija ilmoittautui. Hänen appiukkonsa oli taksikuskina Turussa ja sen vuoksi hän törmäsi Armakseen usein. Tämän lukijan mukaan appiukko oli manaillut sitä, että Armaksella oli toistuvasti unohtunut lompakko kotiin ja äsken mainitsemieni etukäteismaksujen sijaan taksimaksut piti hakea usein toimistolta maanantaina.

Toisen tarinan mukaan melko vaatimattomasti ravintolaan pukeutunut Armas herätti hilpeyttä samaan baaritiskiin nojailleissa nuorissa jupeissa, jotka eivät tunnistaneet vuorineuvosta. Polleaa ja vararikasta poikaa olevat jupit naureskelivat Armaksen kuullen että mitä tuollainen persaukinen vanha käpy täällä tekee, ja puheet menivät yritysjohtajan tunteisiin.

Tarina kertoo miten Armas oli tämän jälkeen pyytänyt baarimikolta isoimman täyden pullon tuota samaa juotavaa mitä naureskeleva kaksikko joi, sekä pullolle kaveriksi siivoukseen käytettävän pesuvadin. Armas vaati baarimikkoa kaatamaan koko pullon sisällön pesuvatiin ja asettelemaan sen tiskille hänen eteensä. Armas loi katseen kaksikkoon, kasteli varovasti sormenpäänsä pesuvadissa, haistoi nopeasti sormeaan ja tokaisi kovaan ääneen ”tämä riittää, voitte viedä juoman pois silmistäni”.

Kohti Suomen suurimpia yrityskauppoja

En tiedä pitääkö tuo juppien kanssa baaritiskillä kinastelu paikkansa, koska jupit liittyvät vahvasti 1980-lukuun, eikä Armas ollut silloin enää terveydellisesti parhaassa iskussa. Vuonna 1980 Armas sai pahan aivoinfarktin ollessaan kotitilallaan Naantalissa. Tilanhoitajan vaimon valppaus pelasti Armaksen hengen, mutta pysyviä terveyshaittoja jäi arkeen.

Nämä terveyshaitat osaltaan vauhdittivat sitä, että Armas tahtoi päästää irti yritysimperiumistaan. Vaikka yritys laajeni elinkaarensa aikana voimakkaasti, suurin osa päätöksistä koko konsernissa kulminoitui loppuun asti Armakseen. Hän oli yritysimperiumin patruunamainen johtaja, eikä hän suostunut siirtämään valtaa muille. Erityisen nihkeästi Armas suhtautui insinööreihin ja ekonomeihin, jotka eivät vuorineuvoksen mielestä tienneet rakentamisesta tuon taivaallista. Sairastuminen kuitenkin avasi silmät ja Armas oli valmis luopumaan elämäntyöstään.

Tultaessa 1980-luvulle Armas Puolimatka -konsernista oli kasvanut jättiläinen, eikä tämän tapaisten jättiläisten kanssa käytävät neuvottelut ole kovin pieniä. Nykypäivänä tätä voi olla vaikea uskoa, mutta Armas Puolimatka pystyi kaikessa hiljaisuudessa neuvottelemaan useamman vuoden kenenkään tietämättä konserninsa myynnistä. Tarinan mukaan Armas oli tehnyt ostajakandidaattien kanssa selväksi, että yksikin sana neuvotteluiden ulkopuolelle ja keskustelut katkeavat siihen paikkaan.

Valta Armas Puolimatka -konsernissa vaihtoi omistajaa heti vuoden 1985 alussa, kun yrityskaupasta tiedotettiin. Kauppa oli siihen mennessä yksi suurimpia yrityskauppoja, ellei jopa suurin. Vertailua hankaloitti se, että kauppasumma julkaistiin vasta vuosia kaupan jälkeen. En tiedä miksi, mutta Armas vaali tätä kauppasummaa viimeiseen asti. Summan vaaliminen vedettiin jopa niin hurjaksi, että summa kirjoitettiin kauppakirjaan lyijykynällä vasta sopimuksen allekirjoitusvaiheessa. Tämä kauppasumma myös sensuroitiin kauppakirjasta otettavista valokopioista.

Kauppahinta paljastettiin julkisuuteen vasta vuonna 1997 ja se oli ruhtinaalliset 715 miljoonaa markkaa, joka tarkoittaa nykyrahaan suhteutettuna noin 185 miljoonan euron hintaa. Voidaan siis sanoa, että Armas Puolimatka aloitti tyhjästä ja ehti alle 40 vuoden aikana kasvattaa yritysryppäästään satojen miljoonien arvoisen. Siinäpä tavoitetta ihan kenelle tahansa yrittäjälle Suomessa tai ulkomailla.

Uusi omistaja rattiin ja Puolimatkan nimi unholaan

Konsernin ostajana toimi Hankkija, jolla ei ollut kovin ruusuinen loppu Puolimatkan uutena omistajana. Ostettu yritys oli niin iso, ettei Hankkija oikein tiennyt mitä sille tulisi tehdä. Hankkijan sisällä kiisteltiin tulisiko Puolimatka-konserni pilkkoa ja myydä osissa, vai pitää yhtenä kokonaisuutena. Tämän lisäksi Hankkija oli tätä ennen erikoistunut maatalouteen, joten osto ei oikein istunut yrityksen vanhaan strategiaan ja uusi rakennusteollisuuteen nojaava strategia oli hieman huteralla pohjalla.

Pian kaupan jälkeen Hankkija vaihtoi nimensä Noveraksi, mutta se ei poistanut sitä haastetta, ettei uusi omistaja tiennyt onko Puolimatka-konserni Noveralla sisar- vai tytäryhtiö. Vanhat Puolimatkan työntekijät eivät omien sanojensa mukaan tunteneet itseään koskaan Noveralaisiksi, kun taas Armaksen aikoina yhtiössä oli ollut ”Puolimatkan henkeä”, jonka myötä työntekijät tekivät pitkiä ja komeita työuria yhtiön palveluksessa.

Yhden lisähaasteen kuvioihin toi myös se, että kuten tässäkin artikkelissa on mainittu, Armas Puolimatka halusi pitää kaikki konsernin langat omissa käsissään. Nyt kun Armas katosi kaupan myötä kuvioista ”yhdessä yössä”, jäi yhtiöön yksi vuorineuvoksen kokoinen aukko, jota kukaan ei kyennyt täyttämään. En tiedä miten iso tekijä Puolimatka-konsernin myötä tulleet haasteet olivat Noveralle, mutta yhtiö meni konkurssiin ysärin laman myötä vuonna 1992.

Noveran konkurssissa Armas Puolimatka -konserni pilkkoutui lopulta vähän sinne tänne. Konkurssipesän suurimpana velkojana Kansallis-Osake-Pankki otti haltuunsa Puolimatkan ja Noveran rakennusosateollisuuden. Sektorit yhdistettiin ja vielä fuusioitiin vuonna 1993 Rakennus-Ruolan kanssa. Taas oltiin yhden uuden ongelman kimpussa, eli fuusion myötä KOP:lla oli käsissään niin järkyttävän iso rakennusyhtiö, ettei sille meinannut löytyä lama-ajan Suomesta ostajaa.

Tämän jälkeen KOP löi hynttyyt yhteen Suomen Yhdyspankin (SYP) kanssa ja uudesta pankista tuli Merita, eli Nordean edeltäjä. Merita sai lopulta myytyä rakennusyhtiön ruotsalaiselle NCC:lle vuonna 1996. Jos tässä kappaleessa ei ole tullut pudoteltua vielä tarpeeksi yritysten nimiä, niin mainitaan Puolimatkan ikkuna- ja oviteollisuuden menneen Paloheimo Oy:lle ja elementtiteollisuus Partekille. Partek meni muuten pari vuotta myöhemmin hissiyhtiö Koneelle vuonna 2002.

Suurin osa Puolimatkasta päätyi siis lopulta NCC:lle, joka jatkoi jonkun aikaa nimellä NCC-Puolimatka. Viimeisetkin rippeet Puolimatkan nimestä katosivat kuitenkin 1.10.1999, kun NCC-Puolimatka vaihtoi nimensä NCC Finlandiksi. Knoppitietona mainittakoon se, että Puolimatkan nimi oli NCC:n mukaan sille enemmän riesa kuin etu. Puolimatkan nimi ja brändi ei ollut enää 1990-luvulla kovin positiivinen, mahdollisesti Armaksen saamasta lahjustuomiosta johtuen.

Jälkiviisaana on helppo todeta, että Puolimatka-konsernin yrityskaupoille kävi kuten hyvin usein yrityskaupoissa käy: ostaja veti lopulta lyhyemmän tikun.

Kertooko Mersuni salaista viestiä yrityskaupoista?

En malta olla spekuloimatta nyttemmin meikäläisen autotalliin eksyneen Armaksen ex-Mersun roolia Armas Puolimatka -konsernin tarinassa. Tämä minulle päätynyt auto on ensirekisteröity uutena autona Suomessa 2.1.1985, eli vain erittäin lyhyttä hetkeä ennen yrityskaupan julkaisua. Autoni on siis väkisinkin Rakennustoimisto Armas Puolimatka Oy:n viimeinen edustusauto, sillä auto ostettiin uutena firman nimiin.

Se tieto mitä olen saanut auton runkonumerolla selvitettyä kertoi mm. miten ostopäätös autosta on tehty joskus syksyllä 1984, jolloin yrityskauppaneuvotteluissa oltiin ilmeisesti jo melko pitkällä. En osaa sanoa minkä takia rakennusliike on halunnut ostaa uuden ja varsin pramean Mercedeksen, jos samaan aikaan ollaan hyvinkin lähellä koko firman ja sen omaisuuden myyntiä. Olisiko Armaksella ollut mahdollisesti mielessä joku muu ratkaisu? Jos saisin esittää Armakselle vielä yhden kysymyksen, kysyisin luultavasti tästä Mersusta ja että miksi se hankittiin.

Tai sitten syy Mersun ostolle piili yksinkertaisesti vain siinä, että Armas oli uutta Mercedestä vailla. Se on ainakin varmaa, että yrityskauppaan sisältyi Puolimatkan perheen oikeus ostaa haluamaansa omaisuutta konsernilta takaisin, ja sitä tapahtuikin yli sadan miljoonan markan arvosta.

Tietoni mukaan Armas ostikin yhtiöltään takaisin peräti kaksi kappaletta Mercedes-Benz 500 -autoja, joista toinen on nyt minulla ja toinen liikkuu Porvoossa. Tuo Porvoon Mersu on pari vuotta minun autoani vanhempi ja niin sanottua pätkämallia, eli siitä puuttuu se 14 senttimetrin lisäpituus mikä taas omasta SEL-mallistani löytyy. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin Armas ajoi tuolla toisella Mersulla itse enemmän ja tällä minun autollani hän tyytyi enemmän matkustajan rooliin.

Eli vaikka Puolimatka-konserni vaihtoikin omistajaa, konsernin viimeinen edustusauto ei vaihtanut omistajaa siinä rytäkässä, vaan auto säilyi Armaksen omistuksessa. Tämä ilmenee mm. siitä, että Armas Puolimatka on yksityishenkilönä ruostesuojannut Mersun vuonna 1988 ja tästä on säilynyt kuitti. Vähän erikoisesti Trafin historiatiedoissa ei ole tapahtunut omistajamuutosta, vaikka omistaja vaihtui periaatteessa Rakennustoimisto A. Puolimatka Oy:stä yksityishenkilö Armas Puolimatkaan.

Loppuun vielä nopeasti knoppitietoa Armaksen autoista, sillä vuorineuvos ymmärsi hyvien autojen päälle ja nämä autot olivat osaltaan myös avittamassa Puolimatkan yrityksiä. Jo Armas Puolimatkan yrittäjäntaipaleen alkupuolella Armas tykkäsi ajaa jenkkiautoilla, koska ne olivat tuohon aikaan arvokkaita ja vähän erikoista kyllä, niillä ajamalla oli helppo nostaa oman bisneksen uskottavuutta pankin silmissä, jotta se rahoittaisi yritystä jatkossa. Joskus myöhemmin jenkit vaihtuivat kuitenkin Mercedeksiin.

Mitä tapahtui Armakselle kauppojen jälkeen?

Kun Puolimatka myytiin, Armas keskittyi viimeinkin lähinnä joutenoloon ja tämän myötä vuorineuvoksesta tulikin oloneuvos. Kovin pitkään Armas Puolimatka ei kuitenkaan ehtinyt yrityskauppojen jälkeisestä ajasta, sillä Armas kuoli Naantalissa omalla maatilallaan 28.8.1989. Tuona päivänä Puolimatka-konsernissa järjestettiin suruliputus, vaikkei Armas enää ollutkaan talon isäntä. Ikää Armakselle ehti kertyä ennen kuolemaansa 71 vuotta.

Vuotta ennen kuolemaansa Armas Puolimatka ehti kuitenkin saada oman betoniveistoksen, joka sijoitettiin Patterihakaan, Turkuun. Maarit Nissilän tekemä betoniveistos sai nimen Vahva ja se julkaistiin Armaksen 70-vuotispäivän kunniaksi. Jalustoineen 4,5 metriä korkea veistos kuvaa Armaksen elämäntyötä Turun kaupungin rakentajana. Veistos on yhä pystyssä ja allekirjoittanut aikoo käydä sen vielä joskus katsomassa.

Armas Puolimatka -konsernin viimeinen edustusauto taas pysyi Armaksen kuolinpesän nimissä 23.5.1990, kunnes se siirtyi peräti pariksi vuodeksi Liedon Vehon omistukseen. Ilmeisesti lama-aikana ei edustusautot tehneet kovin hyvin kauppaansa.

Jälkipuheet: Voisiko jostain tulla uusi Armas Puolimatka?

En voi olla spekuloimatta ajatuksen kanssa, että voisimmeko nähdä joskus uusia armaspuolimatkoja, jotka luovat tyhjästä yhdessä ihmisiässä satojen miljoonien arvoisen yritysimperiumin. Oma arvaukseni on, ettei uusia Armaksia enää tule.

Armaksella oli monellakin tavalla tuuria matkassa. Hän kerkesi suorittaa opintonsa loppuun ennen sotia sekä haalia useamman vuoden työkokemusta, mikä osaltaan luultavasti pelasti hänet rintamalta ja sodan kauhuilta. Sota-aikana hän pääsi töihin ja myöhemmin hän pääsi työnantajansa ”siivellä” esittelemään omaa osaamistaan, joka poiki oman firman perustamisen.

Sodan päättyminen ja siitä alkanut uudelleenrakentaminen sekä asuntopula satoi Armaksen laariin, kuten satoi myös 1960-luvulla alkanut kaupungistuminen. Suomi oli melko köyhä maa vielä pitkään sotien jälkeenkin, minkä myötä Puolimatkalle tyypillinen kulutietoinen rakentaminen oli varsin suosittua. Köyhyyden lisäksi Suomi oli myös melkoinen takapajula, jossa aluksi naureskeltiin rakennusnosturien tyyppisille uusille innovaatioille.

Armas Puolimatka ei ollut pelkkä rakennuttaja, vaan hän mietti asioita huomattavasti pidemmälle, josta esimerkkinä omat tuotantolaitokset vähän jokaisella osa-alueella. Taisipa tuotantolaitosten lisäksi Puolimatka-konserniin kuulua jossain vaiheessa jopa omanlaiset rahoitusjärjestelytkin asiakkaalle, eli tehtaiden ja sahojen lisäksi konserniin kuului jopa omaa pankkitoimintaa.

Yritysimperiumin rakentaminen tyhjästä satojen miljoonien arvoiseksi 40 vuoden aikana vaatii paljon kovia otteita ja jonkinlaista häikäilemättömyyttä, jota Armas osasi käyttää hyödyksi. Ensimmäinen urakkatarjous tehtiin ohi oman työnantajan ja myöhemmin politiikassa osattiin olla kaveria tai voidella oikeita henkilöitä.

Ei sillä että ihailisin lahjuksiin liittyvää toimintaa, mutta jos alalla muut käyttävät kyynärpäätä, saattaa helposti sääntöjä mukaileva firma pudota helposti pois kelkasta. Se on kuitenkin fakta, että rakennusalalla oli tuohon aikaan paljon korruptiota ja kartellia, joiden kanssa piti kyetä elämään ja kilpailemaan. Sitä paitsi Armas oli itse kärsinyt aiemmin kartelleista, niiden vuoksi Armas sai ensimmäiset työmaansa Turusta vasta 1950-luvun puolella.

Armas Puolimatkassa on hyvin paljon samaa kuin Ponssen Einari Vidgrenissä. Heistä molemmat olivat hyviä tulemaan toimeen ihmisten kanssa. Sekä Ponssella että Puolimatkalla monet työntekijät tekivät vuosikymmenien mittaisia työuria, eikä kaikkia työntekijöitä saanut lähtemään eläkkeelle. Oman henkilöstön sitouttaminen yritykseen on auttanut firmaa kasvamaan, kun omiin työntekijöihin voi luottaa.

En tiedä mistä se johtuu, mutta lähes kaikista vanhan liiton yrityspampuista liikkuu erilaisia urbaaneja legendoja, jotka ovat yleensä jollain tavalla hauskoja ja henkilöitä ihannoivia. Ei nykyisistä ja vielä elossa olevista yritysjohtajista löydy samanlaisia. Säilötäänkö nämä tarinat visusti pöytälaatikkoon, josta ne kaivetaan vasta henkilön edesmentyä, vai ovatko nykyiset yritysjohtajat vain keskimäärin edeltäjiään harmaampia? Tiedä häntä.

Siitä olen kuitenkin ylpeä, että palanen suomalaista yrityshistoriaa löytyy nyt allekirjoittaneen autotallista museoauton muodossa. Täytyy kohdella Armas Puolimatka -konsernin viimeiseksi jäänyttä edustusautoa sen ansaitseman arvon mukaan.

Lähteitä:

Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoitamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.